Viimeistään näin tammikuussa jääkaappiin säilötyt palstan antimet alkavat huveta ja muutenkin tekee mieli syödä jotain tuoretta ja vihreää. On siis taas se aika vuodesta, kun laitoin tulemaan ensimmäisen purkillisen ituja. Muutamassa päivässä purkkipuutarhassa on valmiina runsasravinteista, rapean freesiä ja edullista ruokaa.  

Idätys on helppoa ja palkitsevaa. Idättämiseen ei tarvita multaa, auringonvaloa tai paljoa tilaa, sillä se onnistuu, kun käytössä on vettä, lasipurkki ja siemeniä. Idätysastia onkin ehkä maailman pienin puutarha, jossa kasvattaa itselleen tuoretta ruokaa.

Yhdestä desistä siemeniä itää muutamassa päivässä, siemenlajista riippuen, jopa litran verran ruokaa, jonka kuvailu ravinnepommiksi ei ole yhtään liioiteltua. Edullistakin idätys on; esimerkiksi puolikas kilo mungpapuja maksaa noin 5 euroa, ja määrästä tulee useita litroja ituja.

Löydät selkeät ohjeeni idätykseen tekstin lopusta, mutta nyt ensin kurkistus idätyksen historiaan ja tietoa siitä, mitä idätys oikein on.

Siemenessä on kaikki, mitä kasvi tarvitsee kasvuun

Siemen on kasvin elämän alku. Se sisältää kaiken, mitä kasvi tarvitsee alkaakseen itää ja kasvaa. Idätyksessä tuo elämänalku herätetään vedellä ja lämmöllä, ja muutaman päivän kuluttua iduksi muuttunut siemen on täyteen pukattuna elämää.

Idut sisältävät runsaasti muun muassa aminohappoja, vitamiineja ja valkuaista. Idätettynä siemenien proteiinipitoisuus nousee entisestään. Jännittävää on se, että kuivissa siemenissä on hädin tuskin ollenkaan C-vitamiinia, mutta itäneessä siemenessä sitä on runsaasti. Muitakin vitamiineja on komea kirjainkirjo, ja lyhyiden päivien talvessa kiitollista on etenkin itujen D-vitamiinin määrä. Hyötykasviyhdistyksen mukaan aikuinen saa suositellun määrän D-vitamiinia, kun popsii päivässä vajaan 50 grammaa sinimailasen ituja.

Itse tykkään syödä siemeniä, papuja ja pähkinöitä sellaisenaankin, mutta idätys muuttaa ne ihmiselle paremmin sopivaan muotoon.

Käytän itse hapanjuurileivonnassa viljanjyviä, jotka vain nopeasti kalttaan ennen niiden sekoittelua taikinaan, mutta jyviä soisi liottaa pidempään tai ihan idättää ennen leipomista. Tätä aion kokeilla – hapanjuurileivonnan verkkaisessa tahdissa aikaa kyllä on.

Itumehut pitivät laivojen miehistöt elossa – idätyksen historiaa maailmalta

Lainasin kirjastosta vuonna 1982 julkaistun Idätä itse -kirjan, sellaisen vanhan kunnon tietokirjan, jossa kauniiden fiilistelykuvien sijaan pääroolissa on tietoa täyteen ängetty teksti (osittain ehkä vanhentunutta ja – jopa minulle – vähän liian hippihuuruisin silmin kirjoitettua). Kirjasta löytyi mielenkiintoinen katsaus idätyksen historiaan:

Kauko-Idässä ja Kaakkois-Aasiassa, jossa pavut ovat tärkeitä viljelykasveja, on osattu idättää tuhansien vuosien ajan. Ensimmäiset tiedot idätyksestä ovat 5000 tuhannen vuoden takaa Kiinasta. Euroopassa ensimmäinen tutkimus idätyksestä syntyi vasta 1700-luvulla, kun pyrittiin löytämään keinoja pitää pitkien laivamatkojen miehistöt elossa.

Yksipuolisen ja säilötyn ruuan varassa elävät miehistöt kuolivat keripukkiin, jonka syyksi paljastui vasta pari sataa vuotta myöhemmin C-vitamiinin puutos. Tuoreita kasviksia ei pitkillä laivamatkoilla ollut tarjolla, mutta sattumalta huomattiin, että idätetyn ohran mehu toimi keripukkia vastaan. Esimerkiksi löytöretkeilijä James Cookin 180 henkilön miehistöstä yksikään ei sairastunut kolmen vuoden laivamatkan aikana keripukkiin – kiitos idätetystä ohrasta tehdyn mehun ja sen sisältämän C-vitamiinin.

Oluen panemisessa käytetty vilja on idätettyä sekin

Niin idätetty ohra! Tiesitkö, että oluenpanemisessa käytetyt ohramaltaatkin ovat idätettyjä? Ohran mallastus tarkoittaa siis idätystä, jolloin ohraan muodostuu runsaasti C-vitamiinia, jota jyvässä sellaisenaan ei ole. Harmi vain, että jos mallasvierre pääsee käymään, hiiva tuhoaa kaiken C-vitamiinin ja lisäksi syö myös valtaosan ohran B-vitamiineista. Olutta ei siis voi herkutella vitamiinien takia.

Myös mämmin tekemiseen käytetään idätystä – ovathan siihen käytetyt ruisjyvät mallastettu, eli idätetty. Muuten Suomen savupirteissä ei tiettävästi juurikaan idätystä harrastettu.

Sen sijaan esimerkiksi Venäjällä toisen maailmansodan aikaan oli kuulemma määrätty päivittäin idätettäväksi 50 grammaa rukiinjyviä miestä kohden keripukin torjumiseen. Samoin Englannissa ehdotettiin samoihin aikoihin jyvien idättämistä vitamiinipuutteen vuoksi, kun taas Yhdysvalloissa samaa puuhasteltiin papujen kanssa valkuaispulan takia.

Kun pulaa valkuaisista ja vitamiineista ei tullutkaan, ajatus iduista ihmisravintona unohtui Euroopassa. Vasta 1970-luvulla alkoi Euroopassakin kunnolla itää ituinnostus, tällä kertaa terveellisestä ja puhtaasta ravinnosta kiinnostuneena.  

Linssejä, papuja, siemeniä – mitä kaikkea voi idättää?

Melkein mitä vain myrkyttömiä siemeniä voi idättää (eli ei siis esimerkiksi torjunta-aineilla käsiteltyjä viljelykäyttöön tarkoitettuja siemeniä).

Erilaisia siemeniä myydään idätykseen brändättynä ja suuremmalla hinnalla, mutta ihan tavalliset ruokakäyttöön myytävät siemenet ovat idätettäviä nekin. Itämaisissa kaupoissa on yleensä erinomainen valikoima ja luomulaatuisia siemeniä löytää varmemmin ketjumarketeista sekä ekokaupoista. Linsseissä kannattaa tsekata, että ne ovat kokonaisia, eivätkä puolitettuja. Samaten jyvien pitää olla kokonaisia, ei rikottuja.

Itse olen idättänyt esimerkiksi herneitä, kikherneitä, linssejä ja auringonkukansiemeniä. Lemppareitani ovat kuitenkin ne kaikista yleisimmät idätettävät; mungpapu ja sinimailanen eli alfa-alfa. Niiden mausta ja koostumuksesta pidän eniten. Mungpapu on hernemäisen raikas ja rapsakka, sinimalaisessa on niin ikään raikas mutta myös aavistuksen sinappinen ja ärtsy maku.

Lisäksi idättää voi esimerkiksi tattaria, erilaisia viljansiemeniä, soijapapua, sarviapilaa ja hirssiä. Itse haluaisin seuraavaksi testata erilaisten vihannesten siemenien idätystä. Kuulemma esimerkiksi parsakaalin ja punajuuren siemenet ovat idätettyinä erityisen herkkua.

Ihan kaikkeen, eli mihin ituja voi käyttää

Me syömme idut pääasiassa leivän päällä.  Lisäksi käytämme niitä lisukesalaattina sellaisenaan tai muiden raaka-aineiden kanssa sekoitettuna.

Idut ovat siitä mukavaa tuoretta ruokaa, että ne toimivat hyvin myös lämpimissä ruuissa. Wokit ovat varmasti se klassisin, mutta itse olen lykännyt idätettyjä papuja myös erilaisiin kastikkeisiin, piiraisiin ja ihan makaronilaatikkoonkin.

Pääosin idut voi siis käyttää sellaisenaan, mutta hieman lähteestä riippuen ryöppäämistä, eli nopeaa keittämistä, suositellaan linsseille ja monille pavuille, kuten soijapavulle. Syytä en tälle suositukselle tiedä.

Itse olen tavannut idättää ainakin kahta sorttia siemeniä samaan aikaan, jotta lautaselle saa vaihtelua. Ja kun yksi satsi menee valmiina jääkaappiin, laitan seuraavan tekeytymään. Näin tuoreita ituja on saatavilla koko ajan.

Idätykseen tarvitsee lasipurkin, vettä, siemeniä ja vähän aikaa

Ennen lapsia idut kuuluivat ruokavalioomme vakiona vuodenajasta riippumatta. Emme silloin vielä viljelleet mitään itse, mutta oli kiva saada fiilistä itse kasvatetusta idättämällä. Idut olivat myös edullista opiskelijaruokaa, ja idättäminen onnistui piskuisen kokoisissa keittiöissäkin.

Vaikka sanon, että idättäminen ei vie aikaa, tiedän kyllä, että sekin vähä aika ja idättämisen vaatima aivokaista voi olla jossain elämäntilanteissa liikaa. Lapsiperheellistyttyämme idätys jäi moneksi vuodeksi, ja myin jopa pois idätysastiat. Ajattelin, että sellaiseen puuhaan ei enää ikinä ole aikaa. Onneksi kaupoista voi myös ostaa ituja, vaikka hinta on toki moninkertainen itse idätettyihin verrattuna.

Nykyään onneksi aikaa idätellä taas on, ja vähän harmittelen, että en enää omista niitä erinäisiä kerrospurnukoita, joissa pystyi idättämään useampaa sorttia samassa laatikossa. Mutta ihan hyvin toimii myös ilmainen idätysastia: noin 1 litran vetoinen vanha suolakurkkupurkki kansineen.

Ajan ja lasipurkin lisäksi idätykseen tarvitaankin vain vettä, kuminauha ja jonkinlainen harsokangas tai ohut keittiöliina. Itse käytän viininvalmistukseen tarkoitetusta kestosiiviläpussista leikattua palasta.

Näin saat itse kasvatteja ituja – ohjeet idätykseen

Idätystä varten tarvitset:

• Noin 1 litran vetoisen lasipurkin kansineen (esimerkiksi vanha suolakurkkupurkki)
• Palasen harsokangasta + kuminauha
• 1 dl idätettäviä siemeniä
• Vettä

Idätys vaihe vaiheelta:

1. Laita käyttämäsi siemenet siivilään ja huuhtele ne huolellisesti veden alla.

2. Siirrä siemenet puhtaaseen purkkiin ja lisää vettä ainakin kolminkertainen määrä siemeniin nähden tai vaikka enemmän. Anna olla huoneenlämmössä siemenistä riippuen 4–12 tuntia. Itse pidän kaikkia aina yön yli, niin varmasti ainakin ovat tarpeeksi lionneet.

3. Pingota harsokangas kuminauhan avulla purkin suulle ja kaada vesi pois. Huuhtele siemenet puhtaalla vedellä ja kaada sekin vesi pois.

4. Aseta purkki alasuin noin 45 asteen kulmaan esimerkiksi tiskikaappiin. Meillä ei ole tiskikaappia, joten purnukat nojailevat leipävuossa tai tiskialtaaseen kiinnitetyssä lävikössä. Tärkeintä on, että vesi pääsee valumaan pois, valumavesi ei aiheuta vesivahinkoa ja että siemenet ovat huoneenlämmössä, mutta niin, ettei niihin ei osu suora auringonvalo. Pimeässä tiskikaapissa iduista tulee vaaleampia, päivänvalossa niihin muodostuu lehtivihreää.

5. Huuhtele siemeniä noin 2–4 kertaa päivässä. Eli laita purkkiin vettä, huljuttele ja jätä purkki sitten taas valumaan. Pian siemeniin alkaa ilmestyä häntiä, eli ituja!

6. Valmista on siemenistä riippuen noin 2–5 vuorokaudessa. Syötäväksi sopivia idut ovat, kun itujen pituus on noin 1–5 senttiä, siemenestä riippuen sekin. Esimerkiksi mungpavut ovat valmiita noin 3 päivässä. Elävä raakaravinto ry:n idätystaulukosta löydät tarkemmat idätysajat.

7. Laita purkkiin kansi ja säilytä ituja jääkaapissa. Ne säilyvät hyvinä noin 3–5 päivää. Hyvä itu on raikkaan rapea ja hajuton. Jos ituihin tulee hapan haju tai limaisuutta, ne ovat menneet huonoksi.

Lähteet:

• Hyötykasviyhdistys.fi
• Toivo Rautavaara ja Riitta Suomalainen: Idätä itse. Vitamiinien pikaviljelyä – huokeaa ja terveellistä tuoreruokaa. WSOY 1982