Voi ihana, omituinen, kimurantti, hullunkurinen ja rakas äidinkieleni. Mä niin rakastan suomen kieltä tuplakonsonantteineen, ääkkösineen ja rouheine r-kirjaimineen. Suomen kielen nuotti on ainutlaatuinen sekasotku, joka on töksähtelevä, mutta samalla myös jäykästi lentävä. Se on antoisa ei päätä eikä häntää -taivutusmuotoineen, ja puhuttuna se kuulostaa kieltä tuntemattoman korvaan yhdeltä pitkältä sanalta.

Musta on ihanaa leikkiä sanoilla, antaa kirjainten löytää paikkansa tanssimalla ja kuunnella lauseiden keimailua keskenään. Mä toivon kykeneväni sytyttämään myös Minimen rakkauden äidinkieltään kohtaan. Siksi innostuin, kun bongasin Kristaliinan Puutalobabystä veikeän lorukuvakirjan Yökyöpelit / Allakka Pullakka.

Tattis Otavalle kirjalähetyksestä, sillä nyt meilläkin on päästy vääntämään kieltä mutkalle Laura Ruohosen runolorujen tahtiin. Minimen mielestä elämässä pitää olla sopiva määrä kolinaa, pärinää ja kilinää, ja se toive täyttyy tätä kirjaa lukiessa. Tyyppi kuuntelee haltioituneena, kun suollan suustani lorujen kovaa konsonanttitykitystä, sanojen tasatahtista tanssimista ja loppusointujen helinää. Vaikka vauva ei ymmärrä vielä sanojen merkitystä, tässä kirjassa on silti kuunneltavaa.

Ja sitten kun sanojen päälle ymmärtää, lukuhetki menee ihan hulvattomaksi. Mä arvostan lorujen rosoista kieltä ja leikkisyyttä, jossa ei tyydytä tylsiin jaarituksiin ja ennalta aavistettaviin loppusoihtuihin. Loruissa suomen kieli näyttää, mihin kaikkeen se pystyy notkeasti taipumaan.

Väriä sanojen ympärille tässä kaksi kirjaa yhdistävässä yhteisniteessä tuo Erika Kallasmaan kuvitus, jossa värikirjan viivojen sisäpuolella pysyminen ei ole niin justiinsa. Joka kerta kun lorukirjaa lukee, piirroksista löytyy joku uusi jekku, jota ei ole aikaisemmin huomannut.

Että jos ei tällä kirjalla syty rakkaus äidinkieleen, ainakin saadaan tulta lässyttämiseen sortuneen äidin kieleen.

Jaa: