”Muistakaa, että vaikka olette tulleet tänne opiskelemaan, tämä aika elämässänne tulee olemaan niin paljon muutakin. Opiskelkaa, mutta etenkin nauttikaa ja eläkää opiskelijaelämää!”

Oli vuosi 2005 Turussa, ja ympärilläni oli lauma minulle vielä tuntemattomia ihmisiä, ja vilkuilimme muka-huomaamattomasti toisiamme. Luokkahuoneen valkoisille pitkille pöydille piirtyi tammikuisen pakkaspäivän hailea valo, mutta olo oli kaikkea muuta kuin hailea. Odottavan iloinen jännitys kipristeli sormenpäitä myöten. Tästä alkaisi medianomi-opinnot!

Luokan edessä seisovan lehtorin puhe ei ole jäänyt mieleeni sanatarkasti, mutta sen sanoma on. Silloin, opiskelijaelämän alussa, se tuntui vähän huvittavan paatokselliselta nuoruuden ihannoinnilta, mutta näin jälkikäteen ajatellen se oli yksi opiskeluaikojen tärkeimmistä opeista.

Opiskelijaelämä ei ole vain luentoja ja tenttejä, se on kokonaisvaltainen elämänvaihe, jonka kokemusten päälle koko loppuelämä rakennetaan. Se on juhlia, rakkautta, juurtumista, läheisyyttä, välitilan huolettomuutta ja uusia ehkä loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita.

Sitä ei pysty kokemaan etänä.

En usko, että elämäni olisi mennyt kuten se meni, että väliaikaisratkaisuksi tarkoitetut opinnot jatkuivatkin valmistumiseen asti, jos aloittaisin opiskelut tässä ajassa. En olisi huomaamattani kotiutunut täysin vieraaseen kaupunkiin, antanut sen laulavan nuotin liukua puheeseeni. En olisi löytänyt ystäviä, sielunkumppaneita, kanssakulkijoita. En olisi tuntenut hiljalleen, vuosien jälkeen, oloani hyväksi. Emme olisi poikkiksen ja nykyisen aviomieheni kanssa löytäneet toisiamme uudestaan menneiden vuosien alta.

En olisi löytänyt itseäni.

Siihen kaikkeen tarvittiin saman pöydän ääressä nautitut teepannut röökiltä haisevissa kahviloissa, täydet tanssilattiat hikisessä hurmoksessa ja kotimme olohuone täynnä nuoruutta pulppuavia ihmisiä. Siihen tarvittiin yhdessä jaetut juhlat, vessakopit, aamukohmelot, viimeisillä rahoilla ostetut punkkupullot ja lähibaarin karaokemikrofoni.

Kun mietin opiskelijaelämää, ajattelen lopulta kaikkea muuta kuin varsinaista opiskelua. Puolalanpuiston vierekkäin aseteltuja vilttejä kevään ensilämmössä, pieniä parvekkeita täynnä maailmantuskaa potevia humanisteja, kimppakämppien lämpöistä puheensorinaa ja Samppalinnan maauimalan raukeita iltapäiviä, kun oltiin läsnä mutta mitään ei tarvinnut sanoa.

Se kaikki olisi jäänyt tässä ajassa pois. Se tärkein anti ja oppi opiskeluvuosista olisi jäänyt kokematta.

Siksi olen ihan valtavan surullinen niiden nuorten puolesta, jotka ovat keskellä tuota elämänvaihetta nyt. He eivät edes tiedä, minkä kaiken menettävät, mutta saavat kyllä mediassa huomiota siitä, miten edesvastuuttomia ovat.

On totta, että THL:n mukaan nuoret aikuiset, opiskeluikäiset, ovat olleet viime aikoina yliedustettuina koronavirustartunnan saaneissa. ”Senkin edesvastuuttomat baareissa roikkuvat hunsvotit”, maristaan. Vaikka helppoahan se on huudella täältä kodin, työn, lähimarketin ja lasten koulujen välisestä neliöstä, jonka valmiiksi tampatuilla laduilla meistä keski-ikäisistä iso-osa arkeaan hiihtää.

Ja sitä paitsi tilastot omien havaintojeni tukena kertovat myös sen, että tämän ajan nuoret ovat myös hitokseen fiksumpia kuin vaikka minä aikoinaan. Ja lisäksi valtaosa heistä ottaa pandemian vakavasti ja muokkaa käytöstään sen mukaan.

Ennen kaikkea nykynuoret ovat pakon edessä luopuneet tästä tärkeästä elämänvaiheesta, vaihtaneet sen netin varassa tapahtuvaan opetukseen ja opiskelija-asuntojen yksinäisyyteen. Uudet opiskelijat eivät kiinnity ryhmään, opiskelijavaihtoihin ei päästä (en edes halua ajatella, mitä elämäni olisi ilman sitä kokemusta!) ja koko elämä on epävarmassa odotustilassa. Jo keväällä huomattiin, miten opiskelijoiden pahoinvointi lisääntyi.

Siksi minä tahdon kaiken sättimisen sijaan sanoa nuorille, että täällä on myös meitä, jotka ymmärrämme palasen sitä, mitä koette ja etenkin mitä menetätte nyt. Ja haluankin sanoa kiitos. Kiitos, että olette meidän kaikkien hyväksi laittaneet elämänne paussille, tietämättä koska playta saa painaa ja että onko silloin taustalla koko tämä elämänvaihe jo kelautunut loppuunsa.  Se on niin valtavan iso uhraus, että on onni, että ette sen kokoa ihan käsitäkään.

Tämä on saakelin paskamaista aikaa, ja syyttelyn sijaan pitäisi muistaa, että me olemme tässä yhdessä. Minulla on aikaa odottaa elämän palautumista tavanomaiseksi, mutta nuoruus on nopeasti ohi.

Kaupallinen yhteistyö: Fazer Yosa

Kerrottuani juoksuharrastuksestani, minulta on kyselty, olenko mahtanut tehdä myös sapuskointiini jotain muutoksia. Ja itse asiassa olen, sillä olen alkanut syödä lenkkien jälkeen välipaloja tai – koska tykkään juosta eritoten iltaisin – iltapaloja.

Minulla on aina ollut petrattavaa tasaisen ruokarytmin kanssa. Aamupaloitta en lähde minnekään, mutta sen jälkeen loppupäivän syöminen saattaa unohtua ja valua huutavaan nälkään asti, kun on työhomma kesken, kirjassa jännä kappale ja metsässä sienet odottamassa.

Lapsiperheellistyminen on tuonut omaankin ruokailuuni kaivattua rytmiä. Lasten myötä aktiivisiin liikunta- ja retkeilypäiviin ovat tulleet myös satunnaiset välipalat. Mutta kaikkien ohjeistusten vastaisesti syön yleensä kuitenkin vain kolme ateriaa päivässä: aamupalan, lounaan (sekä mahdollisen päiväkahvin) ja päivällisen / illallisen. Iltapalan katan vain lapsille, tai rauhallisina iltoina saatan juoda teekupposen heidän kanssaan saman pöydän ääressä.

En ole yksinkertaisesti kokenut tarvitsevani iltapalaa. Mutta juoksun aloittamisen myötä keho on alkanut iltaisin antaa viestejä, että nyt muija jääkaapin kautta ja vasta sitten yöunille. Koska kehoni on monesti pääkoppaani fiksumpi, olen tehnyt sen toiveiden mukaisesti, syönyt jotain pientä lenkin jälkeisen hien vielä noruessa kasvoilla ja painellut vasta sitten suihkun kautta nukkumaan.

Silloin tällöin jääkaapista löytyy aamupalalta jääneen smoothien jämät, jolloin hörpin lasillisen smoothieta iltapalaksi tiskipöytään nojaillen. Mutta jos jääkaapissa ei ole smoothiekannua, syön monesti kauravälipalan, jonka päälle ripottelen kuivakaapin valikoimista riippuen siemeniä, pähkinöitä ja kuivattuja marjoja tai hedelmiä.

Viime aikoina meillä on ollut jääkaapissa varuilta purkki tai pari Fazer Yosan uusia lusikoitavia Xylitol-kauravälipaloja, jotka ovat ensimmäiset Suomen markkinoille tuodut ksylitolilla makeutetut kauravälipalat. Niille, joille Yosa ei ole ennestään tuttu, kerrottakoon, että kaikki Fazer Yosa -tuotteet ovat kasvipohjaisia ja niiden pohjana on suomalainen kaura.

En itse mitenkään välttele sokeria tai pidä kiinni mistään ehdottomista herkkupäivistä. Valitsen myös ihan aina mieluiten sokerin kuin keinotekoisen makeutusaineen.

Silti en tahdo turhaan lisäillä sokeria sinne, missä sitä ei mielestäni tarvita. Esimerkiksi marjat tahdon aina syödä sellaisenaan, en hilloina (paitsi jos kyseessä on vaikka herkuttelujuustotarjotin hillojen kera, sillä kuten sanottu, herkutteluhommatkin kuuluvat mielestäni elämään).

Siksi olen ihan täpinässä ja iloinen näistä Yosan uutukaisista. Niissä ei ole lainkaan lisättyä sokeria, vaan ne saavat makeutensa aidoista marjoista ja hedelmistä sekä ksylitolista, eli esimerkiksi purkasta ja ksylitolpastilleista tutusta koivusokerista. Täydellistä – myös sellaisen mutsin näkökulmasta, jonka lapset tykkäävät maustetuista kauravälipaloista!

Uutukaisissa on kaksi makua, raikas Fazer Yosa Kauravälipala Xylitol Marjapommi ja mehevä Fazer Yosa Kauravälipala Xylitol Uuniomena. Tykkään etenkin Marjapommista, jossa punaherukka maistuu juuri kuten sen kuuluukin, kirpeyttä myöten. Kauravälipalat valmistetaan Suomessa ja niiden kotimaisuus onkin saanut Avainlippumerkinnän. Sydänmerkki taas kertoo siitä, että ne ovat hyvisvalinta keholle. Nyt kun näitä saisi vielä litran töniköissä!

Pari kauravälipalapurnukkaa jääkaapissa pitää huolen siitä, että tulen tankanneeksi tyhjään vatsaan kevyen annoksen polttoainetta ennen kuin pingon päivälenkeille. Ja etenkin että jaksan iltaisin lenkin ihanasti näännyttämänäkin vastata kehoni toiveisiin ja syödä pienen iltapalan.  

Tämä on nyt aivan omaa mututuntumaani, mutta iltapala juoksulenkin jälkeen tuntuu ikään kuin voitelevan kroppaani. Iltapalan jälkeen uni on pehmeämpää ja aamulla kroppa tuntuu vetreydellään sekä energiallaan kiittävän, että sai sekä lenkin että iltapalan.