Äidin masussa on vauva, lapsi sanoo iloisena monta kertaa päivässä. Hänestä on tulossa isosisko ja hän on asiasta valtavan ylpeä. Olemme valmistelleet esikoista monin keinoin isosiskoksi tulemiseen ja vauvan syntymiseen. Tärkeimpänä näistä varmasti hänen ottamisensa mukaan vauvavalmisteluihin puheissa ja teoissa. Olemme pyrkineet kääntämään vauvan syntymisestä ajatukset enemmän siihen, että lapsesta on tulossa isosiko. Lisäksi olemme myös lainanneet aihepiiriin kirjallisuutta. Niiden tarinoiden opetus on kuitenkin oudohko.
Jokaisessa kirjassa ajatuksena on enemmän tai vähemmän se, että vauvan syntymisessä ei ole mitään kivaa. Se on vaara ja riski. Vauva pilaa kaiken. Vauva on oikeastaan aika paska juttu. Kirjojen loppu on kyllä yleensä siirappinen esikoisen ymmärtäessä, miten ihanaa olla isosisko tai -veli. Tällaisillekin tarinoille on varmasi tarvetta niissä perheissä, joissa vauvan odotus herättää mustasukkaisuutta. Mutta itse en ole kokenut järkevänä istuttaa lapsen päähän ajatusta, jota siellä ei ole. En näe pointtia lukea hänelle kirjoja, jotka elämänmuutoksen kynnyksellä usuttavat lasta miettimään, kannattaisiko sittenkin iloitsemisen sijaan olla kauhuissaan sisaruksen syntymisestä.
Saattaa olla, että mustasukkaisuus uutta tulokasta kohtaan kuohahtaa päälle vauvan syntyessä. Mutta nyt haluan lukea hänelle kirjoja, joissa kerrotaan asioista, kuten lapsi ne kokee. Mutta missä ovat ne kirjat, joissa perheenlisäyksestä puhutaan vain iloisena asiana? Ehkä eivät ainakaan siinä hyllyssä, josta kirjastossa lopulta löysin aihepiiriä koskevat kirjat. Vauva syntyy -kirjallisuus on Herttoniemen kirjastossa lajiteltu vaikeat asiat -hyllyyn. Sinne kuolemasta ja avioerosta kertovien kirjojen joukkoon.
Hei! uskaltaudun viimein kommentoida blogiisi. Olen 17-vuotias kovasti lasta haluava nuori nainen. Minulle tuli kuitenkin keskenmeno rv 7+6 viimekuun lopussa, minkä jälkeen en ole voinut lukea minkäänlaisia vauvablogeja, enkä pysty katsoa niitä vauvamasuja kaupungilla kulkiessa. Mutta kuitenkin sinun blogi on jotenki antanu mulle toivoa paremmasta, näytät niin onnelliselta vauvamahoinesi. Mie en voi muuta kuin kiittää siitä, että sinun ansiosta jaksan odottaa parempaa tuuria, vaikkakin se vielä muutama viikko sitten tuntui mahdottomalta.. Toivottavasti sulla menee kaikki hyvin!
nimim. Entinen masentunut nuori :')
Thomas Svenssonin kirjoittama Vallaton vauva valtaa vatsan on mukavan positiivinen kirja. 🙂 Sitä luin viime syksynä 2- ja 4- vuotiaille pojilleni odotellessamme pikkusiskon syntymää. Siinä on kurkistusluukkuja, joista näkee mitä vauva puuhailee vatsassa. ;D Ei mikään kovin vakavasti otettava kirja, mutta oikein symppis.
Laurasta tulee isosisko -kirja on hyvä! Kirjan sävy on myönteinen ja siinä korostuu nimenomaan esikoisen uusi rooli isosiskona. Kirjan on kirjoittanut Liane Schneider.
Vallaton vauva valtaa vatsan, Franklin saa pikkusiskon, Äidin vatsassa on talo….Ainakin noissa on positiivinen sävy.
Ymmärrän hyvin pointtisi. Itse oon ajatellut silti vähän niinkin, että noilla negistelykirjoilla voi antaa lapselle eväitä käsitellä ajatuksia, joita lapsi ei ymmärrä tai osaa sanoiksi pukea. Ei tietenkään kaikki ole mustasukkaisia, ainakaan pahasti, mut varmasti vauvan tulo herättää erilaisia ajatuksia pienessä päässä? Mun esikoinen oli kolmevuotias pikkuveljen syntyessä ja jutteli vauvasta pelkästään söpöjä juttuja. Silti vauvan syntymän aikaan alkoivat yölliset huutosirkukset ja armoton uhma …jotka helpottivat parissa kuukaudessa eli kun vauva-arki oli muuttunut tutummaksi. Vauvan tulo oli sittenkin rankka juttu! Ja ei, en tarkoita että teillä kävis näin tai että noita kirjoja olis kaikkien perheiden pakko lukea :)) vaan että niiden idea lienee auttaa käsittelemään vähän vaikeampia tunteita, joita kaikki lapsoset eivät edes itse tunnista itsessään (tai aikuiset lapsissa).
Haha – nyt kun mietin, en kyllä tiedä, auttoiko meillä mitkään kirjat yhtään mitenkään 😉 Itse asiassa vasta jotain puoli vuotta kakkosen syntymän jälkeen (kun tilanne alkoi normalisoitua) aloimme miehen kanssa hiljalleen oivaltaa ”mikä meihin iski” eli miksi esikoinen oli käyttäytynyt muutaman kuukauden kuin mielipuoli 🙂 Eli: vaadin vauva-tulee-taloon-kirjallisuutta, jossa kerrotaan aikuisille (!), että mustasukkaisuus voi olla paljon muutakin kuin sitä, että laps marisee ”vauva on tyhmä” ja heittää tulokasta pikkutavaroilla…
Paljon jaksamista keskenmenosta selvitymiseen. Se vauva ei jostain syystä ollut valmis tähän maailmaan. Vaikka se valtavan surullista onkin, keskenmenoille on syynsä.
Hurjaa, että olet 17-vuotiaana valmis tulemaan äidiksi. Itse en missään nimessä olisi ollut. En silloin ajateltuna, enkä nyt. Mutta toisaalta olin ihan totaalisen pihalla ja kesken vielä yli kymmenen vuotta myöhemmin, kun aloin odottaa esikoistani.
Symppikset kirjatkin kiinnostavat, kiitos siis vinkistä!
Jes, just sellaisia kirjoja haetaan. Jossa keskitytään vielä vauvaa enemmän siihen, miten lapsesta tulee jotain uutta ja hienoa: isosisko. Kiitos vinkistä!
Hyvä hyvä, nämä muistissa kirjastoon tai tarvittaessa kirjakauppaan!
Ajatuksessasi on varmasti itua. Mä kuitenkin näen, että vauvan tulon rankkuudesta voi kertoa jollakin muulla tavalla kuin kirjan esikoisen raivareila ja vauvavihalla. Me olemme pyrkineet selittämään lapselle esimerkiksi miten alussa vauva ei osaa vielä mitään muuta kuin syödä ja nukkua. Mutta että isosiskoltaan tämä sitten pikkuhiljaa oppii uusia asioita. Ollaan myös kerrottu, että vauva vie etenkin alkuun paljon äidin aikaa ja että vauva voi itkea paljon. Lapsi osaakin nykyään sanoa kaupungilla vauvan itkun kuullessaan, että vauva haluaa tissiä, heh. Olemme kuitenkin kertoneet, että samalla kun minä imetän, esikoinen voi tulla kainaloon kuuntelemaan vaikka satua. Ja niin edelleen.
Itse olin kuulemma siskoni syntyessä valtavan mustasukkainen, joten siihenkin on nyt uuden sukupolven myötä varauduttava. Mutta en tahdo vasiten pedata niitä tunteita sinne valmiiksi odottamaan puhkeamistaan.
Ah, tästä tulikin mieleeni, että meillä on edelleen lukematta Kolmesta tulee neljä -kirja. Pitääkin laittaa se hankintalistalle näiden täällä tulleiden kirjavinkkien lisäksi. Muutkin aihepiiriä koskevat kirjallisuusvinkit otetaan mielellään vasdtaan.
Mutta joo, vauva-aika taitaa yllättää aina. Oli tilanne tai luettu kirjallisuusmäärä mikä tahansa 🙂
Hyvä pointti. Tuntuu, että raskaus ja vauvavuosi löytyvät monesti ainakin asenteeltaan sieltä samasta kuolema ja avioero -hyllystä.
Jep, nuo Vallaton vauva- kirjat on huippuja!
Meilläkin luettiin Vallatonta vauvaa ja tuota Laurasta tulee isosisko. Lisäksi Sanna Pelleccionin Onni-pojasta tulee isoveli oli kiva kirja. Lapsen suosikki oli kuitenkin Pikku-kani ja uudet vauvat, jossa siinäkin tuo mustasukkaisuus ja imelä loppu oli kehissä! 🙂
Sellainen oli minusta aika ihana, kun joku pikkuinen kertoi tohkeissaan päiväkodilla (jossa työskentelen), että oli saanut mummiltaan (vai kukahan se olikaan, joku läheinen) kortin, jossa onniteltiin isosiskoa. Samalla oli tietenkin uudelle tulokkaalle tuotu jotain, mutta minusta olisi tärkeä muistaa vieraiden huomioida myös se aikaisempi lapsi. Ei nyt tietenkään aina tarvitse mitään tuoda isosisarukselle, mutta kuitenkin huomioida ja kysellä kuulumisia eikä pelkästään keskittyä pikkunyyttiin.
-Kirpun äippä
Minusta oli aika ihana, kun joku kertoi, että isosisko oli perheessä saanut myös onnittelukortin vauvan synnyttyä. Olihan hänestä tullut oikeasti nyt isosisko. Olisikin kiva, että vieraat, jotka tulevat tuoretta asukkia katsomaan huomioisivat myös tämän isosisaruksen, vaikka ihan vain kuulumisia kyselemällä, mutta onnittelukorttihan on jo pienestä isosisaruksesta ihan huisia ja tulee sellainen olo, että on jees olla isosisko. Kunhan kaveripiirissäni lähdetään toiselle kierrokselle, niin itse aion yrittää muistaa myös isompaa sisarusta. 🙂
-Kirpun äippä
Aino ja pakkasen poika.
Siinä on kanssa vähän vauva on tyhmä asennetta, mut musta paljon sellasta arkipäivän juttua. Lähdetään vaunuilla yhdessä kauppaan yms. Ja sitten onnitellaan isosiskoksi tulosta ja Aino pääsee lopussa tekemään ilman vauvaa jotain ison tytön juttua.
Meillä tuo kirja oli ja on edelleen suosittu. Tosin minun esikoinen oli jo 4 kun pikkuveliä odotettiin 🙂 mutta tykkäsin just siitä arkipäiväisyydestä siinä.
Pitää vielä vastata tähän. Meillä isosisko sai kortin isosikoksi tulosta ja samoin kukkia 🙂
Ja jos joku kysyi mitä vauvalle voi tuoda, pyysin mieluummin muistamaan isompaa sisarusta. Vauva ei tule niitä lahjoja koskaan muistamaan, mutta isommalle ne ovat tärkeitä 🙂
Moikka! Tekstiäsi lukiessa muistin, että olen kirjoittanut itse esikoisen saamasta kirjasta. Kirjoituksia plärätessä, totesin itselleni, etten olekaan kirjoittanut. Olen vain aikonut, mutta nyt korjasin senkin asian. Näin melkein vuoden myöhässä. Mutta asiaan. Meidän esikoinen sai isoveljeytymisensä kunniaksi kirjan Eetu ja ruma Rusina. Siinäkin on kovin samanlaista lähestymistapaa, mutta tämä on oikeasti hauska. Siis aikuisten hauska, ei niitä juttuja lapset samalla tavalla hauskaksi miellä. Eikä se varmasti ole tarkoituskaan. Tai sitten synnytys-babyblues-pöhinöissäni olin niin sekasin, että siksi niille jutuille nauroin välillä vedet silmissä 🙂
itse muistan lapsena lukeneeni vallaton vauva- kirjoja! ne oli iloisia ja hassuja. muistan ne vieläkin vaikka olen jo 24-vee XD
Nooh, on siihen syynsä 😀 Mutta lapsen ei tarvitse sellaista asenneilmapiiriä omaksua, etenkään jos ei itse oireile mitenkään siihen suuntaan.
Onni-pojasta tulee isoveli löytyi viime kirjastoreissulla. Se on kyllä kiva. Tykään siitä, että kirja käsittelee vauvaperheen arkisia asioita, joihin lapsikin voi osallistua.
Näin me toivotaan asian menevän meilläkin. Että pyritään enemmänkin juhlimaan lapsen isosiskoutta kuin vauvaa. Kun ei vauva niistä lahjoista / huomionosoituksista mitään ymmärrä, eikä nyt kakkoskierroksella edes tarvita mitään vauvamateriaa. Toivommekin, että jos joku haluaa lahjoin muistaa, lahjapaketissa on esikoiselle jotain tarpeellista ja kivaa tai sitten ruokaa pakastettavaksi kaaospäivien varalle 😀
Kuulostaa hyvältä! Lapsikin tykkää selkeästi siitä, että kirjoissa käsitellään asioita arkipäiväisten asioiden kautta. Että mitä se vauvaperhearki on ja miten esikoinen siinä kulkee hienosti isompana mukana. On suloista, miten hän on napannut meidän puheista ja ehkä kirjoistakin sen, että vauva itkiessään tahtoo saada tissiä
Haha, mä rakastan lasten kirjoja ja leffoja, joihin on piilotettu aikuisille vitsejä. Tämä on siis saatava, kiitos vinkistä!
🙂 vallaton vauva on meille vielä tuntematon, mutta häneen on kyllä näiden kommenttien perusteella tutustuttava!
Hups, nuo kiroitukset olikin tullut kahteen kertaan. Muka ekaa ei lähettänyt ja sitten kehtuutti kirjoittaa toinen. Mutta parempi, että tuli molemmat kuin ei ollenkaan 🙂
-Kirpun äippä
Mun mielestä klassinen ”Sanna ja pikkuveli” on aika jees. On siinäkin sitä, että Sanna haluaisi antaa vauvan pois jollekin vieraalle tädille etc., mutta jotenkin sen sävy noin yleisesti on mun mielestä ihan kiva, niissä kirjoissahan sanna esitetään yleensä aika taitavana ja tässäkin hän osaa hoitaa vauvaa äidin kanssa, yms. Isosiskon huomioiminen on ihan hyvä juttu, mutta mä ajattelen, että kannataa myös muistaa että se esikoinenkin on vielä pieni, eikä korostaa joka paikassa pelkkää isoutta. Ei kukaan 2-vuotias aina halua ja jaksa olla se iso ja toimia esimerkkinä pienemmälle, varsinkin kun vauva, joka on pieni, saa kaikkea ihanaa hoivaa. Pitää antaa isommankin olla pieni. Tää oli nyt vähän off topic, etkä varmaan tarkoittanutkaan sitä isosiskouden korostamisella, mutta kunhan nyt tuli mieleen.
itse kun olin pieni (4v) kun siskoni syntyi niin kieltäydyin käymästä kerhossa jne.. kun piti vahtia kokoajan äitiä ja siskoa 😀 et kai se mustis juttu voi tulla jossain muodossa kuitenkin. Sitten muistan että vahdin tarkkaan myös siskoani jos joku vieras ihminen (neuvolan täti) käsitteli häntä jne. 😀 Toi vallaton vauva kirja on myös tuttu, ja suosittelen kans!
Kiitos kirjavinkistä! Toki esikoinen saa olla just niin pieni kuin onkin. Vaikka kieltämättä välillä hän on jossain asioissa niin taitava, että unohtaa, ettei kaikki suju vielä ihan niin näppärästi. Mutta siis missään nimessä en siis tarkoittanut isosiskouden korostamisella sitä, että hän on nyt ISO. Vaan sitä, että tässä odotetaan, intoillaan ja juhlitaan vauvan syntymän sijaan hänen isosiskoksi tulemistaan. Ajatuksena siis se, että pystyisimme vähän tasoittamaan vauvan mahdollisesti aiheuttamaa mustasukkaisuutta.
Totta, jossain muodossa se voi tulla tai olla tulematta. Itse olen kuulemma ollut valtavan mustasukkainen siskoni syntyessä. Itsekin olen esikoinen. Ihana, että olet pienen mustisoireilun lisäksi myös pitänyt siskosta huolta esimerkiksi neuvolassa 🙂
Aamen 😀 Olen ihan samaa ihmetellyt kirjaston kirjoja selatessa, vaikka meillä ei ole vielä ajankohtaista tuo numero kakkosen tulo.. samaa oon kuitenkin ihmetelly myös päiväkotiin menokirjoista. Toinen on ihan innoissaan, ja kirjoissa kerrotaan kuinka kamalaa se on. Sannoista mekin on tykätty, ei tarvi olla edes suorastaan se Sanna ja Pikkuveli, vaan muissakin kirjoissa ilmenee niiden yhteiselosta. 🙂 Ollaan luettu ihan muuten vaan kun lähiperheelle syntyy vauvaa ja toisille pikkusisarusta.
Päiväkodin aloitukseen liittyviä kirjavinkkejä minäkin ottaisin mielelläni vastaan, vaikka se nyt ohi aiheen meneekin 🙂
Oli pakko muuten kurkata aamulla mihin nämä vauva tulee-kirjat oli meidän lähikirjastossa laitettu ja huh, niille oli oma otsikko: lapsi/vauvaperhe tms. Päiväkoti ja koulu olivat omassaan, mutta tosiaan kaikkien lähestymistapa oli se, että pk tai koulu on tyhmä.
Mä ostin meille Mistä on pienet vauvat tehty? Mervi Lindman suomentanut ja alkuperäinen teos on Katerina Janouchin kirjoittama. Kirjassa on positiivinen ote, mutta käsittelee enemmän sitä ”mistä vauvat tulevat”-näkökulmasta.
Kiitos, pikkuhiljaa jo mennään parempaan päin, nyt on jo parempi olo kuin viime viikolla. 🙂 Tiedän että varmasti on tosi hämmentävää että tämän ikäinen OIKEASTI haluaa lasta, ja oikeasti on valmis koko sydämensä pohjasta jo kaikkeen siihen vastuuseen mitä siitä seuraa, mutta mun elämä on ollut vähän erilainen. Oon joutunut leikkimään aikuista yhdeksän vuotiaasta saakka isän kuoleman jälkeen, oon käyny koulua kolme vuotta ikäisiäni edellä, mulla on taustalla alkoholi, huume ja väkivaltaisuusongelmat tähän ikään mennessä, elikkäs olen kokenut miltei kaiken mitä voi vain ihminen kuvitella. Olen vain aina oppinut elämään vanhempana kuin oikeasti olenkaan, joten en osaa enää ajatella olevani vain sen 17. Toivotaan että tulevaisuudessakin menee yhtä hyvin kuin tällä hetkellä, niin minusta voi tulla vielä mitä vain. 🙂
Noniin, jos nyt kolmas kerta toden sanoisi. Kaksi kertaa mun kommentointini on häipynyt jonnekin bittiavaruuteen…
Täällä siis erittäin harvoin kommentoiva vakkarilukijasi (joka ei ehdi ikinä kommentoida, koska jaloissa pyörii kaksi pientä-mut nyt ne on hei KERRANKIN samaan aikaan päikkäreillä). 🙂 Se ”Kun kolmesta tulee neljä” kannattaa ehdottomasti lukea! Siinä on lopussa vinkkilista lastenkirjoista, joissa käsitellään uuden vauvan tuloa perheeseen. Sitä paitsi just tuossa kirjassa muistaakseni puhuttiin, että negatiiviseen sävyyn uutta vauvaa käsittelevistä kirjoista on havaittu olevan huonoja seuraamuksia. Siis niin kuin itsekin olit ajatellut.
Mä luin kuopusta odottaessani esikoiselle ainakin sitä Onni-kirjaa, josta Onnista tulee isoveli ja sitten Sannaa ja pikkuveljeä. Vallaton vauvakin taisi olla lainassa. Mut koin kans ongelmalliseksi sopivien ko. aihepiirin kirjojen löytämisen. Esikoinen oli suht pieni ollessani raskaana. Ikäeroksi tuli kaks vuotta ja kolme kuukautta.
Tsemppiä, voimia ja onnea loppuodotukseen!