Olen aika varma, että se joka kuvaili ensimmäisen kerran oloaan toteamalla olevansa ”väsynyt, mutta onnellinen”, oli juuri viettänyt viikonlopun verran polttareitaan. Kuluneen viikonlopun aikana syntyi myös monia muita ihan uusia lentäviä lausahduksia, mutta ei mennä niihin nyt sen enempää. Sanotaanko vaikka vanhaa sananlaskua uudistaen, että joukossa räävittömyys tiivistyy.
Minulle siis järjestettiin polttarit, ja sain viettää viime viikonlopun ystävien ympäröimänä – osa oli mukana etänä videoterkuin, osa jonkun aikaa ja osan kanssa sain jakaa koko viikonlopun.
Kun on yleensä tottunut olemaan niin reissuissa kuin elämässä ylipäätään se suunnittelija ja matkanjohtaja, saa tällainen minua ajatellen järjestetty viikonloppu aikaan ihan utopistisen keveän olon. Sen kun vain kuljin täpinästä ja ilosta hyppelehtien porukan mukana, autuaan tietämättömänä mistään tulevasta. On myös hykerryttävää, että kaikki ohjelma on valittu minua ajatellen. On jännä kokea, minkälaisena ystäväni minut näkevät ja kokevat. Tällaisen viikonlopun pitäisi jokaisen saada elää, vaikka ei koskaan olisi aikomuksena häähommia juhliakaan.
Kuluneen viikonlopun aikana minä ja ystäväni muun muassa:
- Notkuimme brunssipöydässä.
- Leivoimme antaumuksella pikkutuhmia pipareita.
- Kertasimme yhteisiä muistoja, ja sain samalla ihanan käsihoidon ja -hieronnan.
- Nauroimme niin paljon, että vatsalihasten lisäksi myös rintalihakset saivat koko viikonlopun kestäneen treenin.
- Piirsimme nipuittain hiilipiirroksia ystävän olohuoneessa poseeranneesta alastonmallista.
- Etkoilimme, kuten silloin joskus ennen.
- Söimme hyvin ja joimme vadelmaufokarkeilta maistuvia drinkkejä.
- Lauloimme äänet käheäksi karaokessa (ilman mikrofonia ja mikrofonin kanssa) ja jaoimme parhaille esiintyjille polttaripiparia.
- Nukuimme siskonpedeillä.
- Luuhasimme aamupalapöydässä niin kauan, että meiltä tultiin ystävällisesti ja kautta rantain kysymään, josko voisimme jo jatkaa matkaa.
- Puhuimme hämmentävän paljon erinäisistä eritteistä, asennoista ja kehonosista.
- Makasimme lattioilla, hengitimme höyryä ja ajoimme pyörillä museossa.
- Saunoimme ja naku-uimme keskellä Helsinkiä maailman upeimmassa yleisessä uimahallissa, jonka yksityissaunaosasto oli varattu vain meille.
- Söimme saunatakeissamme muun muassa suolakurkkuja ja hörpimme uimahallin rusinaisesta jallusimasta sunnuntaiset seitinohuet.
Kyllähän minä tuosta itseni tunnistan hyvinkin. Kulttuuria, hassuttelua, saunomista ja ystäviä saman ruokapöydän ääressä – ihanaa, rentoa ja hauskaa.
Olo on ollut koko alkuviikonkin pölmistyneen onnellinen ja rakkaudella valeltu. Jättimäinen kiitos ystävät rakkaat <3 Ja niin mahtavaa, että silti itse rakkausjuhlat, eli häät, ovat vielä edessä!
Moi Hanne!
Olen joskus aikaisemminkin miettinyt puhuessasi siskoistasi ja jakaessasi yhteiskuvia heidän kanssaan, mahdatteko olla kaikki ns. täyssisaruksia keskenänne. Olette nuoremman siskosi kanssa niin saman näköisiä tummine piirteinenne, kun taas toinen siskosi on skandinaavisen vaalea. Onko hän kenties teille puolisisarus? Ymmärrän kyllä jos et halua vastata näin henkilökohtaiseen kysymykseen.
Kyllä me ollaan ihan ns. täyssisaruksia. Sisarusnelikkoon kuuluu lisäksi vielä pian 18-vuotta täyttävä veljeni; vaalea ja sinisilmäinen. Meidän äidin ja isän jatkoon laittamat geenit ovat hullunkurisen hassuja epeleitä 😀
Itseasiassa yllättävän usein törmää siihen että sisarukset ovat ihan eri näköisiä keskenään. Tiedän sisarukset joista ensimmäinen on vaalea ja hänellä on isänsä kasvonpiirteet ja äitinsä kroppa, seuraava hyvin tumma ja isänsä näköä myös ruumiinrakenteelta, kolmas täysi blongi äitinsä kasvoilla ja ruumiinrakenteella, neljäs ihan kolmannen näköinen, mutta isän kropalla ja eri sukupuolta ja viimeinen kasvonpiirteiltää vanhempiensa yhdistelmä äitinsä kropalla. Ihan lähipiirissä on myös sisaruskatraita joista osasta näkee heti että ovat samaa perhettä, mutta osasta ei pelkän ulkonäön perusteella osaisi päätellä ollenkaan että ovat edes sukua.
Joo, näinhän se on. Nyt kun katson omia lapsiani, näen heissä jokaista sisarustani jostain heidän elämänvaiheestaan. Ja onpa tuo oma jälkikasvuni myös keskenään melko eri puusta veistetty, vaikka veistäjinä ovatkin olleet samat vanhemmat 🙂
No aika kauankin blogiasi seuranneena en todella olisi uskonut, että nautit näistä ”todella” ”pikkutuhmista” pipareista ja niiden tekemisestä sekä tästä ”alastonmalli”-projektista. Jotenkin olen saanut sinusta vähän toisenlaisemman kuvan, mutta kaikki erehtyy… Toivottavasti kuitenkin jatkat blogissasi aikaisemmin totutulla tavalla !
Mä ajattelin samaa polttaripiparista.
Alastonmallissa nyt ei ole mitään pahaa. Sitä paitsi nuo piirustukset on hienoja mitä siitä on tehty.
Eikä se että täällä nyt on julkaistu jotain vähän erilaista tarkoita että koko blogi olisi muuttumassa. Sama Hanne kun ennenkin 🙂 Ja vaikka minä en itse ehkä nauttisi moisten piparien teosta niin se ei tarkoita että olisi minun asiani paheksua niitä. Ei nuo piparit ketään vahingoita.
Siis kyllähän se on niin, että polttareiden jälkeen KAIKKI MUUTTUU täällä blogissa.
Haha, senkin höppänät hassut, jotka niin kuvittelette! Jos olette ajatuksiani lukeneet pidempään, osaatte ehkä kuvitella senkin, että vaikka en arjessa leivo antaumuksella vulvan muotoisia pipareita tai piirtele sokerikuorrutuksella peniksiä, totta kai minä osaan ja tahdon heittäytyä sellaista tekemään – hauskaahan se oli, ja naisporukka on terve kun leikkii!
Kursseja alastonmallin piirtämisestä suosittelen ehdottomasti kaikille. Meille poseerannut ja piirrustusillan vetänyt Ilkka tekee samoja hommia myös erinäisissä opistoissa ja kouluissa, jotka järjestävät piirrustuskursseja aiheesta. Itse en osaa piirtää, mutta juuri siksi oli todella vapauttavaa heittäytyä piirtämään, hahmottaa hiilellä ihmisen anatomiaa ja huomata, kuinka paperin viivat tosiaankin heräsivät henkiin ja ihmiseksi pienillä nikseillä.