Suomalainen mieleni on rasittava. Sen siimeksessä asuu jöröjukka, jonka mielestä pitää välillä vähän murjottaa, vaikka ei oikeasti yhtään harmittaisikaan. Olen kirjoittanut paljon siitä, miten ihanaa täällä Balilla on. Jöröjukan mielestä pitää keksiä välillä jotain vikaakin. Eihän kukaan usko, että sinulla on siellä noin puuterisen pehmoisen söpön mukavaa koko ajan on! Jöröjukka mäkisee, että lukijat ärsyyntyvät, kun koko ajan kaikki on niinpööörfekt.

Mutta kun täällä vain on sitä, täydellistä juuri meille ja juuri tähän hetkeen. Toki kaikkea pientä ärsyttävää löytyy aina. Ihoni reagoi aluksi hyttysenpistoihin kuin vesirokkoon, ihan kuten joka alkukesä Suomessakin. Hikiset reidet hinkkaavat rasittavasti yhteen, kun välissä ei ole kerrosta vaatetta. Ihan kuten helteillä Suomessa. Ja jos joku kakkaa ravintolassa tuolille, kyllä se on ihan ehtaa kakkaa ravintolan tuolilla täällä Balillakin.

Nappasin silti kiinni jöröjukan tehtävään ja keksimällä keksin yhden valittamisen arvoisen asian.

Balilainen kahvi on hirvittävää. Täällä kahvipavut jauhetaan ihan hienon hienoksi ja ne sekoitetaan kiehuvan kuumaan veteen. Sen jälkeen sumppi juodaan sellaisenaan. Yritin kohteliaasti juoda kahvini, kun sen yhden kerran menin balilaisen kahvin ravintolassa tilaamaan. Lisäsin salaa lusikallisen sokeria, vaikka normaalisti sitä en käytä. Ja sitten vielä toisen. Irvistäen oli pakko todeta, että en vain kykene. Kahvi oli kuin kitkerää kerosiinia, jonka pohjalla oli sakkaa.

Ravintoloista ja kahviloista saa toki tilattua länsimaisille paremmin uppoavia kahveja. Joissakin paikoissa kahvia on tarjolla kaikilla mahdollisilla tavoilla cold brewstä cappuccinoon. Baristat tekevät kahvin pyydettäessä vaikka kookosmaidolla, mantelimaidolla ja kylmänä drinkkinä. Kahvilasumppi silloin tällöin riittää minulle ihan hyvin, ja itse asiassa keho ei edes kaipaa sillä tavalla kahvia kuin Suomessa. Jos haluaisin, voisin olla vallan mainiosti ilmankin.

Mutta kun en halua olla ilman. Koti-villan patiolle katettu aamiainen kaipaa viimeiseksi silauksekseen tuoreen kahvin tuoksun ja kahvipapujen paahteisen pehmeän maun. Niinpä yritimme etsiä paikkaa, josta ostaa pressopannu. Sepä ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelisi. Kyselimme paikallisilta ja kävimme läpi erikoisliikkeet ja marketit. Vihdoin kolmannen kahvipannumetsästyspäivän jälkeen tärppäsi. Eräässä kaupassa oli kokonaista yksi pressopannu, jolla oli hintaa yli 100 euroa. Ihan niin paljon kahvihammasta ei kolottanut.

Mies kävi ostamassa teepannun, sellaisen, jossa on siivilä keskellä. Sen lisäksi hän osti kahvia, jonka piti myyjän mukaan olla sopivaa pressopannuun, vaikka meillä ei nyt sellaista pannua ollutkaan. Pääajuttu kahviostoksessa olikin tarpeeksi karkea jauhatus. Kahvipuru oli tälläkin kertaa ihan kuin hienointa hiekanjyvää, ja siivilän sijaan kaikki päätyi suoraan kahviin. Juomatta jäi.

Minä olin tässä vaiheessa sitä mieltä, että mitäpä me kahvilla. Enhän minä ole sitä vielä edes juonut kuin muutaman vuoden ajan, ja hyvin olen tullut toimeen sitäkin ennen. Mies kuitenkin tahtoi viedä kahviprojektin päätökseen ja etsi jälleen uuden kahviin erikoistuneen putiikin. Pressopannua ei ollut sielläkään, mutta pavut jauhettiin tällä kertaa miehen silmien edessä. Saatiin juuri niin karkeaa kahvia kuin haluttiin. Jos jota kuta muuta kiinnostaa tuo liike, se on Balistar Coffee, JL. Dewistalla.

Nyt siis juomme ihan omanlaistaan kahvia. Teepannussa haudutettua balilaista kahvia. Pannusta nousee aamuisin huumaava tuoksu ja makuunkin alkaa jo tottua. Mutta jahka käymme Ubudin ulkopuolella, aion kyllä tsekata pressopannujen apajat siellä. Monissa kahviloissa on pannunsa, mutta silti kukaan ei tiedä, mistä ne on saatu. Arvoitus, joka on pakko ratkaista.

Ai niin ja balilainen viini. Ei mennä edes siihen. Yhden korkatun pullon perusteella täällä on jotenkin saatu haltuun mun ja kavereiden teininä salaa tekemän kotiviinin resepti.

Jaa: