Kävin katsomassa ennakkoon elokuvan Yösyöttö, joka perustuu Eve Hietaniemen samannimiseen romaaniin. Olen lukenut kirjan viitisen vuotta sitten, esikoisen yösyöttöjen ja mikä-helvetti-sillä-on-miksi-se-huutaa-kaikki-yöt -hyssyttelynytkyttelyjen lomassa. Aika erilaisilta lähtökohdilta siis nyt puolta vuosikymmentä myöhemmin painelin katsomaan kirjasta tehtyä elokuvaa.

Siksi kai olin vähän hämmästynyt tajutessani elokuvan olevan komedia. Tai no ehkä paikoittain tragikomedian puolelle menevä, mutta joka tapauksessa elokuva, jossa välillä nauramiseni yltyi tyrskähteleväksi ulvomiseksi. Kirjasta mieleen on jäänyt paljon synkempi fiilis, vaikka siinäkin on väsymyksen lisäksi onnenpilkahdukset ja mehukkaat komediahetkensä.

Olinko minä kirjaa lukiessani liian keskellä sitä kaikkea, että tartuin vain mustaan väsymykseen ja epätoivoon vertaistuen tarpeessani? Vai oliko nyt yön ja päivän sekoittavista sumuisista kuukausista niin paljon aikaa, että pystyin näkemään sen kaiken sekoilun komediallisuuden paremmin? Tiedättehän; kun on paskat housuissa, ei paljoa hymyilytä, mutta jälkikäteen tilanteesta voi jo heittää nauraen vitsiä.

Luultavasti molempia, sillä kirjan lukeneet vierustoverit leffateatterissa kyllä muistivat kirjankin monin paikoin hauskana. Ja sitten toisaalta elokuvassa oli jätetty ronskilla kädellä pois kirjan sivujuonteita sekä mustempia tunnelmia ja keskitytty näkemään huvittava hullunkurisuus niissä tilanteissa, joille pystyy nauramaan vasta jälkikäteen.

Yösyöttö kertoo isästä, Antti Pasasesta, joka jää vastasyntyneen vauvan kanssa yllättäen kahdestaan. Antti on ehkä keskivertovanhempaa vielä pahemmin pihalla esikoisensa kanssa, mutta samaistuttavan sekaisin. Ja siitä se nauru syntyy; kun nauran Antille, nauran samalla itselleni ja koetuille vauvavuosille, jotka olivat välillä viedä mielenterveyden ja minuuden.

Elokuvassa Anttia näyttelee Petteri Summanen, mikä saa hyrisemään onnesta. Komedia ja Petteri kuuluvat yhteen. Elokuvan yhdeksi kerrontatavaksi oli valittu päähenkilön pään sisälle pääseminen, eli katsojat saivat välillä kuulla ääneen ajatuksia, joita Antti miettii. Se on herkullinen tapa (ja toi mieleen Isänmaan toivojen Vellun, jota Petteri myöskin esitti).

Antin pään sisälle pääseminen toi ne hersyvimmät naurut, sillä pystyin samaistumaan aika moneen ajatukseen. Miten sekaisin ja väsynyt ihminen voi olla. Miten on se sama ihminen kuin ennenkin, mutta johonkin pysähtyneeseen ja puklun hajuiseen rinnakkaistodellisuuteen heitettynä. Miten pelottavia paikkoja leikkipuistot voivat olla. Miten vaikeaa on myöntää, että tarvitsee apua. Miten paljon välillä voikaan kaivata elämäänsä muuta sisältöä kuin vauva; unta, töitä, ystäviä, seksiä ja jallupäissään laulettua karaokea.

Huomasin myös selkeästi, että kuopuksenkin vauvavuodesta alkaa jo olla aikaa – ja että tällä hetkellä elämässä on vähän liikaa kaikkea. Tajusin nimittäin hieman fiilisteleväni ajatusta siitä, että löntystelisin tuolla pitkin kyliä vaunujen kanssa ja että minulla olisi pitkästyttävän tylsää. Niin vain aika kultaa muistot, kun ei paljon tylsyyttä elämään mahdu.

Näin itä-helsinkiläisenä lähiömutsina on tietenkin myös fiilisteltävä sitä, miten paljon tuttuja maisemia elokuvan kuvauspaikkoina on käytetty: Kulosaari, Itäkeskus ja Vuosaari ainakin vilahtelevat pitkin elokuvaa.

Yösyöttö-elokuva on mahtavaa viihdettä, mutta myös vapauttava ja puhdistava kokemus. Oli ihanaa nauraa popcornit suussa kohellukselle, joka ydinperhe-elostamme huolimatta on monin osin niin tuttua ja suurimmalta osin taakse jäänyt vaihe elämässä. Vaikka pieni vauvantuoksuinen haikeus puski jostain esiin, samalla tunsin olevani yhä vain onnellisempi siitä, että ei ikinä enää tarvitse olla esikoislapsen täysin kujalla oleva vanhempi.

Yösyöttö tulee elokuvateattereihin 6. päivä lokakuuta, ja suosittelen mitä lämpimimmin käymään leffassa. Tässä ehtii hyvin järjestää vapaa-illan itselleen. Näkisin Yösyötön toimivan parhaiten nautittuna yhdessä (perheellisen) ystävän kanssa, mutta kyllä tästä treffielokuvaksikin on sen tyypin kanssa, joka kanssasi sitä lapsiperhearkea jakaa. Elokuvan traileri löytyy täältä.