Lähiömutsin Facebook-sivuja seuraavat ovatkin jo tietoisia, että uusimmasta Vauva-lehdestä löytyy teille tutun toimittajan kirjoittama artikkeli. Viime keväänä tehty juttu on viimeinen julkaisematta ollut artikkeli siltä ajalta, kun hoitovapaan yhteydessä tein töitä freelancerina. Nyt kirjoittamiini printtimedian juttuihin tulee pieni tauko, kun painan hommia televisiotuotannossa tämän vuoden loppuun.

Kun tuotanto osaltani loppuu tammikuussa, ollaan taas jonkun uuden edessä. Mitä se on, vielä en tiedä. Mediaduunarina olen tottunut pätkiin, vaihtuviin työnkuviin ja sieltä täältä revittyyn leipään. Kaupungin kahvilat ja kotini tulevat varmasti vielä tulevaisuudessakin toimimaan moneen otteeseen kirjottavan vapaan toimittajan työpisteenä. Itselleni se sopii, vaikka esimerkiksi asuntolainasta pankin kanssa neuvoteltaessa olisi helpompaa, jos soppari olisi vakituinen ja tulot yhdestä paikasta ja yksinkertaisesti selitettävissä. Onneksi perheen toinen elättäjä tuo taloutemme kukkaroon vakituisen duunipaikan vakituiset tulot, joten minä voin elää melko huoletta epämääräistä taiteilijaelämää.

Vaikka kokopäiväistä duunia on edessä vielä useampi kuukausi, on jo aika ottaa kaikki väylät käyttöön uuden pestin löytämiseksi. Niinpä minä kuulutan täälläkin: ensi vuoden alusta tämä mutsi lähiöstä on taas vapailla duunimarkkinoilla. Ehkä juuri sinulla on tarjota mulle ensi vuodeksi uusi kaikkien aikojen unelmaduuni? Jos näin onnekas sattuma pääsee käymään, yhteystietoni löytyvät sivupalkista.

Jaa