Asioita, joista olen saunamuijana vähän salaa haaveillut, mutta joiden en ikinä ole uskonut toteutuvan: löylyt Tamminiemen saunassa. Muistan, miten ihmeelliseltä tuntui jo ihan se, kun ensimmäisen kerran Seurasaaren liepeillä ulkoillessani tajusin, että tuossahan on Tamminiemi ja tuossa rannassa Laajalahden selälle katsova matala rakennus on siis se sauna. Että monia valtionsalaisuuksia kuullut sauna ei olekaan vain legedaa, vaan ihan oikeasti olemassa ja siinä kaikkien pällisteltävissä!

Viime vuoden lopulla kuitenkin sain kutsun, joka sai minut perumaan ilman pienintäkään epäilystä jokaviikkoisen pianotuntini (noin muuten en suostuisi luopumaan siitä ikinä) ja pakkaamaan saunareppuni. Finlayson kun järjesti Tamminiemessä saunaillan, jonka pikkuruiselle kutsuvieraslistalle minäkin olin päässyt livahtamaan. Saunakaveriksi sain vielä ystäväni Sennin, jonka tiesin myös fiilistelevän löylyjen ja historian lisäksi rakennusta itsessään. Vaikka Tamminiemen saunaa vuokrataan nykyään myös ulkopuolisille, hinta pitää huolen, että tämä oli itselleni kaikella todennäköisyydellä kerran elämässä -kokemus.  

Tamminiemen sauna valmistui vuonna 1956 Urho Kekkosen tullessa valituksi Suomen presidentiksi. Se ei ole mikään presidentillinen palatsi – mitä kuulemma myöhemmin kaukomaiden valtiovieraat ovat kummeksuneet – vaan melko perisuomalainen matala ja puinen rantasaunatönö. Alun perin sauna valmistui ilman uima-allasta, mutta koska saunan edustalla oleva meri oli niin saastainen, tarina kertoo Kekkosen pitkin hampain hyväksyneen, että saunan ja sen yhteydessä olevan takkahuoneen jatkeeksi rakennettiin vielä uima-allas.

Finlaysonin asiaan liittää ovenripa. Finlaysonin Tamminiemi-tekstiilien kuvioinnit kun ovat saaneet inspiraationsa saunan alkuperäisten ovenripojen päremäisestä kuvioinnista. Ovenkahvoja myöten kaikki Tamminiemen saunassa on kuten Kekkosen 70-luvulla, mistä pitää huolen saunaa nykyään hallinnoiva Suomen kansallismuseo. Nurkassa seisoo vaaka, jolla Kekkonen on seurannut painoaan, ja mustalla lankasisäpuhelimella on saanut yhteyden muun muassa adjutanttiin ja keittiöön.

Jopa takkahuoneessa olevien jyhkeiden nojatuolien sinivihreä verhoilu on sama kuin vuosikymmeniä sitten. Sitä ja kaikkia pehmusteisiin imeytyneitä hikiä siinä sitten mietin istuessani pyllylläni vasemman puoleisen nurkan nojatuolissa, siinä, jossa Kekkonen tapasi istuksia saunailloissaan.

Kekkosen saunailtojen kerrotaan edenneen tarkan aikataulun mukaisesti. Lauantai-sauna päätti kuusipäiväisen työviikon, ja saunalle mentiin tasan kello viideksi, ja löylyjen jälkeen kuudelta Tamminiemeen oli katettuna illallinen. Mukaan saunaan pääsi lähipiirin miehiä, poliittisia vaikuttajia ja muita ystäviä, ja koska sauna on pieni ja takkahuoneessa nojatuolit kuudelle, vierasmäärä mitoitettiin sitä mukaa. Kello 23 alkoi epävirallisempi yösauna, joka jatkui aamutunneille. 

Jotain ajasta kertoo se, että ainakaan saunaa meille esitellyt Kansallimuseon jengi ei tiennyt Kekkosen saunoneen perheensä kanssa, eikä siitäkään ollut tietoa, saunoiko Sylvi Kekkonen lapsineen tai ystävineen joskus. Tamminiemen sauna oli miesten valtakuntaa. Siellä on puhuttu politiikkaa, lobattu ja tiettävästi tehty merkittäviä poliittisia päätöksiä, joista osa vaikuttaa elämiimme edelleen.

Mutta Tamminiemen sauna on ollut myös paikka rentoutumiselle. Kuten Kekkonen itse on sanonut: ”saunassa minä rentoudun fyysisesti ja henkisesti. Saunan leppoisa ilmapiiri synnyttää helposti sovintomieltä. Elämä ilman saunaa tuntuu minusta mahdottomalta.”

Miltä ne Tamminiemen löylyt sitten tuntuivat? Mukavan kosteilta ja pehmeiltä, mutta ei lässyiltä, vaan tarpeeksi napakoilta. Pyöreä kiuas on kertalämmitteinen ja se lämmitetään valmiuteen puilla. Kiuas on ihan saunan oven vieressä, ja en voinut olla miettimättä, kuinka moni kylmän sodan aikainen päättäjä on saunailloissa polttanut ahterinsa kiukaaseen.

Lauteille mahtuu mukavasti kuutisen ihmistä. Puolet ylälauteesta on rakennettu leveämmäksi, ja jos itse olisin nikkaroimassa saunaa, ottaisin Tamminiemen saunasta mallia. Oli mukavaa löylyissä istuessaan pitää jalkoja samalla tasolla kuin takapuolta, ilman että tulee samalla omineeksi koko ylälaudetta. Kun lauteet tyhjenivät, kömmittiin Sennin kanssa lauteille vierekkäin pitkin pituuttamme. Saunatyynyt pään alla (nyt ymmärsin niiden pointin) ja silmät kiinni valahdin muutamassa minuutissa pehmeään horteeseen, josta ei olisi tehnyt mieli kerätä itseään takaisin.

Uima-altaan kylmä vesi olikin hyvä herättelijä. Altaassa ei joko ole lämmitystä tai sitten siinä säästetään, sillä vesi tuntui löylyjen jälkeen jäätävältä. Mutta ihan muina Kekkosina uimme muutamat altaanmitat. Teimme uima-saunakierroksen muutamaan kertaan, kunnes aloimme olla viimeiset saunojat ja oli pakko suihkujen kautta siirtyä takkahuoneeseen pukemaan. Tuli naksahteli hiljalleen avotakassa ja saunanjälkeinen olut maistui niin hyvältä, että piti vähän onnesta uikauttaa.

Ja siinä Tamminiemen saunan takkahuoneessa hiukset märkinä ja kasvot löylyjen jäljiltä punoittaen mietimme, että tätä lisää. Ja niine tuumine päätimme perustaa saunaseuran: kaksi muijaa ja yksi erityinen saunakokemus kuussa. Toista kokoontumista ei tosin vielä ole tullut, mutta pian kyllä pakataan saunareput ja lähdetään yhdessä kokemattomille lauteille!

Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret

Neljän kuukauden marraskuun jälkeen siirryimme suoraan huhtikuuhun. Koskaan aikaisemmin ei naulakossamme ole roikkunut koko talvea sekä talvivaatteet että välikausivaatteet. Ja vaikka luulin, ettei se ole edes mahdollista, koskaan aikaisemmin en ole pyyhkinyt, kuivattanut ja pessyt näin paljon näin kokonaisvaltaisesti mudassa kuorrutettuja ulkovaatteita kuin kuluneiden kuukausien aikana.

Maapallon pahoinvointi on vyörynyt mutana sisälle, säkkipimeytenä mykiöihin ja keskellä talvea tulvivana merenä lenkkipoluilleni. Metsässä kerkät roikkuivat keskitalvella siitepölystä raskaana ja parvekkeen raparperi alkoi jouluna kasvattaa punaista nykeröä mullasta. Pelottavaa ja ahdistavaa.

Silti neljä kuukautta kestäneen marraskuun ja ahdistumisen jälkeen päätin, että nyt en enää kykene. En, vaikka on vasta helmikuun loppu. Kun ruskea, kostea ja pahanhajuinen viltti nostettiin pääkaupunkiseudun yltä pois ja oranssia valoa loimottava aurinko päästettiin esiin, annoin itselleni luvan fiilistellä kevättä; valoa ja auringon hivelyä poskilla.

Viikonloppuna kannoin osan talvivaatteista tuulettumaan ulos sillä aikaa, kun puoliso keitteli hernekeitot termariin ja pakkasi eväskorin. Kaivoin naulakon alimmaiseksi hautautuneet keveämmät kengät esiin ja lapset saivat päälleen yhteistyökumppanini Polarn O. Pyretin kuorivaatteet, lähestulkoon ihan samat klassikot kuin joka vuosi ennenkin, vain isommassa koossa.

Ja tiedättekö, tuollaisilla asioilla kuin monta vuotta mallistossa pysyvillä lastenvaatteilla on merkitystä siihen, että me saisimme nauttia neljästä vuodenajasta vielä tulevaisuudessakin. Vaateteollisuus on ilmaston kannalta melkoinen pahis, sillä se on yksi eniten saastuttavista teollisuusaloista maailmassa. Ja siihen vaikuttaa se, että uutta vaatetta ja uutta mallistoa tupataan markkinoille sellaisessa tahdissa, että ihmiset sokeutuvat luulemaan, että tarvitsevat enemmän ja enemmän. Ja silti kaikkea tuotettua vaatetta ei lopulta nopeassa syklissä edes saada myydyksi.

Siksi olen iloinen, että Polarn O. Pyret on päättänyt entistä enemmän keskittyä tekemään klassikkotuotteita, jotka pysyvät valikoimissa pitkään. Toisin sanoen uutuuksia, kausituotteita ja ylipäätään vaatteita valmistetaan vähemmän. PO.P:n tavoitteena on puolittaa kausialeen menevien tuotteiden määrä jo nyt tämän vuoden syksyllä, mikä on iso juttu fiksumman kulutuskäyttäytymisen edesauttamisessa.

Sen sijaan, että nopeutetaan, kiihdytetään ja lisätään, hidastetaan. Se pätee myös vaatteiden kuljetuksiin, ja tästä vuodesta lähtien yksikään Polarn O. Pyretin vaatekuljetus ei matkaa lentäen, vaan laivarahdilla ja poikkeustapauksissa junalla.

Tärkeää on myös se, että PO.P:lla autetaan kuluttajaa tekemään fiksumpia kulutuspäätöksiä. He esimerkiksi lanseerasivat ensimmäiset luomupuuvillaiset tuotteet jo vuonna 1987, kun itse olin neljävuotias ja vuosien päässä siitä, että ensimmäisen kerran edes kuulisin luomutuotannosta sanaakaan.

Viimeaikaisia lanseerauksia parempien kulutuspäätösten tueksi on ollut PO.P Repairs -korjauspalvelu, josta kirjoitin tarkemmin täällä. Yksinkertaisuudessaan homma menee näin: jos vaikkapa PO.P:n ulkohousuihin tulee reikä (hyvänen aika, että tämä lumeton talvi ja hiekoitussepeli ovat järsineet housunpolvia ainakin meillä), reiän voi paikkauttaa PO.P Repairs -korjauspalvelun kautta. Tunnen jokaisesta paikatusta polvesta aina suurta tyydytystä, enkä syyttä: Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen mukaan vaatteen ympäristökuormitus pienenisi 8 prosenttia ilmastovaikutuksen sekä 10 prosenttia vedenkulutuksen osalta, jos jokaista vaatetta käytettäisiin 3 kuukautta keskimääräistä pidempään.

Polarn O. Pyretin visiona on, että jokainen vaate kestää vähintään kolmen lapsen käytön. Kaikki pikkulasten vanhemmat, joiden kotona asuu housunpolvien perusteella pääasiassa nelinkontin etenevää lapsisakkia, tietää, miten hankala tavoite se on. PO.P:n viime vuoden asiakastutkimuksen perusteella 55 % heidän kaikista ulkovaatteistaan kierrätetään vähintään kolmelle lapselle – ja tähän pyritään myös sisävaatteiden osalta.

Meillä PO.P:n ulkohousut ovat käyneet vuosien ajan läpi molemmat lapset (molemmilla on käytössä kahdet setit, että on aina tarvittaessa puettavissa päälle puhdasta tai ainakin kuivaa vaatetta), minkä jälkeen ne lähtevät sitten ainakin vielä yhteen uuteen kotiin. Takeissa lapsilla on niin erilaiset maut, että nuorempi on viime vuodet saanut valita itse uuden tai käytetyn takin, mutta uskoisin, että takit vähemmän kulutusherkkinä kiertävät lapselta toiselle vielä housuja pidempään. Sisävaatteiden kohdalla ei taideta ihan päästä samaan, vaikka teenkin välillä ennätyksiä siinä, kuinka monta kertaa lapsen samat lempparipöksyt voi paikata.

Jotta useampaan kertaan rakastetut PO.P:n lastenvaatteet pääsisivät näppärämmin seuraavien mukuloiden päälle, Polarn O. Pyretin nettikaupassa on myös käytettyjen vaatteiden osasto, jossa voi ostaa ja myydä PO.P:n vaatteita. Melkein itkin liikutuksen ja onnen sekaisia kyyneleitä, kun kuulin, että nyt palvelu on laajentunut ulkovaatteiden osalta myös myymälöihin, jonne voi jättää käytetyt PO.P:n ulkovaatteet myytäväksi arvoseteliä vastaan. Käytetyt ulkovaatteet myydään eteenpäin myymälöiden tulevissa second hand -tapahtumissa.

Eikä siinäkään vielä kaikki! Onpa ihanaa, että voin kertoa PO.P:n vastuullisuuslupauksen uusista jutuista ihan ähkyksi asti! Me valkataan muksujen ulkovaatteet pääsääntöisesti PO.P WeatherPRO -lätkällä varustettuna, sillä tuon malliston vaatteet soveltuvat parhaiten tällaisen säässä kuin säässä pitkin poikin kaupunkia ja metsiä temmeltävän sakin käyttöön.

Esimerkiksi nyt esikoinen valitsi herkullisen pinkkinä tämän klassikkotakin, jonka käyttökestävyys on ihan omaa luokkaansa. Kuopus taas valkkasi tämän utuisen sinisen takin, jonka päälliskangas ja vuori ovat kumpainenkin valmistettu kierrätetystä polyesterista. Molemmilla on nämä ykkösparhaat kuorihousut – en enää edes harkitse muiden hankkimista, niin hyvät nämä ovat säädettävyydeltään ja kestävyydeltään. Pipoina heillä on nämä heijastinlangalla terästetyt puuvillapipot. Käsineinä molemmilla on kuorihanskat – olemme siirtyneet lapsiperhe-elämään, jossa kaikki osaavat pukea itse käsineensä, vaikka niissä olisi jokaiselle kymmenelle sormelle oma paikkansa!

Ja se vastuullisuusasia. Nimittäin juuri tuon PO.P WeatherPRO -malliston vaatteiden veden, energian ja kemikaalien kulutus tulee olemaan syksystä 2021 lähtien olemaan sataprosenttisesti jäljitettävissä. Lisäksi kaikkien noiden – veden, energian ja kemikaalien – käyttöä tullaan vähentämään vuoteen 2025 mennessä 30-75 prosenttia alueesta riippuen.

Nämä ajatukset mielessä me lähdimme viikonloppuna pyöräretkelle. Molemmat lapset polkivat pitkästä aikaa omilla pyörillään ja hiekka rahisi renkaiden alla. Lopulta parkkeerasimme pyörät humisevien mäntyjen alle ja kiipesimme Hallainvuoren kallioille, josta avautuu näkymä Koillis-Helsinkiin. Hörpimme hernekeitot ja söimme jälkkäriksi laskiaispullat (lapsille hillolla ja aikuisille mantelimassalla). Aurinko leikitteli puunoksilla ja poskilla, linnut sirkuttivat ja värisävyt olivat kuin kellertyneissä lapsuuskuvissa.

Metsä tuoksui lohdullisesti uudelta elämältä.