Terkkuja Tallinnasta, jossa kävimme koko perheen voimin minilomalla viime viikolla! Meistä on tulossa ihan kylpyläkonkareita, sillä blogiyhteistyönä järjestyneen matkan ansiosta yövyimme ja lilluimme CityShopparilla* tarjouksessa olevassa Tallink Spa & Conference -hotellissa. Kaupunkiloma yhdistettynä kylpylään oli tähän aikaan vuodesta erinomainen kombo, kun Tallinnan kaduilla sai kulkea puoleen sääreen ulottuvassa loskassa. Vajaan kolmen päivän reissun aikana vietimme valoisan ajan kylillä luuhaten ja pimeän laskeuduttua pulikoimme kylpylässä.
Pimeydestä ja loskasta huolimatta Tallinnassa on sitä jotakin. Haaveeni Tallinnaan muutosta yhden kesän ajaksi nousi taas pintaan, kun kuljeskelimme pitkin Kalamajan puutalokortteleita. Ränsistyneen romantiikan rakastaja voisi elää vain hengittämällä noita maisemia, mutta onneksi ei tarvitse: ruoka alueella on konstailematonta ja edelleen edullista, joten pienelläkin budjetilla pärjää. Tosin alueelle pesiytyneet pienet design-liikkeet ovat petollisia. Se mitä ruuasta jää kukkaroon, tekisi mieli sijoittaa paikallisten tekijöiden tuotteisiin: vaatteisiin, kosmetiikkaan ja huonekaluihin. Onneksi eivät ole hinnalla pilattuja nekään.
Kun päivän kaupunkiluuhailut oli tehty, vaihdoimme vedenpitävät karvakengät sekä villahousut uikkareihin. Hotellin kylpyläosastolla on pieni lasten kahluuallas, jossa oli hyvä koko sakin pärsköttää vettä. Mä tykkäsin hurjasti myös saunaosastosta ja etenkin sen turkkilaisesta höyrysaunasta, jossa sai makailla katon kymmeniä pieniä valopisteitä tuijotellen. Lasten mentyä nukkumaan, mä laskin hotellihuoneen kylpyammeeseen veden ja avasin pienen proseccon. On suoranainen vääryys, että nykyään hotellihuoneissa on yleensä vain suihku. Ei se ole hotellihuone eikä mikään, jos ei pääse lillumaan kauas todellisuudesta vaahtokylpyyn uppoutuneena.
Vaikka ihan tarkoituksella keskityimme tällä reissulla vain Kalamajan-alueeseen, jäi taas paljon asioita kokematta ja näkemättä. Haluaisin ainakin ihmetellä maisemia Teletornista käsin, ihastella kasveja ja kukkia kasvitieteellisessä puutarhassa, tutkia taidetta Kumussa ja rakastua nukketeatteriin Nukussa. Ensi kerralla sitten! Onneksi Tallinnaan pääsee kätevästi laivalla, joista meille matkan piffannut Tallink kulkee matkan kahdessa tunnissa. Sen kun vain valitsee itselle sopivimman lähdön päivän useista mahdollisuuksista.
Tässä vielä paketissa meidän tämänkertainen seikkailu Tallinnassa:
Tallink Spa & Conference Hotel (Sadama 11 a). Kylpylähotelli kätevästi sataman ja Vanhan Kaupungin läheisyydessä. Kalamajakin kävelymatkan päässä, mutta matkan taittaa tarvittaessa myös ratikalla.
Sfäär (Mere pst 6 e) Ravintola ja kahvila, jonka yhteydessä myös tyylikäs putiikki. Sapuska perushyvää, sisustus harkitun kolhoista ja tunnelma valoisa ja moderni.
Bull& Bear (Rottermanni 8) Rottermannin liikekeskuksessa sijaitseva rytkyvaateketju. Lukijat kyselevät välillä, mistä ostan jaloissani yleensä näkyvät pieruleggarit. Monet niistä on hankittu täältä. Tällä kertaa tarjolla ei kuitenkaan ollut mitään puuvillaista, joten jäin leggareitta.
Reede (Rottermanni 5) Niin ikään Rottermannin liikekeskuksessa sijaitseva putiikki. Myynnissä merkkejä kuten Vans, Adidas, Dr. Martens ja Happy Socks. Mies löysi hyvästä alesta Makian talvitakin ja mä ostin itselleni alesta Makian pipon, jonka tosin Minime omi.
Boheem (Kopli 18) Sympaattinen kahvilaravintola niin ikään Kalamajan alueella. Lapset huomioitu hyvin, ja kodikkaassa paikassa on mukava viettää aikaa ohikulkijoita katsellen. Me syötiin lounaaksi täytetyt letut, jotka olivat ihanan kotikutoisia ja niin täyttäviä, että vyötä piti höllätä.
Telliskivi Loomelinnak (Telliskivi 60). Pienten designkauppojen, näyttelyiden ja ravintoloiden keskittymä Kalamajassa. Meidän perheen tärppeinä mainittakoon lastenvaate ja -tarvikeliike Minu Väikke Maailm, josta ostin Minimelle vanerista valmistetun Sadasaba-”neulontalelun”. Se on ollut ainakin tähän mennessä hittilelu, jonka ansiosta olen saanut neulottua lasten ollessa hereillä.
Tykättiin myös Les Petites -liikkeestä, jossa on myynnissä monien mielenkiintoisten paikallisten tekijöiden tuotteita. Minime sai sieltä veikeän kissapaidan Dadamora-merkiltä, jolla näemmä on nettikauppakin. Minime sai lisäksi parit uudet paidat Liss-merkiltä, jota myytiin Estonian orginas kids clothing designissa. Paitojen tekijä oli itse myymässä tuotteitaan, mikä oli hauskaa. Lopuksi käytiin vielä hakemassa kahvit mukaan Reval Cafésta, jossa olisi ollut hyvä lepuuttaa kävelystä kipeytyneitä jalkoja ihan paikankin päällä.
Kaubamaja (Viru Väljak 4) Viru-Keskuksessa oleva tavaratalo, jossa käydään perinteisesti ennen paluumatkaa suorittamassa luonnonkosmetiikkashoppailut ja tofuralli. Mutta kuka oli se rohmuke, joka oli ostanut kaikki soijamakkarat ennen meitä? Sinä senkin, olisit edes yhden paketin meillekin jättänyt!
River Island (Viru Väljak 4) Myöskin Viru-keskuksessa sijaitseva brittiläinen ketjuputiikki. Jos ennen laivan lähtöä jää aikaa, täällä tulee pyörähdettyä. Kiinnostusarvoa nostaa se, että ketjulla ei ole puljuja Suomessa. Paljon polyesteria, mutta säkällä saattaa löytyä myös jotain vähemmän muovista ja paremmin kestävää vaatetta.
Ja vielä kaupallinen tiedote. Me matkasimme Tallinnaan Tallinkilla ja yövyimme Tallink Spa & Conference -hotellissa. Niihin molempiin löytyy CityShopperista* pakettitarjous Tallinnan-reissua varten: 70 eurolla / henkilö saa edestakaiset laivamatkat Helsingistä Tallinnaan sekä yhden yön hotellissa.
Mä itse tykkään CityShopperissa siitä, että sen tarjoamista eduista monet ovat aineettomia: sieltä löytyy juurikin matkustamiseen liittyviä tarjouksia ja lisäksi diilejä esimeriksi ravintoloihin, elokuviin, teatteriin, hierontoihin ja liikuntapaikkoihin. Koko vuoden 2015 voimassa olevan Cityshopperin voi ostaa mobiiliversiona hintaan 24 euroa. Jos CityShopperin tahtoo kirjasena, päälle tulevat vielä 5 euron toimituskulut. Kortin hinta maksaa itsensä takaisin esimerkiksi jo yhden kampaamokäynnin aikana.
oI VITSI MÄKIN HALUUN NYT TALLINNAAN 🙂 MUT KUINKA MÄ JAKSAN? NELJÄ LASTA 😀 😀 NO ISIMIES MUKAAN <3 <3 !!!!!!!!!!!!!!!! MarjoKoo
Viihtyykö tuo teidän nuorimmainen vielä hyvin kantoliinassa/repussa? Meillä on suurin piirtein saman ikäinen tyttö ja tuntuu että nykyisin ympäristö kiinnostaa niin kovasti että kantorepusta ei näe riittävästi maailmaa. Tyttö roikottaakin päätään sivulle niin että pelkään että niska menee poikki. Ja maisemien tulee vaihtua tiuhaan tahtiin 🙂
Neljän lapsen kanssa se vasta seikkailu onkin 😀
No tämä meidän jätkä on ihan erilaatua kantamisasioissa(kin) kuin siskonsa. Kotona ei häntä enää juurikaan kanneta, kun taas sisko on oli kyydissä koko ajan. Nyt ei ole ollut tarvetta, kun vauva viihtyy lattialla ja sitterissäkin. Unet Minihe taas nukkuu ehdottomasti paremmin vaunuissa kuin kantovälineessä, mikä sekin on ihan outoa perheelle, jossa aikaisemmin ei vauvat ole vaunuissa suostuneet olemaan 😀 Liina on siis käytössä lähinnä liikkeellä ollessa, ja ainakin vielä viihtyy oikein hyvin kyydissä. Unetkin ottaa tarvittaessa liinan suojissa, vaikka mieluiten tosiaan laitan vaunuihin nukkumaan. Toivottavasti viihtyy kyydissä jatkossakin, tulee muuten meneväisen perheen liikkumisesta jännää 😀
Ootko kokeillut kantamista lonkalla? Siitä kun vauva näkee paremmin maisemia. Kantomukavuus kantajalle ei tietty ole ihan yhtä hyvä, mutta väliaikaisratkaisuna mielestäni toimii hyvin.
Mitä veikkaat onko tällaisesta mihinkään?
http://www.pinterest.com/pin/263390278179256502/
Mitäs aamupalanrakastaja tykkäsi hotellin aamiaisesta?
Moikka! Kiva reissu teillä ollut! Haaveilen itsekin vastaavanlaisesta minilomasta. Miten kylpylässä pulikoiminen onnistuu pikkuvauvan kanssa? 😀 Meillä on samanikäinen vauva kuin teillä.
Mä olenkin nähnyt tuollaisia jossain seuralemassani käsityö- tai kantamisryhmässä! Jos sinne sisäpuolelle ompelee tuulenpitävän vuorikankaan, vaikka fleecen, kyllähän se varmasti toimii leudolla säällä. Mä ehkä pidentäisin suojaa vielä lisää, että jalatkin peittyisivät. Meillähän on ihan kaupantätin tekemä vastaava, josta juttua täällä.
Perus-ok, ei mitään mieleenpainuvaa 🙂 Kahvi oli kyllä ihan karseeta, ja hillojen tilalle olisin toivonut marjoja. Ja tumman leivän löysin vasta toisena aamuna, vaikka nuo höttöleivätkin ovat välillä eksoottosta syötävää 😀
Oli tosiaan ihan superkiva reissu. Me ollaan käyty nyt vauvan kanssa jo kahdessa kylpylässä, ja hyvin onnistuu! Kaksi aikuista tietty on melkeinpä pakko olla, ainakin ku on esikoinenkin messissä. Uimahalliin en vielä koko perheen kanssa lähtisi, mutta kun kylpylöissä on trooppinen sisälämpötila, voi harrastaa vauvankin kanssa sellaista allashengailua. Kylpylöissä on myös lämpimät lastenaltaat, joissa pikkuinenkin voi sylissä istuen lutrata. Ainakin meidän jätkä on tykännyt hurjasti – ja iltaisin uni on maistunut 🙂
Kiitoa tästä postauksesta! Tuli juuri sopivaan aikaan kun varattiin eilen kylpyläloma Tallink spa:han 🙂 Jos sinulla on tiedossa joku oikeen hyvä ravintola jossa kannattaa käydä niin vinkkaa ihmeessä 🙂
Jenna
Kiva, että tuli tarpeeseen ja vielä hyvään saumaan! Tässä postauksessa suosittelut kyllä kaikille mainitsemilleni ravintoloille, vaikka Sfäär oli vähän pettymys hinta-laatu -suhteeltaan (sijainti maksaa vähän enemmän kuin noissa Kalamajan rafloissa). Tässä postauksessa
on taas ravintolakokemuksiani Tallinnan Vanhan kaupungin alueelta. Kivaa reissua teille! Tallinna on <3
Tarviiko muuten pikkuvauva passin Tallinnan reissulle? Eikai ne pahemmin henkkareita kysy, mutta…
MATKUSTUSASIAKIRJAT VIROON MATKUSTETTAESSA:
Suomen kansalaiset:
• Passi tai poliisin myöntämä henkilökortti (väliaikainen henkilökortti, alaikäiselle ilman huoltajan suostumusta annettua henkilökortti tai ulkomaalaiselle myönnetty henkilökortti eivät kelpaa). Huomioithan että myös alaikäinen lapsi tarvitsee oman matkustusasiakirjan (passi tai henkilökortti).
Huom! Ajokortti ei ole matkustusasiakirja Viroon matkustettaessa.