Yksi saariretki kuukaudessa pitää mielen mörrimöykyt ja vatsaan pesiytyvät stressipallerot poissa. Kokonaisvaltaisimmin suolapärskeiltä maistuva lääke toimii vähintään yhden yön yli kestävän retken aikana annosteluna, mutta ihan vain piipahduskin saaristoon riittää. Pienemmän annoksen teho tuli todettua, kun teimme naapureiden kanssa päiväretken Espoon saaristoon.

Elettiin niitä heinäkuun lopun helteisiä päiviä, kun oranssina helottava aurinko sai kesähepeneet liimautumaan selkään ja lapset olivat sitä mieltä, että ainoat vaihtoehdot päivien puuhille olivat uiminen, pulikointi tai pärskötys. Meri kuitenkin velloi surullisena sinilevää, maauimalat tulvivat kesälomalaisia ja kotipihan pari sangollista vettä vetävään kahluualtaaseen eivät mahtuneet kaikki pienet kippuravarpaat yhtä aikaa.

Lähdimmekin metrolla Espooseen, jossa huristelimme bussilla saaristovenesatamaan. Minä olin haaveillut reissusta Pentalaan sen jälkeen, kun olin kuullut sinne viime vuonna avatusta Espoon kaupunginmuseon ylläpitämästä saaristomuseo Pentalasta. Sinne pääsee samoilla saaristoveneyhteyksillä kuin esimerkiksi puolisalaiseen saunasaari-Gåsgrundiin ja Rövaren-lempparisaareemme. Saaristoveneet kulkevat vielä elokuun loppuun saakka.

Naapurin muikki taas tiesi purjehdusreissuiltaan kertoa, että Pentala on saari, joka keskellä on järvi, jonka keskellä on saari. Vähän kuin saarien maatuskanukke siis! Sisäjärvi lupaili myös sitä, että olisi ehkäpä mahdollisuus pulahtaa luonnonvesiin uimaan. Että uikkarit sekä eväät kassiin ja menoksi!

Vaikka Pentala on museosaari, sinne voi tulla retkeilemään ja viettämään päivää myös ilman museomaksua. Saaressa on luontopolku, kesälampaita ja sisäjärven lisäksi hiekkainen uimaranta. Me söimme eväät vanhan saaristolaistalon pihamaan omenapuun alla, mutta saaressa on myös saaristoravintola Paven sekä kahvila, josta saa jäätelön lisäksi esimerkiksi leipiä. Juokseva vesikin on, joten vesipullonsa saa täytettyä hanasta ja kakkansa vedettyä vessasta alas.

Myös useimpiin museorakennuksiin sekä museo-ohjelmaan voi osallistua ihan ilmaiseksi. Maksullinen on vain Gurlin talo, jonne pääsee ainoastaan opastetuilla museokierroksilla. Me vilautimme Museokortteja ja varasimme meille kierroksen. Ja voi saaristounelmat sentään kierros kotimuseossa oli ihana!

Gurlin talo on nimetty sen viimeisen kokovuotisen asukkaan, Gurli Lönnebergin mukaan. Maatalon tyttö muutti saariston tyrskyihin kalastajapuolisonsa perässä, ja talossa on kaikki tulitikkuaskeja ja valokuvakehyksiä myöten siinä asennossa kuin Gurlin viimeisinä elinvuosina. Keittiön rätisevästä radiosta kuluu merisää.

Opastetulle kierrokselle ei oteta kuin 12 vierasta, mikä teki vierailusta talossa intiimin. Ihan kuin olisimme olleet kyläilemässä persoonallisena naisena tunnetun Gurlin luona. Taitavan oppaan kertomat tositarinat Gurlista ja saariston elämästä 1900-luvulla pysäyttivät lapsetkin kuuntelemaan ja muistuttivat siitä, että joka ikisellä ihmisellä on mielenkiintoinen elämäntarina kerrottavanaan.

Gurlin tarinan jälkeen me patikoimme ensin katsomaan lampaita ja sen jälkeen humisevan metsän läpi saaren keskellä olevalle järvelle. Vesi oli tummaa ja raskasta kuin sametti, kun liu’uimme pitkin karheaa rantakalliota veteen. Tiesin jo siinä hetkessä, että näitä hetkiä tulen kaipaamaan ihan pian; veden viileydestä raukeaa oloa ja uintireissujen jäljiltä sammaleelta tuoksuvia hiuksia.

Kotimatkan ajan lapset leikkivät kotimuseokierroksella kuultujen tarinoiden innoittamana saaristonlapsia, ja itse mietin taas, että hitsiläinen. Jotain niin oikealta tuntuvaa saaristoelämässä on, siinä luonnonarmoilla ja äärellä elämisessä. Käppyrämännyissä ja meren pauloihinsa saavissa tuulissa. Hulluksihan minä saaristolaisena tulisin, kaipaisin liian paljon sen rinnalle, mitä saisin. Mutta silti. Vuosi vuodelta tuntuu vahvemmin, että minun elämäntarinastani puuttuu tämä kappale, saaristolaisuus.

Kaupallinen yhteistyö: Hippalot (festariliput, majoitus ja matkat saatu näkyvyyttä vastaan)

Elokuu on yhtä lastenfestivaalia! Ainakin Helsingissä on Flow’n perhesunnuntain lisäksi piisannut joka viikonlopulle isompaa ja pienempää festaria. Jokaiseen ei olla millään edes ehditty, vaikka ollaankin aina samantien pakkaamassa festarirymyreppua, kun kemukokonaisuuksia on tiedossa lähiseuduilla.

Meidän elokuun festarikattaus alkoi heti kuun alussa, kun saimme kutsun tulla festaroimaan Hämeenlinnaan, lasten taidefestivaali Hippaloille. Olen aikaisemminkin katsellut nyt 42. kertaa järjestetyn festarin laadukasta ja kivaa lastenkulttuuria tarjoavaa ohjelmaa, mutta jotenkin Hämeenlinna on tuntunut mukamas olevan kaukana Helsingistä.

Onneksi meidät nyt houkuteltiin messiin, sillä hyvänen aika, Helsingistä junailee Hämeenlinaan noin tunnissa. Ja jos ottaa alle lähijunan, pääsevät alle 7-vuotiaat matkaan ilmaiseksi – tai jos olisi ollut vaunu- tai ratasikäistä sakkia mukana, myös aikuinen olisi päässyt rattailla kulkevan lapsen följyssä matkaamaan festareille ihan ilmaiseksi. Super!

Hippalot järjestetään Hämeenlinnassa lyhyen kävelymatkan päässä juna-asemalta, vanhoissa tehdasrakennuksissa Verkatehtaan ympäristössä. Vanhat rakennukset antavat komean näyttämön festareille, joissa tänä vuonna ammennettiin inspiraatiota kirjoista ja lukemisesta. Se teema näkyi myös muissa festareilla nähdyissä ja koetuissa kulttuuri- ja taidemuodoissa.

Neljän päivän taidehurvitteluissa oli tosi paljon myös ihan ilmaista ohjelmaa, työpajaa ja näkemistä. Sen lisäksi tarjolla oli myös maksullisia työpajoja ja esimerkiksi teatteria. Me ruksimme paksusta festariohjelmastalehtisestä (sovellus olisi ollut eri kätevä, mutta ymmärrettävästi kallis investointi) mieleistä tekemistä, ja vaikka hilluimme alueella kahtena päivänä, emme silti millään ehtineet kokea kaikkea mielessä ollutta.

Eikä se mitään, tälläkin kokemuskattauksella todellakin sai valeltua itsensä kulttuurielämyksillä. Me kävimme esimerkiksi katsomassa sirkusta ja kaksi eri nukketeatteriesitystä. Jälkimmäisten kanssa oli mahtava huomata, että tässä(kin) asiassa minun ylleni sopii paljon paremmin hieman vanhempien lasten äitiys.

Perheen pienimmille tarkoitettu nukketeatteri meni koko sakilla vähän ohi (taaperoiden käkättäessä ihan innoissaan), mutta sen sijaan toinen vei koko perheemme nukketeatterielämyksen ihan uusille leveleille – voiko se olla tällaistakin! Unikuskit-nukketeatteriesitys oli upea! Nuket olivat yllättäviä sekä monipuolisia, ja meno kreisin sekopäistä kuin vain unissa voi olla. Ja mukana oli ehtaa ja häpeilemätöntä pieru- ja kakkahuumuria. Menkää ja nauttikaa vatsalihaksenne kipeiksi! Esimerkiksi Helsingissä sama esitys on tulossa syyskuussa Kapsäkkiin.

Katsomisen lisäksi pääsimme myös tekemään. Henkimaailman juttuja -pajassa teimme kansanperinteestä innoituksensa saaneet taruolentokäsinuket. Kirjurin pajassa taas kuultiin keski-aikaisen kirjurin työtehtävistä Hämeen linnassa, ja tehtyämme ihan oikeat sulkakynät, päästiin testaamaan niillä vanhojen kirjainten kirjoittamista. Vähän eri fiilis (ja nopeus) kuin koneella kirjoittaessa!

Pajoista lempparini oli ehkäpä kirjanmerkit-työpaja, jossa saatiin koristella oma nahkainen kirjanmerkki piirtopuikkoja ja leimasimia käyttäen. Tai vain lapset olisivat oikeastaan saaneet, mutta sain kinuttua ylimääräisen jämänahkapalasen myös itselleni. Olisikin ollut kiva, että kaikissa pajoissa myös aikuiset olisivat halutessaan saaneet osallistua, kuten oletin.

Kaikista eniten jengiä taisi vetää Pikku Kakkosesta tutun Seikkailukone-jengin esiintyminen. Meille tuo porukka ei ollut entuudestaan tuttu, mutta lapset sattuivat aamulla katsomaan hotellin telkkarista televisio-Pikku Kakkosta (sen sijaan, että pädiltä valitsisivat katseluun vain lempisarjansa ohjelman sisältä). Telkkarista sattui tulemaan Seikkailukone, joten lapset täpinöiden tahtoivat katsomaan televisiosta tuttuja myös Hippaloilla.

Kaiken kaikkiaan Hippalot olivat yllättävän monipuolinen ja laadukas lastentaidekulttuuritapahtuma, ja se kaikki sai minut vähän tunteelliseksi. On ihanaa, että ammattilaiset tekevät kulttuuria sekä taidetta lapsille ja yhdessä lasten kanssa. Maailma ja sen pienet ihmiset ansaitsevat sen.  

Monesti tuntuu, että vanhemmat ovat rahatilanteen salliessa valmiita maksamaan lastenleffoista (joissa mekin käydään), sisäleikkipuistoista (joissa mekin käydään) ja huvipuistoista (joissa mekin käydään), mutta sitten lastenkirja tai vaikka lastenteatteri koetaan kalliina. Vaikka todellisuudessa hinnat pyörivät melkeinpä samoissa summissa tai ovat jopa edullisempia. Ja esimerkiksi siitä lastenkirjasta sitä paitsi riittää riemua vuosiksi – ja sitten vielä vuosiksi seuraavalle lapselle.

Tulinkin jotenkin hurjan onnelliseksi siitä, että me emme päässeet kaikkiin Hippaloiden esityksiin ja pajoihin, joihin olisimme tahtoneet. Ne kun oli loppuunmyyty.