Suunnittelen jopa paluuta salille. Varaan paikat kevyisiin jumppiin, zumbaan, pilatekseen ja shapeen. Helle kuitenkin muuttaa suunnitelmia. Enkä tarkoita sitä, että kuumana kesäpäivänä olisi vain kiva lökötellä auringossa salilla ahertamisen sijaan. Saan tuta, että kuumuus tosiaan saattaa olla raskaana olevalle hieman epämiellyttävää. Askel hidastuu ja pelkkä portaiden nousu hengästyttää. Tuntuu, että kohtu olisi kasvanut yhdessä viikossa spurtin pienentäen keuhkokapasiteettiani radikaalisti. Perun jumpat, sillä ajatus kevyestäkään hikiliikunnasta ei vain tunnu hyvältä.

Tällä viikolla olen ihan varma, että olen todella oppinut tunnistamaan harjoitussupistukset. Eihän siihen mennytkään kuin yksi raskaus ja yli puolikas toista päälle! Vatsan myllerryksiä tulee useita päivässä. Niitä kipeitä tykytyksiä sen sijaan ei juurikaan ole, ehkä enemmänkin jotain liitoskipujen tapaista vain.

Käyn neljännessä äitiysneuvolatarkastuksessa. Viime raskaudessa en neuvolassa ehtinyt useampaa kertaa käydäkään ennen lapsen syntymää. Yllätyksekseni hemoglobiini on noussut jonkin verran, vaikka onkin edelleen alhainen. Raudan ottaminen aamun sijaan iltasella tosiaan toimii tapauksessani. Siitäkin huolimatta, että iltaisin unohdan sen moneseti ottaa. Verenpainekaan ei enää ole niin alhainen, vaan oikein hyvällä tolalla. Se ei kuitenkaan ole poistanut silloin tällöin iskevää huimausta.

Jostain syystä neuvolan puntari kertoo, että painoa ei ole tullut kuukauden takaiseen kuin 100 grammaa. Siitäkin huolimatta, että liikkuminen on jäänyt pelkkään hyötyliikuntaan. Kohdun koko tipahtaa taas keskikäyrän alapuolelle, mutta koska kasvamista on joka tapauksessa tapahtunut kolmen sentin verran, mitään syytä huoleen ei kuulemma pitäisi olla.

Hämmästyksekseni terveydenhoitaja kysyy, josko haluaisin niiden vajaan kuukauden takaisten supistusten ja kipujen sekä aikaisemman ennenaikaisen synnytyksen takia kontrolliajan Kätilöopistolle. Viimeksi pyysin sitä itku kurkussa lähetettä saamatta, mutta nyt kun voin mielestäni taas ihan hyvin, aikaa tarjotaan. Nyt aika kuulemma kuuluu antaa niille, joilla riski ennenaikaiseen synnytykseen on olemassa. Siinä ei ole mielestäni mitään logiikkaa, mutta lopulta kohautan olkiani. En kai minä tarjouksesta voi tai halua kieltäytyäkään.

Yöt ovat nihkeitä. Hyvän asennon löytäminen on hankalaa. Alaselkään sattuu, oli millaisella mutkalla tahansa. Tuntuu, että herään joka kerta, kun joudun vaihtamaan asentoa. Ja joka kerta tyynyjen asettelu vie niin kauan aikaa, että ehdin herätä tokkurasta. Aamuisin väsyttää ja sängystä ylös pääseminen on kankeaa.

Väsyä lisää se, että nukun muutenkin ihan liian vähän. Töiden, niiden vähäistenkin, yhdistäminen lapsen lomaan päiväkodista saa muistamaan, miksi töiden ja hoitovapaan yhdistäminen silloin muinoin ei ollut niin auvoista. Nukkumaanmeno venähtää poikkeuksetta seuraavan vuorokauden puolelle. Näen itsessäni välillä taas vilahduksia vauvavuodelta tutusta suohirviöstä, jota ei ole ollut ikävä. Pinnani on hävettävän lyhyt ja kiroilukontrollini olematon.

Äh, taas tuntuu, että tästä tuli valitusvirsi. Vaikka hyvin me voidaan, minä ja pallovatsani. Nautitaan sen ja perheen kanssa auringosta, uidaan ja pohditaan vauvalle nimeä. Edes sopivaa bloginimeä (ainkaan yhtä pöljää kuin isosiskollaan) ei tule mieleen, saati sitten sitä ihan oikeaa nimeä. Tuntuu, että tällä kertaa tyyppiin pitää voida tutustua ennen kuin oikea nimi kloksahtaa kohdilleen.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.