Nämä on asioita, jotka ovat vielä niin kaukana omasta kaupunkiarjesta. Ei todellakaan olla vielä siinä pisteessä, että Helsingissä uskaltaisin jättää lapsen leikkimään pihalle, jos kukaan ei ehtisi katsoa perään kuin sivusilmällä. Se oli iso juttu myös lapsille, ja heistä paistoi se ylpeys annetusta vastuusta ja itsenäisyydestä. Muistutettiin lapsia, että eivät poistu pihapiiristä, pyytävät jota kuta lämmittämään kesäkeittoa jääkaapista ja jos jonkun asian tekeminen epäilyttää tai mietityttää, luultavasti kannattaa jättää tekemättä. Ja sitten hurautimme yksivuotiaiden kanssa Vaasaan.

Jos oli kiva antaa vanhemmille lapsille vastuuta, kiva oli antaa pienemmille aikaa ainoina lapsina. Jätkät jaksoivat hienosti kulkea mukana, ja kaikki kitinä, tappelu ja vätinä loistivat poissaolollaan. Kävimme kuljeksimassa torilla, piipahdimme Loftetiin ja luuhailimme pitkällä lounaalla Raawkassa.

Sen jälkeen villiinnyimme SRP:n kirpputorilla. Se on mielestäni ehdottomasti Vaasan paras kirpputori, ja jouluaikaan olin saada slaagin, kun tuttuun paikkaan ajaessa vastassa olivat lukitut ovet ja tyhjät hallit. Silloin netti ei osannut vielä kertoa sitä, minkä nyt: kirppis oli vain muuttanut Klementinkadulle. En tiedä, oliko se vain ilo siitä, että pitkästä aikaa pääsin kunnolla tonkimaan kipputorille, mutta ai että, valikoima oli parempi kuin uskalsin toivoakaan.

Jouduin pidätellä kirpparikiimaa, mutta kaikelle en voinut sanoa ei. Kuten pienelle lasimaljakolle, jonka epäsymmetrinen muoto kielii sen olevan ajoilta ennen kuin maljakot alettiin tehdä pääsääntöisesti muoteilla. Ihan täydellisen suloinen maljakko pienille kimpuille tienpientareelta poimittuja kaunokaisia.

Toinen kukkamaljakoksi ainakin näin alkuun päätynyt kirppislöytö oli savinen kannu, jota en todellakaan olisi tarvinnut, mutta joka viehätti konstailemattomalla ulkonäöllään. Toinen puoli on dipattu siniseen väriin, kun alapuoli on ronskisti ruskeaa. Mietin, että siinä säilyttäisi lieden vieressä vaikka soijakastikkeen tai jonkun öljyn, mutta saattaa olla, että kannu on kauneudestaan huolimatta siihen turhan epäkäytännöllinen.

Lasinen kupu sen sijaan pääsi heti keittiöhommiin. Sen alle voisi laittaa tarjolle vaikka pieniä söpöjä leivoksia, mutta ehkä se on tarkoitettu alunperinkin juustokuvuksi. Siinä se nimittäin on täydellinen, ja tälle on ollut tarve. Ihana löytää se käytettynä, ja juuri sopivan 50-lukulaisella meiningillä.

Keittiöhommiin päätyi myös nippu lusikoita. Olen himoinnut tuollaisia puuvartisia ja reilusti elämää nähneitä aterimia pitkään, mutta en ole saanut perusteltua sellaisten hankkimista itselleni. Nyt olin hövelillä tuulella, sillä ostin nipun muutamalla lantilla vain niiden kauneuden tähden. Ja voi kyllä! Miten hyvältä tuollainen lusikka tuntuukaan kädessä aamuina, kun ulkona on vielä viileää, mutta kulhossa oleva puuro lämmintä.

Viimeinen kirppislöytö menee sekin ihan kauneuden piikkiin. Mistä lie teräksisestä materiaalista valmistetussa kulhossa on kiusoitteleva yhdistelmä arvokkuutta ja ajan tuomaa rosoisuutta. Kippo on lyhyessä ajassa osoittautunut monitoimikulhoksi. Siinä on tarjoiltu ruokaa, se on lojunut eteisessä nappaamassa syliinsä kotiin tulevien avaimet ja siinä on säilytetty koruja. Jotenkin näen sen myös tulevan kotimme vessassa.

Melkoisen mairealla hymyllä kirppismuija kavereineen siis palasi mummilaan. Siellä lapset olivat nenänpäätä myöten likaisia (likayhdistelmässä ainakin hiekkaa, nurmikkoa ja mansikkaa) ja niin onnellisia, kun olivat saaneet maistaa jännittävää maalaismukulan vapautta.