Kaupallinen yhteistyö: Pilttipiiri

Maaret Kallion ympärillä tuntuu leijuvan rauhallisuuden ilmapiiri. Teistäkin moni varmasti tietää hänet, psykoterapeutin ja tietokirjailijan, jonka Lujasti lempeä -blogi ja Hesarissa ilmestyvä kolumni valelevat piikikkään ja karvaan arjen ympärille inhimillisyyttä ja pehmeyttä. Minä tapasin Maaretin ensimmäistä kertaa kasvokkain muutama viikko sitten, kun olin kuuntelemassa hänen luentoaan.

Maaretin seesteisyyden vieressä tunsin oman oloni ihan kompastelevaksi ja häslääväksi siiliksi. Olin aamuruuhkassa juoksemisen jäljiltä hengästynyt ja taisin kättelyn yhteydessä heittää jotain typerää läppää kiireestä. Ja siinä sitten toinen vieressä seisoi valkoisessa tahrattomassa paidassaan lempeänä ja kertoi hypnoottisen rauhallisella äänellä, miten on seurannut tekemisiäni. Minä hämäännyin, kompuroin kengännauhoihini (pitäisi ostaa uudet, ne ovat ihan liian pitkät pysyäkseen kiinni) ja kaivoin repusta likaisen nenäliinan pyyhkiäkseni hikeä otsaltani. Morjens.

Minun ja Maaretin läsnäolotaidot ovat selkeästi totaalisen eri janalla, ja juuri siksi halusin mennä oppimaan häneltä lisää. Maaret on luonut Piltin 65-juhlavuoden kunniaksi viisi teesiä kohti lempeämpää perhearkea. Ja mielekkäämpi arki perheellisenä kiinnostaa varmasti minun lisäkseni suurinta osaa myös teistä. Tässäpä siis Maaretin luennollaan tarjoilemat ajatukset arjen leppoistamiseksi:

Kuuntele lasta sinussa. Lapsiperheen arjessa näkyy aina menneiden sukupolvien tavat. Me siirrämme huomaamattakin omille lapsillemme tapoja, jotka olemme itse oppineet lapsuudessa. Se miten minua on hoidettu tai miten minusta on iloittu, näkyvät nyt arjessa omien lasteni kanssa. Kun sen tiedostaa, asioita voi halutessaan muuttaa.

Maaret huomautti, että itselle pitäisi silti olla myös armollinen. Minullakin on mielessäni se ihannevanhemmuus, mutta väsyneenä ja kiireessä sorrun toimimaan omien ihanteiden vastaisesti. Huudan, en jaksa keskustella ja sulkeudun ärsytykseeni. Joudun aika usein pyydellä anteeksi käytöstäni ja selitellä syitä sen takana. Vaikka koen, että haluan pitää itseni skarppina vanhemmuudessa, oppia ja kehittyä, on epätäydellisyys ihan hyväkin asia. Täydellinen vanhempi olisi Maaretin sanoja lainaten kammottava. Lapsi ei opi toimimaan erilaisissa tilanteissa ja erilaisissa mielentiloissa, jos esimerkki on täydellinen, joka ei koskaan tee virheitä.

Arjen keskellä kannattaa muistella, minkälaiset asiat omassa lapsuudessa olivat niitä arvokkaimpia. Se asettaa tahraiset vaatteet ja pölyiset nurkat ainakin hetkeksi oikeaan perspektiiviin. Itselleni tulee heti mieleen lauantaisauna perheen kanssa ja sen jälkeen sohvalla vieretysten jaettu popcornsaavi sekä Napakymppi. Tai retket metsään mummin ja paapan kanssa, kun eväänä oli makkaraa ja navetasta haettua maitoa.

Luota tavallisen taikaan. Tiesitkö, että tutkimusten mukaan ongelmataustaiset lapset hyötyvät rutiineista? Se, että esimerkiksi huostaanoton myötä arkeen tulee ennakoitavuutta, saa lapset voimaan paremmin. Hyvään elämään tarvitaan loppujen lopuksi aika vähän: aikaa, rakkautta ja turvaa. Kun ihmiselle tapahtuu jotain kamalaa, hän ei kriisin keskellä kaipaa mitään erikoisuuksia, vaan toivoisi voivansa elää juurikin sitä tavallista elämää: kurahousuista taistelua, sosekeittolounaita ja kirjastosta lainattuja iltasatuja.

Maaret kehottaa vanhempia antamaan lastensa tylsistyä. Koko ajan ei tarvitse tehdä jotain kehittävää, vaan arkeen tarvitaan väljyyttä. Kun koko ajan ei ole säpinää ja menoa, rauhallisuuden tuomassa turvassa voi kertoa murheensa, tasata suuttumuksensa ja kaivautua kainaloon.

Kosketa ja kosketu. Sekä aikuinen että lapsi kaipaavat kosketusta. Se rauhoittaa ja hellii mielen sekä kerhon murheita. Samalla se on merkki, että tulee kuulluksi ja nähdyksi. Aina on aikaa pysähtyä halaamaan. Kun lapsi kaatuu ja satuttaa itsensä, aikuisilla on tapana puhaltaa kipu pois. Puhalluksessa itsessään ei ole mitään taikaa, mutta parantava lääke on kosketuksessa ja lapsen harmituksen sekä kivun huomioimisessa.

Aikuiset ovat lasten tunnevalmentajia. Lapsena mielialat vaihtelevat vielä nopeasti, mutta aikuinen on jo oppinut säätelemään tunteitaan. Lapsi oppii siitä, miten häneen suhtaudutaan, mutta myös siitä, miten vanhemmat tuntevat ja käsittelevät sekä sanoittavat omia tunteitaan. Tutkimusten mukaan negatiivisia tunteita rahoittaa niiden huomioiminen.

Kirjoitin pari vuotta sitten postauksen Kuulen sua, ymmärrän sua, jossa kerroin juuri tästä huomioimiseen liittyvästä kasvatusoivalluksesta. Usein kun riittää jo se, että toistaa lapsen perässä, mikä häntä harmittaa. Lapsi kokee tulleensa kuulluksi, ja jo se yleensä rauhoittaa tilanteen tai ainakin vie sitä keskustelevampaan suuntaan. Jos et ole vielä lukenut tuota postausta, suosittelen. Se on yksi olennaisimmista kasvatuskikoista ja tunnevälineistä meidän arjessa.

Pidä huolta – myös itsestäsi. Lapsi ei opi vain siitä, miten kohtelen häntä, vaan myös siitä, miten kohtelen itseäni. Jos vanhempi on stressaantunut ja kuormittunut, se heijastuu myös lapseen. Jos pidän huolta omasta jaksamisestani ja hyvinvoinnistani, myös lapset voivat paremmin ja samalla oppivat, miten tärkeää on välittää myös itsestään. Maaret on omassa työssään psykoterapeuttina huomannut, että jos vanhempi uhraa kaikkensa vaikkapa perheen eteen, lapselle käy yleensä samoin hänen vartuttuaan aikuiseksi.

Myötätunto itseään kohtaan näyttäytyy tutkitusti myötätuntona toisia kohtaan. Tästä tunnistan itseni tosi vahvasti mutsina, ja tämä äitiyden kasvutarina varmasti vanhemmille Lähiömutsin lukijoille on näkynytkin täällä blogissa. Vaadin itseltäni (äitinä) paljon – mielestäni sellaista sisäistä tsemppipuhetta ja pikkupiiskausta tarvitaankin – mutta ajan myötä olen antanut itselleni armoa. Aikoinaan ensimmäinen askel sitä kohti oli se, että annoin itselleni luvan hurahtaa äitiyteen, nauttia äitinä olosta sen sijaan, että pelkäsin äitiyden mustaan aukkoon tipahtamista.

Uskalla tehdä huonosti. Maaret on huomannut, että nykyarjessa vanhemmille tulee monesti harhainen mielikuva siitä, että kuka tahansa pystyy mihin tahansa. Tämän kanssa olen itse tasapainoillut, kun muutamia vuosia sitten uupumuksen syvimmässä kuopassa itkin, miten minä muka voin olla väsynyt. Enhän edes rakenna taloa, kirjoita väitöskirjaa tai opettele soittamaan ukulelea tämän kaiken muun päälle!

Maaret kehottaakin meitä vanhempia keskittymään myös vahvuuksiimme ja hyviin puoliimme, joita meissä on. Nekin ovat ihan totta, ja niistä voi ja pitää antaa itselleen tietoisesti kiitosta.

Syyllisyys on hyvä tunne, sillä se ohjaa korjaamaan asioita, jotka itselle ovat merkityksellisiä. Mutta ihan yhtä tärkeää on osata laskea rimaa. Mitkä asiat ovat juuri nyt tärkeitä, ja missä kohdissa voi valita keskinkertaisen tai jopa huonosti tehdyn? Maaret kehotti jokaista miettimään, minkä asian arjessa voisi tehdä kympin sijaan seiskan arvoisesti. Tämä on kaltaiselleni henkiselle kympintytölle tosi hankala juttu.

Koen todella helposti riittämättömyyttä, eikä sitä helpota se, että teen asioita puolivillaisesti. Maaret kuitenkin lohduttaa, että vaikka riittämättömyyden tunteesta ei pääse koskaan eroon, sen kanssa voi oppia elämään. Voi miettiä, että kodin piha on tällä hetkellä ihan hemmetin karseassa kunnossa, mutta sen sijaan sait kirjoitettua kirjan. Tai että mökin seinät ovat edelleen maalaamatta, mutta sen sijaan sait kituvan parisuhteen uudelleen eloon. Tai että et osallistunut harrastusseurasi luottamustoimiin, mutta sen sijaan olit enemmän läsnä lapsen esikouluvuonna.

Viisas valitsee taistelunsa ja asiat, jotka ovat juuri tällä hetkellä tärkeitä.

Kuvat ovat satunnaisia hetkiä yhden marraskuisen arkipäivän varrelta herttoniemeläisessä perheessä.

Share: