Siihen nähden, miten paljon rakastan kaupunkikulttuuria, perinteitä, saunoja ja Helsinkiä, on suoranainen rikos, että en ole aikaisemmin käynyt Kotiharjun saunassa. Mutta nyt sitten pesin itseni puhtaaksi moisista synneistä, kun saunoin ajan ja ilon kanssa Kallion ytimessä olevassa korttelisaunassa.

Senni – jonka kanssa olemme joskus perustaneet kahden naisen epävirallisen saunaseurankin – vietti nelikymppisiään viikonloppuna, ja juhlat aloitettiin yhteisellä peseytymisellä Kotiharjun saunassa. Vaikka mielelläni kömmin tilaussaunojenkin löylyihin, olihan tässä juhlasaunassa sitä jotain: Helsingin viimeinen perinteinen korttelisauna, jonka seinät ovat tallentaneet stadilaista kylpemiseloa jo vuodesta 1928 lähtien.

Saunakokemus kuin Aki Kaurismäen elokuvassa

Tämä lienee kulunut vertaus, mutta niin osuva: Kotiharjun saunassa on sellaista Aki Kaurismäkeläistä estetiikkaa, jossa menneisyyden kauniin roson annetaan näkyä, eikä mitään ole turhan takia prameaksi laitettu.

Puiset kaapit, joiden lukko on enemmän näön kuin suojan vuoksi. Koruttomat betoniset lauteet, joille löylyttelijät voivat asettaa puurimaiset istuimet parhaaksi haluamallaan tavalla. Pukutilojen pirttipöydät, joiden päälle on levitetty kerniliinat, tuoreet iltapäivälehdet ja ainakin nyt joulukuussa kulhollinen muovisia joulukoristepalloja.

Arvostan myös sitä, että kertalämmitteisen puukiukaan löylyissä saa saunoa juuri niin pitkään kuin huvittaa ja että pukutiloissa saa juoda omia juomia sekä syödä omia eväitä. Miten auvoisan ja harvinaisen rentoa! Ja sitten tietenkin se, että ulkona vilvoitellessaan voi olla osana suorastaan ikonista helsinkiläisasetelmaa: Kallion korttelit, neonvalona loistava sauna-kyltti ja lumisessa maisemassa ihot höyryävinä istuvat saunojat.

Pesijän jynssäyksen jälkeen eväitä pukkarissa

Minä otin myös pesijän pesun, tietenkin. Pötköttelin (tietenkin) kerniliinalla päällystetyllä laverilla, kun teurastajanessuun sonnustautunut pesijä jynssäsi kehoni vuorollaan molemmilta puolilta. Lopulta hän vielä pesi vielä hiukseni – luksusta, jonka takia mietin välillä kampaaja-ajan varaamista, mutta joka nyt kuului 13 euron kokovartalopesuun.

Sitten lopulta, putipuhtaina ja löylyjen raukeina, istuimme porukalla pukutiloissa kylpytakeissamme. Kaivoimme esiin kosmetiikkapurnukat, eväät ja läjän uusia puheenaiheita. Oli jotenkin hurjan juureva ja onnellinen olo.

Eräs juhlaseurueeseen vasta myöhemmin liittynyt sanoikin tilanteesta otetusta ryhmäkuvasta, että siinä on ihan sellaista kansallisarkistomatskua, josta tulevat jälkipolvet sitten ihmettelevät, että jahas aivan, tuollaisia ne tuon ajan iloiset saunovat naiset olivat ja kas, tuollaisia ruokia ne saunan jälkeen tapasivat syödä.

Vilvoittelua kikkeliaidalla

Niin ja; jos pohdit, että mikä kikkeliaita. Tuon nimityksen on saanut tuo aita, johon ensimmäisessä kuvassa vienosti nojailemme. Se pystytettiin lähes satavuotiaan saunan eteen alkuvuodesta, kun osaa taloyhtiön asukkasta alkoi häiritä vilvoittelijoiden vähäiset pukineet.

Huvittava rakennelma kaiken rentouden keskellä, vaikka ymmärrän toki; sekä paheksujia että niitä, joiden mielestä ikoninen saunamaisema meni näin pilalle. Mutta nyt on sitten kaksi asiaa, jotka lähteä kokemaan. Kotiharjun sauna ja sen kikkeliaita.

Seuraavaksi tahtoisin saunoa Kotiharjussa äiti-tytär -kaksikkona tai äiti-tytär-tyttärentytär-porukalla. Tai niin, että oltaisiin koko perhe saunomassa, osa miesten- ja osa naistenpuolella. Ja lölyjen välissä nähtäisiin kikkeliaidalla.