Onko sellainen fiilis, että tarvitsisi huuhdella mielestä sakkaa pois kunnon itkuilla? Itselläni on. Kuluneena syksynä on ollut kaikenlaista, joka on alkanut kerääntyä limaisen tahmeaksi kerrokseksi sisuksiin. Tiedän, että kunnon itku auttaisi.
Mutta missä välissä sitä nyt itkeä ehtii? Tai etenkin missä välissä tässä ehtisi toipua itkemisen jälkeisestä raukeushorkasta? En tiedä, ja siksi terapiassakin on pakko itseään aina vähän himmailla. Aamun terapiasession jälkeen pitää aina vielä sitä ja tätä, mille kunnon itkujen jälkeen ei olisi energiaa jäljellä.
Aikuisuus on siis ilmeisesti muun muassa sitä, että pitää varata itselleen kalenteriin aika itkulle. Olen ihan tosissani miettinyt, että järjestäisin itselleni vaikka sitten keskeltä arkea itkupäivän, jonka tavoitteena ei ole mitään muuta kuin itkeä. Päivän aikana voisi, jos itkemiseltä ehtisi ja tokenisi moiseen, katsoa nyyhkyleffan tai vaikka pari – että varmasti tulee rään ja kyynelten kyydissä vuodatettua kropasta ulos mahdollisimman paljon murhekuonaa.
Genrellä ei väliä, kunhan itkettää
Vietin nyyhkyleffapäiviä tarpeen mukaan joskus teininä. Muistan, miten kunnon itkujen jälkeen oli aina totaalisen voipunut mutta rauhallisen tyyni olo. Sen sijaan en yhtään muista, mitkä elokuvat niitä nyyhkyleffojani olivat (hyvän mielen esiinkaivamiseen katsoin uudestaan ja uudestaan VHS-kasetilta Clueless-elokuvan) ja ehdin nykyisellään katsoa harmillisen vähän leffoja, joten kysyin Instagram-seuraajiltani parhaita itkuelokuvia.
En kysynyt nyyhkyelokuvia, sillä siitä määreestä tulee vähän romanttiset vibat, vaan juuri itkuelokuvia, genreviidakon laidasta laitaan. Ja suosituksiahan tuli, laidasta laitaan, 1940-luvulta tähän päivään.
Joten seuraavaksi tärkeää tietoa kaikille räkäitkujen tarpeessa oleville. Lisäsin kaikkiin linkin traileriin, ja mitä niitä kyynel silmässä vilkuilin, itkulupaus pitänee paikkansa.
Elokuvia, jotka saavat kyynelkanavat vuotamaan
- Wonder
- The Notebook (monen monta mainintaa!)
- The Green Mile
- Titanic
- Legends of the Fall
- Pojat
- Love story
- The blind side
- La la land
- P.S I love you (tämäkin mainittiin usein)
- I am Sam
- The Last Samurai
- 47 Ronin
- Ghost
- Äideistä parhain
- Hachiko (useita mainintoja myös)
- Pay It Forward
- Water for Elephants
- My life without me
- The Lion King
- My girl
- Brokeback Montain
- Marley and me
- The Fault In Our Stars
- A Dog’s Purpose
- Little women
- Moana (Vaiana)
- Dead Poets Society
- The Father
- Grave of the Frileflies
- The Good Dinosaur
- The Prince Of Tides
- The Bridges of Madison Country
- Armageddon
- The Curious Case of Benjamin Button
- Meet Joe Black
- My lovely bones
- Gran Torino
- It’s a wonderful life
- Precious
ehdottomasti remember the titans. trailerin perusteella vaikuttais aivan tavalliselta urheiluelokuvalta, mutta tämä aiheuttaa kylmikset ja itkuntyrskähdykset taatusti joka kerta: https://www.youtube.com/watch?v=35MvdHBWjwU&ab_channel=ClassicMovieTrailers
Ai vitsit, miten tykkään, että monille tulee mieleen vanhoja elokuvia, kuten sullekin! Tästä tuli mahtava listaus, jota kommentit senkun täydentää <3
Musta Orfeus, tämä elokuva sai kyynelkanavani tulvimaan kun olin 17 vuotias.
Tätäkään en ole nähnyt – näyttää upealta!
Äideistä parhaimman kävin leffassa katsomassa joskus vuonna 2005 ja vieläkin muistan sen siitä, että itkin koko leffan läpi. Tarinaa en enää muista
Samanlaista kokemusta kertoi useampi tuosta leffasta myös IG:ssä. Ja vaikka tykkään Härön leffoista, se on multa edelleen katsomatta!
Mustekala opettajana. Itkin silmät päästäni.
Oi, dokkari, näyttää upealta!
Forrest Gump.
Kaunis mieli.
Ei voi katsoa, jos ei kestä sitä itkun tyrskettä.
Yllättävä itkettäjä: Uusin Bond.
Yllättäjät ovat aina mielenkiintoisia! En ole uusinta Bondia katsonut, mutta olen kasvanut Bondien kanssa, joten tokihan se pitää katsoa – ja jos luvassa on vielä itkuakin, niin <3
Tuli muuten vielä mieleen, että olen laatinut itselleni erikseen Spotify: n puolelle itkubiisilistan. Joskus sitten teen tietoisen päätöksen, että kuuntelen sitä, itken ja juoksen. Se juoksu jotenkin oikein tyrskäyttää itkun aallot kehosta esiin. Toimii etenkin surkeassa säässä 😀
On toki myös kokemusta siitä, että suht kovan liikuntasuorituksen ja musiikin yhdistelmä nostaa sellaisen positiivisen liikutuksen ja kyyneltymisen purskauksen- flown ja elävyyden ilon pintaan.
Mulla pitäisi ehdottomasti olla itkubiisilista! Ne ovat jotenkin vielä henkilökohtaisempia kuin leffakokemukset, joten mikään toisen koostama listaus ei oikein toimi. Pitäisi siis jaksaa itse sellaista alkaa koostaa biisi biisiltä 🙂
Tiedän niin sen upean ilopurkauksen, kun liikuntasuoritus, luonto siinä ympärillä ja biisi mätsäävät täydellisesti yhteen <3
Minun Afrikkani, taatut itkut
Mun on pitänyt katsoa tämä, mutta edelleen on katsomatta. Kiitos muistutuksesta siis!
Juuri tämä, että joskus tarvitaan hyvä elokuva avaamaan itkukanavat ja puhdistamaan mieltä ja kehoa. Hyvä listaus! Lisäisin siihen vielä Pianon https://www.imdb.com/title/tt0107822/ ja Jahdin https://www.imdb.com/title/tt2106476/?ref_=fn_al_tt_1 Itken joka kerta niin vuolaasti näitä katsoessani.
Ai kauhea, mitä rääkyä luvassa trailerien perusteella huh!
Englantilainen potilas, taattua vollotusta tiedossa! Muistaakseni parhaan elokuvan Oscarin voittaja. Pitäisi katsoa joskus uudestaan, mutta tuskin pystyn
Ah, klassikko! <3
Päämääränä Cold Mountain (Cold Mountain)
Siis miten TÄÄKIN on multa katsomatta! Voinko pitää vuoden vapaata ja vain katsoa elokuvia 😀
Menin sitten katsomaan Hachikon trailerin, vaikka aikanaan kun leffan katsoin vannoin, etten enää ikinä sitä katso ja yleensä jo ajatus koko elokuvasta nostaa tunteet pintaan.
Oikein tappelemalla sain pidettyä itkun sellaisella tasolla, että sain sen loppumaan siististi trailerin lopussa, mutta jos olisin yhtään antanut periksi, olisi seurauksena ollut pelkän trailerin katsomisesta ihan hallitsematon räkäitku.
Ensin itkee leffa-Hachikon puolesta ja sitten kun lopussa tulee teisti, että perustuu tositapahtumiin itkee sen oikean koiran puolesta.
Itkuleffojen ykkönen on tämä kyllä minulle.
Se mainittiin Instassakin useimmiten, eikä vissiin syyttä 🙂
In America.
Irlantilainen leffa, joka kertoo erään nuoren dublinilaisen lapsiperheen muutosta ja sopeutumisesta New Yorkiin ysärin alussa. En ole eläissäni vollottanut niin lujaa leffan takia. Sympaattinen, surullinen ja toiveikas. Eka katselukerta meni raskauden piikkiin, mut sit oli vielä todistettava kahdesti. Unreal. Älä missaa.
En voi paljastaa liikaa, mutta perheelliselle varmat itkut surusta, vaan myös ilosta ja helpotuksesta. Katso YouTubesta traileri In America (2002). Taas meni kylmät väreet, hyvällä tavalla.
My sister’s keeper
(vaikka tämä kirjana parempi ja loppu oli muutettu kirjasta)