Jos kahden lapsen perhe-elämästä pitäisi tällä hetkellä keksimällä keksiä huonoja puolia, on yksi kulttuuririentojen jakaantuminen. Juuri kun esikoinen on kasvanut salonkikelpoiseksi aveciksi, joka saa ja jonka kanssa on oikeasti mielekästä käydä esimerkiksi elokuvissa ja teatterissa, jengimme lisääntyi puolella metrillä ennakkoarvaamattomuutta. Koko perheen kulttuuri-iltamia pitääkin taas vartoa vuosi ja vähän päälle.

Nyt olemme miehen kanssa jakaneet lapsille soveltuvia, mutta vauvoille kinkkisiä tapahtumia puoliksi. Viime aikoina mies on käynyt esikoisen kanssa katsomassa Late-lampaan leffassa, kun mä taas pääsin vetämään korkkarit jalkaan kopistellessamme makkarasukkaisen likan kanssa kahdestaan viettämään teatteri-iltaa Kansallisteatteriin.

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä menee tällä hetkellä Puluboin ja Ponin teatteri -näytelmä. Se perustuu Veera Salmen kirjoittamiin lastenkirjoihin, jotka teistä monille varmasti ovatkin tuttuja. Itse olen ostanut niitä Hesarin suosituksesta lahjaksi vähän Minimetä vanhemmille lapsille, mutta lukupuuhiin en ole vielä päässyt.

Kirjojen, kuten näytelmänkin, päähenkilöinä on hervoton toripulu Puluboi sekä hänen ystävänsä Poni-tyttö. Mä tykästyin näytelmässä siihen, että siinä on kaksi tasoa. Toisen luo Puluboi hassuilla jutuillaan ja omintakeisellaan puheellaan, jossa ei kakkajuttuja säästellä. Kun olen tällainen pieruhuumorin ylin ystävä, kikatin kakkavitseille yhtä antaumuksella kuin kolmisenkymmentä vuotta itseäni nuorempi yleisökin.

Toinen puoli tarinaa on yksinäinen ja hieman surumielinen Poni, joka asuu taivaanrannanmaalari isän sekä kiireisen äidin kanssa. Äidillä ei tunnu välillä olevan aikaa muulle kuin tietokoneen näpyttämiselle ja kotitöistä mäkättämiselle. Että juu, tunsin piston sydämessäni. Minimen mukaan näytelmän juoni menikin näin: Sen äiti oli surullinen, sitten se meni hermolomalle ja sitten kaikki oli hyvin. Kakkajuttuja paremmin mieleen jäi tytön hermoheikko äiti. Auts.

Näytelmä koukutti mut myös tutuilla maisemilla. Tapahtumat sijoittuvat Veera Salmen kotinurkille Helsinkiin, ja kotikaupunkiani rakastavana tykästyin, että lastennäytelmässä (kuten kirjassakin) kuljetaan kaikista kaupunginosista juuri rosoisen Kallion katuja, käydään kakkailemassa Hakaniemen torilla ja syömässä baljon bullaa Kahvisiskojen kojulla. (Hakaniemen torista ja Kahvisiskoista löytyy tarinaa myös täältä blogista.)

Nyt kävikin niin, että löydettiin esikoisen kanssa Puluboin ja Ponin kirjat näytelmän kautta. Kirjastosta näitä ei tietenkään hyllystä löytynyt, joten taidetaan poiketa kirjakaupan kautta ja raivata Puluboille ja Ponille tilaa kirjahyllyyn ja sitä kautta vaki-iltasatulukemistoon. Päästäänpä sillä tavalla koko perhe nauttimaan satukulttuuria kirjan muodossa, vieri vieressä sängyllä nököttäen.

Jaa: