©Lahiomutsi Arkikuva 30 Puistoelamaa Kahluuallas Kesa Ulkona Herttoniemi-3034

©Lahiomutsi Arkikuva 30 Puistoelamaa Kahluuallas Kesa Ulkona Herttoniemi-3034Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Miksi kesällä elo tuntuu niin keveältä ja helpolta? No koska se on sitä. Kaiken takana on lämpö ja pitkät valoisat päivät, jotka mahdollistavat monia kivoja asioita elämässä.

Heti kun ilmat keväällä lämpenevät tarpeeksi, me siirrämme elämämme ulos. Aika paljon sitä muutenkin tulee tuolla pitkin kyliä ja metsiä norkoiltua perheenä, mutta kesällä perheemme on ihan totaalisen pihalla.

Minä en nimittäin kuulu niihin ihmisiin, jotka jaksavat mutakelien aikaan arkisin enää lähteä ulos päivällisen jälkeen. Yleensä kun ne kurakamat, toppavaatteet ja villakledjut ovat siinä vaiheessa edelleen mytyssä eteisen lattialla päiväkotipäivän jäljiltä. Ja ulkona on säkkipimeää, lumetonta ja kuraista. Väsyttää. Ja ihan justhan pitäisi alkaa iltatoimiin. Äh.

Mutta kesä, voi ihana kesä! Vietämme päivät aamusta iltaan ulkona, jos ei sitten vietetä sitä yötäkin telttaillen ulkona. Lähteminen on vaivatonta; sen kun vain kengät jalkaan, jos sitäkään. Seikkaillaan ulkona, tavataan kavereita ulkona, vietetään aikaa perheenä ulkona ja katetaan kaikki mahdolliset ateriat ulos. Töitäkin olen koittanut tehdä ulkona, mutta ainut asia, jonka kanssa aurinko ei sovi elämässäni yhteen, on läppärin ruutu.

Kesäiltaisin onkin tultu sisälle kotiin vasta monesti iltatoimien aikaan. Siinä vaiheessa koko sakki on yleensä niin kesäpäivän tahrima, että ollaan kuljettu suoraan ulko-ovesta kylppäriin ja käyty iltapesuilla. Muuten liat, sotkut ja leivänmurut ovat jääneet ulos, joten imuriakaan ei tarvitse heilutella niin usein. Pyykit pestään seuraavan päivän aamutoimien aikaan, ripustetaan narulle ulos lähtiessä ja kotiin palatessa ne voi poimia ulkoilman raikkaina mukaansa.

Soljuvaa, ihanaa ja vaivatonta.

Syksyllä elämänrytmi onkin sitten ihan erilainen. Ja nyt just tuntuu, että juuri siinä on se taika, miksi kesärakkaudestani huolimatta tahdon asua Suomessa. Vaihtelu. En jaksaisi ikuista kesää; kyllästyisin ja tylsistyisin. Elän vaihteluista, ylä- ja alamäistä. Elämän sykleistä, muutoksista ja vuodenaikojen liikkeistä.

Rakastan syksyn kirpeää kauneutta ja elonkorjuun meheviä makuja. Sydämessäni on aina paikka kunnon talvipakkasille, kun lunta tuiskuttaa niin että maisemasta häviävät äänet. Kevään roudasta heräilevä luonto sykähdyttää joka kerta hauraalla kauneudellaan.

Silti näin vuodenaikojen vaihteessa kaiken alla on pieni häilyvä pelko. Menneiden talvien uupunut perintö.

Kestäähän tämä kehoon varastoimani kesän taika taas kolmen seuraavan vuodenajan yli? Jaksanhan minä iloita elämästä, luonnosta, vuodenajoista ja ulkona olemisesta vielä silloinkin, kun kesän paahde on haihtunut iholta, enkä muista, koska olisin viimeksi nähnyt aurinkoa?

Jaa: