Tänään tuijottelin väsymyksestä huolimatta seinää jo ennen herätyskellon digitaalista pärinää. Olin juuri käynyt sen kolmannen tai neljännen kerran tyhjentämässä pienimmän minigrip-pussin kokoiseksi kiilattua rakkoani.

Töihin matkustin täpötäydessä bussissa ja yritin hengittää rauhallisesti kuin joogaguru pysyäkseni tajuissani.

Työpöytäni ääressä keskityin töitä enemmän miettimään neuvotteluavauksia lakkoilevan vatsani kanssa. Olen varma, että jos ilmapalloksi paisuneeseen vatsaani tökättäisiin neula, sieltä purkautuisi enemmän kaasuja kuin tehotuotantonavetan koko vuoden sontaläjäpotista.

Kotiin päästyäni ilahduin, kun löysin kaapista kaksi lähiöjepen ostamaa olutta. Alkoholitonta olutta.

Saunassa käytin kaikki akrobatiset kykyni yrittäessäni sohia ladyshaverin kanssa paikkoja edustuskuntoon. Työnsin vatsaa sivulle, pyöräytin yläkropan toiseen suuntaan ja venytin kaulaa. Ei auttanut. Näkymä tämän kaiken alkulähteille on nyt täysin tukossa. Tupsuhäntäisiksi trimmatut puudelitkin nauraa räksyttäisivät sokkona aikaansaadulle sheivaukselleni.

Taidan todellakin olla raskaana. Jospa tämä blogi auttaisi vihdoin sisäistämään sen. Musta tulee lähiömutsi.