Voi hyvänen aika. Siinä niitä nyt oli edessämme, ihan oikeita kenguruita! Viiden pussieläimen lauma vietti päivää pitkässä heinikossa; pari pötkötteli kintut ojossa auringossa, yksi rymisteli pusikossa ja kaksi pisteli suuhunsa heinää paksu häntä askelten tahdissa maata sivaltaen kuin viikate. Ne olivat pienen peuran kokoisia ja oikeastaan näyttivät makaillessaan hämäävän paljon peuroilta.

Australiaan matkatessaan tahtoisi tietenkin nähdä vilaukselta paikallisia elämiä, joita ei näe missään muualla. Koalat, kengurut ja sen sellaiset. Emme kuitenkaan tahdo mennä toljottelemaan niitä eläintarhoihin, joten esimerkiksi koalat jäävät ainakin tällä kertaa näkemättä. Niitä ei juurikaan elä luonnonvaraisena tällä suunnalla Australiaa.

Kenguruita sen sijaan täällä on – siitä kertovat jo tien varsilla olevat kenguruista varoittavat kyltit. Kun Suomessa on hirvivaara-alueita, täällä on muun muassa kenguruvaara-alueita. Kävimme retkellä luonnonpuistossa, mutta kengurut kiersivät meluavan laumamme kaukaa. Vihreinä, punaisina ja mustina leiskuvat papukaijat sentään uskaltautuivat ihmettelemään skandinaavisia mölyapinoita ihan lähietäisyydeltä.

Lopulta kengurut löytyivät lähempää kuin olisi voinut ajatella. Kiitos täällä Australiassa tällä hetkellä asuvan Matkaopas vapauteen -blogin Rositan vinkin, tajusimme lähteä patikoimaan meidän lähiömme ja keskustan väliin jäävälle saarelle, Heirisson Islandille.

Heirisson Island tuntuu olevan hivenen salainen paikka, sillä en onnistunut löytämään sen kenguruista tietoa kaupungin omilta sivuilta. Tripadvisorissa turistit kertoivat saarella nähdyistä loikkijoista, mutta raportoijat tuntuivat saaneen tietonsa paikasta samalla tavalla puskaradioiden kautta kuten minä.

Mitään perille johdattelevia kylttejä ei siis ole. Toisella puolella saarta on piknikpöytiä ja leikkipuistokin. Ihmisiä ei juuri näy, ja ruoho kasvaa niin korkeana, että paikka tuntuu vähän kuin unohtuneen oman onnensa nojaan. Bussilinjatkaan eivät pysähdy saaren kohdilla, vaikka Heirisson Island yhdistääkin silloilla Perthin keskustan ja South Perthin.

Sama meininki jatkuu saaren toisella puolella. Kuiva heinikko törröttää merituulessa, polun hiekka pölisee ja rahisevat pusikot rehottavat villinä. Tulee olo kuin vahingossa livahtanut alueelle, jossa ei saisi olla. On hiljaista, vaikka kaupungin siluetti kohoaa vastarannalla. Lopulta vastaan tulee aita, jossa lukee infoa alueella asuvista luonnonvaraisista kenguruista ja liuta vinkkejä, kieltoja ja neuvoja alueella kulkemiseen.

Aidasta kuljetaan läpi kaksiosaisen portin kautta. Ensin ovesta sisään häkkiin, josta pääsee ulos avaamalla toisen oven. Kengurut selvästi tahdotaan pitää aidan toisella puolella, olivat kuinka luonnonvaraisia tahansa. Siihen varmasti on syynsä: saaren läpi kulkeva tie on vilkasliikenteinen. En voi olla miettimättä, mitenköhän tällainen kävijöiden vastuulle jäävä portti ja portin takana asuvat kengurut toimisi Suomessa.

Aidan toisella puolella maasto jatkuu samanlaisena. Villiintynyt heinikko ja kuivuudesta rapisevat puut sekä pusikot heiluvat hiljalleen tuulessa. Edellä kulkevat mies ja esikoinen näkevät ne ensimmäisenä. Ihan oikeita kenguruita!

Seurailemme niiden meininkiä varovaisena. Vaikka ne näyttävät bambi-silmineen ja rentoine eleineen ystävällisiltä olennoilta, ne saattavat pelästyessään tai harmistuessaan käyttäytyä aggressiivisesti. Ei tee mieli koittaa, minkälaista tuhoa niiden terävät hampaat, jättimäiset koukkukynnet ja valtavan voimakkaat potkut yhdistettynä ruoskana sivaltavaan häntään saisivat aikaan.

Kengurut itse ovat kuitenkin toista mieltä. Vaikka alueella ei juuri näy muita ihmisiä, ovat ne selkeästi kuitenkin tottuneet ihmisiin. Lauman kaksi uteliainta tyyppiä tahtoisivat tulla kovasti tekemään lähempää tuttavuutta meidän kanssamme. Pienen äänettömän tutustumisen jälkeen uskallamme jättää välimatkan lyhyemmäksi.

Ovat nuo uskomattomia eläimiä. Yksi naaras putsaa nuollen pussiaan, jossa lukemani perusteella saattoi tälläkin hetkellä olla poikanen, vaikka en sitä nähnytkään. Kengurunpoikaset syntyvät emon vatsan edessä olevaan pussiin raskauden kestettyä noin kuukauden ja poikasten ollessa alkiovaiheessa. Seuraavan puolenvuoden aikana poikanen jatkaa kehittymistään pussissa emänsä nisää imien.

Viimeisenä kuukautena ennen pussista lähtemistään poikanen syö maidon lisäksi myös ruohoa, jota se kurkottelee suuhunsa pussissa istuskellessaan. Kätevä tuollainen sisäänrakennettu kantoreppu! Poikanen käy tankkaamassa maitoa pussissa vielä senkin jälkeen, kun lähtee sieltä. Samaan aikaan pussissa alkaa jo kehittyä uusi alkio, ja emo tuottaa kahdelle poikaselleen erilaista maitoa eri nisiin.

Tehdessämme vihdoin lähtöä saarelta, pari kengurua lähtee pommimaan vierellämme. Sitten ne jäävät heinikon keskelle seisomaan ja katsomaan kulkuamme. Moikka kengurut, oli mahtava saada tavata teidät!