Vesipuistoja, joiden liukumäissä uikkarit lähtevät päältä. Palmuja. Muoviset aurinkotuolit. Neonvärisiä tennissukkia sandaaleissa. Minigolffia. Vaahtokarkkiöverit hotellihuoneella. Sateenkaarenvärinen rantapallo. Aasi, joka nappasi hiukset suuhunsa. Yves Rocherin aurinkorasvan tuoksu. Spriteä pillillä.

Sellainen on mun lapsuuden Kanaria.

Vanhemmillani ei ole koskaan ollut kesämökkiä – tai ylipäätään kesälomaa – sillä heidän töissään kiireisin aika on kesällä. Viikon-parin lomat onkin pidetty talviaikaan, jos silloinkaan. Ja kun loma välillä onnistui, silloin yleensä pakattiin matkalaukut ja lähdettiin jonnekin lämpimään. Mä olenkin onnekkaasti päässyt lapsuudessani näkemään ja kokemaan maailmaa, erilaisia kulttuureita, makuja, ihmisiä ja tapoja.

Olen vanhempieni kanssa reissatessani muun muassa kellunut Kuolleessa meressä Israelissa, kuunnellut ikihipin kitaransoittoa Floridan kärjessä sijaitsevassa pastellisävyisessä Key Westissä, syönyt maailman parasta sipulikeittoa rähjäisessä rantaravintolassa Intiassa, laskettanut kelkalla alas vuoristotietä Madeiralla ja kuunnellut Minareetista kaikuvaa rukouskutsua Bahrainissa.

Ja sitten on Kanaria. Ihana, nolo, söpö, raivostuttava ja rakas Kanaria. Ne muutamat reissut Kanariansaarille – Lanzarotelle ja Teneriffalle (plus yksi 18-vuotiaana tehty rymyloma Gran Canarialle) – olivat mahtavia. Uimiseen oli aina vähän liian kylmä, mutta siellä me siskon kanssa polskuteltiin, kunnes huulet sinertyivät. Turistikohteiden ruuissa ei ollut mitään supereksoottista, mitä nyt sitä mustekalaa pizzassa ja ne pienissä pulloissa tarjoillut Spritet. Vuokra-autolla kiemuraisia teitä matkustettaessa matkapahoinvointi iski viidessä minuutissa. Hotellin ilmastointia ei saanut pois päältä, joten nukuimme villasukat jaloissa. Mutta joku siinä kanariafiiliksessä on. Se on lomaa, rentoa oleilua viimeisen päälle. Mihinkään ei ole kiire, kun mitään aivan erityisen ainutlaatuista nähtävää ei ole.

Huomenna teen paluun Kanarialle. Mukaani nappaan yhden lapsen, yhden miehen ja yhden matkalaukun. Lennot ovat Teneriffalle, josta otamme alle vuokraauton, ajamme satamaan ja matkaamme meritse viereiselle La Gomeran saarelle. Se on pikkuinen ja vuoristoinen saari, joka lukemieni juttujen perusteella ei ole ihan niin kanariamianen kuin lapsuuteni Kanaria. No, sentäs collareilla ja tuulipuvuilla näyttäisi säätietojen perusteella olevan ihan yhtä lailla tarvetta nyt kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

Jos joku teistä on ollut La Gomeralla, kuulisimme mielellämme kokemuksia ja vinkkejä. Kirjastosta löytyi yksi Teneriffa-kirja, jossa on kymmenen sivua La Gomeran kasveista ja kukista. Mukavia juttuja nekin, mutta olisi kiva kuulla, mitä muuta saarella kannattaa nähdä ja kokea.

Kuvat Lanzarotelta vuodelta 1992.