Kasvimaan hoidossa on taikaa. Se tuli todettua taas eilen, kun lähdimme perheen kanssa tekemään syystöitä palstalle.

Puhisin viiden päivän ajan kertynyttä väsymystä ja harmitusta, joiden kitkemiseen eivät sunnuntaiset ajatukset auttaneet kuin vähän. Juuri kotiin palannut puoliso oli ollut kavereidensa kanssa reissussa, ja minä olin sillä aikaa vetänyt eteenpäin tunti kerrallaan pää täynnä vihreää räkää, tekemättömät työt holtittomiksi pinoiksi kasaantuen ja matkalla kaikki mahdolliset huono vanhempi -pisteet keräten.

Lapio voimalla maahan, kumpparilla polkaisten vähän vielä syvemmälle ja sitten hartioista ponnistaen savinen maa lapiollinen kerrallaan ylös ja ympäri. Uudestaan ja uudestaan. Työn edetessä piti riisua takki ja pysähtyä välillä hieromaan fyysiseen työhön tottumattomia kämmenpohjia, jotka tuntuivat olevan tulessa. Jokainen hikipisara tiristi kehosta ulos ja hengettömäksi kitkeriä ajatuksia ja halua ärhennellä sekä sivaltaa sanoin.

Helvetin rakas paskapää, jätit mut lasten kanssa kolmistaan hukkumaan räkääni ja epätoivooni, mutta olen niin onnellinen, että olet taas kotona.

Samalla kun palstalla tuli hoidettua mielenterveyttä sekä parisuhde- ja perhedynamiikkaa, hoidettiin kuntoon myös palstan syystyöt. Nostettiin ensin ylös iso nipullinen pikkuisia purjoja, jotka jäivät tämän vuoden viimeiseksi palstan tarjoamaksi sadoksi. Istutettiin ne pienen pieninä heininä vasta joskus kesäkuun lopussa, joten siihen nähden ne olivat ehtineet kasvattaa kivasti kokoa.

Sen jälkeen alettiin kääntää maata.  Ihanaa, miten paljon lapsetkin jo jaksavat olla tässä ihan oikeasti avuksi! Tämän artikkelin ohjein käänsimme maan, emmekä alkaneet hienontaa maata  – se tehdään sitten vasta keväällä. Nytkin käänsimme maan vain lapion syvyydeltä, niin että maan pieneliötoiminta pysyy mahdollisimman aktiivisena. Jahka palstan maa alkaa viljelyvuosien ja maanparannuksen jälkeen olla vähemmän savista, kaivuuhommat voi jättää yhä vähemmälle.

Kun kasvimaat oli käännetty, levitimme niille kalkkia, joka parantaa savimaata, pieneliöiden toimintaa sekä kasvien ravinteiden ottoa. Ripottelimme kalkkia myös marjapensaiden juurille ja nurmikolle sekä perennapenkkeihin. Savisen maan kuohkeuttamiseksi joukkoon olisi voinut levittää myös hienojakoista hiekkaa, mutta ehkä tämä sitten ensi vuonna. Ja kun saamme istutettua parvekkeelle syyskasvit, kesäkukkien mullat voi nekin viedä palstan maata parantamaan.

Kalkitun maan päälle levitimme kompostin aikaansaannokset. Ei haittaa, vaikka kaikki seos ei ollut ehtinyt vielä täysin maatua. Levitimme maahan myös haravoituja lehtiä, perennojen kuivaneet oksat sekä ruohosilpun. Kate kuulemma auttaa maan pieneliötoimintaa jatkumaan mahdollisimman pitkään. Sen lisäksi se suojaa talven ajan maata tiivistymiseltä ja tietenkin maatuessaan muhevoittaa ja rikastuttaa maata.

Kesän kuivuudesta kärsineet mansikat ovat syksyn tullen kasvattaneet uudet kerrokset vihreitä lehtiä. Ne näyttävätkin voivan paljon paremmin kuin pelkäsin, ja toivoakseni ensi kesä on niille helpompi ja satoisampi. Rönsyjä olemme poistaneet pitkin loppukesää ja syksyä, jotta kasvit säästäisivät voimansa ensi kesän kukintaan ja mansikkasatoon.

Levitimme varmuudeksi mansikoiden päälle peitoksi harson, vaikka toivon lumen tekevän luonnollisen peittelyn sitten myöhemmin.  Mansikanviljelijä-isini neuvontapuhelin osasi kertoa, että harso myös aikaistaa kautta sitten keväämmällä. Kunhan muistaa sitten viimeistään kukinnan aikaan ottaa harson pois ja päästää pölyttäjät tekemään työnsä.

Kun maa oli valmiina, istutimme perennapenkkien laidoille vielä kukkasipulit. Kaivoimme maahan krookuksia, tulppaaneja, helmililjoja ja hyasintteja. Niiden sipulit toivottavasti ehtivät juurtua juuri sopivasti ennen routaa, noustakseen sitten keväällä kukkimaan ja ilahduttamaan palstaelämään hiljalleen palaavaa perhettämme. Valikoitiin pieni lajitelma kukkasipuleita myös kotiintuomisiksi ja istutettiin ne taloyhtiön yhteiseen kukkapenkkiin.

Lopuksi palstalla vielä pesimme työvälineet ja jätimme ne kuivumaan ennen kuin siirretään välineet talvisuojaan. Puoliso pesaisi myös patiomme puolimädät lautalaatat ja nosti ne nojailemaan aitaa vasten. Josko ne siinä pysyisivät paremmassa kunnossa talven yli, kestääkseen vielä ainakin yhden tai parikin kautta. Auttaisikohan päälle levitetty pressu vielä paremmin?

Tyhjensimme myös työkalulaatikon tavaroista ja toimme työhanskat kotiin pesuun. Ensi vuonna pitäisi nikkaroida tai ostaa uusi työkalulaatikko. Vanha lahoaa paikoilleen päästäen kaiken veden läpi ja on siksi yhtä turhan kanssa.

Kiitos palsta ihanasta ja hektistä elämää tasapainottavasta ja maadoittavasta ensimmäisestä kaudesta. Nähdään taas keväällä!

Tänään minä ja lapset olimme aamupäivän ilmastolakossa. Aamupalan jälkeen emme lähteneetkään päiväkodille, kouluun ja töihin, vaan aloimme askarella mielenosoituskylttejä.

Toinen lapsista tahtoi piirtää kylttiinsä maapallon ja muistuttaa, että ei saa roskata luontoa. Toinen tahtoi kirjoittaa, että älkää lentäkö niin paljon lentokoneilla. ”Kun niitä kuitenkin käytetään, mutta jos ihmiset lentäisi edes vähemmän.”  Miten paljon aikuista viisaampi nelivuotiaskin jo voi olla! Vähemmän vaativa muoto oli kuitenkin niin pitkä iskulauseeksi, että se muuttui muotoon ei lentokoneille ja pehmennykseksi annettiin vaihtoehto kyllä junille.

Sitten lähdimme naapurin muijan sekä heidän sakin koululaisen kanssa Eduskuntatalolle. Naapurilla oli mukana myös kolme puuntainta, jonka hän myöhemmin kävi istuttamassa metroradan varteen osana Miljoonan puun talkoita. Niin saa tehdä. Jos Helsingissä hoidettuun puistoon tahtoo istuttaa puun, siihen tarvitsee luvan, mutta kaupungin metsiin ja jättömaille puita saa istuttaa.

Paikalla Eduskuntatalon edustalla oli tuhansia nuoria ja lapsia sekä joukko nuorempiaan tukevia aikuisia vaatimassa päättäjiltä nopeita, vaikeita ja konkreettisia ilmastotekoja. Nuoret ja lapset ovat siihen valmiita, kuten minäkin.

Kyllähän siinä alkoi silmäkulmassa erittyä joku muukin kuin orastava silmätulehdus: suru, että näin pitää olla, mutta myös liikutus toivosta. Omat lapseni mukana tulevaisuuden aikuisten joukkoa, joka vaatii muutosta nyt, ei vasta sitten tulevaisuudessa. Tällä menolla kun sitä tulevaisuutta ei ole. Kuulostaa dystopialta, mutta on totta. Vanhat jäärät eivät vain tahdo sitä uskoa, vaikka tiede sen selkeästi osoittaa.

Mielenosoittajajoukon keskellä tunsin taas voimakkaammin sen, miten edustan sitä viimeisintä sukupolvea ennen noita nuoria ja lapsia, joiden joukko ylettyi tänään Eduskuntatalon rappusilta Musiikkitalon edustalle. Ennen niitä, jotka ympäri maailmaa tänäänkin vaativat tekoja ilmaston hyväksi.

Tuntuu, että me 1980-luvulla syntyneet olimme se viimeinen hälläväliä-rälläävä nuorisoikkäluokka, jonka jälkeen tyhmyys alkoi taittua. Nykynuoriso on hemmetin fiksua jengiä. Ja kuten tiedetään, viisaampiaan kannattaa kuunnella.