Olen ollut pitkään sitä mieltä, että mitäpä väliä matkustaessa sillä majapaikalla on. Eihän siellä käydä kuin nukkumassa. Nyt kuitenkin tahdon kertoa teille Sarinbuanan-kylästä, jonne suosittelen ihan jokaista Balin-matkaajaa piipahtamaan nimenomaan siellä olevan majapaikan takia. Sain vinkin Sarinbuana Eco Lodgesta yhdeltä teistä lukijoita, mistä olen valtavan onnellinen. Kiitos! Paikka oli ihan omanlaisensa maailma, joka itsessään oli ainutkertaisen upea elämys ja kokemus.
Sarinbuana Eco Lodge sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Canggusta. Eroa näiden kahden paikan välillä on kuitenkin puolikkaan maapallon verran. Sarinbuanaan kulkevaa kapoista tietä ei ole merkitty kartalle lainkaan, kuten ei tuolle kapoiselle tielle johtavaa mutkittelevaa tietäkään. Vuoristoon noustessa korvat menivät tukkoon ja ympärillä vehreys tiivistyi.
Saimme Sarinbuana Eco Lodgesta perinteisen kahden yön pressiyöpymisen ilmaiseksi, ja lopulta meille tahdottiin iloisena yllätyksenä tarjota myös ruuat. Aktiviteetit maksoimme itse. Täältä* löydät Trivagon tämän hetkisen halvimman hinnan Sarinbuana Eco Lodgeen. Jos ekommat majapaikkavaihtoehtot Balilla kiinnostavat, muistathan myös tämän vaihtoehdon Padangbaissa.
Eco Lodgea pitää uusi-seelantilainen Linda sekä australialainen Norm. He ovat viettäneet Balilla aikaa yli 25 vuoden ajan, ja koko paikka alkoi vähän vahingossa rakentua heidän oman Bali-kotinsa ympärille. Esimerkiksi alueen isoin vuokrabungalowi on alun perin ollut perheen omassa käytössä, kun aluetta hiljalleen rakennettiin. Samassa bungalowissa Linda on myös kotikouluttanut perheen pojat, jotka nykyisin jo opiskelevat yliopistoissa Australiassa. Eco Lodge avattiin virallisesti vuonna 2005.
Mikään turismikeskittymä paikka ei todellakaan vieläkään ole. Vuokrattavia bungaloweja on vain viisi, ja sellaisen saadakseen kannattaa olla ajoissa varailemassa. Me yövyimme Orchid Bungalowissa, joka on oikeastaan kahdelle henkilölle tarkoitettu, mutta jonka sohva onneksi tarjosi pedin kahdelle kainalokkain nukkuvalle tyypille.
Bungalowimme oli kertakaikkisen ihana, täydellinen. Kaikki oli kaunista ja harkittua vessaa myöten. Suihkussa sai käydä taivasalla, ja vierailijoiden käytössä olevat ekosaippuat ovat paikallisten tekemiä. Jokainen rakennus on tehty omanlaisekseen kestävän kehityksen mukaisesti. Esimerkiksi suurin osa rakennuksissa ja huonekaluissa käytetyistä puista on kaadettu Eco Lodgen omilta mailta, ja ne ovat muovaantuneet paikallisten käsityöläisten käsissä käyttövalmiiksi.
En ole nukkunut koko reissussamme aikana niin makoisia ja onnellisia yöunia kuin tuossa bungalowissa. Koska netti oli onneton ja se toimi vain iltakahdeksaan asti ravintolassa, oli hyvä syy ottaa rennommin. Menimme koko sakki nukkumaan ennen yhdeksää, kun olimme ensin katsoneet auringon sukelluksen kaukana rannikolla näkyvän horisontin taakse. Viidakossa hetki ennen pimeyden tuloa on maaginen. Sen sinisyys on syvää, lähes käsin kosketeltavaa.
Vuoristossa on viileämpää kuin sisämaassa tai rannikolla, ja lempeän raikas ilma kulki sisälle bungalowiin ikkunoista. Katossa tuulettimet pyörivät laiskasti ja heiluttivat sängyn ympärille laskettuja verhoja. Kuun ja tähtien ei tarvinnut taistella keinovaloa vastaan, joten ne täyttivät taivaankannen kaikessa kirkkaudessaan. Viidakon äänimatto tuuditti lempästi uneen, josta aamulla sai herätä nähdäkseen suoraan sängystä edessään avautuvan upeimman auringonnousun koskaan. Taivas hohti vaaleanpunaista ja oranssia. Kello oli vähän yli kuuden, mutta keho oli levännyt ja raukea. Linnut lauloivat ja aamuun heräävän viidakkomaiseman yllä lepatteli jättimäisiä perhosia.
Millä tavoin Eco Lodge sitten toteutti ekologisuutta ja kestävän kehityksen turismia – noiden jo mainitsemieni seikkojen lisäksi? Oikeastaan se näkyi kaikkialla ja oli samalla sekä kokonaisvaltaisen erottuvaa että niin itsestään selvää. Jokaisen hotellin tai majatalon pitäjän kannattaisi tehdä oppimismatka Sarinbuanaan, etenkin jos vähäänkään kutkuttaisi ajatus tehdä liiketoiminnastaan ekologisempaa ja siten myös markkinoilla edukseen erottuvaa. Tuntui, että kestävän kehityksen mukaan toimiminen oli Eco Lodgessa elämäntapa, eikä mitään markkinointimielessä päälle liimattua. Vaikkakin tietenkin ekotarra on myös hyvä tapa erottautua joukosta.
Majapaikkamme arvoista voi lukea enemmän täältä, mutta poimin tähän nyt muutaman. Eco Lodgessa kierrätetään kaikki mahdollinen, eikä roskia polteta. Pihassa on komposti, jonka tuotokset käytetään hyödyksi majapaikan luonnonmukaisesti viljellyssä puutarhassa. Likavesi käytetään hyödyksi puutarhan kastelussa, ja juomavetenä on tarjolla suodatettua mineraalivettä.
Hyönteisten annetaan elellä rauhassa, mutta jos niitä vastaan pitää käydä, se tehdään luonnon omin keinoin. Esimerkiksi valkoviinietikka on hyvä muurahaisten hätistelijä. Pyykinpesuun käytetään pesupähkinöitä, ja siivoukseen luonnonmukaisia pesuaineita. Jopa keittiön käytössä olleet öljyt hyötykäytetään ruokailutilojen öljylampuissa!
Keittiön käyttämistä raaka-aineista suurin osa kasvatetaan majapaikan mailla viidakossa ja sen luonnonmukaisesti viljellyssä puutarhassa. Ekologisia arvoja noudattaen viljelty kahvikin tulee ihan lähialueelta. Keittiö keskittyy muutenkin tekemään paikallisia ruokia kauden mukaan, joten vain harva tuote menun valmistelussa tarvitsee maahantuotuja tuotteita (ne on merkitty listalle erikseen). Vegeruuat olivat runsaista, värikkäitä ja maukkaita.
Sarinbuana Eco Lodge on myös hyvin vahvasti mukana kyläyhteisössä. He sponsoroivat esimerkiksi kylän lapsille jalkapalloharrastusta sekä viikoittaisia englannintunteja. Henkilökunnasta kaikki ovat kyläläisiä, joista suurimmanosan Linda ja Norm ovat tunteneet jo 25 vuoden ajan. Henkilökuntaa koulutetaan muun muassa opettamalla luonnonmukaista turismia sekä englantia. Henkilökunta saa myös itse pitkälti valita työvuoronsa, että voivat osallistua seremonioihin.
Linda ja Norm ovat mahdollistaneet myös kahden paikallisen naisen hierontakoulutuksen, jonka avulla naiset nyt voivat työskennellä hierojina Eco Lodgessa. Minä otin puolentoista tunnin hieronnan, mikä oli jumalaista. Se maksoi paljon enemmän kuin ns. rantahieronnat, mutta nyt sain hätäisen läpsyttelyn sijaan ammattilaisen keskittyneen huomion vain minun keholleni ja kropalleni. Olin hoidon jälkeen nautinnosta ja hyvästä olosta pökerryksisssä.
Koska Eco Lodgen alue on niin pieni ja intiimi, kahdessa päivässä tuli olo kuin elelisi henkilökunnan ja muiden vieraiden kanssa pienessä omassa yhteisössään. Omistajapariskunnan kissa ja koirat kulkivat mukana kaikessa. Lapset leikkivät toisten perheiden lasten kanssa Lindan ja Normin lasten vanhoilla leluilla. Teimme kävelyretkiä ja joogasimme kaikessa hiljaisuudessa (ja ei-hiljaisuudessa, kun matkakavereina on lapsia). Söimme yhdessä muiden vieraiden kanssa, sillä luonas ja illallinen katettiin ravintolaan aina samaan aikaan, aamuisin tehtyjen tilausten mukaan.
Sarinbauna Eco Lodgen alueella on myös se viidakkoon kätketty vesiputous, jossa kävimme pulikoimassa ihan vain meidän perheen kesken. Täällä esikoinen myös sai mahdollisuuden pukeutua balilaisen tytön perinteiseen juhla-asuun. Kaikki oli kertakaikkisen kaunista, rauhallista ja puhdasta. Suosittelen lämpimästi nappaamaan omasta Balin-matkasta vaikka vain kaksi päivää Sarinbuanalle, kuten me. Sinäkin aikana ehtii kokea pienen ja intiimin onnellisuusretriitin.
Ooh, tää vaikuttaa ihanalta!
Kunhan saadaan meidän Dublinin reissu pois alta (hehe), alan suunnitella Balin matkaa. Jännää, että mekin jo vuoden päästä taidetaan kulkea vähän samoilla hoodeilla!
Se on ihana! Kaikkien matkaajien kanssa paikka ei varmasti resonoi, mutta jos on yhtään samanlainen reissaaja kuin me, tykkää ihan varmasti! Hyviä suunnitteluhetkiä Balin kanssa, se on kutkuttavaa aikaa 🙂
Nämä on niin kivoja juttuja lukea. En ole koskaan aiemmin ajatellut matkustaa Balille, mutta kyllä vaan tällaiset jutut saa mielenkiinnon heräämään. Mukavaa ja onnekasta loppureissua!
Jee! Taaperoimetyskuva! Jee!
Erityisesti tuo alin kuva on mahtava!
http://westendmum.fi
Oih näyttääpä ihanalta, katsotaan jos tulisi mahdollisuus testata. Nyt ensi reissu mennee Ubudissa, mutta seuraaval kerralla ois kiva kierrellä enemmän ja vaikka yöpyillä vähän randomistikin just tänhenkisis paikoissa!
Voi rakkaus!!!! <3 <3 <3 Miten kuvat ja teksti voivatkaan kuljettaa minut noin kauas omasta arjesta ja ongelmista. Veikkaan ettei tuolla voisi kuin rentoutua! Lisään tämän todellakin listalle paikoista joissa on pakko päästä käymään. Näytin hotellia miehelleni ja jopa hän ihastui! :)
Mahtava kuulla, että pystyn tarjoamaan nojatuolimatkoja 🙂 Bali on tosiaan mielenkiintoinen saari. Niin paljon erilaisia maailmoja saman saaren sisällä.
Välipala se taaperon tiellä pitää 😀
Joo, se on mahtava, vaikka auringonnousu oli luonnossa vieläkin upeampi!
Ubud on se mun ”koti” Balilla, mutta jo vain sieltä löytyy vaikka mitä muutakin unohtumattoman upeaa koettavaa 🙂
Niin kiva kuulla, että tykkäsit testistä ja pääsit sen mukana pienelle vuoristoseikkailulle sinäkin 🙂 Paikka tosiaan oli sellainen, että siellä mieli ja sielu lepää. Suosittelen täydellä sydämellä paikkaa, jos joskus Balille matkaat 🙂
Hei!
Onkohan todella niin, että täältä ei voi varata yöpymistä vain yhdeksi yöksi? Kokeilin hakea eri päiville mutta haulla ei löydy mitään kunnes pidensin hakua kahdelle yölle. Majoitumme muualla balilla, mutta tämä olisi varmasti kokemisen arvoinen paikka ja mietimmekin yhden yön reissua näille maille 🙂
Moikka! Anteeksi vastauksen viipyminen. Nyt en valitettavasti osaa vastata kysymykseesi. Kuvittelisin, että saa kyllä yhdeksikin yöksi, mutta kuulostaa kertomasi mukaan siltä, että se ei sitten tosiaan onnistu. Mä suosittelen tosi tosi lämpimästi tätä paikkaa. Just hiljan miehen kanssa mietittiin, että tuonne olisi niin ihana päästä vielä joskus. Ihan uskomattoman kaunis, rentouttava ja hengityksen tasaava paikka.
Vaan olisitteko maksaneet paikasta 140 AUD mitä hintoja katsoin jos ette olisi saaneet ilmaisia öitä?
En muista nyt tarkalleen hintaa, mitä yhdestä yöstä maksettiin, mutta muistaakseni se oli muutamia kymppejä päälle 100 euroa. Riippuu, minkä kautta varaa ja milloin. Mutta toisin sanoen 140 AUD olisimme todellakin maksaneet myös neljän hengen yöpymisestä ja elämyksestä tuolla per yö. Me vietimme talven Balilla, ja majailimme myös esimerkiksi vuokrakämpässä, jonka vuokra oli parikymppiä yöltä koko meidän sakilta. Mutta tämä oli jotain täysin muuta siihen. Loma reissun keskellä. Niin ja halvempi kuitenkin kuin moni hotelliloma kaikkineen, jos sen tekisin nyt Suomen arjen keskeltä 🙂
Emme olisi koko talvea siellä voineet tai edes halunneet viettää – tietenkään, elimme maapallon toiselle puolelle vietyä arkea, jossa esimerkiksi internetin piti toimia töiden takia, minkä lisäksi budjetti ei olisi riittänyt. Mutta tuo oli muutaman päivän täydellinen loma, vaikka osittain tein töitä sielläkin. Ihan kuten tuolla hieronta oli paljon kalliimpi kuin ns. rantahieronnat, oli se täysin sen arvoista.