Esikoinen halusi juhlia kuusivuotissyntymäpäiväänsä Frozen-teemalla. On suorastaan ihme, että toive kemuilusta Annan ja Elsan tyyliin tuli vasta nyt. Elsa-mekkokin on ehtinyt olla leikeissä mukana jo kolmessa eri koossa fanivuosien aikana. Nyt päivänsankari kiskoi päälleen Lontoon-tuliaisena tuomani Anna-mekon ja sai kylään tusinan kavereita. Juhlista on jo ehtinyt kulua aikaa pari kuukautta, mutta mitäpä pienestä viiveestä. Frozen on yhä edelleen yhtä jäätävän hyvä!
Alkuperäinen ajatus oli, että juhlat pidettäisiin ulkona. Kuopuksen kolmevuotissynttärit syksyisessä metsässä nuotion ympärillä olivat niin kivat ja rennot, että aloimme miettiä, miksipä ei keskitalven lapsikin voisi juhlia synttäreitään ulkona. Frozen-teemaan olisi hienosti myös yhdistynyt pulkkamäki. Mutta kun vielä kemupäivän aamunakin maa oli mutaisen musta, siirsimme juhlat suosiolla meille kotiin.
Frozen-teema ei jostain syystä saanut helposti innostuvaa ja teemoja rakastavaa juhlajärjestelijää minussa liekkeihin. Ehkä siksi, että alkuun tuntui, että teema perustuu niin pitkälti hahmoprintteihin, joihin suhteeni on vähän nihkeähkö. Mutta aika moni lapsi niitä tuntuu rakastavan, ja lähimarketista ostamani Frozen-pahvilautaset saivat synttärisankarin ihan tärisemään onnesta. On liikuttavan söpöä ja ihanaa, miten pieni juttu voi olla lapsesta ihaninta ikinä!
Muuten rakensin teeman lopulta lähinnä sinisen värin, lumenvalkoisten somisteiden ja lastenhuoneesta löytyvien Frozen-hahmojen varaan. Kävin ostamassa Pop up kemuista pahvisia muffarivuokia, joilla olen nostattanut juhlapöydän vähän koreammaksi jo monen vuoden ajan. Nappasin Pop up kemuista myös talvisen jäisissä sävyissä pahvipillejä, ilmapalloja ja pari hunajakennopalloa kotimme juhlatarvikelaatikosta löytyvien kaveriksi. Koska lunta ei ollut, lapset askartelivat paperista lumihiutaleita ikkunoihin.
Sapuskoissa mentiin pääasiassa vanhoilla tutuilla klassikoilla. Karjalanpiirakoita erilaisilla täytteillä, vihanneksia, suolakeksejä, hummusta ja iso kulho popcorneja. Marjoista ja hedelmistä rakentamani kipot tyhjenivät ensimmäisenä. Dominokeksit dippasin sulaan valkosuklaaseen ja ripottelin sinisia nonparelleja päälle – hirvee homma ja ei häävi lopputulos. Muffinssivuokiin leipomani porkkanapiirakat saivat nekin päälle sinistä strösseliä, ja tämä setti onneksi toimii kemuista toiseen.
Kakun tein tuplana tällä vakkariohjeella ja täytteeksi laitoin vadelmamarmeladia ja kuohukerma-ranskankerma-fariinisokeriseosta. Päällysteen kanssa meinasi mennä hermo. Valmiina ostamani sininen sokerikuorrute ei riittänyt koko kakulle, vaikka kuinka kaulin. Lopulta kaiken räpeltämisen jälkeen näytti siltä kuin olisin sulattanut kakun päälle gynekologin kumihanskan tai päiväkodin sinisen kenkäsuojuksen. Olin jo menossa nukkumaan, kun päätin vielä ottaa kakun esiin ja ihan suosiolla leikata päällysteen peittämään vain osan kakusta. Ei mikään kaunein tekijänsä mielestä, mutta kun synttärisankari löysi kakun juhlapäivän aamuna jääkaapista, hän oli aivan myyty. Se on niiiin hieno äiti! Olin sulaa liikutuksesta.
Vaikka koristeluun ja ruokaan on kiva suoda ajatuksiaan, parasta juhlissa ovat tietenkin ihmiset. Koska pulkkamäki ja muu talviriehameininki peruuntui, mitään sen erityisempää ohjelmaa kemuilijoille ei ollut etukäteen mietitty. Nyhersin synttärisankarin toiveesta pienet ongintayllätykset kaikille vieraille ja printtasin juhla-aamuna halukkaille askarreltavaksi kruunut.
Muuten mentiin vapaamuotoisella sekoilulla, eli taattuun ja hyväksi havaittuun lastensynttärityyliin. Hymyilevistä naamoista päätellen konseptia on turha muuttaa tulevissakaan juhlissa.
Lue myös:
- Kolmevuotiaan syntymäpäiväjuhlat metsässä
- Lasten mehudiskosynttärit
- Neljävuotiaan talviset eläinsynttärit
- Yksivuotissyntymäpäiväjuhlat
- Yksivuotissynttäreiden bagelbaari ja muut tarjoilut
- Kolmevuotiaan dinosaurussynttärit
- Kaksivuotissyntymäpäivät ja ilmapallodisko
- Yksivuotissynttäribrunssi
Vapaamuotoinen sekoilu on parasta! Oikein odotan, että pääsen järjestämään poikamme synttäreitä tulevina vuosina <3
Mäkin tykkään juhlien järjestämisestä ja suunnittelusta (vaikka välillä meinaa lipsahtaa stressin puolelle). Muutama vuosi sitten blogituottajana sain tehdä sitä yhtenä pienen pienenä osana työtäni, mikä oli mahtavaa. Kivoja tulevia synttärikemuja teille! <3
”Vapaamuotoinen sekoilu” lähtee kyllä mun kokemukseni mukaan niin lapasesta että olen oppinut lyhentämään kemut 1,5 tuntiin ja miettimään kasan leikkejä/tekemistä/ohjelmanumeroita takataskuun. Kivaa on toki aina ollut mutta seuraavat kemut kyllä ulkoistan jollekin tapahtumajärjestäjälle.
Suosittelen ulkosynttäreitä, myös sekoilun eskaloitumisen takia 😀 Nyt ulkosynttärisuunnitelma peruuntui, mutta hyvin meni silti. Kolmessa tunnissa lapset ehtivät syödä, askarrella kruunut, tanssia ja jännittää ongintaa. Ekstemporena mies veti avaimen piilotus -leikin. Siinä se kolme tuntia hurahtikin, eikä vapaamuotoinen sekoilu ehtinyt lähteä lapasesta 😀
Niin. Kyllä me pihalla aina ollaankin. 🙂 Mutta kun omalla vastuulla on liuta lapsia niin kyllä se 1,5 h on maksimi. Nyt toki tuli mieleen että tulevatko kaverit teille vanhempien kanssa vai yksinään. Siinä on oman kokemukseni mukaan vissi ero. Lasten vanhemmat helpottavat sitä kuviota huomattavasti. Kahdeksan 7-vuotiasta juoksemassa ympyrää pelkästään mun ja mieheni valvonnassa on ainakin mulle jo astetta hard corempi homma. Poikajoukkoa ei myöskään hirveästi askartelut kiinnostele vaan meno on -noh- railakasta ja herkästi myös fyysistä. Ihania toki ovat koko joukko mutta että kolme (!) tuntia. Vain pahimmissa painajaisissani!
Haha, pihasynttärit best siis! Me mielellään otetaan aikuisetkin kahvittelemaan meille, mutta tuon ikäiset lapset saavat toki tulla jo itsekseen. Eli kyllä, osa vanhemmistakin on kemuissa mukana. Helpottaahan se tietty, että on tarvittaessa useampi pyyhkimässä kaatuneita mehuja 😀
Onnea kuusveelle! Ja siis — mun esikoinen on kaksjapuolivee, hänen odotusaikanaan luin blogistasi tämän kuusveen odotuksesta, syntymästä ja vauva-ajasta, joten miten ihmeessä hän voi toden totta olla jo kuusi! Veikkaan, että ihmettelet samaa, vaikka hän onkin ollut enemmän kuin pari, kolme vuotta elämässäsi.
No on tosiaan ihan ihme, että miten se meidän pieni ja sitkeä 2,5 kiloinen vauva voi olla jo noin iso. Ja sitten samalla vauva-ajoista tuntuu olevan ikuisuus, ja on suorastaan kummallista, että hän ei ole jo ainakin koululainen 🙂