Mutta langat osattiin yhdistellä heti. Ja nyt kun myönnän ihan omassa postauksessaan tulleeni nopeasti raskaaksi, pelkään saavani kävijärynnäkön Vauvan keskustelupalstojen vihaisilta anonyymeiltä. Sillä tästä asiasta ei oikein saisi puhua. Se loukkaa niitä, jotka ovat toivoneet lasta vuositolkulla siinä onnistuen tai onnistumatta. Ja se aiheuttaa kinkkisiä tilanteita varmasti suuntaan ja toiseen.
Hedelmällisyydellä lesoilu on noloa, sivistymätöntä ja lyhytkatseista. Mutta se on eriasia kuin puhdas iloitseminen siitä, että raskauden onni osui omalla kohdalle nopeasti. Mä en kuitenkaan ole asiaa juhlinut ja hämmästellyt kuin sellaisten ihmisten kanssa, joiden tiedän olevan yhtä onnekkaita paskiaisia. Kun joku on kysynyt, kuinka kauan yritimme, olen ihmisestä riippuen vastaillut jotain ympäripyöreätä, vitsaillut emakkokropastani tai kertonut ihan suoraan, että ihan älyttömällä tsäkällä syöttiin napattiin heti kiinni.
Jos asiasta on kysynyt henkilö, jonka tiedän itse kärsineen lapsettomuudesta, olen kiehnannut paikoillani vaivautuneena ja yrittänyt ohittaa koko kysymyksen. Koska en tahdo loukata. En tahdo joutua siihen hölmöön tilanteeseen, johon 2. raskausviikko -postauksen kommenttiosiossakin tunnuin päätyneen. En tahdo joutua pyytämään anteeksi raskauttani, koska se ei varmaan ole sitä, mitä toinenkaan osapuoli hakee. Mutta jostain syystä itselleni tulee syyllinen olo, sellainen, että pitäisi pyytää anteeksi.
Kun aloimme toivoa toista lasta, olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että mitään ei tapahdu. Itselläni oli outo tunne siitä, että jos ensimmäinen saapui elämäämme pyytämättä, toista meille ei enää suoda. Että saisimme jyystää kymmenen vuotta tuloksetta. Tunnen muutamia pariskuntia, joille ensimmäinen on tullut yllätyksenä, mutta toinen vuosien tekemisellä. Ja niitä, joilla ensimmäistä on yritetty monta vuotta ja toinen on ilmoittanut tulostaan yllätyksenä heti sen jälkeen, kun äiti ja isä ovat ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen olleet kuplivalla juhlatuulella ihan kahdestaan.
Toisin kuitenkin kävi, ja olen raskaana. Uskon siinä yhtä paljon onneen kuin sen kaveriin tuuriin. Edellisvuoden loppupuolella olin niin stressaantunut ja väsynyt kahden työn, blogin ja perhe-elon yhdistämisestä, että en varmasti olisi edes tullut raskaaksi. Ja voi olla, että jos olisimme siirtäneet vauvantekopuuhia kuukaudella, olisimme edelleen hautomisvaiheen sijaan tekovaiheessa. Voi olla, että tuurilla tältä vuodelta vain juuri se tammikuun munasolu oli täydellinen ja valmis kypsymään ihmiseksi.
Toivoisin voivani iloita siitä pienestä ihmislapsesta sisälläni. Mutta niin, että en onnellani loukkaa ketään.
Meilläkin tärppäsi molemmissa raskauksissa niin nopeasti, että välillä on ollut ihan epäuskoinen olo. Molempien raskauksien kanssa olin jostain syystä varautunut pitkäänkin yritykseen. Mulla on lähipiirissä ystäviä, jotka yrittivät lasta vuosia ennen kuin tärppäsi, ystäviä, jotka yrittivät toista lastaan vuoden verran, vaikka eka oli tärpännyt nopeasti ja ystäviä, joilla tärppäsi suurin piirtein sillä sekunnilla, kun jonkinlainen suunnitelma lapsista muotoutui aivoissa. Mäkin olen pitänyt tätä raskautumishommaa vähän tuuripelinä ja osannut kyllä olla kiitollinen siitä, ettei ole tarvinnut kuukausi- tai vuosikaupalla stressata. Sille pariskunnalle, joka joutui yrittämään lasta niin pitkään, ei olla edes kerrottu, miten nopeasti meillä tärppäsi mutta muuten ollaan kyllä ystävien kanssa iloittu tästä nopeasta toiminnasta. Tuntuu muuten, että esimerkiksi vauvavuoteenkin mahtuu paljon sellaisia ns. tuuriasioita – meille osui vauvan unilotossa sellainen rivi, jolla ei saanut ekaan kymmeneen kuukauteen nukkua melkein ollenkaan, kun taas just se pitkään lapsettomuudesta kärsinyt pariskunta sai, jos ei nyt ihan jättipottia niin ainakin 6+1 oikein vauvan nukkumisen suhteen ekan vuoden aikana.
Meillä ekaa väännettiin 4kk, tokaa yksi kierto… Kolmas sai alkunsa ”touhutipasta”.
En yhtään ymmärrä, että tarttis tuntea jotenkin huonoa amaatuntoa siitä, että tärppäsi heti tai siitä, että kertoo sen avoimesti. Jos blogisi on muutenkin paikka, jossa kerrot vähän kaikesta avoimesti ja rehellisesti, miks ei tästäkin? Elämä nyt vaan on epäoikeudenmukaista, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä.
Se on myös kiinni siitä, tiedostaako se nopeasti raskautunut sen, että hän on ollut erittäin onnekas ja kuinka kipeä asia lapsettomuus voi olla. Meidän ensimmäinen lapsi on pitkän yrityksen ja lapsettomuushoitojen tulos ja nyt ollaan toista toivomassa ja taas on hoidot käynnissä, kun ei sitä toistakaan lasta taida ihan luomuna kuulua. Myönnän, että pikatärppiuutiset yleensä ärsyttää ja surettaa, mutta sinä tunnut huomioivan asian hienosti. Eihän se nyt sinun syysi ole, etten esim. minä ja monet muut lapsettomuudesta kärsivät raskaudu yhtä helposti tai koskaan. Kiva että huomioit, vaikka kai se yk 1-tärppi aina vähän lapsetonta kouraisee. Pahimpia on ne tyypit, jotka kuvittelee oikeasti kaikkien raskautuvan just silloin kun haluaa ja kokevat oikeudekseen mukahauskasti vihjailla muille että ”teiänki pitäis hankkia lapsi”. Onnellista raskausaikaa sinulle! 🙂
Dämsky. Ymmärrän hankaluutesi. Ymmärrän, että nopeasti alkanut raskaus kirpaisee niitä, joille se on vaikeampaa – kirpaisihan omakin keskenmenonikin joitakin, jotka eivät olleet päässeet ikinä sinne ensimmäiseen ultraan asti. Se plussa olisi ollut heille merkki toivosta. (Ja kuinka toivoisin, ettei kenenkään siitä tarvitsisi olla edes pikkuriikkisen kade.)
Siitä, että jollain elämän osa-alueella on hyväosainen, voi tosiaan seurata syyllisyyttä, mutta ehkä silläkin on funktio, vaikka tylsä tunne onkin. Ehkä se tekee ihmisestä empaattisemman ja miellyttävämmän lajitoverin? Sellaisen, joka osaa ottaa muut paremmin huomioon. Nostan hattua sille, että mietit ja kirjoitat vaikeasta asiasta, vaikkei se varmasti ole helppoa.
Ja kaiken muun ohella olen ihan hullun iloinen puolestanne! Siis ihan tosissaan! Eikä tunnu yhtään syylliseltä 😀
Saa iloita. Meistä joistain tuntuu vain kurjalta, kun itse ei pysty jakamaan samaa iloa, ja silloin lienee parempi poistua lukijajoukoista toistaiseksi. Mielelläni palaan takaisin, kun raskausviikkoja seuraavat postaukset päättyvät.
Nopeasti alkaneesta raskaudesta saa iloita ihan täysillä. Minulla on tilanne jossa en oikein enää tiedä mihin ryhmään kuulua. Ensimmäinen lapsi sai alkunsa koeputkessa ja toinen sitten kesken remppahommien ja uuden työn. Ja ihan totaalisena yllärinä. Lapsilla on ikäeroa just 2.5 vuotta. Nyt saan usein kuulla kuinka olen tehnyt lapset just oikeaan aikaan. Vaikka biologian mukaan niiden saaminen on ollut varsinainen ihme. Lapsettomien parissa tarina ei suikaan ole antanut toivoa vaan aiheuttanut ennemminkin vihaa ja kateutta. Mutta tiedän tuon asiasta puhumisen hankaluuden. Onnea kovasti ja minä pidän blogissa siitä että aiheita on laidasta laitaan 🙂
ihan kiva et empatiakykyä löytyy, mut sanoisin et sähän saat kirjottaa ihan mitä haluat omaan blogiisi. ymmärrän, ettei lapsettomuudesta kärsivien ole aina helppo todistaa muiden onnea näissä asioissa, mutta tää nyt vaan on taas yks niistä asioista, joissa toisen onni ei ole muilta pois.
Hyviä kommentteja yllä. Lapsettomuus on sellainen kunnon päänsumentaja, että sitä alkaa irrationaalisesti esimerkiksi juurikin kadehtia keskenmenon saaneita. Auttaa jos sisäistää, ettei muiden raskaudet ole itseltä pois; ei ole mitään kiintiötä.
Mua satutti omana lyhyenä odotuksen odotteluaikana ihmiset, jotka piti onnistumista itsestäänselvyytenä tai valitti raskausvaivoja jatkuvasti mun kuullen. Blogi on kuitenkin eri asia kuin livekontakti tutun kanssa. Sitä paitsi tunnut suhtautuvan asiaan niin järkevän hienotunteisesti ja tiedostavasti kuin mahdollista!
Iloitse ihmeessä. 🙂 Ymmärrän kuitenkin sen tuskan, minkä nopea onnistuminen voi joissain ihmisissä herättää. Meillä tärppiin meni 12 kk ja siinä ajassa ehti jo tulla monenlaisia, katkeriakin ajatuksia. Voin vain kuvitella, millä tasolla fiilikset olisivat olleet jos yritystä olisi kestänyt vuoden sijasta useita. Yhden raskaus ei kuitenkaan ole toiselta pois!
Odotan innolla tulevia rv-postauksia, meillä nimittäin on la marraskuun alussa!
Tämä onkin hyvä aihe miettiä. Mulla heräsi välittömästi vastakysymyksenä että mikä sitten on se aika että ei lasketa enää nopeasti raskautuneeksi? Puoli vuotta? Vuosi? Pidempään?
Toki ihan hyviin käytöstapoihin kuuluu se että asioilla, jotka tiedostaa vaikeiksi ja toisille hankaliksi aiheiksi, ei lesoilla tai hierota faktoja toisten naamaan. Mutta mun on nyt pakko pikkasen peräänkuuluttaa homman vastuuta myös sinne toiseen suuntaan. Nämä sun raskauspostaukset on olleet hyvin hienovaraisia. Kuten kirjoititkin, voi olla että se oli juuri tuo munasolu joka oli elinkelpoinen. Se että nyt tärppäsi nopeasti ei välttämättä tarkoita että niin kävisi aina. Musta on vaikea rinnastaa hommaa vahinkoon koska eihän silloin ole yritys päällä.
Lapsettomuus on kipeä asia enkä sitä soisi kenellekään. Mutta se on ihan tosi tärkeä asia käsitellä ne asiat itsensä ja sen lapsettoman kumppanin kanssa, raskauksia ja lapsia kun ei pääse karkuun. Eikä se loukkaantuminen muiden lapsista tai raskauksista saa sitä positiivista raskaustestiä aikaiseksi. Vaikea, vaikea aihe. Toivoisin mahdollisimman vähän syyllisyyden tunteita raskautuneille ja lapsettomille, raskaustoiveita elätteleville ennenkaikkea voimaa kohdata ja käsitellä niitä omia tunteita.
Me yritettiin ensimmäistä vuosi ja nyt kakkosta on yritetty oikeastaan ykkösen syntymästä lähtien, aktviivisemmin n. puoli vuotta. Ensimmäisellä kerralla odotuksen odottaminen oli rankkaa koska jouduin jättämään reumalääkkeeni tauolle, enkä päässyt kunnolla ajoittain edes kävelemään. Nyt sain luvan käyttää lääkkeitä plussaan asti. Kieltämättä jokainen raskausuutinen edelleen kirpaisee, mutta se on tavallaan sellainen hyvä kirpaisu, että josko meillekin vielä joskus… ei siis mitään mammapalsta-angstitasoa. Enemmän kirpaisee tai oikeastaan ottaa aivoon ne ”kannattaisi jo tehdä se toinen” kommentit. Kaikille ne lapset kun eivät tule tekemällä, vaan odottamalla ja toivomalla sen tekemisen lisäksi. Onneksi meillä on muuten asiat niin hyvin, että se toinen tulee jos tulee ja on tervetullut kun tulee, mutta maailma ei kaadu siihen, jos sitä ei vaikka koskaan tulisikaan vaikka totta kai se harmittaisi todella paljon. Mutta olen kyllä todella kiitollinen olen tuosta yhdestäkin taaperosta 🙂 Ja hieno kirjoitus, jälleen kerran. Mammapalstat puhuvat, sille ei voi mitään. Nehän vääntävät pahaa sanottavaa kukkapurkistakin, jos se siis on vaikka väärän mallinen 🙂 Blogimaailma olisi tylsä, jos kaikki kirjoittaisivat varoen.
Saman asian kanssa painin minäkin nyt.
Meillä tilanne oli vielä niinkin uskomaton, että ensimmäinen raskaus alkoi tänä vuonna ensimmäisestä yrityksestä, päättyen keskenmenoon viikolla 7+.
Nyt olen taas luullakseni viikolla 5+, uusi raskaus alkoi ilman yksiäkään kuukautisia heti keskenmenon jälkeen. Siksi en siis ole ihan varma millä viikolla mennään.
Kummastakaan raskaudesta en olen kertonut kuin miehelleni, mutta ihan oikeasti sitten joskus ”turvallisemmilla” viikoilla tosissaan pelkään tunnustaa, että yritys aloitettiin vuoden vaihteessa ja huhtikuussa olen jo TOISTA kertaa raskaana. Kummassakaan tärppikierrossa ei hajuakaan milloin on ovulaatio ollut, eikä peittojakaan heiluteltu mitenkään vimmaisesti. Uskomaton tuuri vaan.
Minun tuttavapiirissäni kovin vähän on vielä lisäännytty ylipäänsä, mutta keskustelupalstoja seuranneena olen ymmärtänyt, että lapsettomat pitävät itsestään niin kovaa meteliä, ettei asiasta oikein saisi edes puhua.
Enkä tarkoita tätä siis pahalla, vaan ymmärrän kyllä että asia on vaikea ja surullinen, mutta kun tuntuu, että mitään ei saa sanoa ja kaikki loukkaa.
Siihen kai kukaan ei kuitenkaan pysty itse vaikuttamaan, mikä se oma hedelmällisyys on ja kuinka nopeasti tärppi käy, joten yksikään meistä ei varmasti tahallaan päätä tulla tai olla tulematta raskaaksi nopeasti tai hitaasti.
Olenkin miettinyt, että onko parempi olla vaan puhumatta mitään, ettei vahingossa loukkaa ketään, tai saa vihoja niskaansa asiasta johon ei itse voi vaikuttaa.
Hmm. Tajusin vasta nyt, että ei kyllä ole lähiömutsilla tämä bloginpito mitään ihan tahansa kirjoittelua vaan varmaan saa asetella sanansa aika tarkkaan että pitää suuuuren määrän lukijoita kyydissä tyytyväisenä. Kiitos sulle, että olet tässä ilmeisen hyvin onnistunut. Mitä tulee itse tähän asiaan, niin juttu on vähän niin, että saisi kai sitä olla toisille katkera vaikka kaikista mahdollisista asioista. Saako mainita ääneen, että mullapa on kaikki perheenjäsenet elossa? Entä saako sanoa, että olen vielä onnellisesti naimisissa? Samaa sarjaa – saako sanoa, että tulinpa muuten raskaaksi noin vain? Jostain syystä raskaaksi tulemisesta on tullut tosi kipeä juttu jopa niille, jotka eivät vielä lapsista ole ehtineet haaveillakaan. Kipeitä juttuja on kuitenkin elämä pullollaan. No joo, aamen.
Mä tulin aikoinaan raskaaksi kertayrittämällä. Silloin ei kaveripiirissäni ollut kuin vasta yksi lapsi jonka tiesin tulleen vahinkona niin en tajunnut juurikaan edes häpeillä myöntää että oltiin niin onnekkaita. Jotenkin se tuntui vain niin loogiselta että insinöörimäinen ovulaatiolaskelma ja todella ahkera täsmäyrittäminen kyseisen ajankohdan ympärillä tuotti tulosta. Isoon ääneen sitä olen kaikkialla huudellut, toivon mukaan kukaan ei ole loukkaantunut :/ Ihan en ymmärrä että miten se että meillä onnisti heti, olisi toisilta pois. Tietenkin voin silti mielestäni olla tukena ja suhtautua järkevästi ja ymmärtävästi heitä kohtaan jotka minulla lapsettomuudestaan uskoutuvat. Ei ole minun vika se että tulin helpoksi raskaaksi eikä myöskään se että joku toinen ei tule. On nämä kyllä niin hankalia asioita mutta kun ei haluaisi omista kokemuksistaan vaieta vain sen vuoksi että ne ovat onnistuneita.
Hei, pakko kommentoida kiitokset ja tsempit tähän. Sun blogi on just tällaisenaan hyvä ja me luotetaan sun kykyyn valita juttuja tänne (vaikkei siihen meidän mielipiteet tai luotot mitenkään edes vaikuta). Mutsiblogiin, jossa on sanojesi mukaan rehellistä tilitystä, kuuluu kaikenlaiset aiheet. Käsittelytaitosi tekee jokaisesta aiheesta, vaikeistakin, lukemisen arvoisia meille lukijoille, jotka olemme kaikki erilaisia. Hienoa ja rehellistä pohdintaa! Onnea älyttömästi raskaudesta tulevalle tuplamutsille! Vauvakuumehan tässä nousee.
Tämä lastensaanti-homma on kyllä nykymaailmassa tehty niiiiiin vaikeaksi keskusteluaiheeksi. Aivan sama mitä ja miten sanot, aina loukkaat jotakuta toista. Itse olen tullut raskaaksi heti ja ensiyrittämällä jokaisen lapsen kohdalla ja olen kyllä saanut useamman kerran tuntea pitkään lasta yrittäneiden vihan. Siis miksi ihmeessa??? Mitä minä luonnolle voin? Eikö voi vain iloita toisten onnesta ja toivoa sitä parasta itselleenkin?
Nyt olen sitten itse tilanteessa, etten pysty toiveestani huolimatta saamaan iltatähteä… Paljon tässä on nieleskelemistä, mutta olen päättänyt että nautin siitä mitä olen saanut ja mitä minulla on, enkä alka katkerana kyttäämään toisten elämää.
Onnea pienelle taimelle ja teille vanhemmille! Iloitse vapaasti onnestasi! <3
Pakko kommentoida, että tottakai saa iloita! Ei ole muilta pois SEKÄÄN! 🙂 Ei voi aina ymmärtää näitä mielensä pahoittajia…. Onnittelut raskaudesta! <3 Ja kiitos kun jaksat blogata. :) t: vakkarilukija p-maalta
Tietenkin sinä saat ja sinun kuuluu olla onnestasi onnellinen! Mutta kuten itse sen sanoit ja moni täällä kommenteissa, että kun asioista voi sanoa ja kertoa niiiiiiin monella tavalla. ON eri asia sanoa, että on onnellinen ja tietää olevansa hyvin onnekas kun nopeasti tärppäsi, kuin lesottaa että ”minut on selvästi luotu äidiksi, kyllä niitä lapsia tulee niille kelle niitä kuuluu. Miksei hedelmöityshoidoissa olevat ymmärrä miettiä kahdesti, että onkohan heille edes tarkoitettu lasta” – nuo oli otteita elävästä elämästä, raskaana olevan entisen ystävän suusta kun itse yritettiin lasta. Sanoi mitä tahansa niin aina loukkaa jotakuta, se on nettikirjoittelun valitettava totuus. Mutta onneksi sinä kuulut niihin jotka ei ehdoin tahdoin halua loukata. On paljon miellytävämpää lukea tekstiä, joka on kohteliaasti ja hienovaraisesti kirjoitettu, kuin lesoamistarkoitukseen tehty. On ihanaa kun nainen ja perhe on onnellisia raskaudesta, mutta sillä keuliminen ja siitä kusen päähän nouseminen taas on todella rumaa. Olet hoitanut tämän asian blogissa hienosti. Paljon onnea sinulle ja perheellesi tärpistä ja onnea koko raskausmatkalle 🙂
Kaikkien kolmen lapseni raskaudet ovat alkaneet heti ensi yrittämällä ja sitä ei kyllä kestä kertoa kuin harvoille ja valituille, koska lähipiirissä on monta joille lastensaaminen on ollut vaikeaa. Toisaalta hekään eivät tiedä etteivät nämä kolme ole kaikki, joita on odotettu. Toiset pienet vaan eivät jaksaneet loppuun asti. Suruja kyllä elämässä riittää kaikille ihan omiksi tarpeiksi. Ikävää ettei kaikki ymmärrä sitä, ettei kaikkien taakka ole sama. Paljon onnea teille ja helppoa loppuraskautta!
Nauti ja iloitse! On suuri onni ja etuoikeutus tulla nopeasti raskaaksi ja siitä voi vain unelmoida. Meidän ensimmäinen syntyi 03/12 ja häntä tehtiin 1v6kk. Lapsen syntymän jälkeen meillä ei ole ollut ehkäisyä ja uusi raskaus tärppäsi 1v5kk yrittämisen jälkeen, mutta meni luultavasti kesken pitkäperjantaina viikoilla 11+2. Ehdin jo iloita, että ollaan taas melkein samoissa ajoissa, kun on mukava lukea sellaisia blogeja, joista saa suurempaa vertaistukea. Minusta enemmän loukkaavaa on sellaiset puheet, joissa puhutaan, että ”mekin yritettiin vaikka kuinka ja monta kuukautta ja usko oli niin koetuksella, kun kolmannesta kierrosta sitten tulin raskaaksi, joten tiedän kyllä, miltä lapsettomuus tuntuu”..
Tiina
Tää kirjoitus on kyllä niin asiaa! Meillä tyttöä tekemällä tehtiin 8kk, ja aina kun ei tärpännyt, itkin silmät päästäni kavereille ”miksieieiei”, mutta sitten minulla on kaksi veljeä, jotka kamppailevat vaimoineen lapsettomuudesta, heille en voisi ikipäivänä sanoa, että voikun kesti kauan että tärppäs.. Pikemminkin mua hieman hävetti kertoa heille raskaudestani, tavallaan tuntui siltä kuin olisin nauranut heille päin naamaa, jos olisin kiljunut riemusta. Mutta, näinhän se on, että en minä tai sinä ole syyllinen siihen että lapsettomuuttakin maailmassa on, omasta raskaudestaan saa ja pitää nauttia!
Sellainen kommentti tuli mieleen, että miksi ihmeessä pitää edes kertoa kellekään kauanko on lasta yrittänyt?
Hei tää on mustakin tosi hyvä pointti tähän keskusteluun. Itse en menisi sitä keltään kysymään. Lähiömutsia kehutaan kommenteissa aina rehelliseksi, mikä onkin kyllä totta, muuta olisikohan postauksissa silti vähän liikaa tietoa. Esim. nää raskautta koskevat tekstit. Tarvitseeko oikeesti eritellä missä tilanteissa oksennus on tullut yms. En tiedä kenenkään tuttunu raskauksista ja elämästä näin yksityiskohtaista tietoa, mitä Lähiömutsi nettiin kirjoittaaa.
Pahoittelen että kirjoitan kommenttini anonyyminä tällä kertaa.
Olen itse tullut helposti raskaaksi nuorena, toisen lapseni sain vuotta myöhemmin melkein liiankin helposti, olin siis uskomattoman onnekas. Lasten ollessa pieniä monet minua vanhemmat naiset olivat hyvinkin ärhäköitä kohtaamaan minut kadulla kun työnsin lapsiani kaksostenrattaissa koska olin ”niin nuori, ja kaksi lasta!” Olin helppo kohde kritiikille monen vuoden ajan, sillä läheinen perheenjäsen vuosi hyvin yksityisiä tietoja yleiseen tietoisuuteen. Aloin välttelemään ihmisiä jäämällä lasten kanssa kotiin. Olisinpa voinut silloin sanoa, että antakaa minun nauttia tästä päivästä, kyllä maailma painaa minut vielä maanrakoon myöhemmin!
Olin väsynyt äiti. Toisella lapsistani todettiin neurologinen sairaus hieman ennen esikouluikää. Hoitoon pääsemisen jälkeen seurasi päiväkotirumban lisäksi hurja määrä terapia- ja lääkärikäyntejä toistuvilla hoitojaksoilla. Oikeanlaisen lääkityksen löytämiseen meni kolme vuotta, toiseen diagnoosiin neljä ja kun voimani äitinä ihmisenä kävivät välillä todella matalalla, voin sanoa uineeni syvissä vesissä. Äitiyteni kymmenen ensimmäistä vuotta onkin ollut selviytymistä erilaisten kriisien keskellä.
Sain pitkin matkaa kuulla (ehkäpä) hyvää tarkoittavia tarinoita, neuvoja ja totuuksia siitä kuinka lapsia kasvatetaan, kuinka niitä on ennen kasvatettu ja kuinka jonkun muun lapsi on ollut samanlainen. Ne eivät kuitenkaan ole totuuksia kuin näiden ihmisten kohdalla jotka neuvojaan ovat antaneet, minun perheeni kohdalla ne ovat olleet utopiaa, ja aiheuttivat lähinnä pahaa mieltä. Tilanne lienee sama naisten ja pariskuntien kohdalla, joilla on hankaluuksia tai jopa mahdottomuus saada lasta. Muiden heihin kohdistamat odotukset, tarinat, ”totuudet” ja neuvot siitä miten asiat pitäisi hoitaa, eivät ole totta heidän kohdallaan ja ne lähinnä aiheuttavat pahaa mieltä.
Kiitän nuoruuden pelottomia päiviä siitä että molemmat lapset tuli hankittua silloin kun ongelmista ei vielä ollut tietoa, sillä nykyisellä kokemuspohjallani en aio enää lapsia hankkia, vaikka se ehkä mahdollista olisikin, kukapa sitä tietää. Minun tehtäväni lasteni äitinä on nyt vaalia jo saavutettua onnea, ja vaikka toisella lapsistani on jatkuvia ongelmia arkipäiväisissä asioissa ja se vaatii erityistä huomioimista ja toimenpiteitä, olen erittäin onnekas juuri tässä ja nyt. Nykyään ihmiset ovat sitä mieltä, että ikäni (30v) vuoksi minun pitäisi tehdä vielä lapsi. Se iltatähti. Yleensä kerron, että kommentti loukkaa minua, sillä perhetilanteeni takia en aio hankkia enää lapsia, että tehtäväni äitinä on hoitaa jo olemassa olevat lapseni niin hyvin kuin osaan ja pystyn. Yleensä tämän vastauksen kuultuaan ihmiset hyväksyvät tilanteen eivätkä mainitse asiaa enää toiste. Olen kuitenkin onnellinen muiden puolesta, myös Sinun, ja toivon kaikkea hyvää.
Ihmisen kärsimys on yksilöllistä, ja onni haurasta laatua, koskaan ei voi tietää kauanko se kestää ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ole onnellinen siitä mitä sinulle on annettu, vaali ja kunnioita sitä tässä ja nyt. Nauti joka hetkestä sillä elämä on ainutlaatuista ja ainutkertaista eikä sitä ole annettu hukattavaksi turhalla murehtimisella!
Toisen onni on harvoin toiselta pois, se on vaan surullista, että joillakin on tapana nähdä maailma sillä silmillä. Kun on jotain kamalaa jota on itse joutunu läpikäymään toivon ainakin itse, että muut ei joutuisi samaan. Ihanasti otat kuitenkin huomioon ne joilla ei välttämättä oo voimia nähdä toisten onnea hyvänä, mutta nauti kuitenkin täysin siemauksin maha-asukista, ei oo mitään syytä surra nyt kun on naurun aika, kyllä elämä aina heittää sitten niitä suruaikoja ihan tarpeeksi!!
Tulipas syvällistä.. 😉 Kivasti kirjotat ja tosi mukavaa seurailla teijän odottelua!
http://kotiani.blogspot.fi
Totta, vauvavuodenkin suhteen tuuripelillä mennään. Ja koska tiedän tarinoita ihan erilaisista vauvavuosista yhden perheen sisällä, pistän lottokuponkini sen varaan. Mutta jos ei lottovoittoa tule, tiedänpä nyt ainakin, että kyllä siitä ekasta vuodesta selvitään.
🙂 Touhutippatyyppejä taitaa tarinoiden mukaan olla keskuudessamme enemmän kuin uskoisikaan.
Niin. En mä tosin tästä olisi avoimesti kertonut, ellei se olisi vähän mutkan kautta tullut esille. Ja kun aihe kerran selvästi puhuttaa, se on hyvä tuoda framille. Silloin siitä toivottavasti oppii itseni lisäksi moni muu.
Koskettava postaus. Ja valtaisit onnittelut vielä. <3 Itse olen kokenut samanlaista huonoa omatuntoa siitä pienestä ihmeestä, jonka sain kokea yllättävän nopeasti. Kun aloimme yrittää lasta, puolen vuoden jälkeen kävi ilmi, että sairastan prolaktinomaa.
Kun lääkitys saatiin kuntoon ja arvot kondikseen, sekä magneettikuvat näyttivät kasvaimen pienentyneen riittävästi – antoi lääkäri luvan yrittää lasta. Tärppäsi heti!! Mitä epäilin kovasti, enkä todellakaan osannut sen käyvän niin äkkiä. Mutta onneksemme syntyi pieni rakas tyttö uudenvuoden aattona 2013. Täsmällinen neiti, koska syntyi prikulleen laskettuna päivänä, ja kätilöidenkin ihmeeksi todella nopeasti esikoiseksi..
Onnellista odotusta ja nauti tästä maailman suurimmasta lahjasta. <3
Kummallista, että vielä nykymaailmassakin joku kuvittelee kaikkien tulevan raskaaksi helposti. Käsittämätöntä. Kiitos onnentoivotuksista ja paljon onnea ja jaksamista sinne lapsitoiveisiin!
Ai kauhea, vai että keskenmenoakin kadehdittu. Aikamoista. Tämä on todellakin isompi juttu kuin kuvittelinkaan.
Hurjaa. Toivottavasti raskausviikkopostauksia tulee ihan sinne loppuun sakka, ja toivottavasti palaat sen jälkeen takaisin lukijaksi.
Et ole ainut, jolta olen kuullut vastaavia tarinoita. Että yhtä on yritetty ja yritetty, kun toinen on päässyt sitten yllättämään. Siksi tiedän vielä paremmin, miten onnekkaita olemmekaan. Voisihan hyvin olla, että olisimme joutuneet odottamaan sitä kehittymiskelpoista munasolua monta vuotta, ehkäpä jopa ilman tulosta.
Juu, toki voin kirjoitella omaan blogiini ihan mitä lystää. Ja välillä ihan tarkoituksella sohaisen ampiaispesää. Mutta tällaisessa tilanteessa sille ei ole mitään tarvetta, enkä tahdo onnellani loukata ketään.
En voi ymmärtää, miten jotkut voivat pitää raskautta itsestäänselvyytenä. Lapsettomuudesta kuitenkin puhutaan niin paljon. Tai sitten he ovat vain totaalisen ajattelemattomia. Onneksi sinäkin pääsit sitten odottelun jälkeen potemaan niitä raskausvaivoja!
En tietenkään voi tietää, miltä odottamisen pitkä odottaminen tuntuu. Mutta voisin kuvitella, että kuukausien kuluessa siitä tulee piru, joka sumentaa kaiken. Vauvatoive jyrää kaikkien muiden ajatuksien ohi. Että mä kyllä ymmärrän, miksi vauvauutisen myötä esimerkiksi blogini lukijalistalta on hävinnyt ihmisiä. Ihana kuulla, että teillä lopulta tärppäsi!
Joo, enpä tiedä, missä menee se raja nopean raskautumisen ja pitkän odottamisen välillä. Vuosi? Yhdeksän kuukautta? En tiedä.
Ai kamala, ollut varmasti aikamoista, kun lääkkeet on jätetty pois, mutta silti ei ole varmuutta, tuleeko sitä lasta. Onneksi tuli! Toivottavasti saatte hänelle myös sisaruksen.
Niin. Mun oli tarkoitus olla puhumatta nopeasta raskautumisesta mitään. Ihan jo siksikin, että tuntuu sellaisesta iloitsemisen olevan pahan onnen manaamista, kun ei tässä kuitenkaan mikään varmaa vielä ole. Mutta kun asia mutkan kautta tuli ilmi, huomasin että asiasta todellakin pitääkin puhua. Näin asiasta toivottavasti oppivat jotain ihan kaikki.
Ja onnea teidän odotukseen, toivottavasti kaikki menee hyvin!
Totta, elo on täynnä asioita, joista voisi olla katkera tai saada katkeruutta osakseen muilta. Blogissani toki välillä ihan tarkoituksellakin sohaisen ampiaispesää, mutta tämä ei tietenkään ole sellainen aihe. Mutta selkeästi kirjoittamisen arvoinen kuitenkin, sillä siitä on herännyt näin paljon ajatuksia. Mikä on hyvä. Varmasti niistä oppii jotain uutta mun lisäksi yksi jos toinenkin.
Insinöörimäinen suhtautuminen täälläkin, vaikka insinööreistä ollaan kaukana :DD Mä luulen, että tässä asiassa se kertomistapa vaikuttaa, kuten moni on jo kommentoinutkin. Mä esimerkiksi suunnattomasti nautin, kun kuulen muilla olleen helppoja vauvavuosia. Etenkin nyt, kun ajattelen, että jospa kakkoskierroksella meilläkin kävisi moinen tuuri. Mutta veren saa taas kiehumaan sellaiset heitot, kun ihmetellään, miten sitä nyt muka voi olla niin vaikeata sen vauvan kanssa, kun meillä ainakin on ollut niiiiiin helppoa.
Blogggaaja minussa kiittää tsemppaavasta kommentista! Ja äitipuoli minussa taas kiittää kovasti onnitteluista, onnea tähän tosiaankin tarvitaan!
Vaikea aihe se tosiaankin on. Joku on aina herkillä, sanoi tai teki mitä tahansa. Kiitos onnitteluista ja paljon onnea teille iltatähtitoiveisiin!
Eihän se tosiaan muilta pois ole. Mutta kipeä asia monille silti. Kiitos onnitteluista! Ja kiva kuulla, että kotikonnuilta löytyy vakkarilukija!
Aika karseeta tekstiä entisen ystäväsi suusta. Jännä muuten kuulla, että joillekin voi nouta kusi päähän raskaudesta. Aikamoista, mutta miksipä ei sekin ole mahdollista. Kiitos paljon onnentoivotuksista, niitä tarvitaan, eihän mikään kuitenkaan ole varmaa vielä!
Mielenkiintoista kuulla, että nopeista raskautumisista ei siis tosiaan taideta avoimesti puhua, kuten ei monesti siitä ääripäästäkään. Kiitos onnitteluista! Helppo loppuraskaus olisi huippu juttu, mutta tietenkin kaikkein eniten toivon sitä, että lapsi kasvaa kohdussa loppuun saakka, mieluiten vielä pidempään kuin siskonsa.
Olen niin pahoillani keskenmenosta. Sen pelko ei jätä rauhaan koskaan.
Joo, hurjan kinkkisiä ovat nämä asiat. Ja niin paljon tuurista ja onnekkaasta ajoituksesta kiinni.
Sitten ei varmasti tätä blogia kannata lukeakaan 🙂
Tämä siis tuolle toiselle anolle.
Eka anonyymi: Kuten tekstissä sanotaan, siksi, että sitä on kysytty.
Toka anonyymi: Mä olen jurossa ja sisäänpäinkääntyneessä Suomessa poikkeuksellisen avoin ihminen. Lähipiirini kuitenkin on ihan yhtä avointa sakkia, joten olen tottunut siihen, että asioista saa ja pitää puhua. Vaikka jätän elämästäni 98 prosenttia blogin ulkopuolelle, onhan tämä vain blogi ei elämää, nostan mielelläni esiin asioita, joista selkeästi pitää puhua. Kuten nyt tämä. Alunperin tarkoituksenani ei ollut asiasta kertoa, mutta kun se tuli mutkan kautta esille ja herätti heti omituista vastakaikua, näin syytä nostaa sen omaan postaukseensa. Ja hyvä niin. Tästä keskustelusta oppivat toivottavasti mun lisäkseni myös monet muut.
Anonyymi kolme: Ei kannata ei.
Kiitos avoimesta ja koskettavasta kommentistasi! On niin totta, että ihmisen kärsimys on yksilöllistä ja onni haurasta laatua. Niin otta. Toivon paljon jaksamista, iloa ja naurua elämäänne!
Näin on, elämä kyllä varmasti taas heittää eteen suruaikojakin, joten on ihanaa voida nyt tämän hetken olla vain puhtaasti onnellinen ja hölmönkin luottavainen tulevaisuuteen.
No sinä sen ihmeen olin todellakin ansainnut! Onneksi kykenit selättämään sairaiden ja vielä luomaan pienen ihmisen sisälläsi.
Kirjoitus sai ajattelemaan. Internetin vauvamaailmassa tuntuu olevan vallalla omien kurjien asioiden glorifiointi ja onnistumisten hyssyttely. Kun kaikilla muilla kuulostaa aina olevan kaikki paljon huonommin, en minäkään esittele itseäni sinä, jolla on kaksi ihanaa lasta yk 3 ja yk 1, vaan sinä jolla on ollut kaksi keskenmenoa ja yksi kohdun ulkoinen raskaus (ja näin taas sama negatiivinen keirre jatkuu…)
Ihan älytön lähtökohta olisi, jos raskaudesta ei saisi iloita ja pitäisi salata, että se on saanut alkunsa helposti. Fakta on se, että on normaalia ja tavallista tulla kolmekymppisenä helposti raskaaksi, vain harvoilla prosentuaalisesti yritystä kestää yli vuoden. Elämä ei ole tasapuolista, mutta väitän, että jokaisella on omat murheet ja kriisit. Jokaisella omalla osa-alueella. Nauti ja iloitse raskaudestasi, se ei ole muilta pois :)!
Minä vain hahmotan yksityisasioiden rajat hiukan eri tavalla kuin kirjoittaja, enkä tarkoittanut, että tästä aiheesta ei saisi puhua ollenkaan. Pääasiassa olen pitänyt tästä blogista, mutta viime päivien postaukset nostivat esiin nämä ajatukset. Ikävä, että heti toivotetaan tervemenoa, jos esittää hieman kritiikkiä.
T. Anonyymi 2
Onnea odotukseen!
Kellä onni on, se onnen kätkeköön – niinkö? Ei todellakaan! Tämä tuntuu taas olevan tätä käsittämätöntä suomalaista mentaliteettia, että oma onni olisi joltain toiselta pois. Onnea raskaudesta, toivon, että kaikki sujuu hyvin! 🙂
Tuttu tilanne! Molemmat lapset ovat saaneet alkunsa melko nopeasti, parista-kolmesta kierrosta.. tämä kolmas papunen tärppäsi ekasta kierrosta. Tätä edeltäneet pari kiertoa olivat aivan sekaisin, joten yllätys oli suuri. Myös siksi etten olettanut heti tapahtuvan mitään, jos koskaan.. samalla katson vieressä ystäviä jotka ovat yrittäneet kakkosta jo yli 2 vuotta. Kyllä tietynlainen syyllisyys kalvaa!
Mutta nauti ja ole onnellinen! 🙂 niin aion miekin olla 🙂
Sen, että touhutipasta ei voisi tulla raskaaksi… Siksi tämä raskaus tulikin todella yllätyksenä! Jos neljäs tehtäis niin varmaan riittää että lainaan miehen hammasharjaa.
Älä murehdi, vaan nauti täysin siemauksin! Onnea koko perheelle (:
..Mikä mahtaa olla pikkutyypin työnimi?
Nelli
Tämä menee varmaan vähän aiheen viereen, mutta mulla on ihan samanlaisia tunnontuskia siitä että olen onnistunut karistamaan vauvakiloja ( nimenomaan vauvakiloja, koska lihoin ensimmäisenä vauvavuotena enemmän kuin raskaana ollessa :D), enkä oikein kehtaa iloita siitä. Kun tuntuu, että koko lähipiiri olisi myös halukas laihtumaan( naiset!! 😉 ), niin omasta menestyksestä iloitseminen tuntuu leuhkimiselta. Ja sekin kun ne kilot on lähteneet vielä suht helposti, niin auta armias jos menet siitä jollekin mainitsemaan. Hölmöähän se tavallaan on, mutta koska tuntuu että omasta menestyksestä iloitseminen on meidän kulttuurissamme jokin tabu, niin ei tule hirveästi asiaa hehkutettua.
Ensinnäkin: onnea! Ja sitten aiheeseen: lapsettomuudesta puhutaan nykyään niin paljon, että olen omassa ystäväpiirissäni huomannut lähes jokaisen ”varautuneen” lapsettomuuteen sillä tavalla, että kukaan ei ole ajatellut voivansa tulla raskaaksi tyyliin ekojen yrittämiskuukausien aikana. Ja sitten yhtäkkiä olenkin huomannut, että tällainen nopea raskautuminen on kai sekin aika yleistä.
Meillä on suvussa lapsettomuutta ja olen pelännyt omalla kohdallani lapsettomuutta varmaan parikymppisestä eli jotain 10 vuotta ennenkuin edes tuli ajankohtaiseksi yrittää lasta. Sitten pelkäsin sekundääristä lapsettomuutta. Onnekseni pelot eivät kohdallani toteutuneet. Tietyllä tapaa olen ajatellut myös, että niitä hyviä tarinoita lasten hankinnan suhteen ollisi myös hyvä ja mukava jakaa. Etta vaikka lapsettomuutta on, niin silti monilla homma menee ihan luonnostaan hyvin. Mutta siinäpä sitten tietysti se dilemma, että miten tehdä se loukkaamatta lapsettomuudesta kärsiviä.
Kritiikki on aina tervetullutta, mutta kommenttisi ei ollut sitä.
Mielenkiintoinen postaus, mielenkiintoisia kommentteja, ja pistääkin jälleen miettimään – ehkä siis aiheen vierestä – mikä kaikki siihen lapsettomuuteen ylipäätään vaikuttaa kun tuntuu (tai nimenomaan sitten ehkä vain tuntuu) olevan yhden jos toisen ongelma ja nousee väkisinkin mieleen salaliittoteoriat siitä kuinka rokotuksiin lisätään hedelmällisyyttä heikentävää apuainetta tarkoituksena hillitä väestönkasvua ynnä muu mitä tulee luettua kun yrittää ottaa asioista selvää. Lisäksi itselle ainakin nousee aiheesta myös huoli läheisistä, jotka lykkäävät lapsitoivetta hamaan tulevaisuuteen ajatuksella että lapset hankitaan sitten kun kaikki muu elämässä on siloiteltu kuntoon. Että entä jos ei olekaan niin helppoa… hyvää kaikille tietysti toivoen.
Valtavasti onnitteluja sinulle raskautumisesta ja kaikkea hyvää toivon pikkukakkosen matkalle 🙂 painin myös vuosi sitten saman kysymyksen äärellä, kun hyvällä ystävällä ei käynyt onni pitkästä yrityksestä ja toiveesta huolimatta ja itsellä tärppäsi heti kun varmojen päivien merkitys käännettiin päälaelleen.
Jatka bloggaamista samaan malliin! 🙂 tätä on ollut ilo lukea.
t: äiti pääkaupunkiseudulta, juuret lakeuksilla
No kuule… Jo tokaa kierrosta. Ja just sillä lailla kun pari kommenttia ylempänä pohdittiin: ekaa väännettiin oikein vääntämällä, toka sai puolivahingossa alkunsa kun ei ajateltu että sisaruskaan tulisi nopealla aikataululla. Kaksi viivaa näkyi pari päivää esikoisen 1-vuotispäivän jälkeen ja paniikki oli kova: nytkö jo?! Voi apua.
Tokassa raskaudessa kaikki on ollut raskaampaa pahoinvoinnista ja väsymyksestä liitoskipuihin ja supistuksiin, mies on ollut paljon työmatkoilla ja villiä, ikäisekseen vahvaa ja painavaa esikoista on ollut raskas paimentaa. Pelkään että tän munasarjojen heittämän yllärin takia olen nyt voinut tahattomasti loukata jotakuta valittelemalla tilaani, kun en ole jaksanut valehdella voivani hyvin…
Mahdotonta tasapainottelua vaaditaan – ole iloinen muttei liian, ole kiitollinen muttei liian, älä hehkuta äläkä valita. Ja raskaanahan mieliala vaihtelee ja samana päivänä on helposti kaikkea tuota 😉
Silloin kun mietin, että joko pitää huolestua, kun on jo niin ja niin pitkään yritetty, pahimpia olivat ne, jotka kysymykseen ”kauanko yrititte”, vastasivat vaivautuneina jotain ympäripyöreätä. Siitä tuli sellainen olo, että pidettiin tungettelevana ja että eivät halua kertoa. Eli siis: suoraan kysymykseen suora vastaus: ensimmäisestä/ toisesta / kolmannesta kierrosta tärppäsi.
Minua ei ole kuin yksi ihminen kannustanut tekemään toisen mahdollisimman pian. Tuumasin siihen, että vastahan sitä eilen illalla taas yritettiin ja että haluaako kysyjä kuulla tarkempia yksityiskohtia. Ei halunnut.
Saa iloita. Se kai on ihan biologinen tarkoitus, että ihmiset lisääntyy. Miksi siitä pitäisi tuntea huonoa omatuntoa? Lapsettomuudesta kärsivilläkin se ensimmäinen ajatus on ollut, että tehdään lapsi, yritetään jne eikä silloin heilläkään ole vielä ollut tietoa lapsettomuudesta. Jotkut saa helposti lapsia, toiset ei ollenkaan ja loput jotain siitä väliltä ja siihen ei kai sillä ole vaikutusta jos juuri sinä tai minä on tullut helposti raskaaksi. Usein näkee ja kuulee lapsettomien kommentteja, että kuinka on väärin, että joku raskautuu helposti ja on viisi lasta jne, mutta eiväthän he VOI TIETÄÄ, mitä esim. kyseinen viiden äidin lapsi on kokenut. Yritystä voi olla takana kauan, useita keskenmenoja raskauksien välillä jne. Hirveän helposti lapsettomuudesta kärsivätkin vetävät johtopäätöksiä ja laukovat kommenttejaan. Ihan kuin kukaan ei saisi iloita lapsistaan. Vaikka siihenhän hekin pyrkivät ja sitä tavoittelevat: raskautta ja lapsia. Onhan se todellakin hirveän epäreilua, että joku, joka ei todellakaan olisi valmis vanhemmaksi, saa lapsen ja lasta kovasti toivovalle sitä ei suoda.
Olipa hankala pukea ajatuksia sanoiksi enkä siinä varmaankaan kovin hyvin onnistunut. Kuitenkin, mielestäni saa iloita. Ja todellakin ymmärrän myös lapsettomuudesta kärsiviä, heitä on myös omissa läheisissäni eikä sitä toivo kenellekään. Kuitenkin raskaus ja vanhemmuus on maailman luonnollisin asia (ja elämän jatkumisen kannalta aika tärkeä juttu), joten miksi tuntuu, että siitä on tulossa tabu.. Tai ehkä juuri siksi, sen pitäisi olla luonnollinen asia, mutta jostain syystä se ei kaikkien kohdalla toteudu.
Jokaisesta raskaudesta saa ja pitää iloita, huolimatta siitä miten, missä, milloin tai kuinka se on alkanut. Itse lapsettomuudesta kärsivänä toivoisin ihmisiltä ainoastaan ymmärrystä siihen, että lapsia ei ”tehdä” tai ”hankita” silloin kuin huvittaa. Lapsettomuuden tuska on kova, tosi kova, mitä en ikinä olisi voinut uskoa ennen kuin sen itse koin. Kun kuulen raskausuutisia, en välitä kuulla milloin, miten ja missä on ”tärpännyt” (hyvä ystävät on tietty asia erikseen). Itsekään en menisi raportoimaan, että ”kuulkaas nyt jännätään taas kun kovasti kun eilen touhuttiin”. Ja tämä nyt lähinnä liittyy siihen, että en muutenkaan revittele yleisesti milloin meilläpäin peittoja heilutellaan, ihan noin esim. työpaikan kahvipöytäkeskusteluna. Ehkä tämä on seurausta siitä, että olen todella todella väsynyt ihmisten kyselyihin, että jokos me ”yritetään”. Pitäisi rueta vastaamaan kuten edellinen kommentoija kertoi asian menneen, ja tarjota yksityiskohtia 🙂 Se on jännä kun seksi on noin muuten aika tabu, mutta tässä asiassa pitäisi kyllä kertoa kummin kaiman serkulle kaikki hyvinkin seikkaperäisesti. Kokemuksen rintaäänellä voin kertoa että kun yrittää vuosia niin väliin mahtuu hyvinkin vaihtelevia tilanteita ja ahkerampaa ja ei niin ahkeraa ”yritystä”, joten siitä kuinka mones ”yrityskierto” on menossa ei ole kyllä enää pienintäkään tietoa.
Kiitos sulle siitä, että selkeästi ymmärrät sen, että kaikilla ei ”tärppää” vaikka teillä onnekkaasti kävikin, se nyt ei ole keneltäkään muulta pois.
Kiitos, että nostit asian esille ja onnea odotukseen!
Sillä on todellakin suuri merkitys, miten asiasta kertoo. On eri asia olla iloinen ja onnellinen kuin hieroa sitä vasten toisen kasvoja.
Joku yllä kirjoitti, että lapsettomat pitää suurta meteliä itsestään ja loukkaantuvat ihan kaikesta. Ehkä netissä asia on näin, en tiedä, kun en ole halunnut lukea, mutta oikeassa elämässä asia tuntuu olevan täysin päinvastoin. Lapsettomuutta hävetään eikä siitä kerrota kuin aniharvoille uskotuille, kun taakka lopulta kasvaa liian raskaaksi kantaa. Näin ainakin omassa lähipiirissä. Itseä helpotti, kun viimein sain asiasta sanottua ja siksi toivoisin, että asiasta voisi puhua avoimemmin (muuallakin kuin netissä).
Meillä lapsi ilmoitti tulostaan, kun hänelle oli 3,5 vuotta aiemmin annettu mahdollisuus tulla. Olimme päättäneet, ettemme alkaa stressaamaan asiasta vaan jatkamme elämää ihan normaaliin tapaan ja lapsi tulee, kun hänen on aika tulla. Ajan varaamista siirrettiin ja siirrettiin. Lopulta kävi niin onnellisesti, että kun aika varattiin, se saatiin perua. En siis tiedä hoitojen läpikäymisestä yhtään mitään, mutta odottamisen odottamisesta paljonkin. Se todellakin syö kaiken muun eikä sitä ajattele tai käyttäydy kovinkaan järkevästi.
Lapsettomuutta käydään ainakin meillä jollain tasolla läpi edelleen. Eivät ne haavat niin vain parane. Parisuhde on ottanut suuren kolauksen ja sen eteen on tehtävä töitä. Vielä ei ole ajankohtaista yrittää toista lasta, mutta varmasti pelko on läsnä, jos niin päätetään tehdä. Se on todellakin totta, että jokaisella on omat surunsa eikä ulkopuolinen voi toisen kokemuksia tietää.
Onnittelut!! 🙂
Jos vuoden säännöllisen yrittämisen jälkeen ei raskaudu, kärsii lapsettomuudesta ja on oikeutettu julkisen puolen hoitoihin. Ja jotkut on hoidoissa vuosikausia, heidän näkökulmastaan vuosikin taitaa olla aika mitätön aika, tiedä näistä.
Meillä eka sai alkunsa keinohedelmöityksellä, kun omaa yritystä takana reilu vuosi. Aika tuntui silloin todella pitkältä ja eniten ärsytti&satutti lapsenHANKINTAkyselyt kera kertonusten, kun ”meillä molemmat sai alkunsa ensi yrittämällä, kyl teidänkin jo kannattais… ” eli ylipäänsä automaattioletus, et lapsia vaan tehdään.Toisaalta en sittenkään niin kehdannut kertoa meidän onnekasta tarinaamme kaikille, koska tärppi tuli niin helposti ekalla hoitokierrolla, josta ajattelin, et kokeillaan nyt tätä ja mietitään sitten tarkemmin, että miten suhtauduimme eri hoitioihin. Painolastina tämä kokemus myös vastasyntyneen koliikkivauvauvan kanssa, kun mietin saako olla vihainen ja ärsyyntynyt vai onko pakko nyt vaan olla kaikesta vauvaan liittyvästä vain ylikiitollinen.
Noh, esikoisen ollessa 7kk:tta pärähti ylläriplussa tikkuun. Sisarustusten ikäero tullee olemaan 1v 3kk, o-ou. Nyt tuntuu, että tämän raskauden kanssa en mieti kuin omaa ja sikiön napoja.
Nii, ja onnea sulle!
-J
Jatkuu: Tai.. no, en tietty edelleenkään huutelee ”hankkikaa nyt tekin lapsia, kun se on niin helppoa”. Ja ne on niin helppoja. 😉
Tämähän on mielenkiintoinen aihe! Ja ymmärrettävästi monelle kovin arka. Kolikon kääntöpuolena voisin kertoa, että olen minäkin onnistunut joskus tahtomattani loukkamaan lapsettomuudesta kärsiviä kertomalla että itse en halua lapsia lainkaan. Olen siis vapaaehtoisesti lapseton. Syystä tai toisesta tämä asia herättää joissakin lapsesta haaveilevissa suuttumusta, eli tästäkään ei kannata sen suuremmin puhua.
Meillä lapsettomuutta takana jo 6 vuotta ja vaikka asian kanssa on tehty vaikka minkälaista ajatustyötä niin asia on edelleen haavana
sydämessä. Kuitenkin pystymme elämään normaalisti ja ulospäin ei meistä varmaan aavistaisi miten syviä murheita lapsettomuus tuo tullessaan. Pystyn jonkinlaisella tasolla iloitsemaan ja seuraamaan muiden raskauksia mutta aina raskaus ja syntymä uutiset yms vihlaisevat sydämenpohjasta. Vaikka tiedän että ei ole multa pois että muut saavat lapsia. Joku tästä aikaisemmin kirjoitti että lapsettomien pitäisi ymmärtää tuo asia. Varmaan iso osa meistä tajuaa mutta tunteille ei aina voi mitään. Lapsiuutiset tuovat mieleen oman tilanteen ja se on se mikä satuttaa, ei toisen tuleva vauva.
Aion seurata blogiasi edelleen vaikka haikarat eivät ole vieläkään löytäneet tähän perheeseen.
Haha, tämä on kyllä niin totta! Ihmettelen ja ihailen kertomuksia helpoista vauvoista ja leppoisesta äitiys LOMASTA toivoen, että mahdollinen pikkusisarus olisi tätä sarjaa. Mutta silmissä kyllä mustenee kun ihmiset hämmästelee että ”vauvan kanssahan on niin helppoa, nehän vaan syö ja nukkuu”. Asia voi esittää niin monella tapaa. 🙂
Tottakai saa iloita, mutta tarviiko sitä erityisesti edes nostaa esiin, kauanko raskauden aikaansaaminen kesti? Kirjoitat, että sinun on vaikea kertoa muille, että ekasta yrityksestä tärppäsi, mutta kuitenkin kerrot saman asian julkisessa blogissasi. Itse lapsettomuudesta kärsineenä (ja nyt onnekkaana koeputkivauva kohdussani) en kyllä edes kysele muilta, miten kauan yritys kesti. Uskonpa, että nämä ikävät tilanteet ovat sinullakin aika harvassa: siis tuskinpa harva se päivä joku lapseton sinulta asiasta kyselee. Eikö voi vaan iloita siitä, että ylipäätään on raskaana? Ei kai siinä vaiheessa ole oikeastaan väliä, miten kauan lasta on yritetty. Lapsettomuus on niin kamala ja arka asia, että parempi oikeastaan olla sen kummemmin tuomatta esiin, jos itsellä on onnistunut nopeasti. Minusta kyse ei tässä ole siitä, että oma onni pitäisi kätkeä vaan siitä, miten sen tuo esiin. Ja jos joku lapseton vielä asiasta kysyy (jos jolle kyllä ylipäätään enää on epäselvää, että lapsien saaminen on teille helppoa…) voi minusta asian sanoa ihan suoraan ja samalla kertoa vaikka, miten pahalta tuntuu kysyjän puolesta. Joka tapauksessa, kiva että olet miettinyt asiaa, etkä selvästikään kuulu niihin omalla hedelmällisyydellään lesoajiin. Onnellista odotusta sinulle!
T. Anni
Meillä kävi vähän samaan tapaan kuin teillä. Esikoinen sai alkunsa suunnittelematta, kun elimme siinä uskossa, etten tulisi raskaaksi ilman hoitoja. Kuopusta taas suunniteltiin melkein kalenteri kädessä ja yllätyimme kovin, kun hän sai alkunsa ensiyrittämällä. Silloin iloon sekoittui minullakin syyllisyyttä siitä, kuinka hyvä tuuri meillä kävi. Tuntui epäreilulta, että toiset joutuvat toivomaan vuosikausia raskautta eikä välttämättä silloinkaan onnistu.
Ja hurjasti onnea!
Tämä äitiyshän on siitä outo laji, että kaikkea tulee mietittyä ihan älyttömästi. Mä olin jossain vaiheessa vähän huolissani siitä, kuinka meidän herkkä esikoinen sisarukseen suhtautuu. Siihen auttoi ”Kun kolmesta tulee neljä” -kirja.
Lämpimät onnittelut!
En nyt lukenut muiden kommentteja, mutta sen haluaisin sanoa, että minusta yrittämiseen menneen ajan tiedustelu on aivan yhtä outoa kuin hedelmällisyydellä kehuskelu. Tai sitten olen vain kovin ahdasmielinen näissä asioissa. Eri asia tietysti läheisimpien ystävien kanssa jutustelu asiasta.
Minä olen sitten juuri ollut tuollainen vaivautunut ympäripyöreitä vastannut odottaja, koska en vain käsitä, että muiden kuin puolisoni ja minun tarvitsisi tietää asiasta yhtään mitään. Jos muut haluavat kertoa, niin se on aivan ok (hienotunteisesti toki), mutta toisilta ei voi mielestäni vaatia samaa. Ja ei, kyse ei ole siitä että lapsiamme olisi yritetty kauan, eli aihe ei ole tästä syystä minulle arka. Kuuluu vain omalla kohdallani yksityisyyden piiriin.
Liina kirjoitti juuri siitä mitä olin aikeissa kirjoittaa!
Jatkan hänen kirjoituksestaan saamaani ajatusta:
Kirjoitan nyt hyvin tönkösti, mutta kun luin näitä kommentteja, mieleeni tuli seuraavanlainen analogia:
kun olemme toistemmme kanssa tekemisissä, me joudumme jatkuvasti tukahduttamaan jotain mielihaluja. Esim. emme ohita toisia kassajonossa, emme tönäise toisia bussissa, emme ota toisen kädestä ihanaa jäätelöä VAIKKA MIELI TEKISI. Eli, näillä säännöillä suojelemme toisia ihmisiä, ja samalla itseämme.
Kun tulit raskaaksi, Sinullakin – oletan hieman väkinäisesti – oli halu: halu saada lisää hyvää mieltä kertomalla ihanasta uutisesta. Tönkköä tai ei, mutta se on samanlainen mielihyvän lähde kuin että haluaisi sen ihanan jäätelön (joka sattuu olemaan toisen kaverin kädessä) No, sitten kuitenkin on se toinen puoli, eli toisten tunteet. Vaikka lapsen saaminen ei ole toisilta pois, niin kuten niin moni kertoo, siitä kertominen aiheuttaa pahaa mieltä aiheen kanssa kamppaileville.
Tällaisella ajatuksella pääsen jotenkin sellaiseen johtopäätelmään, että aivan kuten piilottelen suklaalevyäni lapsilta, jotta en joutuisi sitä heitä kieltämään vaan säästäisin heitä turhalta mielipahalta, samalla tavalla saattaisin piilotella suurinta karkelointia raskaudesta, kun aistin että toinen ei sitä kykene ottamaan vastaan ilman mielipahaa. Mielestäni se on empatiaa! Siinä tilanteessa näen heikompana ja enemmän tukea tarvitsevana sen, jolla ei ole kuin sen, joka on juuri saanut.
Ideaalimaailma yksilön kannaltahan olisi varmasti se, että saisi aina sen jäätelön kun haluaisi, ja voisi ohittaa kassajonossa (joissakin maissa hyvässä asemassa olevathan saavat tehdä niin). Ehkä tässäkin asiassa on samaa. On hyväksyttävät tietyt rajoitukset, että aivan kuten Ferrarilla ei Suomessakaan saa ajaa 160 km / h, vaikka mieli tekisi, ei myöskään saa kaikilta lämmintä kanssailoa raskaudesta, koska se ei ole mahdollista – tunteet eivät vain sillä naapurin lapsettomalla mitenkään kykene muuttumaan iloitseviksi ja empaattisiksi.
Liina tiivisti asian paljon paremmin, mutta tässä lisäveivausta aiheesta. Lopuksi toivotan hyvää odotusaikaa, toivottavasti kaikki sujuu hyvin!
-Nupsu
Paljon onnea raskautumisesta! 🙂 Ihana uutinen!
Itsellä on neljä raskautta takana ja olen kahden hurmaavan pojan äiti. Raskaaksi tuleminen ei ollut helppoa, esikoista yritettiin vuosi ja kakkosta lähes 3,5 vuotta. Ehkä joskus vielä saamme kolmannen lapsen, mutta sen aika näyttää. 🙂
Ja varo vaan, kun ensin suututat lapsettomuudesta kärsivät tulemalla heti ekasta kerrasta raskaaksi, niin seuraavaksi loukkaat heitä valittamalla olostasi. Minä en ainakaan nauti tästä olostani (rv31) pätkän vertaa. Ensin pahoinvointi, sitten liitoskivut, jotka estää kävelemästä ja tekevät kyljen kääntämisestä lähes mahdotonta. Ja nyt tämä toivottoman iso maha, joka on tiellä kun koittaa pukea kenkiä ja sukkia tai nousta lattialta leikkimästä esikoisen kanssa ja närästyksestä ja turvotuksesta nyt puhumattakaan. Kun nyt kerran on niin suuri siunaus käynyt, että se plussa pärähti jo ekasta kierrosta, niin yhtään ei saisi valittaa sen jälkeen yhtään mistään. Tällaisen kommentin sai eräs toinen äitibloggaaja jokin aika sitten ja sai kyllä mun sapen kiehumaan. Se, että mä en nauti olostani tämän mahan kanssa, ei tarkoita, ettenkö mä todella arvostaisi sitä, että olen raskaana ja päässyt siihen tilaan nopeammin kuin olisin uskonutkaan. Raskaana olevilta vielä kysellään vointia tosi usein, jos vastaan rehellisesti, että en kyllä yhtään nauti olostani, niin ei siinä pitäisi kenenkään loukkaantua. Itsehän kysyi… Faktahan se on, että kaikenlaista kremppaa tässä 9kk aikana suurelle osalle odottajista iskee.
Aiemmin tuolla jo on kommentoitukin, että vastuu on myös lukijalla/kysyjällä/kuuntelijalla/yleensäkin sillä toisella osapuolella. Eihän tässä uskalla kukaan kohta sanoa mitään, ettei loukkaa lapsetonta/työtöntä/eronnutta/köyhää/ketä tahansa… Siis kaikki iloitsemiset omasta menestysestä ja onnesta eivät ole tarkoitettu pahoittamaan muiden mieliä. Ja vaikka onni kohtaisikin, niin saa silti kokea negatiivisia tunteita asiasta, sekään ei ole muilta pois tai tarkoita etteikö osaisi arvostaa omaa onnekkuuttaan.
Palaan tänne vanhaan kirjoitukseen nyt kun voin lukea tämän ilman, että tekee mieli heittää tietokone ikkunasta pihalle. Meillä esikoinen tuli ensi yrittämällä, heti kun ehkäisy jätettiin pois. Oletin pidempää tekoaikaa, koska kaikki tutut olivat raskautuneet vain hoidoilla. Tunsin syyllisyyttä, kun raskauduin heti.
Mutta tämä toinenpa ei ollutkaan niin helppo tapaus. Vasta yk 11 tuotti tulosta. 10 suurta pettymystä kerittiin kokemaan. Tutkimukseen pääsyä oli jo tutkittu (täällä korvessa vähän vaikeampaa), kaiken maailman venhäalkioöljyt yms nautittu ja vyöhyketerapiassakin käyty. Eihän tuo vielä ole pitkä aika, jos vertaa esim. kaveriini, joka on yrittänyt nyt jo 3 vuotta, mutta minulle se oli kamalaa aikaa. Joka ovulaation ja menkkojen välin olin ärtynyt ja hermostunut ja kun menkat alkoi, teki mieli hautautua sänkyyn itkemään viikoksi. Raskausmahat vitutti ja jokainen raskausuutinen tuntui kuin olisi tökätty 5 cm leveä puukko suoraan kohtuun ja sydämeen.
En odottanut itseltäni tuollaista suhtautumista asiaan. Yritin sanoa itselleni, että tämä on normaalia, ei ne kaikki lapset tule ekalla yrityksellä, mutta minkäs sitä itselleen voi. Hillitsin minkä pystyin, mutta muutaman kerran tuli silti sanottua pahasti. Etenkin kun joku kehtasi vihjailla koskas te aiotte tehdä toisen lapsen. Tai juurikin hehkutti ”tää tuli ihan vahingossa”.
Kerroin tämän vaan siksi, että kannattaa ihmisten kommentteja lukiessaan pitää filtterit päällä ja suodattaa pois ihmisten pahan mielen purkamistekstit. Lapsen saaminen on näemmä asia, joka saa minunkin kaltaisen rauhallisen ihmisen raivohulluksi. Lapsettomuushoidoissa olleiden kavereitten tuntemuksia kuunnelleena kuvittelin tietäväni miltä kuukausi toisensa perään tulevat pettymykset tuntuvat, mutta enpä tiennyt siitä yhtikäs mitään (enkä vieläkään tiedä miltä tuntuu, kun pettymyksiä tulee vuosi toisensa perään).
Kummilapseni isä sanoi kerran, että jos naapurin akoilla ei nalli napsahda, niin riittää, että on siivouspäivänä kotona, heillä se nalli nimittäin napsahti suurin piirtein siitä, että tuuletettiin lakanoita… 😀
Löytyipä ajankohtainen blogi, iso kiitos:) Olen itse hoidoilla raskautunut ja ihan alussa mennään rv10. Viides alkion siirto toi plussan, joka on vielä matkassa. Yksi kkm on takana ja usko tähän raskauteen ja kestoon on välillä hyvinkin hakusessa, mutta päivä kerrallaan. Meillä on 7vuotta lapsettomuutta taustalla ja siitä viimeinen vuosi oltu hoidoissa. Suurelta ihmeeltä tämä tuntuu. Ymmärrän aika pitkälle lapsettomuudesta kärsivien suhtautumista raskauksiin ja luonnollisiin raskautumisiin. Se luomuna raskautuminen on suut mysteeri itsellekkin, mutta täytyy muistaa, että me lapsettomat omine kipuilemisinemme olemme kuitenkin vähemmistö ja suurin osa naisista pystyy raskautumaan luonnollisesti ja nopeasti. Itse en ole osannut siitä koskaan olla katkera. Ennemminkin ylipäänsä raskaus uutiset lähipiirissä on kouraissut heikkoina hetkinä syvältä. Nyt vain toivon meidän pienelle suojelusenkeleitä, että jaksaisi pysyä matkassa. Muuta en voi.