Olen viime vuosina alkanut hiljalleen oppia nauttimaan matkasta, perillä olemisen rinnalla. Siihen kuuluu viljelypalstan helliminen kuukausien ajan ennen satokautta, hitaasti reissaaminen nopean singahtelun sijaan, hiljalleen ja kohdetta kuunnellen remontoiminen ja vaeltaminen retkipaikkaan vähän pidemmän kautta. Jopa kausiruoka-ajattelun vahvistuminen menee tähän ajatusmaailmaan, kun kautta pitää malttaa odottaa saadakseen herkullisimman (ja edullisimman) makunautinnon.

Joulun kanssa tätä matkasta nauttimista ei ole tarvinnut opetella. Juuri tämä hiljalleen ja perinne perinteeltä pimeän talviajan keskelle kietoutuva joulutunnelma on nautinnollisinta. Vielä kun pääsisi siitä, että jo nyt vähän murehdin, että pian tämä kaikki on ohi!

Nyt joulukuussa vakan alla pitämäni joulutäpinän voi vihdoin päästää valloilleen. Joulu, joulu, joulu! Me aloitimmekin joulukuun juhlimalla naapureiden kanssa pikkujouluja sunnuntaina. Saatiin vieraita ylhäältä ja alhaalta, ja kaikkiaan meillä oli kuusi vähän pienempää tonttulakkista tyyppiä ja kuusi isompaa tonttua sekä muutamat paikalle piipahtaneet extratontut.

On ihan älytöntä tuuria ja onnea, että ihan vain muuttamalla voi saada elämäänsä tällaisen päällekkäin toistensa kanssa asuvan kaveriporukan. Ostimme kodin, mutta saimme kaupan päälle enemmän kuin olisin ikinä voinut edes kuvitella toivoakseni sellaista: saman henkisen yhteisön, jonka kanssa on kiva viettää aikaa kotona ja kylillä. Keskenään melko saman ikäiset lapset etenkin ravaavat kolmen kerroksen väliä joka päivä siihen tahtiin, että välillä on parempi suosiolla jättää ovi auki rappuun.

Tällä kertaa koko sakki kerääntyi kuitenkin meille. Kerrosten lapset olivat tehneet pikkujouluihin oikein viralliset kutsukortit, jotka käytiin meidänkin postiluukustamme salamyhkäisesti kikatellen tiputtamassa. Yhteistuumin lapset olivat myös koristelleet pienen ruukkukuusemme ja ripotelleet loput joululaatikon koristeet ympäri kotiamme. Minun tehtäväkseni jäi koota enkelikello, jonka ostimme puolison kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiimme 19 vuotta sitten. Laatikon pohjalta löytyivät vielä tonttulakit.

Minä olin käynyt hakemassa kaupasta joulukukkia; joulutähtiä ja monenvärisiä hyasintteja. Kukkien rinnalle lapset kävivät hakemassa pihalta tuulen tiputtamia havuja. Niistä ja kynttilöistä syntyi pöytään niin kaunis jouluinen tunnelma, että en voinut kuin huokailla ihastuksesta (ja ottaa sata kuvaa eri kulmista huokaillen vähän lisää ihastuksesta).

Pikkujoulujen ruuissa otimme karkauksen blinikauteen. Miksi se muuten alkaa vasta tammikuussa? Esivalmistelimme sapuskat kolmessa eri keittiössä ja kannoimme ne sitten meille, pöydäksi nostetun vanhan oven päälle. Blinien (ja blinikriittisille valmistettujen lettujen) kanssa tarjolla oli smetanaa, caviartia (merilevähelmiä), sienisalaattia, savukalasalaattia, avocado-pähkinäsalaattia, savustettua lohta, punasipulia, suolakurkkuja, varsiselleriä ja kimchiä. Ei kokonaisuutena ihan Venäjän keittiöoppien mukaista, mutta tajuttoman hyvää!

Ja kun blininautinnon jälkeen vatsaan oli vähän saatu tilaa, syötiin uunissa hissukseen kypsynyt uuniriisipuuro kanelilla ja sokerilla. Lapset tekivät myös joulutorttuja sekä pipareita ­ – valmistaikinasta molemmat – ja koristelivat piparit niin yltäkylläisen krumeluureiksi, että ei niitä meinannut malttaa syödä.

Ensimmäinen konvehtirasiakin tuhottiin, ja pöytään nostettiin jossain vaiheessa myös kauden ensimmäinen juustotarjotin. Olemme tänä vuonna vähentäneet arkista juustokäyttöä varmasti monen kilon edestä, ja juuri siksikin herkuttelujuustot maistuivat nyt niin erityisen hyvältä: Peltolan sinihomejuusto, Helsingin Meijerin valkohomejuusto ja Pirkan parhaiden manchego-juusto tarjottuna viikunahillon, persimmonien, päärynän ja ohuiden ruislastujen kanssa. Huhuhuhuh!

(Tähän väliin on annettava suositus Juustotyttöjen vegaanisesta Hellempi valkoinen -valkohomevuustosta. Cashewpähkinäpohjaisessa vuustossa on kohdillaan niin sitkeän valuva koostumus, suutuntuma kuin ihana valkohomejuustoinen maku. Juuri vaikka persimmonien kanssa, esimerkiksi joululimpun päällä, lääh! Meidän lähikaupoistamme Hellempää valkoista ei kuitenkaan saa, pitäisikin laittaa toivetta vetämään, mutta etenkin Helsingissä Juustotyttöjen jälleenmyyntiverkosto on jo kivan kattava noin muuten.)

Pientä ohjelmaa kaiken pöydän ympärillä elosta nautiskelun lisäksikin iltaan mahtui. Kolmen kerroksen lapset olivat valmistelleet meille aikuisille tietovisan meistä itsestämme, eli naapureista. Hulvatonta ja söpöä! Yhteislaulutuokiot jäivät aiottua lyhyemmäksi (olen sentään harjoitellut joululauluja pianolla syyskuusta lähtien, naapureiden riemuksi, haha!), mutta ehdimme soittaa esikoisen kanssa yhdessä Joulu on taas. Esikoinen soitti melodian ja minä säestin. Laulukuorokin pysyi hyvin messissä, vaikka soitto vähän takkusi.

Sunnuntain kääntyessä iltaan, vieraat hipsivät villasukissaan kolmisen metriä ylös ja kolmisen metriä alas. Pöydässä oli piparinmuruja, tahmaisia glögimukeja ja joululaulunuotteja. Juhlien jälkeiset pöydät ovat melkein yhtä kauniita kuin kattaukset ennen juhlia, sillä ne kertovat hyvin vietetyistä tunneista. Tiskikone hyrisi kotoisasti ja sydän oli pehmoisen pörröllään.