Jos multa kysyttäisiin, mitä vauvaperheeseen kannattaa hankkia, mun top 3 olisi selvä. Kolmannella sijalla nököttää astianpesukone. Säästää aikaa, hermoja, silmiä ja parisuhdetta. Kakkosena on niin iso sänky, että uskaltaa ottaa huoletta vauvan väliin nukkumaan. Perhepeti pelasti itseni täydelliseltä väsyromahdukselta ensimmäisten kuukausien aikana. Ykkösenä on ehdottomasti kantoliina ja / tai kantoreppu. Ilman niitä me oltaisiin oltu Minimen kanssa lirissä ja syvällä.
Mä en muista, miten alun perin kuulin kantamisesta. En edes muista nähneeni liinoja tai reppuja ennen raskautumistani, mutta enhän mä ylipäätään kiinnittänyt lapsi-asioihin tai lapsiin huomiota – paitsi jos ne raivosivat ravintolan viereisessä pöydässä tai kiljuivat julkisissa liikennevälineissä. Luultavasti voisin antaa pisteet vauva-arjen pelastamiseksi koituneesta ahaa-elämyksestä entiselle duunikaverilleni Terhille.
Kantaminen tuntui loogiselta ja helpolta ratkaisulta. Liinassa vauva on lähellä ja tuntee olonsa turvalliseksi, sillä aistii kantajan sydänäänet, hengityksen, tuoksun ja keinuu askelten mukana ihan kuin kohdussa majaillessaan. Kantaessa vauvan antamat merkit nälästä, märästä vaipasta ja muusta harmituksesta tulevat heti kantajan tietoon, eikä vauvan tarvitse niitä karjuen viestittää perille. Kantaminen myös pelastaa tylsyyskuolemalta mutsin, joka tykkää puuhastella ja liikkua vapaasti vauvalinnakkeeksi muuttuneen kodin ulkopuolella. Kantaen muksu kun kulkee koko ajan mukana, eikä kaupungillakaan tarvitse rappusten, tungoksen tai ahtaiden käytävien takia hidastella kuten vaunujen kanssa. Jumantsuikka, ihan mun juttu!
Niinpä metsästin kehuja keränneen Tricot-slen -trikooliinan Huutonetistä. Suolasia hintoja niistä käytettynäkin joutuu maksamaan, mutta jälleenmyyntiarvo on siis kohdillaan sekin. Itse maksoin ruskeasta liinasta käytettynä 40 euroa, eli vain reilu parikymppiä uutta vähemmän. Trikoisen hankin siksi, että sen sanottiin olevan venyvyytensä takia helpompi aloittelevalle kantajalle. Trikoisella liinalla kun sidonnan voi tehdä valmiiksi, jonka jälkeen vauva asetetaan sidontaan ja paketti asetellaan ja kiristetään sopivaksi.
Noudin liinan samana päivänä, kun iltasella lähdettiin ambulanssilla Kätilöopistolle. En siis ehtinyt harjoitella sidontoja, mutta liina napattiin silti sairaalakassiin mukaan. Ennenaikaisena syntynyt Minime joutui olemaan keltaisuuden takia sinivaloissa useamman päivän, joten en saanut ottaa häntä lähelleni kuin imetysten ajaksi. Kun solarium-hommista päästiin, pyysin kätilöitä näyttämään, miten kehtosidonta tehdään. Tepastelin hurmioituneena pitkin sairaalan käytäviä tuntien Minimen hengityksen ja lämmön itseäni vasten. Sinä hetkenä tunsin vatsassa muljahtelevaa onnea mutsiudesta ja ensimmäistä kertaa varmuutta. Kyllä me tästä selvitään!
Kotiuduttuamme käytimme liinaa, mutta koko homma tuntui epävarmalta. Kun kukaan ei ollut varmistamassa sidontaa, pelkäsin tehneeni jotain väärin ja vauvan luiskahtavan lattialle. Ei auttanut, vaikka Lähiöjeppekin sanoi, että se nyt on vähän mahdotonta tuommoisesta solmusta. Tein sidonnat liian löysiksi, sillä ajattelin vauvan rutistuvan. Siksi Minime roikkui sidonnassa liian alhaalla ja minä jouduin koko ajan tukemaan käsilläni pakettia, vaikka kunnon sidonnassa kädet jäävät vapaaksi.
Sitten yhtenä yönä luin William ja Martha Searsin kirjoittamaa opusta Kiintymysvanhemmuuden kirja, josta on sittemmin tullut mun mutsiusraamattu. Mutsiummikkona tajusin vasta silloin, että tavalleni ajatella vauva-asioissa on myös nimi ja oikein teoria, jösses! Kirjassa puhuttiin paljon kantamisesta ja kehotettiin nappaamaan vauva päivittäin useaksi tunniksi kantovälineeseen. Koska olin ihan Searsin pariskunnan pauloissa, tein työtä käskettyä. Sidonnatkin alkoivat onnistua, kun niitä väkersi monta kertaa päivässä. Kantoliinan kanssa onkin vähän sama homma kuin kuukautiskupin kanssa. Hemmetinmoista säätöä se aluksi on, mutta yhtäkkiä tekniikan hokaa, eikä sen jälkeen ikinä enää palaisi muuhun malliin hoitaa kyseistä asiaa.
Vaikka liinan sidontaohjeita on olemassa enemmän kuin partiolaisella solmuja, en lopulta opetellut kuin kaksi sidontaa. Kehtosidonnassa Minime kulki ollessaan ihan pieni ja kietaisuristissä vajaan kolmen kuukauden iästä lähtien, kun lonkat olivat varmasti avautuneet ja näin tyyppi oli valmis matkustamaan pystyssä, istuen jalat sammakkoasennossa. Näillä kahdella sidonnalla pärjäsi loistavasti.
Liinan myötä elämä helpottui. Minime tykkäsi heti olla mukana menossa ja aidosti osana meidän elämää, mikä ei selvästikään lattialla tai sitterissä ollessa hänen korkeutensa mölinän mukaan onnistunut. Liinan ansiosta moni turhautumisitku jäi parkumatta, ja ihan pienenä kantoliina oli välillä ainut, johon hän rauhoittui. Unien ajaksi liinan pystyi näppärästi vetämään suojaksi ja valveilla ollessaan hän napitti liinan kätköistä kiinnostuneena maailmaa.
Liinan kanssa kädet jäivät vapaaksi, joten pystyimme esimerkiksi laittamaan helpommin ruokaa, viikkaamaan pyykit ja kuljettamaan vatsakipujaan huutavaa vauvaa ilman niskakramppeja ja käsien puutumista. Minimen kartuttaessa ikää kantoliinailu kotioloissa jäi vähiin ja lopulta loppui kokonaan, sillä tyyppi jostain syystä alkoi protestoimaan liinassa oloa kotona.
Ulkosalla ja liikkeellä ollessa kantaminen oli ja on kuitenkin must. Koskaan ei tarvitse miettiä, minne vauvan kanssa voi mennä ja miten rattaiden kanssa pääsee vaikka pieneen ravintolaan. Minime on koisinut monet unet liinassa mun lounastaessa ystävien kanssa siinä samalla. Välillä tarjoilijat ovat tajunneet ravintolassa olevan myös minikoikoisen ihmisen vasta kun Minime on kömpinyt pesästään sapuskoimaan. Julkisiin mahtuu aina, vaikkakin joudun maksamaan matkoistani toisin kuin vaunujen kanssa kulkiessa olisi. Mukavuudesta ja jouhevuudesta kuitenkin kannattaakin maksaa. Laskimme Lähiöjepen kanssa, että olemme käyneet kaupungilla vaunujen kanssa kaksi (mun muistikuva) tai kolme kertaa (Lähiöjepen varma tieto) koko aikana, nekin silloin ihan alussa, kun emme paremmasta tietäneet.
Lenkkeilemässä täällä Hertsikan metsissä ehdimme käydä vaunuilla ensimmäisten neljän kuukauden ajan ennen kuin Minime alkoi saada hemmentinmoisia itkupaniikkiraivareita vaunuissa ja rattaissa. Niinpä nyt tyyppi onkin kulkenut pelkästään kantovälineissä viimeisen kolmen kuukauden ajan. Juoksulenkkitavoite kera vauvan ja rattaiden elää kuitenkin yhä, sillä se ei repun kanssa tietenkään onnistu.
Nykyään tyyppi kulkee Ergon viininpunaisessa kantorepussa, jonka hankin käytettynä hintaan 14 euroa. Paras sijoitus ikinä. Minime tunnistaa jo repun ja alkaa potkia innoissaan tasatahtia, kun napsautan repun kiinni lanteilleni. Tyyppi tykkää menosta ja meiningistä ja repun ilmestyessä kuvaan sitä on yleensä luvassa. Repusta käsin hän jaksaa katsella maailman menoa ja nauttii selkeästi, kun saa olla samalla korkeustasolla vanhempien kanssa ja ottaa omalla älänmölällään osaa keskusteluihin.
Saan tehdä ruokaostokset ja tutkia kirjaston tarjontaa rauhassa, mikä ei saletisti olisi ainakaan tämän meidän tyypin kanssa mahdollista ilman reppua. Kantorepun kanssa pääsee kätevästi mustikkametsään ja keräämään villiyrttejä sekä sieniä, festareille, juhlimaan häitä ja valmistujaisia, kahlaamaan mereen, matkustamaan laivassa ja kipuamaan lintutorniin.
Lähdöt kotoa ovat nopeita, kun voin pakata tyypin reppuun jo kotona, enkä ensin raahata häntä jotenkin hissittömän kerrostalon neljännestä kerroksesta kellariin ja asetella siellä vaunuihin. Ja kun repusta kesken matkan alkaa kuulua unta vaativaa itkuntuherrusta, vedetään repun huppu unisuojaksi ja pian tyyppi jo koisii. Vaunuissa unen tuloon vaadittiin ainakin puolen tunnin lenkki ja itkunarina, kunnes lopulta homma ei ollutkaan kuin itkuhuutoa. Repussa uni myös maistuu paremmin ja jos unilta hätkähdetään kesken kaiken, on tyyppi helppo ja nopea tuudittaa takaisin uneen repussa.
No ei nyt niin fantsua, ettei jotain huonoakin. Sen lisäksi, että liinan käyttöä joutuu todella aluksi harjoitella, sitominen on myös aina oma hommansa. Luultavasti liinan sidonta ja vauvan asettelu siihen vie lopulta vähemmän aikaa kuin vaunurumba, mutta silti joskus teki mieli jättää vaippa vaihtamatta, ettei tarvitsisi avata sidontaa ja taas tehdä sitä uudestaan.
Vauva tarvitsi myös aina sitomisen ajaksi ensin asettaa johonkin, ja kaupungilla se oli välillä kinkkistä. Yleensä aina löytyi joku kaveri vauvaa pitelemään tai sohva, jolle tyypin laskea, mutta vaunujen kanssa moista ongelmaa ei tietenkään olisi. Itse en myöskään ikinä oppinut tekemään sidontaa niin, etteivät pitkän liinan päät raahaisi välillä maata. Ostinkin käytettynä samanlaisen Tricot Slenin liinan myös mustana, että aina oli kulkupeli valmiina, vaikka toinen liina olikin pesussa.
Eniten liinailussa kuitenkin ketutti pukeutuminen. Vauvalle ei tarvinnut pukea liinan alle talvipakkasillakaan kuin sisävaateet ja kerraston, lapaset ja kunnon päähineet, sillä liina ja kantajan läheisyys lämmittivät. Lisäksi päälle tuli vielä kantajan villatakki ja ulkotakki. Olemassa on sikakalliita kantotakkeja, mutta me pärjättiin ihan omilla takeillamme, joiden alle mahtui helposti yksi ihminen lisää. Näin sisätiloihin esimerkiksi kauppaan siirtyessä riitti, kun aikuinen avasi takkia ja vähensi vaatetta.
Silti läkähdyskuumuus oli välillä järkyttävää. Sekä vauvan että kantajan rintamukset olivat harva se päivä ihan hiessä, niin tehokkaasti oma henkilökohtainen patteri lämmittää. Ikinä ei oikein tiennyt, mitä pukea. Kaksi metriä paksua trikoista liinaa lämmittää sekin, joten keväällä auringon alkaessa paistaa, olin välillä pyörtyä kuumuudesta ja huolestuin, miten Minime läkähdyttävää kuumuttaa kestää. Niinpä hankittiinkin kantoreppu, jossa kangasta ei ole niin paljon. Reppu on myös äärinopea heittää päälle. Mutta mehevä tissihiki on valunut repunkin kanssa, ei siinä.
Joka tapauksessa meidän ehdoton vauvaturhake on ollut vaunut. Se oli ainoa hankinta, johon päätettiin panostaa ja ostaa uutena, ettei päädyttäisi hankkimaan ullakolla hometta kerryttänyttä vauvakiituria. Äärihuono päätös. Olisi muuten ollut muutakin käyttöä sille 900 eurolle kuin seisottaa niillä ostettuja yhdistelmävaunuja lähes käyttämättömänä pyöräkellarissa.
Koska kantaminen on parantanut mun äitiysonnellisuusprosentteja sadalla ja myös Minime rakastaa kulkea lähellä ja kaikessa mukana, hehkutan kantamisen riemua mielelläni kysyttäessä. En vietä aikaani vauvapalstoilla haukkuen valistaen Babybjörnin rintareppujen aka roikottimien käyttäjiä tai omista kahtakymmentä sateenkaarenväristä hippikantoliinaa, mutta mielelläni vien ergonomisen ja tyylikään kantamisen mukavuutta muidenkin vanhempien tietoisuuteen.
Siksi huusinkin heti hep, kun Ipanaisen Anni kysyi, haluaisinko tulla mukaan tämän syksyn Kantokiertueelle. Ideana hommassa on siis yksinkertaisesti se, että yksi ja sama Tulan kantoreppu kiertää syksyn aikana bloggarilta toiselle. Blogeissa voit seurata repun matkaa vauva- ja lapsiperheiden arjessa.
11.–23.9 Äitilandia
25.9–7.10 Isyyspakkaus
9.10–21.10 CloVer
23.10–4.11 Vauva, älä itke tänä yönä
5.11–18.11 Lähiömutsi
Vaikka olen meidän Ergoomme supertyytyväinen, on kiva päästä kokeilemaan it-kantoreppua. Kantokiertueen aikana aion ainakin kirjoittaa vauvan kantamiseen liittyvistä ennakkoluuloista, yrittää opetella luottavaisesti kantamaan Minimetä myös selkäpuolella muuallakin kuin mustikkametsässä, laittaa loppukeväästä hankkimani kantosuojan koetukselle marraskuun paskasäässä, kokeilla imetystä repussa, suunnitella taaperorepun hankintaa ja tietenkin vertailla Ergoa ja Tulaa.
Vastaan kahdella =) Ekana että kehtosidontaa ei enää suositella, ja toiseksi että trikoinen liina kuuluu sitoa kuten paita-niin tiukaksi eikä yhtään väliä vauvalle. Se kun venyy ja paukkuu (joustaa) niin siihen tulee automaattisesti vauvalle tilaa. Kudotulle taas jätetään vauvalle se oma tila, ja lopulta kiristellään huolella.
Terveisiä kolmea omaa ja lainalapsia kantanut 🙂
Täällä kanssa kantamisen vannoutunut ystävä. Molemmat ipanat olen kantanut ja totean samaa kuin sinä: hulluksi olisin tullut, jos liinaa ei olisi ollut. Niin paljon on pienen lapsen kanssa arkea helpottanut. Kakkonen oli todella itkuinen pienenä ja en tiedä mitä elosta olisi tullut ilman liinaa. Jommalla kummalla vanhemmalla oli liina koko aika.
Liinaa ei muuten tartte ottaa joka kerta pois, kun vauvan ottaa siitä pois. Sen kun sujauttaa vain takaisin kun tarvitsee taas käyttää. Toki sidontaa tarvitsee välillä kohentaa takaisin.
Itselläni oli ekan kanssa vain kudottu liina ja olin kovin tyytyväinen siihen. Se on monikäyttöisempi mielestäni kuin trikoinen liina. Kakkoselle tuli hommattua myös tuo trikoinen ja siitä pidin sitten ihan pienen vauvan kanssa enemmän. Mutta vähän isommalle lapselle on minusta ollut parempi kudottu. Tosin lapsen kasvaessa olen todennut kantorepun olevan kätevämpi, meillä on Manduca. Nääs, koittaa sekin aika kun lapsi haluaa jo painella ympäriinsä ja silloin ei kantovälineessä enää viihdytä samallalailla. Silloin reppu on kätevä, kun se on paljon joutuisampi laittaa ja lapsi siihen pujauttaa.
Äläkä huoli vaunujen kanssa. Vauvakopalle ei ehkä enää käyttöä tule, mutta rattaille voi hyvinkin vielä tulla. Lapsen kasvaessa ja liikkumisen lisääntyessä voi tarpeet muuttua olleellisestikin. Meillä ainakin on iän myötä kantaminen vähentynyt. Isompi ei enää oikein edes viihdy kannettavana. Joitan metsälenkkejä rinkassa suostuu kulkemaan, mutta kauaa ei enää viihdytä, vaan pitää päästä itse tutkimaan. Kävely ei kuitenkaan ole niin hyvää, että ilman rattaita reissuissa pärjättäisiin. Plus tuota 16 kg ei enää samallalailla jaksa kantaa. Joten iän myötä niille rattaille saattaa tulla vielä paljonkin käyttöä. Tai sitten ei.
Kaupungissa varmasti muuten pärjääkin hyvin ilman vaunuja kokonaan. Meillä täällä böndellä teiden kunto ei talvella aina ole sitä luokkaa, että ulkona kantaminen olisi turvallista. Meillä on siis vaunut olleet tarpeelliset. Liukkaalla en uskalla lähteä kantamaan lastani. Meillä on myös molemmat lapset nukkuneet päikkärinsä parhaiten vaunuissa ulkona. Ei tosin heti vauvasta, vaan muutaman kuukauden ikäisenä.
Kiintymysvanhemmuus. Mulle valkeni vasta tämän kakkosen kohdalla, että meilläkin hyväksi todetulla tavalla elää lasten kanssa on nimi 🙂
Mulla on kymmeniin kommentteihin vastaukset kirjoittamatta – anteeksi ja kiitos niille, jotka kommentteja ovat jättäneet – mutta nyt on pakko reagoida tähän ensin.
Mistä lähtien ja miksi kehtosidontaa ei enää suositella? En oo kuullutkaam, tietenkään, kun Minimetä niin kannettiin. Sekä netin foorumit että Kätilöopiston ”liinavastaavat” suosittelivat sitä vastasyntyneen kantamiseen. Hämmentävää. Mikä sitten olisi hyvä ihan mineistä mineimmän tyypin kantamiseen?
Ja juu, selitin ehkä vähän hankalasti tuon liinan sidonnan. Kunhan tekniikan opin, napakasti sen ympärilleni sidoin, mutta silti kiristin kietaisuristissä viimeisen solmun vasta vauvan ollessa jo kyydissä. Ja muutenkin mä juoduin kyllä asetella sidonnan, vähän nostella ja kiristellä myös trikoisella liinalla vauvan ollessa jo sidonnassa, kun en mikään pro näissä meiningeissä ole. Nyt kun liinan käytöstä on useampi kuukausi, joutuisin jopa luntata sidontaohjeet uudelleen haha!
kiitos tämä oli tosi hieno postaus! minun vauva ei liinassa viihtynyt kuin 5min kerrallaan, mutta ehkä joskus saan vielä liinailla uudestaan paremmalla menestyksellä.
Ihan ekaksi, kiitos aivan loistavasta tekstistä! Meilläkin on kantovälineet vauvatarvike n:ro 1. Just olen jutellut tuttujen kantajien kanssa, että kantamisesta ja varsinkin sen ergonomiasta on tosi hankala löytää hyvää tietoa ja juuri tämä ergonomisuusaspekti ja BB versus oikeat kantovälineet-juttu jne yms. Mutta käytännössä, kantaminen on kivaa ja siitä tulee itselle hyvä mieli!
Ihan miniäkin vauvaa voi kantaa mytyssä pystyasennossa siellä trikoossa, vaikkei lonkka sammakkoasentoon aukeisikaan. Ja jos minime viihtyi kehtosidonnassa, oli sillä varmaan siellä ihan hyvä olla. Seuraava linkki näyttää, miten kehtoasennossa lonkkien asento ei ole optimaalinen. http://www.hipdysplasia.org/developmental-dysplasia-of-the-hip/prevention/baby-carriers-seats-and-other-equipment/
Mielenkiinntoinen postaus, meilla ei liinassa kantaminen ikina ottanut tulta alleen ja meilla taas ykköskapistus oli serkun peruja olevat vaunut ja ovat edelleen. Kantoreppua kaytimme matkoilla ja mies kaytti sita enemmin lyhyilla reissuilla kauppaan tms. Kaikilla on niin erilaiset tarpeet, ne mita ystavani ylisti tarkeimmiksi kun olin viela raskaana osoittautuivatkin osittain ihan turhiksi meilla.
Tuo löystyminen on vähän niin kuin trikoisen liinan ominaisuus. Niin käy minullekin ja päivän mittaan on sidontaa korjattava. Kudottu pitää paremmin kutinsa, mutta kyllä ole sitäkin joutunut operoimaan, jos olen pitkään liinassa nappulaa kantanut.
Mä olen kantanut juurikin smokkivyösidonnalla ihan pienestä asti vauvaa, jalat ovat vain olleet mytyssä. Musta kehtosidonta on tuntunut hankalalle. En ikinä oppinut sitä käyttämään.
Meidän tyttö alkoi vasta nelikuisena viihtyä yhtään missään liikkeellä – siis hereillä. Nukkui kyllä hyvin sekä vaunuissa että Manducassa (muuta kantovälinettä ei ole ollutkaan, ihan pariviikkoisesta asti kannettu tuossa), mutta auta armias jos pääsi heräämään muuta kuin kotona. Sitä huudon määrää! 😀 Nykyään on vaunukoppa vaihdettu ratasosaan paremman näkyvyyden takaamiseksi ja repustakin pääsee jo itse seurailemaan, missä mennään. Molemmille kulkuvälineille on aikansa ja paikkansa, ja tytön kanssa on jo suorastaan ilo kuljeskella ulkona.
Mutta äiti on selvästi Manducalla kantamiseen liian luiseva (siis lantion kohdalta, maha kyllä hölskyy ja on pehmeä), kun lisääntyneen käytön myötä lonkkaluiden kohdalla on kipua 😉 Liekö väline syynä tohon, pitäisi varmaan lainata jotain muuta kantoreppua ja kokeilla…
Ihana juttu, ja nämä kuvat on ihan ehdottomasti sun blogin suola! Meillä on manduca, jonka kanssa taistellaan siitä, miten sinne mennään ja kuinka siellä ollaan. Toistaiseksi kaveri on ahdistunut liikkumisenvapauden rajoittamisesta… Niin mielelläni kun tätä käytännöllisyysaspektia liikkumisessa kun toteuttaisinkin…
Onko taaperoreppu eri asia kuin esim. Ergo? Kyllähän Ergossakin pystyy kantamaan jopa 20kg painavaa lasta.
Mietinkin juuri, miten raahata kaikki tarvittavat tavarat mukana,, mutta sulla näyttää olevan reppu selässä. Onko miten kätevä ratkaisu?
Hei mullakin tuli lantio jossain vaiheessa yhtäkkiä kauhean kipeäksi kantamisesta, mutta se johtuikin siitä, että lantiovyö oli väärässä kohtaa. Piti siis säätää olkahihnoista repun pituutta ja vaihtaa lantiovyön kohtaa ja sit kivut loppui (ja mustelmat katosivat…) sekä kantaminen muuttui muutenkin kevyemmäksi. Kannattaa kokeilla vielä tuota säätämistä, vaikka eihän sekään varmaan kaikille auta. 🙂
Meilläkin kantoliinat (alkuun Tricot Slen ja nyt kokeilussa kudottu puuvillainen) ja kantoreppu (Manduca) ovat osoittautuneet parhaiksi hankinnoiksi koskaan. Nämä ei ole vielä maksaneet edes niiden käytettyjen rattaiden (jotka olivat halvat hyväkuntoiset!) verran, jotka päädyimme ostamaan, kun olimme nimiäislahjaksi toivoneet rahalahjoituksia niitä varten ennen kuin paremmasta tiesimme. Ja jälleenmyyntiarvokin taitaa olla korkeampi.
Ehkä rattaille tulee kuitenkin käyttöä, kun kelit muuttuvat liukkaammiksi ja minä aloitan jokatalvisen naamallaluistelun harrastamiseni.
Mä olen kantanut myös trikooliinalla alkuun. Loppukeväästä ja alkukesästä kantamisessa oli taukoa, koska lapsi alkoi olla aika painava trikooliinaan(jotain 8kg) ja tuli kuuma! Sitten hankittiin Tula, josta on kyllä tykänneet sekä äiti että 1-vee. Seuraavan kanssa tahdon kantaa jo sairaalasta(nyt aloitimme noin kolmen kuukauden iässä). Kehtosidonta oli musta ihan samanlainen kuin kietaisuristi tai sit mä vaan muistan väärin: aloin nimittäin miettimään, että mitenhän ne sidonnat tehtiinkään 😀
Ps. Allekirjoitan muutkin sun TOP 3:set. Riidellään edelleen varmaan viikottain tiskaamisesta ja meiltä HAJOSI sänky sinä iltana, kun lähdettiin synnyttämään, koska eräs raskaanpuoleinen naishenkilö aikoi käydä päiväunille kuudelta illalla… (Onneksi eräs mies löysi superhuipun Muuramen parisängyn kierrätyskeskuksesta, sen naishenkilön ihastellessa kutistuneita jalkojaan sairaalassa.)
Sinulle on tunnustus minun kirjablogissani Kirjojen salainen puutarha.
Nopsaan puhelimella. Muistelisin sen liittyvän siihen että onko helppo hengittää leuka rinnassa&lonkkien asentoon(?).
Lupaan kaivaa lähteitä kun ehdin tietokoneelle istumaan seuraavaksi.
Pystyyn voi ihan vastasyntyneen laittaa jo, kunhan jalat on myttyrällä
Kiva postaus! Minullakin on kokemusta trikooliinasta (myös kehtosidonnassa muutaman kuukauden, vasta jälkeenpäin minäkin kuulin, että se ei ole paras mahdollinen lapselle toispuolisuuden ja mahdollisten hengitysvaikeuksien takia :/ ), Ergosta ja Tulasta (se oli silloin vielä Tuli). Voin lämpimästi suositella Tulaa; luultavasti kantokiertueen jälkeen paluuta sinänsä ihan hyvään Ergoon ei enää ole! Kantomukavuus on ihan omaa luokkaansa, samoin kuosit. Kudotut kantoliinat ovat myös ihan mahtavia, myin juuri oman Tulini, koska liinat vain ovat ajaneet senkin ohitse.
Kun siirryt kantamaan lasta takana, eli kun edessä kantaminen alkaa olla raskasta tai hankalaa, tavaroiden kantaminen vaikeutuu. Jos kantaa lastaan paljon, suosittelen ns. mummokärryn hankintaa. Pikku tavaramäärät tietysti kulkevat olkalaukussa tai varta vasten tehdyssä liinailulaukussakin, jossa on pitkät ja leveät, sidottavat hihnat.
Isoon kassiin tai kärryyn mahtuu myös kantajalle oma vaihtopaita, jolle voi olla käyttöä kesäkuumalla. Talvella on hyvä olla irrotettavat liukuesteet kenkiin. Myös kantokauluri on kiva olla, siis yhteinen kauluri kahdelle kaulalle, vaikkei kantotakkia hankkisikaan. Kantamisvarusteitahan löytyy pilvin pimein, mutta näillä pääsee pitkälle. Mukavaa, että mainostat ergonomista kantamista blogissasi! Tulossa on myös lokakuinen Kantoliinaviikko, jolloin järjestetään kaikenlaisia tapahtumia.
Kiitos selvityksestä. Mutta mä oon vähän daiju, enkä tajua vieläkään. Yritin googlailla tuota jalkojen mytyssä oloa, mutta en vissiin ymmärrä, jos ei kuvana tai livenä edessään näe. Kun ymmärtääkseni silloin vauva on sikiöasennossa polvet vatsaa vasten. Ja kun sillä tavalla Minime automaattisesti piti jalkojaan myös kehtosidonnassa. Liittyykö hengittäminen sitten jotenkin pystyasentoon? Kun muutenhan asento on pystyssä mytyssä kantaen melko sama kuin kehtosidonnassa, eli sikiöasento pöyreällä selällä. Että ei ainakaan asennosta voi olla kyse, vai voiko?
Että on tosiaan totta, että kantamisesta on harmittavan paljon erilaisia neuvoja, luuloja ja totuuksia liikkeellä. Jos ei tosissaan ole kiinnostuntu asiasta, vois jäädä koko kantaminen kokeilematta sekavuuden takia. Olis mahtavaa, jos aiheesta olisi olemassa tyylikkäästi taitettu ja kuvitettu kirja. Itse en suomeksi kirjoja löytänyt kuin tämän http://www.babyidea.fi/kantoliinoista/kirkilionis.html , mutta se on vanha, suosittelee juurikin kehtosidontaa ja on muutenkin tosi kryptisen oloinen ja luotaantyöntävä ulkonäöllisesti. Tietääkö joku paremman vai suositteleeko kenties puistattavasta ensivaikutelmasta huolimatta tutustumaan tuohon Lapsi kaipaa kantamista-kirjaan?
Joo, mä olen niin onnellinen, että tajusin liinan hankkia, huh! Vaikka tosiaan olen sen verran käsi noiden sidontojen kanssa, että mieluiten puran koko solmusykkerön vaikka vaipanvaihdon yhteydessä ja sidon sen sitten uusiksi. Muutamat kerrat kokeilin sujauttaa vauvan vanhaan sidontaan, mutta oli koko ajan epämiellyttävä olo, että sidonta ei ole kunnolla, vaikka kuinka korjasi ja kiristeli.
Mä olen myös ymmärtänyt, että kudottu liina on monikäyttöisempi. Ja menee pidempään kuin trikoinen. Mutta kantorepun hommattuamme en ole enää jaksanut liinan kanssa askarella, joten kudottukin jäisi todennäköisesti ilman pidempää käyttöä. Mutta vastasyntyneen kantaisin edelleen liinassa, vaikka niitä vauvatukia, vai mitä ne nimeltään nyt ovatkaan, on saatavilla kantoreppuihin.
Odotan kans, että rattaille viel tulee käyttöä, kun tyyppi alkaa itse liikkua. Kaupungilla toivon kuitenkin tulevaisuudessakin riittävän lapsen omat jalat, julkiset liikennevälineet ja kantoväline. Voisi olla aikamoista opetella kulkemaan tilaa vievien ja hidasteena toimivien rattaiden kanssa. Kaupungissa kun tosiaan pärjää mainiosti ilman vaunuja ja rattaita. Täällä lähiössä tiet olivat välillä viime talvena sohjoa täynnä, joten vähän kauhistutti metrolle kulkea, vaikka kuinka hitaasti laahasi menemään. Silloin mietti kyllä, että viihtyisipä vaunuissa. Tosin siinä sohjossa eivät edes nuo meidän maasturivaunut olisi ilman ongelmia pärjänneet. Keskustassa sulat kadut ja kunnon hiekoitus tekevät onneksi kantamisesta mahdollista ja turvallista myös talvella.
Ollos hyvä! Juu, on se hassua, miten erilaisia vauvat ovat näissä kantamisasioissakin.
Juu, luulin, että vaunuja ja kantovälinettä tullaan käyttämään sulassa sovussa. En ikinä olisi uskonut, että rattaat jäävät täysin käyttämättömiksi. Tosin saattaahan tilanne toki vielä muuttua.
Ai kauhee, olisin tullu maar niin hulluksi, jos ei olisi voinut ihmistenilmoilla kulkea kuin tyypin nukkuessa! Mutta hyvä, että nykyään kulkeminen onnistuu kivasti ja näppärästi sekä repussa että rattaissa.
Toivottavasti tosta repun säätämisestä olisi apua lonkkakipuihin.
Kiitos! Mua jännittää, miten kantamisen käy, kun tyyppi vihdoin oppis konttaaman. Nyt kun reppu on se mahdollisuus liikkua ja olla osana menoa ja meininkiä. Mutta tuleeko repusta just toi liikkumisvapaudenrajoitin Minimen hokattua, miten pääsee liikkumaan ihan itsekin.
Sitä aioin selvitellä tarkemmin. Mitä olen ymmärtänyt, taaperorepuissa on ainakin korkeampi ja leveämpi paneeli eli selkätuki. Se olis kätevä etenkin tyypin nukkuessa repussa ja on kymmeniä senttejä pidempi kuin nyt.
Juu, reppu edessä ja selässä mennään ja mielestäni toimiva ratkaisu. Tää on kuitenkin niin hyvä kysymys, että palaan siihen Kantokiertueen aikana!
Reilut 90 euroa kovalla käytöllä olleista kahdesta liinasta ja yhdestä repusta versus reilut 900 euroa olemattomalle käytölle jääneistä yhdistelmärattaista on harmmillinen todistus siitä, että turha on hankkia hervottomasti vauvakamaa ennenkuin tietää käytännössä, mitä tarvitaan.
Enpä muuten ole tullutkaan ajatelleeksi, että kantovälineiden jälleenmyyntiarvo ei juurikaan laske, vaikka kyseessä olisikin vanhempi kapistus. Toisin on taas vaunujen ja rattaiden. Siksi mun olisikin tehnyt mieli myydä Minimen yhdistelmät, mutta Lähiöjepellä on mua kovempi luotto siihen, että rattaille tulee vielä käyttöä. Toivottavasti hän on oikeassa. Olisi niin siistiä pystyä kulkemaan talvella huoletta täällä lähiön sohjossa, ettei aina tarvitsisi lähteä keskustan kuivia katuja kuluttamaan.
Joo, se liinan kanssa kantamisessa tuleva kuumuus kevään alkaessa lämittää, huhuh! Mahtavaa, että teillä on kantaminen onnistunut, vaikka ei lapsi siihen ihan pienestä vauvasta lähtien tottunutkaan. Monet kun sanovat, että kantaminen on tyssännyt siihen, että vauva ei ole heti syntymästään lähtien tottunut kantamiseen. Mutta ei se siis niin mene ainakaan kaikilla.
Ai jestas, että meinas tulla pissat housuihin, kun hihittelin tuota sängyn hajoamista. Mutta hyvä, että löytyi käytettynä ehjä ja kiva sänky!
Voi kiitos, olen otettu. Post it -lappu olisi nopea lätkäistä tänne, mutta jätän sen nyt kuitenkin tekemättä. Olen saanut monia haasteita ja tunnustuksia, joista olen yhteen ehtinyt vastata. Niinpä kokisin epäreiluksi muita ihania tunnustusten jakajia kohtaan, jos nyt tarttuisin vain tähän. Mutta arvostan ihan suunnattomasti tunnustusta. Kaikkien maailman blogien joukosta yhdeksi valitsit mun blogin, jestas!
Kiitos! Se toispuoleisuus taitaa kehtosidonnassa kantaessa olla probleema vain kantajalle itselleen, ei vauvalle? Kun kieltämättä itselläni selkä veti paljon kantamisen jäljiltä vinoon, kun vauvan pään sitoi aina sydämen puolelle. Mutta mihin ne hengitysvaikeudet liittyvät? Kun pidetäänhan pientä vauvaa paljon sylissä ihan samassa asennossa, esim imettäessä. Nyt ei vaan tajuu.
Katotaan joo, jos Tula vie voiton. Epäilen, sen verran kiitollinen olen Ergollemme. Mutta hei loistava vinkki tuo mummokärry! Mä olenkin kelaillut, että missä ihmeessä sitä sitten tavaransa kantaa. Kelailin vaan, että heitän reput toisin päin, vauva taakse ja tavarareppu eteen. Mutta mummökärry joo! Mä olen salaa haaveillut sellaisen hankkimisesta, sillä mummoilu on ihanaa ja onhan se nyt ihan pirun kätevä, luulisin. Nyt olis sitten pätevä syy sellainen ostaa.
Mä naureskelin aluksi niille kaulureille, mutta olen kyllä miettinyt, että sellainen voisi olla kova juttu tulevaksi talveksi. Keväällä ja syksyllä riittää hyvin rinkulahuivi, jonka saa kiepsautettua molempien kaulojen ympärille ja tuulen tukkeeksi väliin.
Nopsalla googlauksella en löytänyt tämän vuotisesta kantoliinaviikosta mitään infoa, mutta toivottavasti sitä saadaan ajankohdan lähestyessä.
Lantiovyötä on säädetty useaan otteeseen ja nyt taas innostuin kokeilemaan. Pienen avun saa, ja samoin avun saa myös sillä, että jättää farkut pukematta ja vetää jalkaan vaikka leggarit, joissa ei saumat pääse painamaan… Paljon on jo kivut vähentyneet 😀 Pikkumatkoilla sitä ei muutenkaan ehdi tulla, mutta nyt kun oon kantanut tuntikausia, on jo tarkempaa, mihin se paino eniten osuu.
Kantoliinaviikkoa suunnitellaan vielä, infoa tulee varmasti! Toispuoleisuus kehtoasennossa (sanoin viimeksi väärin, kyseessä on kehtoASENTO, sidonta on ihan sama kietaisuristikakkonen) on vissiin lapsen lonkille huonompi kuin pystyasento, ja hengitysvaikeuksia voi tulla, jos lapsi pääsee lysähtämään kasaan. (Mun henkilökohtainen mielipiteeni on, että ei se nyt niiiin iso vaara ole, mutta varsinkin ihan pientähän kannetaan helposti tuntikausia päivässä, joten sitten ehkä ensi kerralla panenkin vauvan samantien pystyasentoon jalat sykkyrällä. Onpahan sitten ihan varma.) Kantajalle kehtoasento oli muistaakseni vähän hankalampi, mutta vain vähän. Lapsi oli jotenkin… möykkymäisempi siinä edessä.
Rinkulahuivi on muuten myös hyvä idea, en ollut kokeillutkaan!
Mulle selitettiin kehtoasennon huonous sillä, että lapsi lysähtää helpommin sellaiseen asentoon, että leuka painuu rintaan. Tällaisessa asennossa henki ei pääse kulkemaan hyvin. Lapsi voi myös helpommin tukehtua esim pukluun. Maailmalla on ilmeisesti tapahtunut tällaisia tukehtumistapauksia ja siksi yleinen suositus on, ettei vauvaa kanneta kehtoasennossa ollenkaan. Itsekin tosin kuulin tästä, kun kävin ostamassa liinaa toiselle lapselleni.. Nyt kannoin ensimmäisen kuukauden ajan pikkuistamme kietaisuristissä pystyasennossa. Eli siis sujautin lapsen smokkivyön alle pystyssä, jalat rintaa vasten sykkyrällä ja poski rintaa vasten. Kuukauden ikäinen alkaa kuitenkin olla liian iso möykky tämmöiseen asentoon ja lonkatkin aukeavat, joten siirryin kantamaan sammakkoasennossa.
Ensimmäistämme kannettiin paljon trikooliinassa ja sen jälkeen manducassa. Nyt 1v4kk kulkee miltei jokapaikkaan Tulassa, sillä manduca alkoi tuntua pieneltä ja se tarvittiinkin jo pikkusiskolle. Meillä ei ainakaan ilmennyt tuota pelkäämääsi liikkumisen rajoittamisen protestointia, vaan taapero kulki mielellään repussa varsinkin metsissä ja kaupoilla, kun sieltä näki niin hyvin. Vieläkin Tula on luottokumppani, kun pitää lähteä kauppareissulle tai sienimetsään. Omilla jaloillaan liikkuva 1-vuotias on melko raivostuttavaa seuraa kaupan ahtaissa hyllyväleissä (ja vaunut vielä raivostuttavammat)..
Toinen vauva on kulkenut koko lyhyen alkuelämänsä joko trikooliinassa tai kudotussa liinassa. Varsinkin leikkipuistoissa liina on pop, kun isomman kanssa pitää tehdä hiekkakakkuja ja kiivetä kiipeilytelineeseen. Viimeistään toisen lapsen kohdalla vaunut/rattaat ovat kuitenkin ajankohtaiset, koska kahta lasta on mahdoton kantaa yksikseen. Usein kyllä kuljetaan edelleen niin, että isä kantaa taaperoa ja minä miniä.
Jos keksit loistoideoita talvipukeutumiseen tai tavaroiden mukana kiikuttamiseen, lukisin niistä mielelläni! Sinulla on ihana asenne kantamiseen ja itsekin pidän tärkeänä kantamistietouden lisääntymistä. Joku ihana voisi tosiaankin kirjoittaa aiheesta kunnollisen opuksen, ettei kaikkea tietoa tarvitsisi onkia sadasta eri lähteestä (jotka kaikki ovat muuten asioista eri mieltä..).
Kiitos kivasta blogista ja virkistävän rehellisistä teksteistä!
Hieno juttu! Mulla on ollut toistaiseksi mukana aina myös vaunut, jossa kamat kulkevat sen jälkeen kun neiti ei enää suostu olemaan vaunuissa. Ja tämä luonnollisesti ei poista sitä asiaa, että joutuu miettimään mihin menee, jotta niiden vaunujen kanssa pääsee kulkemaan. Meinasin kokeilla tuota reppua seuraavaksi, mutta jos löytyy muita loistavia vaihtoehtoja, niin mielellään otetaan vinkit vastaa.
Sellaset mummokärryt on kuulemma kans kätevät! Siis en nyt saa päähäni sitä oikeeta nimeä mutta ne perässä vedettävät mitä myydään esim. täällä: http://www.andersen-shopper.de/
Joku lainaamojuttu vois olla aika kätevä tuon turhan tavaran kanssa, kun noissa on kuitenkin se, että molempia pitää kokeilla, ennenkuin tietää, mitä vauva niistä tykkää :/.