Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Perheemme nuorimmaiset tiesivät kertoa minulle koulun käytäviltä sellaisia huhuja, että iltasatujen lukeminen saattaa olla vähän noloa. Kuulemma joidenkin mielestä vain vauvoille luetaan.

Ennen kuin ehdin keräillä hämmästyksestä sikin sokin kielelle varisseet sanat, perheemme koulunkäytävillä edustava jengi onneksi tiesi kertoa, että tosi monille silti luetaan. Kaveripiirin iltasaduista tykkäävät olivat hakeneet henkistä tukea toisistaan ja lauman turvin päättäneet, että iltasatu on kiva juttu ja sillä sipuli ja porkkana.

Huoahdin helpotuksesta. Jos vain lapsi itse tahtoo ääneen lukemista kuunnella, kouluikäisillekin olisi hyvä lukea päivittäin ainakin 15 minuuttia ääneen. Se kun kehittää lapsen sanavarastoa ja keskittymiskykyä. Vaikka lapsi osaisi teknisesti lukea, luetun ymmärtäminen kehittyy vielä vuosien ajan, aikuisenakin.

Ja oli miten oli, yhdessä lukeminen on ihana yhteinen rauhoittumishetki. Vaikka iltarutiinit voivat meillä välillä heitellä kuperkeikkaa, yksi asia pysyy: iltasatu. Joskus myöhään valuneina iltoina se on ihan vain näennäinen pari sivua kirjasta, joskus ehditään lukea niin että kellonviisari lähtee jo toiselle kierrokselleen. Iltasatukirja otetaan mukaan niin mökille kuin telttaretkelle. Iltasatu on tärkeä, koko perheelle. Ja ihan jok’ikinen ja kaiken ikäinen meillä yökylässä ollut muksukin on mielellään iltaisin kirjaa kuunnellut.

Ja sitä paitsi minullekin on luettu iltasatuja siihen asti, että olin 27-vuotias. Ennen lapsia puolisollani oli nimittäin tapana lukea minulle satuja, jotta nukahtaisin helpommin. Itse luen tarinaan eläytyen, mutta kuuntelijana tykkäsin hänen monotonisen rauhallisesta äänestään. Se liu’utti minut tarinaan, johon hiljalleen alkoi sekoittua uni.

Sitten elämäämme tulivat lapset ja toisenlaiset iltasatuhetket. Ehkä vielä joskus minullekin luetaan taas, mutta niin kauan kuin saan, minä olen sen iltasatujen lukija.

Jaa: