Oletko sä onnellinen? Tätä olen pelko persiissä kysellyt Lähiöjepeltä kolme kuukautta kestäneen vauvaperheajan.
Syystäkin, sillä onhan tämä nyt välillä ihan saatanallisen rankkaa. Jos vauva-arki olisi lentokone, olisin jo useaan kertaan hypännyt ulos hätäuloskäynnistä, silläkin uhalla, että laskuvarjon toimimisesta ei olisi takuita. Turhaan ei todellakaan varoitella vauva-arjen syövän parisuhdetta niin kuin mato nakertaa omenaa.
Vaippapyykkivuori ja univelat vievät kasaantuessaan pariskuntaa kauemman toisistaan miehenä ja naisena. Välillä olen hiukset lässähtäneellä ponnarilla ja kauhtunut imetyspaita päällä yrittänyt löytää sisältäni Herttoniemen kuumimman kissan. En siksi, että olo olisi kuin kissalla kuumalla katolla, vaan siksi, että minä olen kuitenkin tässä perheessä ainut, jonka kropan imetys on laittanut käymistilaan.
Kissanaamio putoaa kuitenkin kasvoilta heti, jos Minime inahtaakin. Naamion alta paljastuu harmaaihoinen äiti, jonka maapähkinän kokoisiksi turtuneissa aivoissa ei ole tilaa kuin lapsen hyvinvoinnille. Mies tarpeineen – niine kaikkineen –  pärjätköön omillaan.
Onneksi kuivasta menosta huolimatta vauva-aika lähentää pariskuntaa kumppaneina. Tästä ei selviäisi edes tämän verran täysijärkisenä ilman toista. Toisena päivänä elämä on kuin suoraan vauvanvaatemainoksesta, aurinkoista ja pakahduttavan ihanaa. Toisena päivänä päälle vyöryvät kaikki vaikeudet, joista vauvakirjoissa varoitellaan.
On pelottavaa huomata, ettei ole kuullut toisen nauravan sitä kutkuttavan ihanaa nauruaan moneen päivään. Entisessä elämässä ymmärsimme molemmat mehevän pieruhuumorin päälle, nyt kaikki mihin liittyy ilmavaivat tai kakka, on syy huolestuneeseen ja vakavasävyiseen keskusteluun.
Mä kammoksun ajatusta, että meidän perheessä päädyttäisiin siihen, että töihin mennään lepäämään ja ottamaan aikalisää kammottavasta lapsiperhehelvetistä. Mä en tahdo, että duuniin jäädään virka-ajan jälkeen katsomaan YouTubesta vielä yksi hassu kissavideo sen sijaan, että lähdettäisiin innolla kotiin. Tai että hengataan kodin ulkopuolella autossa tai ajetaan bussilla yksi ylimääräinen kierros, jotta ei vain tarvitsisi kääntää avainta kotiovessa.
Siksi niin pöljän yksinkertaisen kysymyksen esittämiseen on syytä. Onhan sun kiva tulla töistä kotiin? Olethan onnellinen? Olenko minä? Olemmeko me? Jos välissä tuntuu olevan vaippaihottumaa, millä sen hoitaisi?
Jaa: