Rintalastan alla välkehti lämpö ja aivoissa tuntui kutiavaa rätinää. Ihan kuin olisin ollut vähän ihastunut.

Muutama vuosi sitten pysähdyin taidenäyttelyssä Ellen Thesleffin vuonna 1935 maalaaman teoksen Kevät (Erämaan tyttö) äärelle. En vielä silloin tiennyt mitään Thesleffistä, mutta tiesin löytäneeni jotain ainutlaatuista. Teoksen sävyt olivat heleydessäänkin räiskyviä ja maalaustyyli villi. En edes muista, mitä muuta näyttelyssä tuolloin oli esillä, mutta muistan maalauksen polkkatukkaisen, joka pitelee suussaan kukkasta. Kaikelta muulta ympärillä hävisivät ääriviivat.

Vasta myöhemmin ymmärsin, miten merkityksellinen ja tunnettu suomalainen taiteilija Ellen Thesleff oli ja on. Sittemmin olen käynyt nauttimassa hänen töitään kokonaisen näyttelyllisen verran ja lukenut hänen elämästään – myös lapsille. Ja juuri lapsille tarkoitetun Ellen! – Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit -kirjan luettuani kiinnostuin Muroleesta, jossa Thesleffit viettivät kesiä ja jossa Ellen myös maalasi paljon.

Murole, mikä on tuo oudosti nimetty paikka? Antoiko nimen joku ranskalainen, joka tykkäsi muroista, käänteisestä sanajärjestyksestä ja kielten sekoittamisesta? Onko Murole edes Suomessa? Kun tajusin Muroleen sijaitsevan ihan Tampereen lähettyvillä ja kun vielä eräs seuraajani vinkkasi sinne Tampereelta kulkevasta yli 100-vuotiaasta höyrylaiva S/S Tarjannesta, alkoi mielessä itää kesäretki Muroleehen.

Hyörylaivalla Tampereelta Muroleehen

Niinpä eräänä heinäkuun päivänä, kun aurinko sai maiseman ihan ritisemään lämpöä, lähdimme siskojeni Susannan ja Nonniksen kanssa taideretkelle Muroleehen, Ellen Thesleffin jalanjäljissä.

Matkasimme hitaasti, kuten Ellenkin. Edellisenä päivänä kuljimme junalla Helsingistä Tampereelle, jossa yövyimme Susannan luona. Aamulla kävelimme kapsäkkiemme kanssa Tampereen Mustalahden satamaan, josta S/S Tarjanne lähtee. Ellenin matka kesäpaikkaansa kulki saman sataman kautta, mutta käsittääkseni höyrylaiva S/S Pohjolalla, joka liikennöi ennen samaista Tampere-Ruovesi-Virrat -reittiä kuin S/S Tarjannekin jo yli 100 vuoden ajan.

Oli totuus mikä vain, vuonna 1908 rakennetun S/S Tarjannen kyydissäkin pääsee Ellenin tunnelmiin. Sen ravintolasalissa ja kahvisalongissa aika tuntuu seisahtuneen samaan asentoon kuin ikkunoiden vanhat samettiverhot. Ylläkerran ravintola uudistettiin vuonna 1916 ja sen suunnittelusta vastasi Akseli Gallen-Kallela. Laivan kansipaikkojen puurimaiset istuimet ovat löytäneet muotonsa tuhansien ja tuhansien matkustajien takalistojen alla.

Me otimme siskojen kanssa puolivarjoisan kansipaikan, ja laivaa alettiin irrottaa satamasta ja höyryllä toimivan pillin, visselin, ääni täytti ilman.

Muroleen kanavaa lähestyessä näkyy Thesleffin teoksista tuttu kivisilta

Vajaan kolmen tunnin laivamatkalla Tampereelta Muroleeseen poutapäivän lempeä tuuli ehti leyhytellä olkapäiltä pois lopunkin vaatteiden saumoihin tarrautuneen kiireen. Harmonikan soidessa katselimme ohi lipuvia Näsijärven maisemia, lisäsimme aurinkovoidetta ja minä kaivoin kapsäkistä paksun romaanin.

Muroleen kanavaa lähestyessämme näimme jo kaukaa kanavan lähettyvillä kulkevan Muroleenkosken ja sen yllä tönöttävän kivisillan. Silta on tuttu vanhoista Ellenin aikaisista mustavalkokuvista. Samaiselta sillalta Ellen kalasti lippalakissaan ja housuissaan ”kuin klopit” ja sillalta avautuva koskimaisema on myös innoittanut Ellenin maalauksia. Thesleffien kesäpaikka sijaitsi myös ihan Muroleenkosken tuntumassa. Muroleen kanavassa onkin Ellen Thesleffin muistomerkki.

Tunnelmallinen aamiaismajoitus 1800-luvun maatalossa Muroleen kylällä

Ensimmäisen päivän Muroleessa me vietimme kuitenkin vähän etäämpänä, Muroleen kylällä, noin 5 kilometrin matkan päässä kanavalta. Moni kanssamme Muroleessa laivasta hypännyt matkustaja jatkoi matkaansa pyörällä, sillä samoissa maisemissa kulkee pyöräilijöiden suosima Näsijärvireitti. Tämä merkittäköön muistiin myös omiin tulevaisuuden retkihaaveisiin. Tällä kertaa me kuitenkin saimme autokyydin majapaikkamme ystävälliseltä väeltä.

Yövyimme Siltalan tilalla, josta puolisoni hankki hektisen alkukesän aikana meille majoituksen. Iso kiitos siitä hänelle, jo siksikin, että en ehkä olisi uskaltanut varata majapaikkaa ilman kuvia ja niin vähäisillä tiedoilla, mitä Siltalan tilan aamiaismajoituksesta oli saatavilla. Syy vähäiseen esilletuomiseen selvisi paikan päällä, sillä tilamajoitus on tilan nuorimman tyttären 4H-yritys, jossa muu perhe auttelee kesälomillaan.

Ja voi ettien että, miten ihana majapaikka se olikaan! Tilan päärakennus on ollut saman suvun asuttama 1700-luvulta, ja sen perinnerakentamisen opein tehty kunnostaminen on saanut ihan palkinnon. Ja kaikki oli juuri niin menneiden aikojen nättiä kuin palkinto antaa luvan olettaa.

Majoittujien käytössä on Siltalan tilan pienempi päärakennus, joka on rakennettu 1800-luvulla. Siinä on kolme makuukammaria, sali, keittiö sekä kuisti, ja niin ihana tunnelma, että kuljin vain pitkin huoneita ihastellen. Me saimme käyttöömme koko talon, jonka pihapiirissä perheen kanat tepastelevat vapaana.

Pyöräretki Muroleen kylällä

Siltalan tilan väki järjesti meille omista pyörävarastoistaan lainalle pyörät, joilla lähdimme kylille. Muroleen kylällä päiväohjelmamme koostui neljästä K:sta: kirkosta, kahvilasta, kirpputorista ja koskesta.

Ensin fillaroimme helteessä paistuvaa pikitietä kirkolle, jonne Ellen Thesleff aikoinaan tarjosi alttaritaulua ja josta syntyi pienellä kylällä erikoinen jupakka. Pieni puinen kirkko ei ollut auki, joten päädyimme vain pönöttelemään sen ulkopuolella muina turisteina sekä lueskelemaan vanhojen hautapaasien kirjoituksia.

Kahville kurvasimme lainafillareidemme kanssa vanhassa viljamakasiinissa toimivaan Muroleen kahvimakasiiniin, joka on kylän nuorten 4H-yrittäjien pitämä sekin. Otimme terassin varjoisimman paikan ja ryystimme juomamme ja söimme särpimemme katsellen viereisellä niityllä laiduntavia lehmiä.

Sokeriähkyssä fillaroimme Muroleen kanavalle johtavan tien varressa olevalle pihakirpparille. Siitä kaarsimme vielä hiekkatietä pitkin järven toisella laidalla olevalle koskelle, jossa on ennen ollut mylly, mutta joka nyt oli lähinnä pieni umpeen kasvanut puro.

Rantasaunan löylyissä

Illattain Siltalan tilan väki lämmitti meidän käyttöömme perheen rantasaunan. Pienen hirsisen saunan löylyt olivat kostean pehmeät, ja hiekkarantaisen Rikalanjärven vesi helmeilevän viileää. Niiden yhdistelmässä viihdyimme melkein kolme tuntia, kunnes kävelimme raukean onnellisina ja pyyhkeet ympärillämme takaisin tilalle, jonka taa aurinko juuri oli laskemassa oranssina loimuavana jättipallona.

Silloin se taas tuli; ymmärrys siitä, että tässä näin on yksi niistä hetkistä, joita ei talven tullen meinaa pystyä enää edes todeksi uskomaan.

Yöllä vanha talo tuntui hengittävän samassa rytmissä kuin mekin, ja uni oli syvää ja rauhallista.

Aamulla saimme kipittää tilan päärakennukseen, jonka tupaan 4H-yrittäjä siskonsa kanssa oli kattanut meille monipuolisen (pyynnöstämme vegaanisen) aamupalan. Vatsat hellittyinä saimme autokyydin Muroleen kanavaan.

Ellen Thesleffin jalanjäljillä Muroleen kanavassa

Ilma tuoksui auringon ritinältä, kun kävelimme kanavan rantaa pitkin vierasvenelaiturille. Levitimme lämpöä hehkuvalle laiturille unipussimme, joiden päälle laitoimme pötköttäen. Kaivoin äänikirjapalvelusta Kati Tervon Iltalaulaja-taiteilijaromaanin Ellen Thesleffistä, ja kuuntelimme sitä yhdessä tarinan herätessä ympärillä eloon.

Näsijärvessä lumpeenkukat kellouivat kuin menneiden aikojen siveltimenvedot, ja kosken yllä jökötti kivisilta kuten jo silloin, kun Ellen sillä käveli lippalakissaan heittäen sillankaiteen yli vieheen veteen.

Lounaalle lampsimme satamaan, Muroleen kesäkahvilaan. Tarjonta oli mättöpainotteista, ja taideretkeläiset ravitsivatkin itseään pizzalla sekä Vöner-lautasellisella.

Lopulta kävelimme vielä Murolekosken ylittävälle sillalle, jonka kulmilla Ellen eli ja maalasi. Samoissa maisemissa sijaitsi nyttemmin jo purettu Thesleffien valkoinen huvila, Casa Bianca. Nyt samalla paikalla on pienempi kesämökki, joka on saman suvun omistuksessa ja tietenkin yksityistä aluetta. Niinpä hengitin sillalla syvään koittaen imeä itseeni sen yllä tuulenpuuskien mukana kieppuvat menneiden aikojen tarinat.

Vielä ennen kotimatkaa keitimme päiväkahvit Murolen kanavan varressa, entisen kanavanvartijan talon edustalla. Kahveista huolimatta keho oli valahtanut siihen raukeaan tunnelmaan, joka laskeutuu pienillä paikkakunnilla ympärille. Tekemättömyys muuttuu tekemiseksi, olemiseksi. Niinpä laitoin nurmikolle pitkälleni ja hetkessä olin valahtanut uneen leveälierisen kesähattuni alla.

Vasta höyrylaiva Tarjannen visselin ääni sai minut ja sataman heräämään kesäpäivän vilinään.