No nämä molemmat skenaariot pääsivät tapahtumaan alkuviikosta, kun osallistuin yhtenä seitsemästä bloggaajasta ajatushautomo Demos Helsingin vetämään Peloton Co.Creation workshoppiin. Muista mutsiblogeista mukana olivat pääkuvassa kanssani keimailevat Kahvia ja unelmia sekä Puutalobaby.

Kuvat: Noora Isoeskeli

Puolentoista päivän aikana pohdimme, miten Fazer ja bloggaajat yhdessä voisivat ruuan avulla edesauttaa ekompaa eloa. Ideoita ja ajatuksia haudottiin ja hiottiin, ja lopulta tarjolla oli kolme konseptia, joilla ruisleipä ja leivonnan ilo voisivat tehdä kasvisruuasta uuden normin. Jos ja kun niistä kuullaan lisää, aion tietty pönkittää egoani kertomalla asiasta myös täällä.

Näin kun mutsigenressä mennään, workshopin kirkkain ahaa-elämys löytyi kuitenkin muualta kuin konseptiraakileista. Se syntyi siitä tunteesta, kun pystyi uppoutumaan keskeytyksettä yli vuorokaudeksi tekemään jotain, eikä edes ehtinyt miettiä rokotusohjelmien kiemuroita tai sappisaippuan jälkeen seuraavia aseita tomaattitahrojen poistamiseen.

Alin kuva: Noora Isoeskeli

Oli kutkuttavan ihmismäistä kulkea farkuissa ja silkkipaidassa koko päivän. Housujen polviin ei tullut konttimisen jäljiltä pusseja eikä paidassa ollut kakkaa tai maitotahroja. Koruissa ei roikkunut kukaan, eivätkä kanssaihmiset tahtoneet sotkea hiuksiini banaania. En edes ehtinyt ikävöidä kotiin niinä kahtena sekuntina, jotka tarvittiin hotellilakanoihin nukahtamiseen savusaunan ja illallisen jälkeen.

Ja kotona oli tietenkin samaan aikaan kaikki loistavasti, siitä ei missään vaiheessa ollut epäilystäkään. Maidollekaan ei ollut välitöntä tilausta, kun meijeri ei seisonut vieressä. Minimetä enemmänhän tässä pyritäänkin kouluttamaan mua pois symbioosista ja imetyksestä. Ja jos siinä samalla olen osaltani luomassa ekosupermegahyperkonseptia, mikäs siinä sitten.