Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Viime vuonna ensimmäinen löytyi jo pääsiäisenä palstapäivän jälkeen. Punkki oli onnistunut kiinnittymään lapsen korvan taakse, vaikka olimme kaikki olleet toppavaatteissa ja vielä huput päässä kalsean sään takia.

Että kyllä, kesäparatiisimme keskellä kaupunkia on paratiisi myös punkeille. Lisäksi THL on määrittänyt Kivinokan myös TBE-riskialueeksi. Eli Kivinokassa painelevista punkeista löytyy niitä kavereita, jotka levittävät puutiaisaivotulehdusta.  

Muistan hyvin sen paniikin, jonka ensimmäinen perheenjäsenestä löytynyt punkki sai aikaan. Pieni inha musta otus oli porautunut kiinni ihoon, ja sen irrottaminen sai kädet tärisemään kauhusta. Oksetti ja pelotti samaan aikaan. Ja mitä jos se ehti tartuttaa puutiaisaivotulehduksen tai borrelioosin? Apua apua apua, mitä nyt pitää tehdä!

Mutta hiljalleen eloon punkkien rinnalla tottui. Vähän samalla tavalla kuin Bali-talvemme aikana olin alkuun hysteerinen liikenteestä ja etenkin lasten turvallisuudesta siellä. Mutta pian en enää edes yrittänyt etsiä takseista turvavöitä ja vuokraskootterien mukana tulevat ihan vääränkokoiset kypärät saivat vain huokaisemaan tympääntyneenä. Tätä tämä nyt on, näillä mennään, kun ei muutakaan voi, jos ja kun täällä halutaan tavallista elämää elellä.

Punkkien kanssa tilanne on kuitenkin siinä mielessä eri, että niiden kanssa suojautuminen on omissa käsissäni. Ei se ensiluokkaisinkaan kypärä välttämättä auta, jos liikenteessä joku muu törttöilee. Siksi pelko hiipii selkää pitkin aina lapsen polkiessa itsekseen Kivinokkaan tai sieltä kotiin, ei lasten juoksennellessa pitkin Kivinokkaa.

Viime keväänä me otimme THL:n suosituksesta koko perhe puutiaisaivotulehdukselta suojaavat rokotteet. Kolmas annos pitäisi ottaa nyt. Rokotteet nelihenkisellekin perheelle ovat melkoisen kallis kertasatsaus, ja toivon todella, että ne otettaisiin ainakin THL:n määrittämillä riskialueilla rokotusohjelmaan. Meillä on varaa ottaa usean sadan euron rokotteet, mutta monilla ei ole.

Toista punkkien levittämää inhaa tautia – borreoloosia – vastaan rokotetta ei kuitenkaan ole. Yksi perheestämme onkin tuon taudin potenut. Onneksi niin lievänä, että ilman ihoon ilmestynyttä rengasta sitä ei olisi edes huomattu. Tauti lähti antibioottikuurilla.

Vaikka punkkiriski Kivinokassa kulkiessa onkin iso, pyrimme elämään niiden kanssa rintarinnan. En mitenkään voi ajatella eläväni varoen jokaista mätästä. Saati että vaatisin lapsiltani sitä. Vaikka molemmat muksut painelevat menemään pitkin metsiä ja pusikoita, ei toisessa ole koskaan ollut punkkia kiinni. Ja toinen taas tuntuu imaisevan kevään ekat ja syksyn vikat. Lopulta kuitenkin koko perheen kesän yhteenlasketut punkkimäärät ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa.

Kivinokka-päivän rutiineihin kuuluukin punkkitarkastus. Käymme koko sakin kehot läpi iltaisin. Syynäys on kätevintä tehdä nakuna ennen suihkuun menoa. Punkkipihdit löytyvät niin kotoa, pikkumökiltä kuin palstalta. Ja jos jotain irrotettavaa löytyy, sekin menee nykyään jo rutiinilla ja ilman yököttelyä ja käsien tärinää.

Vappu hiipi kalenteriin taas yhtä yllättäen kuin maisemaan ilmaantuneet vihreyttä enteilevät silmut. Samana päivänä kun järjestelin pääsiäiskoristeet pois, kaivoin juhlalaatikosta esiin vappuhuiskat, pillit ja töötit. Juhlaa juhlan perään!

Olimme ystäväperheen kanssa päättäneet vapuksi yhdistää kahden talouden jengit. En edes mitenkään voi muistaa, milloin viimeksi olisi voinut levittää siskonpetejä lattioille. Tai ylipäätään nähnyt ystäviä noin, ajan kanssa ja myös sisätiloissa. Meinasin haljeta rinnassa kuplivasta onnesta.

Kuljimme pitkän vappuviikonlopun, jota vappufestareiksi myös kutsuttiin, saunavuorojen perässä. Festarit siis alkoivat ystävien kotona ja päättyivät meille. Kaksi saunavuoroa peräkkäisinä päivinä on jo yhtä juhlaa sekin. Päivät vietettiin Kivinokan mökillä, jossa Kivinokan taika laittoi auringon pilkahtelemaan pilviverhojen välistä ja mökin luomaan täydellisen tuulensuojan pienelle terassillemme.

Miten valtavasti olen kaivannut tuollaista yhteistä luuhailua ruokapöytien ympärillä, sohvilla lojumista läjissä ja sitä, että ainakin osan kesken jääneistä lauseista saa sanottua myös loppuun, kun aikaa on. Lapset remusivat leikkejään, pitivät diskoa ja välillä malttoivat tulla kikattelemaan syleihin. Täydellistä.

Kulkutaudissa on meidän perheellemme ollut se hyvä puoli, että puolison on ollut poikkeuksellisesti mahdollista pyytää vappu vapaaksi. Niinpä saimme herkutella jo toista vuotta putkeen koko perheen vapaasta vapusta.

Vaikka itsekin olen tyytyväisenä viettänyt valtaosan vapuistani töissä, vapuista on tullut muutamassa vuodessa lempijuhlani. Yksi niistä. Ihan on laittanut mietityttämään, että olenko menettänyt jotakin, kun löysin ja sain vaput elämääni tällaisena vasta nyt.

Siksi vappuaattona puin itseni vappuiseksi. Sellaiseksi, joita hymähdellen katselin niinä lukemattomina vappuina, kun olin myymässä yhdessä lapsuusperheeni kanssa Vaasan vapputorilla, kolmeen villakerrokseen ja talvitakkiin pukeutuneena. Vedin siis päälle hulmuavahelmaisen kesämekon, ohuen ohut sukkahousut, korkokengät, trenssin ja ylioppilaslakin. Eli toisin sanoen aivan liian vähän vaatetta.

Palelin, mutta silti ja ehkä juuri siksi tunsin olevani osa juhlaperinteiden jatkumoa. Minä vähän hytisevänä, maasta puskevat kevätkukat, nupuillaan oleva luonto ja kelmeän keltainen ja armottoman ihana kevätvalo. Ja mahdollisuus sipsutella sukkahousuineen sisätiloihin ja vetää villasukat jalkaan.

Vaikka pidän perinteistä, pidän myös siitä, miten vappu ei ole kangistunut tietynlaiseksi, vaan sen voi luoda juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Pohjolan hartaiden ja perhepiiriin keskittyvien juhlien vuodenkierrossa tarvitaan tällaisia ystävien, naurun, hassujen hattujen, kesää lupailevien hetkien ja kuplivien rusinajuomien juhlia.

Toukokuu, ihan älytöntä ja ihan parhaista parhainta. Luonnon hämmästyttävin kasvuntaika ja kesä on vielä edessä.