Tyttöjen merkkausväristä, vaaleanpunaisesta, en sen sijaan tykkää vaatteissa kuin tehosteena ja pieninä yksityiskohtina. Koska Minimetä ei ole kuorrutettu kokovaratalopinkillä, saan monesti oikaista käsityksiä lapseni sukupuolesta. Vaikka hän onkin ihminen, on hän myös tyttö, ja kerron sen mieluusti toisin luuleville ihmisille.
Lippis sen sijaan taitaa olla poikien merkkauselementti. Kun viime kesänä kiskoin Minimen päähän sinisävyisen norsulippiksen, hän oli heti vieraiden silmissä poika, vaikka jalassa olisivat keikkuneet ne pinkit Converset. Sama juttu tänä kesänä Jenni JJ:ltä saamani harmaan lippiksen kanssa. Se päässä lapsi on poika, oli hänellä mekko tai rimpsuröyhelöä tunikassa.
Kun viidennen kerran saman päivän aikana korjaan väärän käsityksen lapseni sukupuolesta, alkaa sitä miettiä, yritänkö mä huomaamattani pukea sitä ihmisen sijaan pojaksi. En kai sentään. Koska lippislätsät ovat erihyviä kesähattuja varjostavine lippoineen, ne eivät voi olla vain poikien oikeus. Silti jokin jäi kalvamaan ja päätin tehdä lapselle lippiksen, sellaisen oikein likkojen lippalakin.
Kaavat nappasin Ottobren (3/2010) Coconut-lakista, ja kankaaksi valitsin kaappiin jääneen jämäpalan Åhlensilta muinoin ostamastani kankaasta, jossa on pinkkiä ja muuta tyttöhuttua juuri hyvissä määrin. Vuorikankaaksi sujautin pinkkiä reilummalla otteella, kun leikoin vanhan pussilakanan uuteen elämään. Ja ei ole muuten lasta tämä tyttölippis päässä vielä pojaksi luultu, joten pinkin ja lippiksen vastakkainasettelussa pinkki näemmä voittaa.
Valmiissa lätsässä jäi kuitenkin vähän harmittamaan, ettei se ulottunut korville asti. Muutenkin tekeleen tutkiminen lähietäisyydeltä paljastaa, että tehdessä ratkojaa käytettiin rutkasti. Kiva lippis sekin on, mutta ehkä vain sellainen päiväkodin varalätsä -kiva. Päätinkin tehdä toisen lätsän, jonka ompelussa olisin jo viisaampi koekappaleessa tekemistäni virheistä oppineena. Ja koska hommaan ryhdyttiin, päätin tehdä vielä kolmannenkin samassa rytäkässä.
Toiseen lätsään ompelin Marimekon palalaarista löytyneen raitakankaan, kolmanteen farkkuliiviksi muuttuneen farkkutakin hihat. Toiseen laitoin vuorikankaaksi vanhaa sinisävyistä lakanaa ja kolmanteen jämäpalat lapsuuteni kukkamekkokankaasta. Siinä ompelukoneella suristellessani päätin vaihtaa lipat päittäin, raitaista farkun seuraksi ja toisinpäin. Se lisäksi heti lätsien veikeää ilmettä.
Koska olen vähän sellainen tehdään eikä mietitä -ompelija, samoilla kaavoilla tehdystä farkkulätsästä tuli hieman liian iso ja se jää odottamaan kupolin kasvamista. Sen sijaan raitalätsä on just soppeli, ellei miltei täydellinen. Siis se lippis, jossa on mustan ja valkoisen kaverina sinistä. Että tässä sitä nyt on kolme lätsää ommeltuna, mutta käyttöön ei tullutkaan suunnitelmien mukaan alleviivattua tyttölippistä, vaan taas vähän vahingossa neutraalisävyinen pukine. Mutta tyttö hän on, ujon rasavillinä kuplivan luonteensa ja lippalakkinsa allakin.
Ite oon klassisten tytöille vaaleanpunaista ja pojille sinistä -koulukunnan kannattaja 🙂 Ei tietty nyt niin jyrkästi, mutta niin että niistä lapsista tunnistais, mitä sukupuolta ovat. Eikä oikeasti niin merkitystä vielä näissä ihan pienissä, mutta etenkin viime talvena puistoissa kävi monta kertaa niin, etten tiennyt onko lapsi tyttö vai poika oman 2-vuotiaan sitä kysyessä, ja oli ihan hirveän nöyryyttävää paitsi itelleni, myös sille vieraalle lapselle, ettei tämä tuntematon täti tunnistanut heidän sukupuoltaan. Eikä se tietty nyt pelkästään vaatetuksesta ole kiinni, että olishan heidänkin vanhemmat siinä vieressä voineet vähän avittaa ja kertoa vaikka pikku-Simon uusista lapasista tai mitä tahansa, että oltais sekä lapsi että minä (etenkin lapsi) säästytty siltä tilanteelta. Oli tosi kurja katsoa kuinka lapsi pahoitti mielensä. :<
Miksi lapsi pitäisikään luokitella sukupuolen mukaan? Ennakkoajatusten takia? Pojat ovat tietynlaisia ja tytöt tietynlaisia?
Onneksi nykyään on paljon pieniä (ja kalliita..) vaatevalmistajia, jotka tekevät ihania ja värikkäitä vaatteita lapsille eivät tytöille tai pojille 🙂
Mä oon törmännyt miljoona kertaa tuohon samaan, jo nyt raskausaikana. Emme saaneet rakenneultrassa tietää sukupuolta, vaikka olisimme halunneetkin. Neuvolassa sen jälkeen sijaisterkka pahoitteli sitä, ettei saatu tietää, kun nyt on sit niin vaikea ostaa vaatteita. Katselin lastentarvikeliikkeessa vauvalle aurinkolaseja, kun miesmyyjä kyseli kumpi on tulossa, kun sanoin etten tiedä, niin myyjä kehotti tulemaan takasin sitten kun vauva on syntynyt, etten osta ”väärän värisiä” laseja(itse ajattelisin, että lasit kannattaisi ostaa vauvan synnyttyä siksi, että ne varmasti sopisi tämän päähän). Tuossa vain pari esimerkkiä noista tilanteista. En ole mikään fanaattinen sukupuolineutraalin kasvatuksen kannatta, mutta lapseni kehittäkööt oman identiteettinsä ihan itse ilman, että mutsi antaa mitään statementteja sukupuolisidonnaisen pukeutumisen suhteen. Tykkään kyllä siitä pinkistäkin, mutta pukisin sitä pojallekin.
Täällä on tykätty aika kaikenlaisista tyyleistä, mutta eniten siitä tyylistä, joka syntyy lapsen kasvaessa hänen omasta mielestään aj kyllä se vaan niin on, että useimmat 3-4-vuotiaat tytöt tykkäävät pinkistä ja röyhelöistä ja niin kuuluukin tykätä (kehityspsykologian oman sukupuolen korostamisen vaihe) ja pojat hahmovaatteista, ritari-ja batmanasuista jne. Ennenkuin lapsi oppii kertomaan mikä vaate häntä miellyttää, lapsen tyyli kertoo enemmän äidin mausta. Moni äiti pukee lastaan niinkuin itse pukeutuisi minikokoisena.
Minä suhtauduin hyvin samalla tavalla esikoiseni pukeutumiseen, vaaleanpunaista ja röyhelöä ei tytön vaatekaapista juuri löytynyt. Kunnes tyttö aloitti kerhon, silloin se varmaan tapahtui. Alkoi itse puhumaan tyttöjen ja poikien väristä, alkoi inhoamaan mustaa, tahtoi kaiken olevan pinkkiä ja hellokittyä. Alkoi vaatesota.
Ratkaisimme tilanteen niin, että vuoropäivinä minä valitsen tyttäreni vaatteet, vuoropäivinä hän itse. Ensimmäiset pari kuukautta tyttö marssi joka toinen päivä kerhoon vaaleanpunaisessa balettipuvussa. Sittemmin jotain on tapahtunut, hän pitääkin taas sinisestä leningistä jonka helma pyörii kauniisti, saattaa valita itse täysin mustavalkoiset vaatteet sukkahousuja myöten.
Hellokitty-asiassa annoin periksi kirpputorilta löytyneen yöpaidan ja alushousujen verran. Läpi meni, tyttö on tyytyväinen! Pikkusiskon saa vielä pukea housuihin ja niihin yhteiskunnan määrittelemiin poikaväreihin, ans kattoo kauanko!!
Kesäterveisin toinen hertsikkalainen äiti 🙂
Vähän niinkuin kauneus on katsojan silmässä – tässä asiassa lapsi näyttää pojalta vain katsojan omissa silmissä. Meillä on vähän samaa, että tyttöä luullaan usein pojaksi. Jos joku tuntematon ohikulkija vaan kommentoi jotain poikamaista, en edes aina jaksa korjata asiaa.
Hienot lippikset!
Minä olen tullut siihen lopputulokseen että lapsiani luullaan aina olevan väärää sukupuolta 🙂
Esikoinen on poika jota puimme iloisen värisiin perusvaatteisiin (väreistä varmaan hieman välttelin tumman- ja vaalean sinistä), mutta koska hänellä oli myös hieman pidempi hiusmalli, semmoinen luonnonkiharainen polkka, ja isot silmät ja pitkät ripset häntä usein luultiin tytöksi. Kuopus on nyt 1,5v. tyttö ja kulkee pitkälti veljensä vanhoissa vaatteissa, tukka hänelläkin kihartuva polkka, isot silmät ja pitkät ripset ja häntä taas luullaan usein pojaksi. Lapset ovat olleet hyvin saman näköisiä tässä 1,5v. ja vaikka vaatteetkin on pitkälti samat on jännä ettei ihmisten olettamukset sukupuolesta kuitenkaan ole samoja.
Itseäni on ärsyttänyt suunnattomasti se, että nyt kun saimme tytön ihmiset kommentoivat usein että ” eikö olekin nyt ihanaa päästä ostelemaan tyttöjen vaatteita”. Kun lähes kaikki esikoisen vaatteet ja kengät on tallessa olen kyllä suunnattomasti nauttinut siitä ettei tarvitse ostaa juuri mitään! Kyllä noihin esikoisen vaatteisiin ja kenkiin ym. kuluu rahaa jo ihan riittävästi ilman että alkaisi pistää 1,5v. siskon vaatevarastoa uusiksi vain saadakseen vaaleanpunaista ja hellokittyä. Toki mekkoja on muutamia ja niiden kaveriksi sukkahousuja, joten ihan joka päivä ei tarvi veljen vanhoissa t-paidoissa ja shortseissa kulkea 🙂
Mulla on kaksi lasta ja toinen on tyttö ja toinen poika. Mut mulle on yksi lysti kumpaa sukupuolta ovat. Heidät kyllä yleensä tunnistaa kumpaa ovat, enkä mitenkään välitä peitelläkään. Kuopuksen raskaus aikana kävimme myös lapsivesipunktiossa (toinen tarina) ja siitähän kromosomit olisivat selvinneet, mutta mä en halunnut tietää onko lapsi tyttö vai poika, koska se ei ollut se mitä halusin silloin tietää, oli vähän muut murheet mielessä.
Ainoa hyvä puoli siinä, että on tyttö ja poika on se, että anoppi lakkasi kyselemästä tuleeko lisää lapsia. 😉 Anopin mielestä meillä on lapsiluku täynnä. 😉 Kun on kerran kumpaakin. 😉
Mun mielestä Minime on nätisi puettu ja hyvin kaunis tyttö. Mun nuorempi lapsi on muutaman päivän Minimeä vanhempia ja ulkoisesti jotenkin tosi samanoloinen, tuollainen siropiirteinen kaunotar. 🙂
Mä tykkään härnätä ihmisiä sillä, että meidän tyttöpä on syntynyt uuden vuoden aattona, ja sitten kun ne rupee siitä pällistelemään, lisää vielä, että mä olen jouluaattona, toivoin jo synttäri lahjaa tytöstä, mut enpä saanut… 😉
Kun neiti syntyi 2 vuotta sitten, ja oikeastaan ennen sitäkin jo, päätin että tyttöä ei pinkkiin pueta. Tai oikeastaan, minä en osta pinkkiä. Jos lahjaksi saatiin joku kiva pinkki asu, tokihan sitä käytettiin. Ja aika hyvin tuosta on pystynyt pitämään kiinni. Joitakin myönnytyksiä olen joutunut tekemään esimerkiksi haalareiden kanssa, kun punnitsee ostaako pinkki-harmaan haalarin kirpparilta 10€:lla vai limen vihreän kaupasta 60€:lla.
Usein meilläkin neidin ollessa vauva neutraaleissa vaatteissaan kuuli kommentteja, että onpas siinä söpö poika. Hymyilin kauniisti ja totesin, että kiitos mutta hän on tyttö. Mutta mitäpä tuosta 🙂
Mä tykkään pukea omaa lastani vaaleanpunaiseen, röyhelöihin ja kaikkeen ultratyttömäiseen, mutta ei sekään aina auta. Egyptissä lomalla kaikki luuli Helmiä pinkissä neuletakissa pojaksi, koska neidillä ei ollu korviksia! 😀 Siellä kuulemma tyttövauvojen korvat rei'itetään jo melkein synnytyssairaalassa.
Minua kiinnostaisi, onko jossain tutkittu, miksi aikuiset eivät pidä vaaleanpunaisesta. Monessa seuraamassani blogissa äidit kertovat, että eivät siedä vaaleanpunaista prinsessahörhelöä. Onko pinkillä aivottoman tai tyhmän maine? Vai pelätäänkö, että se on liian kaupallista tai pinnallista? Tuleeko ihmiselle inho pinkkiä kohtaan kehitysbiologian osana siten, että kun on lapsena kokenut prinsessavaiheen, niin kokee vastenmielisenä ajatuksen, että vajoaisi taas siihen lapsuudenaikaiseen oloon oman lapsensa mukana?
Joku siinä on, sillä en ole koskaan yhtä isossa mittakaavassa kuullut dissattavan esimerkiksi vihreää tai valkoista.
Tämä siis puhtaasti kysymyksenä, ei kritiikkinä ilmiötä kohtaan. Itse en pidä prinsessahörhelöistä. Mnulla oli niitä erityisesti 4-6- vuotiaana.
-kaari
Ah, ajankohtainen teksti. Olen yksi niistä joka odottaa nyt esikoistaan, ja jos näinkin alussa raskautta olen kuullut lähisukulaiseltani, kuinka tytöt PITÄÄ pukea vaaleanpunaiseen! Ja kaiken muunkin ”tarpeellisen” (lue: tuomitsevan) olen toki kuullut, moneen kertaan. Niin moneen, että vaihdoin puhelinnumeron saadakseni hetken rauhan… 😛 Kun se on sellainen homma, että me puemme oman lapsemme just tasan tarkkaan niinkuin itse haluamme, ja sitä ällö vaaleanpunaista vältämme kyllä, jos tyttö tulee. Mulla ei ole mitään tarvetta tehdä lapsestani vaaleanpunaista hattaraa, tai prinsessaa.
Miksi muut värit jäävät näiden vaaleanpunaisten- ja sinisten varjoon? Maailma on värejä täynnä!
Mua v*tuttaa pinkki ja muu prinsessahuttu, mutta oon yksinkertaisesti liian pihi & laiska etsiäkseni pikkumimmille jotakin muuta kuin ilmaiseksi saatuja hörselöitä. Väri ei myöskään kuvasta resupelleluonteista typyä lainkaan, ja mulle onkin noussut keskisuuri ahdistus siitä, että muokkaako ne sen rinsessarytkyt ja hellokittyt sen ajatusmaailmaa niin, että siitä tulee sellainen ulkonäköönsä keskittynyt minipissis jo 3-veenä.
Mun kysymys onkin, että jos ei halua käyttää aikaa, energiaa & rahaa neutraalinnnäköisten LASTENvaatteiden etsintään, niin onko tsäännssejä muuhun kuin pinkkiin? Te, jotka niitä onnistutte löytämään, vaatiiko se paljonkin vaivaa?
En tiedä, mutta joskus kyllä tuntuu, että tyttölasten maailmassa mättää nykyään jokin.
Keväällä perhekerhon naamiaisissa oli n. 1-5v. tyttöjä n. 25. Omani oli pukeutunut kissaksi, eräs toinen tyttö leppäkertuksi (itki koko ajan, koska olisi halunnut olla prinsessa!) ja kaikki muut tytöt olivatkin sitten prinsessoja. Poikia oli suunnilleen saman verran; oli erilaisia eläimiä, dinosaurus, puuha-pete, muutama spiderman, palomiehiä, intiaani, ritari jne. jne. Poikien skaala oli paljon laajempi kuin tyttöjen!
Seuraako tästä auttamattomasti se, että myöhemminkin elämässää tytöt ja naiset kokevat heillä olevan paljon vähemmän valinnanvaraa eri elämän alueilla kuin pojilla ja miehillä?
Meillä on poikamaisempia vaatteita kuten pikeepaitoja ja vakosamettihousuja ja sitten on pinkit leggingsit, joissa on lahkeessa kissa, lilansävyinen norsupaita jne. Kun ostan vaatteita tärkeimpiä kriteerejä ovat mukavuus, mahdollisesti pitkäikäisyys, kirkkaat/kivat värit ja kuviot ja se, että vaatetta voi eri lailla yhdistelemällä käyttää sekä tytöllä että pojalla. Se on mielestäni arvovalinta ja ekologisesti järkevää vaatteiden kierron kannalta.
Banskuansku: Minä puen tosiaan lapseni lähinnä neutraaleihin vaatteisiin ja mm. H&M:ltä Seppälästä ja Lindexistä löytyy siihen materiaali. Mitään viikkokausien nettishoppailukierroksia saati kaupoissa kiertelyä en ehdi toteuttaa. Jos tykkää uusretrotyylistä ja haluaa suosia kotimaista niin esim. Noshilla ja Metsolalla on kivoja neutraaleja kuoseja ja jos hinta hirvittää niin aina niitä on alessakin. 🙂
Tässä muuten kaikista vähiten ”miehekäs” asu, mitä pojalla on ollut päällään:
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/paivan-asu-maksihameen-paluu/
Anteeks nyt, mutta en tosiaankaan usko, että 2-vuotias lapsesi on kysellyt muiden lasten sukupuolia, kun ei vielä tiedosta kunnolla omaansakaan! Lapsille tuollaisilla asioilla ei ole mitään väliä, eikä pieni tyttö loukkaannu siitä, jos häntä luullaan pojaksi, tai toisin päin. Jos lapsesi vastaisuudessa muka kysyy muiden lapsen sukupuolia voithan vastata, ETTEI SILLÄ OLE VÄLIÄ. Niin kuin ei olekaan. Jos vanhemmat opettaisivat tämän jo varhaislapsuudessa lapsilleen sen sijaan että korostaisivat sukupuolta turhaan pukemalla tyttöjä pinkkiin ja poikia siniseen, lapsia ei myöhemminkään kiinnostaisi se, mitä ulkomaailma ajattelee hänen sukupuolestaan.
Myös sukupuoleton kasvatus eli se, ettei kerrota edes lapselle itselleen tai esimerkiksi sukulaisille lapsen sukupuolta, on huono valinta ja kehityspsykologian teorioiden mukaan vaikuttaa negatiivisesti lapsen minäkuvaan ja identiteetin muodostumiseen. Tytön pukeminen pinkkiin ja sukupuoleton kasvatus eivät kuitenkaan ole kaksi vaihtoehtoa. Tyttö on tyttö ja poika on poika, ja se kuuluu heille kertoa – mutta kasvatukseen tai lasten pukemiseen sen ei pitäisi vaikuttaa mitenkään.
Kun asiasta kyselee miehiltä, moni heistä on toista mieltä. Esim. Kainuun Sanomien miestoimittaja kirjoitti kolumnin ”Tahtoo hameen”, jossa tuli ilmi että miehet eivät oikein voi pitää hametta tai pojat pukeutua vaikkapa isosiskonsa kukkakuosiseen haalariin. Myös Sarasvuo sanoo ylen kuunteluohjelmassa että ”miesten maailmassa on enemmän tiukkoja raameja, naisilla lienee helpompaa”.
–> veikkaan että jokainen tuntee vain oman elämänsä vaikeudet ja luulee siksi harhauttavasti että toisilla on ”aidan takana” helpompaa.
Osa näkee niin päin, että tytöt voivat pukeutua esim. farkkuihin ja siniseen paitaan ilman että heitä herjataan siitä. Oliko päiväkodissa kukaan poika pukeutunut vaikkapa prinsessaksi tai sairaanhoitajaksi? Puuha-pete, palomies ja ritari ovat kaikki perinteisiä miehisiä roolimalleja. Siinä mielessä joku mies voisi tuskailla, ettei pojatkaan saa pukeutua monipuolisesti.
Uskoisin, että vaatteiden ja tämän pukemiskeskustelun taustalla on suurempaa epävarmuutta siitä, että jokainen ihminen saisi tulla hyväksytyksi ja mahdollisimman vähän nöyryytetyksi.
-kaari
Naiset eivät pidä vaaleanpunaisesta, koska naiseus on vähempiarvoista heidän itsensä mielestä.
Tällaisen teorian löytää googlaamalla netistä.
Meillä oli vauvana pinkkiä mutta nyt kun on isompi niin voimakkaampia värejä esim. violetti sopii hyvin tai murrettu lila- harmaa. Ja ruskeat silmät ja tumma kihara polkkatukka tytöllä. Pojalla taas esim poltettu oranssi on super hieno (ruskeat silmät ja muuten blondi). Että ihan mikä mun mielestä sopii:) Ja poikaa luultiin tytöksi niin kauan kunnes kiharat leikattiin pois….
Mä rakastan prinsessahörhelöjä! Mulla oli niitä pienenä lapsena, teininä ja on edelleen. Eikä mulla ainakaan ole aivottoman tai tyhmän maine, pinkki ja vaaleanpunainen vaan sattuu olemaan nätti väri.
Ihan hyvinhän 2-vuotias voi asiaa kysyä, jos on vaikkapa 2v10kk.. Oma pian 2veeni ei osaa edes puhua joten ihan kaikki 2-vuotiaat varmasti ei osaisi…
Mutta osasi tai ei, on munkin mielestä aika harmillista, jos lapsi tällaisesta pahoittaa mielensä. Itse aina leikkipuistossa puhun lapselleni toisista lapsista joko lapsina tai etunimillä, jos ne tiedän. Suomen kielemme on vielä niin mahtava, ettei tarvitse sukupuolivalintaa tehdä (vrt. esim. he/she, hon/han, sie/er), mun mielestä se on ihan tarpeetonta alleviivaamista. Mutta tietenkin jos lapselle on alusta asti eroteltu tytöt ja pojat pilkkua myöten ja selostettu lapselle että katsos, tuossa on poika kun hänellä on siniset shortsit tai tuossa on tyttö, kun se käyttää pinniä, niin lapsi tietenkin omaksuu sen että sillä on merkitys ja voi pahoittaa mielensä kun tuleekin sitten joku oman lapseni kaltainen kiharapilvi pinni päässä, yllään tuunattu kauluspaita ja shortsit ja pöksyistä pilkottaa vaaleanpunainen vaippa, eikä ilmeistä päätellen kaikki ihan heti osaa yhdistää kummasta on kyse. Mutta itse en näe mitä noloa on siinä, jos ei tunnista jonkun sukupuolta, voihan sitä myös ihan suoraan kysyä, jos se niin häiritsee. Tai kysyä nimeä, vaikka se ei takaa vielä sukupuolentunnistusta. Ei se lapsi osaa mieltään pahoittaa, jos vanhempi ottaa asian lungisti. Harmillista, jos on tarve tiukasti eritellä tyttöjä ja poikia ja ottaa vielä tuollaisia paineita, mikä selvästi aiheuttaa lapsellekin stressiä.
Mulla oli nyt keväällä oppilaana tyttö, joka haluaisi olla poika. Yritän muutenkin välttää sukupuolen perusteella jaottelua tunneilla, mutta erityisesti tuossa luokassa pidin visusti kaikki ”hei nyt tytöt siellä nurkassa hiljaa” -kommentit sisälläni. Jotkut haluavat valita sukupuolensa vasta aikuistuessaan tai aikuisena ja usein sekin juontuu jo ihan lapsuuteen, joten tärkeää olisi kohdella lapsia samallalailla sukupuolesta riippumatta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sukupuolta tiedostettaisi ja lapsen kasvua esim. tyttönä/poika tuettaisi.
Itse tunnen niin monenlaisia vanhempia ja lapsia ja jollain tietyt värikoodit on ehdottomampia kuin toisilla, kaikki eivät mainosta lapsen sukupuolta (mutta eivät myöskään ota paineita siitä vilahtaako se pippeli sitten jonkun nähden ja kertovat kyllä kysyttäessä) ja jotkut menevät ihan käytännön sanelemilla säännöillä kuten isosisaruksen vanhoissa vetimissä olivat lapset sitten samaa tai eri sukupuolta. Ja voihan se meidän mielestä niin selvä tyttö pinkeissään olla juurikin poika, joten ei kaikki ole niin itsestäänselvää 😉 Enkä näe pahaa siinä, et joku tykkää pinkistä rattaisiin ja syöttötuoliin asti. Ilahduttavaa se koko kirjo. Itse henk.koht. pidän rajan siinä, että mekkoa en lapselleni (pojalle) pue, voi sitten itse myöhemmin omasta valinnasta pukea jos haluaa, mutta muutoin värien ja mallien puolesta ollaan avoimia ja mietitään enemmän esim. toimivuutta, kestävyyttä, saatavuutta ja hintaa.
Enkä näe ongelmaa siinä, että naamiaisissa kaikki tytöt olisivat prinsessoja. Ehkä tytöillä on vahvempaa samaistumisen tarvetta ja tekstiilikaksosetkin ovat usein lähes poikkeuksetta juurikin tyttöjä. Se on pitkä tie löytää se oma juttu ja siinä välissä voi kokeilla kaikenlaista ja samoissa vermeissä kaverin kanssa olo voi olla turvallinen ja se voi olla merkki ystävyydestä.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia eikä pidetä mitään itsestäänselvyyksinä 🙂
Meiän taaperoa pidetään välillä tyttönä, koska olen antanut tukan kasvaa. Ilmeisesti pitäis jo nyt (ikää 1v4kk) leikata tukka siiliksi, jotta tunnistaa pojaksi. No ihan sama, tukka saa kasvaa, miettiköön muut mitä haluaa. Vaatteiden väreissä en ole ollut mielestäni rajoittunut, mutta vaaleanpunaisesta en pidä muutenkaan, joten sitä ei oo pojankaan päällä nähty. Ja mekotkin olen jättänyt ostamatta 🙂
Tästä kommentista jäin miettimään, että millä tavalla nimen omaan se pinkki ja hellokitty tekevät lapsesta ulkonäköönsä keskittyneen minipissiksen? Miksei vaikka mintunvihreä tai violetti vaikuta samalla tavalla? Jotkut lapset vaan tuntuvat olevan jo pienenä keskimääräistä kiinnostuneempia vaatteista, enkä minä usko, että vaatteiden värivalinnoilla on tämän asian kanssa juurikaan tekemistä. Lähipiirin pieniä poikia kun seurailee, niin yhtä lailla heidänkin keskuudessaan tuntuu nuo muotivirtaukset vaikuttavan, pitää olla tietynlaista lippistä, tietynlaista kenkää ym.