Siinä se on, meidän pikkiriikkinen punainen tupamme. Syksy on ollut sen verran haipakkaa, että en ole oikein vielä edes tajunnut tätä. Että meidän vuosikausia muhinut kaikin puolin järjetön unelma konkretisoitui ja meillä on ikioma kesämaja Kivinokassa. Nyt syksyllä sen pihassa pihlajanmarjatertut roikkuvat kypsinä, ja kesällä syreenipensaat kukkivat.

Punamullalla maalattu 12 neliöinen pikkumökki on niemennokan alkuperäisiä mökkejä. Ihan tarkkaa rakennusvuotta ei edes tiedetä, vaikka mökki on ollut saman perheen omistuksessa neljän sukupolven ajan. Mutta joskus 50-luvulla se on ollut, kun mökissä on asunut monilapsinen perhe kuukausien ajan aina kesäaikaan. Kuulemma vanhemmat lähtivät aamuisin töihin ja lapset painelivat menemään sillä aikaa pitkin Kivinokkaa muiden Kivinokka-mukuloiden kanssa.

Mökin mukana saimmekin palan historiaa ja kivinokkalaisuutta, mitä arvostan. Se tuo mökkiin lämpöä, tietynlaista juurevuutta. Täysin uusi tuntuu aina vähän kliiniseltä ja kolkolta, ja pieni rosoisuus ja elämänjäljet luovat kodikkuutta. Tuntuu omemmalta aloittamisen sijaan jatkaa tarinaa.

Edelliset omistajat ovat pitäneet mökkiä hyvin. Mökki seisoo hengittävällä ja korkealla rossipohjalla, ja paikka kallion laella on omalta osaltaan pitänyt huolen mökin hyvinvoinnista. Ulkokattoa on korjattu ja rännit putsattu. Sähköttömässä mökissä ei kuitenkaan ole peruslämpöä talvisin, ja ilmojen viiletessä sen on huomannut ikkunoihin kertyneenä kosteutena. En oikein uutena kesämajan omistajana tiedäkään, miten siihen pitäisi varautua. Niin paljon uutta opittavaa ja selvitettävää.

Mökin sisäpuoli on uusittu täysin jokunen vuosi sitten, ja onneksi uudet sisäverhoilut – lattiat, seinät että katto – on rakennettu puusta. Mökki on jaettuna 50-luvun tyyliin kahteen osaan, joiden välissä on samalainen ovi kuin saman aikakauden kerrostalokotimme sisäovet ovat. Pienemmässä tilassa, ulosjohtavassa porstuassa, on edellisten omistajien nikkaroima keittopiste kaasulla toimivine liesineen sekä kiinteä istuin, jonka alla on säilytystilaa.

Porstuassa lattia on muusta mökistä poiketen ainakin tuntumansa perusteella laminaattia, joka on luultavasti valittu sen käytännöllisyyden takia. Itse haaveilen porstuan lattiamateriaalin olevan jotain muuta, ehkä laattaa, jos ei sitten kunnon puuta sekin.

Isommassa tilassa, kammarissa, on luultavasti alkuperäinen puuliesi. Se on kaunis, mutta pienessä mökissä epäkäytännöllinen. Tuollaiset tulisijat tulevat polttavan kuumaksi kauttaaltaan, ja hellan ympärille pitää jättää paljon varotilaa. Suunnitelmissa onkin vaihtaa hella pieneen varaavaan kamiinaan tai takkaan, jotta pikkumökkikautta voisi venyttää sekä keväällä että syksyllä ja että mökissä voisi halutessaan yöpyä talvellakin.

Mökin hormi on kuulemma uusittu hiljan, mutta entiset omistajat kertoivat sen vetämisen kanssa olleen ongelmia. Itse emme ole uskaltaneet edes laittaa tulta pesään, sillä hormi lähtee tulisijasta alaspäin ja tulee mutkan ulos seinästä. En ole tulisijojen asiantuntija, mutta en nyt silti ihan kauheasti ihmettele, jos savut ovat tulleet sisään. Jos ja kun hormia joudutaan uusia tulisijan lisäksi, mietinnässä on myös, josko samalla koko tulisijan paikkaan vaihdettaisiin, niin että takaseinä saataisiin makuujärjestelyjen käyttöön.

Mökin yhteydessä on vielä parin neliön varasto, jossa saa säilytettyä muun muassa kaasugrilliä ja kottikärryjä, jotka nekin kumpainenkin tulivat kaupan mukana. Koska ostimme mökin irtaimistoineen, saimme mukana kaikenlaista sälää ja lisäksi huonekaluja, jotka ovat mielestämme hieman liian massiivisia ja kömpelöitä pieneen mökkiin. Ensimmäisenä tyhjensimmekin mökiltä pois kaikenlaista tilpehööriä, mutta jätimme vielä kalusteet paikoilleen.

Alkutekijöissään olevista remontti- sekä sisustussuunnitelmista kerron hieman myöhemmin. Pinterestiin ei vielä ole ehtinyt kertyä kummoisia määriä inspiraatiokuvia, joten kaikki ideaehdotukset ja pikkumökkien remonttikokemukset otetaan ilolla vastaan. Pienen googlailun ja Instagramin selailun jälkeen kun tuntuu, että etenkin vanhojen kesämajojen remontteja on taltioitu kuvin ja kirjoituksin tosi vähän.

Remonttisuunnitelmien tekemisen sijaan olen istunut tuijottamassa mökiltä avautuvaa merinäköalaa niin usein kuin mahdollista. En oikein vieläkään usko onneamme ja sitä, että tämä on tosiaan totta. Että meidän perheellä on pikkuinen tölli merinäköalalla, pyöräilymatkan päässä kotoamme Helsingissä.

Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret

Muistatteko vielä sen ajan, kun vannoin, että meidän lastenvaatekaappiin ei sitten mitään hahmovaatteita tule? Siis niitä sellaisia vaatteita, joihin on painettu joku yleensä telkkarista tuttu hahmo. No en muista minäkään. En itse asiassa ole edes varma, olenko sellaista koskaan sanonut, mutta luultavasti olen ainakin hiljaa mielessäni pohtinut.

Ne olivat sen ajan ajatuksia, jolloin mietin myös, että meidän lapsemmehan sitten leikkivät vain käpylehmillä ja puupalikoilla, ja että ihan hyvin lapsi voi talvisin ulkoilla kaikissa säissä vanutäytteisessä ja puuvillakuorisessa vintagehaalarissa, huopikkaissa ja villavanttuissa. Ja kirjat sekä elokuvat: niistä luetaan ja katsotaan vain klassikoita ja tarkkaan valittuja teoksia nykypäivältä.

Hyvin pian äidiksi tultuani tajusin – sen lisäksi, miksi kuorivaatteet ja muut vedenpitävät vermeet on kehitetty – että lapset eivät ole mitään tyhjiä kanvaaseja, joihin minä piirrän utopistisen unelmieni lapsuuden. He eivät myöskään ole minun persoonani jatkeita, jotka pitävät samoista asioista ja ajattelevat samalla tavalla kuin minä. He ovat omia ihania tyyppejään. Viimeistään toinen lapsi – samoista geeneistä valettu ja samalla rakkaudella kasvatettu, mutta ihan omanlaisensa – alleviivasi tämän ymmärryksen todeksi.

Ja sitä paitsi, he ovat lapsia. Heidän kuuluukin haastaa vanhempiensa näkemyksiä, siinä missä meidän vanhempien tehtävä on kertoa, mikä meidän parhaan ymmärryksemme mukaan on se joskus häilyväinenkin viiva oikean ja väärän välillä. Meidän vanhempien tehtävä on antaa heidän kasvaa omiksi persoonikseen, ohjaten oikeaan ja samalla kuunnellen, josko oma sisäinen kompassimme onkin jo alkanut kangistua ja vaatisi vähän suunnankorjausta.

Melko suurellinen pohjustus hahmovaateista puhuttaessa, myönnän, mutta oli miten oli: meilläkin lasten vaatekaappiin on päätynyt vuosien aikana hahmovaatteita. Niissä on ollut ainakin Frozenista tuttuja tyyppejä, Carsin autohahmoja, Bambia ja Minioneja.

Koska näitä tyyppejä tuntuu yleensä seikkailevan vain jättimäisten pikavaateketjujen lastenvaatteissa, olen ohjannut tässä lapsia oikeaan suuntaan ja metsästänyt hahmovaatteita kirpputoreilta. Käytettynä ostaminen on tietenkin vain hyvästä, mutta narulle ripustaessa hahmovaatteet on voinut bongata joukosta (hahmokuvioiden lisäksi) siksi, että saumat ovat poikkeuksetta (!) kierot kuin tunturin käppyrämännyt.

Kuvissa lasten päällä olevissa hahmovaatteissa ompelujälki on kuitenkin priimaa, sen voi todeta jokaisesta saumasta ja tarkkuutta sekä ammattitaitoa vaativasta yksityiskohdasta. Yhteistyökumppanini Polarn O. Pyretin erikoismallistossa seikkailevat klassiset Disney-hahmot, kuten esimerkiksi Tiku ja Taku, Kaunotar ja Kulkuri, Mowgli ja Robin Hood.

PO.P:n Disney-vaatteiden laadun huomaa jo ensinäkemältä ja -kosketukselta olevan samaa käyttöä ja pesua kestävää kuin Polarn O. Pyretillä aina. Seuraavien käyttäjien vanhempienkaan ei siis tarvitse pyykkinarulla tuskailla kieroja ja purkautuvia saumoja! Kaikki malliston vaatteet on myös valmistettu pehmeästä luomupuuvillasta.

Itse en ollut tiennyt, että Polarn O. Pyretillä on perustamisvuodestaan 1976 lähtien ollut erityinen suhde Disneyn ja etenkin Mikki Hiiren kanssa. Alkuun Mikki Hiiren kuva oli mukana PO.P:n vaatteiden brändimerkissä. Mikki-vaatteista tuli niin suosittuja, että Polarn O. Pyretin oma sarjakuvapiirtäjä sai luvan piirtää brändimerkin lisäksi Mikki Hiiren vaatteisiin, pesuohjeisiin ja esitteisiin. Ruotsissa näitä vuosikymmeniä vanhoja Mikki-vaatteita kuulemma vaalitaan sukupolvelta toiselle.

Tänään ilmestyneen PO.P:n Disney-erikoimalliston ajatuksena onkin, että tämänkin malliston vaatteet ovat ilmeeltään niin klassisia, että ne senkin puolesta kestävät aikaa. Kaikissa malliston vaatteissa on myös Mikki Hiiri -merkki, joka on ihan samanlainen kuin vuonna 1976.

Kävikin jännästi, että näistä vaatteista pitävät sekä meidän lapset että nostalgianälkäinen mutsi, minä. Minullahan oli ihan saman tyyppisiä Disney-vaatteita omassa lapsuudessani (toki, aikuistuessani ja omissa muinaisissa äitiyskuvitelmissani ehdin vain unohtaa sen). Etenkin tuo esikoisen brodeerattu Kaunotar ja Kulkuri -collegepaita olisi voinut olla myös minulla päälläni 80-90-lukujen taitteessa. Vaatteissa on myös kivoja yksityiskohtia, kuten Robin Hoodin säkin tasku ja Herra Hiss -käärmeen vetoketjuna haarautuva kieli – jälkimmäinen on etenkin kuopuksen mieleen.

Tulikin fiilis, että pitäisi kaivaa jostain esiin oman lapsuuteni Disney-klassikkoelokuvat ja -ohjelmat, jotta lapsetkin näkisivät ne. Olemme katsoneet yhdessä uudistetut ja näytellyt versiot Kaunottaresta ja Hirviöstä sekä Aladdinista (monia Disney-klassikoita onkin syytä uudistaa ja tomutella päältä pois esimerkiksi kankeat sukupuolirooliolettamukset), mutta oman lapsuuteni alkuperäisistä Disney-elokuvaklassikoista ollaan taidettu yhdessä katsoa vain Leijonakuningas. Se oli niin upea ja ihana edelleen, eikä vain nostalgisista syistä.

Lapsilla on kuvissa päällään nämä vaatteet:

• Kaunotar ja Kulkuri -collegepaita
• Tummansiniset legginsit
• Tiku ja Taku -yöpaita
• Robin Hood -collegepaita
• Robin Hood hahmoissa seikkaileva collegepaita
• Robin Hood hahmoissa seikkailevat collegehousut
• Herra Hiss -paita