Uskomattoman satoisa parveketomaattikesä 2020 alkaa olla nautiskeltuna. Parin viime viikon aikana ilmat ovat viilentyneet, mikä on näkynyt myös avonaisella parvekkeella punaiseksi kypsyvien tomaattien määrässä. Kellastuneet lehdetkin antoivat viitteitä siitä, että kesän kasvukausi on hiipumassa kohti loppuaan.

Viikonloppuna korjasinkin kaikki loput tomaatit pois, myös raakileet, ja siivosin parvekkeen. Katkoin tomaattien oksat, joista kertyi jätesäkillinen palstan kompostoriin vietävää. Mullat kärrättiin nekin laatikkopyörän kyydissä palstalle parantamaan savimaata.

Vaikka odotin jo innolla syysistutusten tekemistä, tomaattien oksien katkominen sai olon kummallisen haikeaksi. On ihmeellistä, että kaikki se kellastuva vihreä sai alkunsa huhtikuun alussa kylvämistämme siemenistä. Että kaikki se kuukausien yhteiselo ensin ujosti itävän ja lopulta villinä reheviöivän parvekkeen sekä sen tomaattien kanssa, ja nyt niks ja naks vain.

Ja entäs se tomaateista saamamme satomäärä! Parhaimpina viikkoina poimin joka päivä parvekkeelta pienen kulhollisen valmiita tomaatteja. Kuvasin tomaatteja IG-stooreihin ja olin varma, että moni seuraaja luuli minun huijaavan ja ostavan tomaatit kaupasta. En olisi itsekään uskonut, että pienen pieni lähiöparveke voi helliä niin jättimäisellä tomaattisadolla.

Lasittamattomalla parvekkeella viihtyvä tomaattilajike

Moni onkin kysellyt, mitä lajiketta tomaattimme olivat. Onneksi tulin aloittaneeksi keväällä viljelypäiväkirjan, sillä en todellakaan muistaisi lajiketta, jos en olisi sitä ylös kirjannut. Tomaatit olivat Romello F1 -amppelitomaatteja.

Nelson Gardenin siemenpussillisessa on 4-5 tomaatinsiementä, ja meillä kaikki viisi itivät ja kukoistivat koko kesän. Lannoitin niitä kerran viikossa, tai kun muistin, Substral Think Eco -tomaattiravinteella.

Romello F1 -amppelitomaattien sanotaan kasvavan reilusti ja tuottavan runsaan sadon pieniä makeita tomaatteja. Ja tämän voin kokemuksemme perusteella allekirjoittaa. Huithaipelille puutarhurille on myös kiva, että lehtihankoihin kasvavia ”varkaita” ei nypitä pois.

Siemenpussin mukaan tämä tomaattilajike viihtyy suojaisassa paikassa, mutta meidän avonaisella parvekkeellakin se tuntui tykkäävän elostaan, vaikka välillä tuuli niin että amppelit tomaatteineen olivat vaakatasossa.  Näitä kylvetään ihan varmasti ensi vuonnakin.

Lisäksi meillä oli parvekkeellamme kaksi runkotomaattia, jotka saimme taimina eräältä herttoniemeläiseltä rouvalta, jonka pihasta saimme keväällä käydä hakemassa palstalle myös perennoja. Miten ihania ihmisiä täällä omalla kylällä onkaan!

Tarkemmin en näistä saamistani tomaattilajikkeista tiedä, mutta eniten iloa ne toivat kiipeilemällä parvekkeen seinustalla kaikessa vihreydessään. Toinen tomaateista tosin tuntui kärsivän vuoroin kuivuudesta ja vuoroin kaatosateiden hukutusyrityksistä, mutta toisesta saatiin muutamat pienet keltaiset tomaatit.

Tomaatin raakileiden kypsytys sisällä

Nyt ilmojen viilentyessä tomaateista jäi kypsymättä melkoinen määrä vihreitä raakileita. Korillinen niitä painoi lähes kolme kiloa. Tomaattien raakileet onneksi voi kypsyttää valmiiksi myös sisätiloissa. Tomaatit kun eivät esimerkiksi banaanien tavoin tarvitse emokasvia kypsyäkseen, eivätkä valoakaan. Tomaatit kuitenkin kannattaa irrottaa terttuineen, sillä näin tomaatit säilyvät pidempään.

Tomaatinraakileiden kypsyttämiseen on olemassa monenlaista niksiä ja tapaa, ja minä olen aikaisemmin pienempien satojen kanssa ihan vain antanut niiden olla avonaisessa astiassa keittiönpöydällä.

Nyt ladoin tomaatit kuitenkin kuivuriimme (en toki laittanut sitä päälle), sillä ensinnäkin sinne kaikki tomaatit mahtuivat väljästi.  Mutta tärkeintä oli, että kuivurikaapin saa suljettua. Näin tomaattien erittämät ja kypsyttämistä edistävät etyleenit pääsevät paremmin vaikuttamaan, mutta ilma kuitenkin kiertää.

Jos tomaatteja olisi ollut vähemmän, lautasen tai muun astian päälle asetettu sanomalehtikin olisi toiminut hyvin. Missä tahansa tomaattinsa jälkikypsyttää, kannattaa mukaan sujauttaa vielä muutama banaani tai omena, sillä nekin erittävät tomaattien kypsymistä edistävää etyleeniä.

Parissa päivässä kourallinen raakileista oli kypsynyt syötäväksi. Kypsyviä tomaatteja kannattaakin pitää silmällä päivittäin ja napata sieltä valmiit syötäväksi. Jääkaapissa tomaatit eivät tykkää olla ja niiden maku kärsii.

Lue myös: Parvekeviljely – puutarha pienellä parvekkeella

Sytytimme viikonloppuna Kivinokan kesämajamme takkaan ensimmäistä kertaa tulet. Takan ensimmäisen pesällisen polttamista on odotettu keväästä asti, kun mökkiremontin yhteydessä toimimaton valurautahella vaihdettiin takkaan. (Täällä postaus siitä, miltä kesämajallamme näytti ennen remonttia vuosi sitten.)

Nyt oli sitten syksyisen vilpoinen sää ja koko perhe paikalla, joten suurin hyggeilyodotuksin takkaan ladottiin pieni pesällinen puita ja raapaistiin tulitikku.  

Olimme vain unohtaneet kaksi faktaa. Ensinnäkin lapset ovat lapsia. Ja toisekseen, että uutta takkaa pitää ensin polttaa samalla sisäilmaa tuulettaen, jotta takan valmistuksessa käytetyistä maaleista ynnä muusta irtoavat katkut häipyvät.

Niinpä istuksimme puolison kanssa sohvalla takkatulen kauneutta hiljaisuudessa ihaillen, samalla kun lapset painivat pitkin 12 neliön mökkiä ninja-huutoja karjuen. Ja lopulta aikuisetkin karjuivat vähän, koska se ristiriita mikä ”olkaa nyt hiljempaa ja hetken paikoillanne” -kehotuksen ja sen ilmaisemisen karjumalla välillä on, unohtuu harva se kerta.  

Ja lopulta mökkiin hiipivä kurkkua pistävä katku muistutti, että ai niin, uutta takkaa olisi tosiaan ennen varsinaista käyttöä pitänyt esipolttaa tuulettaen.

Niinpä avasimme ovet ja ikkunat, painelimme pihalle koko sakki ja annoimme uuden takan puskea katkut itsestään pitämällä yllä parin klapin tulta. Että ehkä ensi kerralla sitten ne hygge-hommat.

Vaikka homma ei mennyt nyt yhtään niin seesteisesti kuin minkälaiset odotukset monta kuukautta varrottuun ensimmäiseen takkatuleen oli ladattu, jestas miten ihmeellisen ihanalta takkatulen loimotus tuntui.

Olen aina haaveillut kaupunkikodista, jossa olisi takka, ja nyt olemme saaneet elämäämme tämän: pienen helsinkiläismökin takkatulen, jonka taakse jäävässä maisemassa puut tanssivat tuulessa ja merestä voi nähdä vuodenaikojen vaihtelut. Voitteko uskoa tätä todeksi, huokaisin taas perheelleni.

Takaksi meille valikoitui lopulta Varde Aura 11. Sen etuja pienessä mökissä ovat sen vaatimat pienet varoetäisyydet seinistä ja huonekaluista sekä muihin takkoihin verrattuna kevyehkö paino. Jalallaan seisova takka on myös siron ja ilmavan näköinen, ja on ihanaa, että takan lasiluukku on iso. Takkatulen tuijotus kun on yksi rentouttavimmista asioista, joita tiedän.

Vaikka Varde Aura 11 -takka on pieni takka, kesämajan kokoisessa mökissä se on iso takka. Ja siihen hankkimamme hormi on melkoinen möhkäle, johon alun järkytyksen jälkeen on silti tottunut kummallisen hyvin. Mökki ja sen katolta kohoava piippu näyttävät melkein hullunkuriselta yhdistelmältä; kuin tehtaanpiippu piparkakkutalon katolla. Mutta niin sen Kivinokassa pitää ollakin. Kaikki on vähän hassulla tavalla outoa ja ihanaa.

Eilen illalla takassa kekäleet vielä loimusivat, kun puoliso ja lapset lähtivät jo edeltä kotiin. Minä jäin tiskaamaan hämärtyvään iltaan. Samalla kun keitin tiskivettä, keitin myös pannullisen teetä. Syyskuussa pimeä tulee jo nopeasti, ja sytytin teekuppini viereen muutaman kynttilän.

Tyynen meren yllä taivas alkoi taittaa violettiin, kun krökkysin viimeisiä oranssina hehkuvia kekäleitä pienemmäksi. Onni lepatteli sydämessä. Aina juuri kun luulee, ettei voisi rakastaa enempää tuota pientä tölleröä ja kivinokkalaisuutta, tulee itkettävän idyllinen syyskuinen sunnuntai-ilta, ja rakkaus ihan jysähtää kehossa.

Nyt kun takkatulen lämpö (ja remontissa tehdyt keveät eristeet) mahdollistavat kesämajan käytön myös kesän kalvettua ja pimeän vuodenajan hiljaisen tunnelman laskeuduttua Kivinokkaan, arvannen rakkausjysähtelyä olevan luvassa kiihtyvään tahtiin – lapsiperhekaaoksella maustettuna ja ilman.