Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Eräs nettideittailun maailmaan tutustunut tuttavani listasi minulle taannoin asioita, jotka ärsyttävät mahdollisten treffiseuralaisten itsestään tekemissä esittelyissä. Yksi niistä oli latteus siitä, miten kyseinen henkilö kertoo tykkäävänsä hitaista aamuista. Tuttavani nauroi, että mitäs hittoa se nyt kertoo yhtään kenestäkään mitään. Sillä onko jossain muka joku, joka sen sijaan rakastaa sitä, että aamut saa aloittaa hemmetillisellä kiireellä ja säädöllä. Sillä jos olisi, se olisi asia, mikä kertoisi ihmisestä jotain.
Ajatus jäi pyörimään mieleeni. Minä en ole koskaan nettideittaillut ja Tinderiin olen tutustunut vain kavereiden olkapäiden yli kurkkien ja eläen rinnalla treffikokemuksia, jotka ovat olleet kaikkea väliltä horror ja vaihdetut kihlat.
On silti todettava, että jos kirjoittaisin itsestäni lyhyen kuvauksen jonnekin, minäkin kertoisin siinä jonkinlaisin sanakääntein rakastavani hitaita aamuja. Itse asiassa näin olen tehnytkin kirjoittaessani itsestäni esittelyjä esimerkiksi työpaikkojen nettisivuille tai puhujakeikkojen esittelyosioihin. Olen kertonut arvostavani tuorepuristettua appelsiinimehua aamuisin (kiireessä moiseen ei olisi aikaa) ja tykkääväni luuhailla – kirpputorien ja kirjastojen lisäksi – aamupalapöydässä (ei kiireisen aamun tunnusmerkki sekään).
Rakkaus hitaisiin aamuihin kun kertoo elämäntavasta, elon rytmistä ja siitä, mitä pitää tärkeänä. Se kertoo siitä, että elämä on ehkä aika hektistä noin muuten, sillä eipä niitä hitaita aamuja muuten oppisi arvostamaankaan.
Minulle hitaat aamut kohdentuvat juurikin ruokapöydän ympärillä oleviin tapahtumiin. Siihen, että on aikaa kattaa nätisti, laittaa vähän parempaa ruokaa ajan kanssa ja nyhertää avokadot juuri oikeanlaiselle viuhkalle kahdesti paahdetun leivän päälle. Että on mahdollisuus sytyttää kynttilät palamaan ja laittaa kaiuttimista soljumaan lempeää musiikkia.
Rakkaus hitaita aamuja kohtaan on onni myös tästä elämänvaiheesta tässä. Vielä pari vuotta sitten mikään elämässäni ei ollut hidasta ja aamuja kuvasti enemmänkin hätäisyys ja säheltäminen. Mutta nyt lapset ovat kasvaneet ja oppineet ymmärtämään ja hitusen jo jakamaankin äitinsä rakkauden hitaisiin viikonloppuaamuihin.
Laitetaanko kynttilä palamaan, saattaa kuopuskin ehdottaa. Esikoinen tuo välillä pyytämättä posteljoonin tuoman ”äidin lehden”, vaikka ihan kaikkien lehti se toki on. Mutta minä olen se, joka vietän sunnuntai-Hesarini kanssa mielelläni niin hitaan aamun, että muut ovat jo aikoja sitten poistuneet pöydästä, välissä on ehditty keittää toinen pannullinen kahvia ja oikeastaan alkaa olla jo lounasaika.
Alkusyksystä päivärytmimme muuttui, kun lapset alkoivat syödä arkiaamuisin aamupalan päiväkodissa ja eskarissa. Nyt kun lasten kanssa yhdessä syödyt aamupalat ovat harvinaisia ja koko perheen kesken vietetyt aamuhetket vieläkin harvinaisempia, olen alkanut vaalia niitä entistä herkemmin.
Minulle onni on vahvasti läsnä niissä hetkissä, kun rakkaimmat kokoontuvat saman pyöreän pöydän ääreen aamuisin. Välillä meitä on vain kaksi, joskus kolme, välillä neljä ja toisinaan saamme jakaa aamupalan laajennetun perheemme, ystävien, kanssa. Niitä minä rakastan sydämeni pohjasta, edestä ja takaa; hitaita aamuja.
Kun aamulla herään, minulla ja muillakin perheenjäsenillä on jo nälkä.
Onko teillä?
Mietin, että vaikka tykkäisin hitaista aamuista, on jotain saatava suuhun noin 10 minuuttia heräämisestä. Marjarahkaakaan ei ehdi vatkata, vaan jotain on saatava heti. Pystyykö tällaista mahan toimintaa sovittamaan hitaisiin aamuihin – – toivottavasti? Vinkkejä?
Itse en pystyisi aloittamaan päivää ilman aamupalaa (tai jos aloitan, päivästä tulee puolitehoinen ja kiukkusävytteinen), mutta onneksi kestän kyllä odottaa aamupalaa tovin. Samaten on muun perheen laita.
Ehkä tottumuksellakin osansa tässä. Kun vietimme pari vuotta sitten talven Balilla, aloimme pian noudattaa ruokarytmiä, jossa syötiin aamiainen, myöhäinen lounas, ehkä välipala ja illallinen. En olisi voinut kuvitella, että etenkään lapset kykenevät siirtämään päivällisen illalliseksi, mutta se meni lopulta kovin luontevasti.
Toivottavasti jollain aamunälkäisellä ja hitaita aamuja rakastavalla olisi antaa tähän parempia vinkkejä 🙂
Tee illalla jääkaappiin smoothie valmiiksi ja vetäisette ne siinä aamiaisenlaiton ohella.
Toinen vaihtoehto on valmistella niin pitkälle kuin mahdollista jo illalla. Tehdä vaikka se rahka valmiiksi, ladata kahvinkeitin ja pilkkoa hedelmät kannelliseen kulhoon. Tällöin kyllä ruuan tuoreus vähän kärsii. Mutta jopa lautaset yms. voi kattaa pöytään jo illalla. Jättää aamuksi vain ne hommat mitkä on pakko jättää.
Minä suosin kyllä enemmän tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Eli ruuanlaittoruokaa 🙂
Ihana kirjoitus! Minäkin katan viikonloppuisin kauniisti ja jään kirjan kanssa pöytään vielä muiden noustua. Kuopus, joka noin muuten on melko säpäkkä tyyliltään, rakastaa sydämensä pohjasta viikonloppuaamiaisia ja pyytää usein päiväkotiaamuinakin (jolloin syövät aamupalan päikyssä), että ”voitko äiti pliis kattaa niin että kaikki on pöydässä esillä”, ja viikonloppuisin ihastelee ”ootpa äiti hienosti laittanu kaiken esille” ❤️
Nyt on muuten viikonloppuaamujen lukulistalla sinun ja Satun kirjoittama kirja. Kiitos siitä! Ilo lukea.
Mukavaa syksyä teidän perheelle!
Oi aamupala ja kirja! Kuulostaa ihanalta <3 Mä voisin olla aamiaispöydässä vielä illallakin, jos yhdistäisin Hesariin vielä kirjan 😀
Tuo on jotenkin ihanaa ja hellyttävää, kun lapsetkin näkevät arkisen (ja viikonloppuisen) kauneuden esimerkiksi kattauksessa. Siitä tulee itsellekin hurjan hyvä mieli, kun huomaa, miten lapsetkin osaavat nauttia pienistä ihanuuksista, kuten just nätistä kattauksesta.
Ja voi! Mahtavaa kuulla, että ollaan Satun kanssa päästy sun aamiaispöytään kirjan muodossa!
Hitaat aamut täälläkin ”maistuvat” hyvältä. Työaamuinakin herään mielummin liian aikaisin jotta saan rauhassa syödä aamupalaa ja nautiskella kahvista. Se tietenkin verottaa illasta kun menee aiemmin nukkumaan mutta elämässä on kiva jos pystyy tekemään valintoja jotka vaikuttavat jokaiseen päivään <3
Sama, minäkin herään mielelläni vähän aikaisemmin, että saan aamuihin tarpeeksi ilmaa ja aikaa. Sinänsä onni, että olen iltaisin niin väsynyt, että eipä tulisi valvottua muutenkaan, joten ajoissa nukkumaan meneminen on helppoa 🙂
Kirjoitat kauniisti hitaista aamuista.
Minä inhoan aamuista kiirettä ja häsellystä, mutta toisaalta en myöskään yhtään tykkää venyvistä aamuista. Tykkään herätä aikaisin pirteänä ja siten saada aikaa aamuun että ehtii rauhassa syödä aamupalaa, mutta jos kello alkaa olla yli yhdeksää eikä vieläkään ole vaatteet päällä niin se vaikuttaa koko päivään niin että tuntuu tunkkaiselta ja pökkyräiseltä koko loppupäivän. Rakastan herätä reippaana ja toimeliaana, käydä aamupäivällä ulkona (mitä aikaisemmin sen parempi) ja nähdä miten aamun hämärä kääntyy päiväksi.
En väitä että pääosa aamuistani todella olisi tällaisia, mutta minun unelma-aamuni olisi että heräisin joskus 5-6 välillä hyvin nukkuneena. Saisin hoitaa aamutoimet rauhassa ja ottaa kupin teetä tai kaakaota ja laittaa sen kynttilän ennen kun muu perhe herää. Muu perhe pääsisi suunnilleen valmiiseen aamupalapöytään kuuden jälkeen kun heräävät ja heti aamiaisen jälkeen reippaana ulos. Tällaisen aamun jälkeen loppupäivä luistaa parhaiten.