Tammikuun ensimmäinen päivä. Vuosi ensimmäisellä sivullaan, edessä tämä ja 364 puhdasta sivua, joihin elämäänsä kirjoittaa. Vaikka vuoden vaihtuminen on tavallaan vain almanakan sivun kääntäminen arjen jatkuessa entisellään, on se itselleni myös aika katsoa taakse ja ottaa opiksi. Menneen vuoden tilinpäätös kourassani toivon osaavani viedä tarinaa tämän vuoden sivuilla eteenpäin vähemmillä punakynäkorjauksilla.

Viime vuoden teemana oli selkeästi lempeyden opettelu itseään kohtaan. Oli vähän pakkokin, sillä kroppa ja mieli olivat molemmat lähellä romahtamista. Oli opettavaista tajuta, että positiivinen asenne ei todellakaan yksinään riitä siinä vaiheessa, kun mieleen tulee särö. En ole tiennyt, että väsymys voi olla niin mustaa ja kokonaisvaltaista. En voinut käsittää, että ihana ja onnellinen elämäkin voi kuluttaa loppuun, jos monia asioita on joko ihan liikaa tai ihan liian vähän.

Tänä vuonna tahdon jatkaa aktiivisesti hyvinvoinnin ja tasapainon etsimistä. Viime vuonna jätin treeniohjelmastani pois rääkkijumpat, joita ennen niin rakastin. Väsyneelle keholle ne olivat kidutusta. Hakeuduin kohti lempeämpiä liikuntalajeja ja valitsin mieluummin kunnon unet kuin kuusi tuntia nukkumista ja bodypumpin. Sen myötä ensimmäistä kertaa vuosiin kadotin vakituisen liikuntarytmin. Tauot ovat olleet niin pitkiä, että olen välillä jo unohtanut, miltä tuntuu liikunnanilo.

Tänä vuonna toivoakseni löydän oman tähän elämäntilanteeseen sopivan tapani liikkua. Kehoni on todellakin ansainnut terveempää, kevyempää ja notkeampaa oloa kuin tämä keho, jota nyt ympärilläni kannan. Haluaisin joogata enemmän. Ennen olin ihan liian malttamaton joogaan, mutta nyt tuntuu, että alan ymmärtää, mistä siinä on kyse. Joogan väliin voisi ottaa vaikka muutamat potkunyrkkeilyt, jotta saisin räiskittyä kerääntyneet kiukut pois kehoa saastuttamasta.

Toivoakseni edessä oleva vuosi pitää unirytmini hyvänä. Viime vuoden aikana sain onnekseni sanoa hyvästit rikkonaisille öille, mutta nurinkurinen rytmi jäi päälle. Nyt olen tietoisesti koittanut pedata itselleni hyviä yöunia, ja metodi on ollut toimiva. Rauhalliset ja somettomat illat ovat taanneet paremmat yöunet, mikä on terveyden ja hyvinvoinnin perusta.

Ensi vuonna yritän tulla sinuiksi sen introvertin tyypin kanssa, jonka pikkulapsiajat ovat minusta kuorineet esille. En ihan vielä tunne tätä kaveria tarpeeksi tietääkseni, mitä se tahtoo ja mikä sen pitää tyytyväisenä, mutta kuuntelen korvan höröllä. Sen tiedän jo, että minun on pyrittävä järjestämään enemmän aikaa ihan vain itsekseni.

Toivottavasti olen menneistä vuosista oppinut, että tänä vuonna valitsen työkarkkipussiini vain ne kaikista mehukkaimmat ja maistuvimmat työt. Yritän opetella kertomaan ylpeydellä ammatikseni bloggaaja, jotta se joku kummallinen uratykkityyppi sisälläni ymmärtäisi, että se on ihan oikea työ ja riittää. Ei tarvitse tehdä tuplatyötunteja vain siksi, että olisi joku ”oikea” ammatti. Jos en itse ole ylpeä työstäni, ei kukaan mukaan sitä ota tosissaan.

Viime vuosi oli töiden kannalta erinomainen. Siltikin, että jätin pois vakituiset tuottajatyötunnit – ne joiden saamisesta aikoinaan olin niin iloinen. Olen kieltäytynyt pitkän ja piinallisen harkinnan jälkeen isosta työprojektista, jonka olisin ottanut vielä viisi vuotta sitten riemusta kiljuen vastaan. Olen penteleen onnekas, että kivoja töitä olisi tarjolla enemmän kuin kykenen tehdä. Jostain oli taas luovuttava ja jollekin sanottava ei. Blogi ja Unelmahommissa-kirjaprojekti olivat täydellinen työkombo. Molemmat niistä ovat ajasta ja paikasta riippumattomia, mikä sopii eloon pienten lasten ja suurten unelmien kanssa.

Niin ne unelmat. Viime vuonna samoihin aikoihin kirjoitin tekstin, jossa kerroin, miten olenkaan onnellinen unelmista. Edessä oli vuosi, jonne oli suunniteltu isoja, mutta mikään ei oikeastaan vielä ollut varmaa. Vain yksi tuolloin uumoiltu kutkuttavan kiva työprojekti ei lopulta toteutunut, mutta uskon siihen laitetun ajan ja vaivan tuottavan hedelmää joskus myöhemmin, kun on oikeampi aika.

Kaikki muu silloin vielä epävarma sen sijaan tapahtui: kirjoitin yhdessä Satun kanssa ensimmäisen kirjani, mies jäi puoleksi vuodeksi hoitovapaalle, ostimme uuden kodin, remontoimme ja päätimme toteuttaa miehen kanssa nuoruuden haaveemme pidemmästä ajasta ulkomailla lasten ollessa pieniä. Balille lähtöön on enää muutama päivä aikaa.

Tälle vuodellekin on tiedossa unelmia ja toiveita, tropiikissa perheen kanssa vietetyn talven lisäksi. Toivoisin retkeileväni perheen kanssa enemmän niin lähellä kuin kaukana. Miehen viimeinen ja syksyyn asti kestävä hoitovapaapätkä antaa toiveen siitä, että saamme pakattua rinkat useammin kuin viime vuonna. Töiden kannalta on parasta, että minulla ei ole aavistustakaan, minkälaisesta paletista tänä vuonna elantoni koostan. Mitähän tuolta vielä on tulossa!

Yritän tänä vuonna myös elvyttää remontin alle jääneet sosiaaliset suhteet. Olen ollut melkoisen kehno ystävä ja pohtinut, että yökyläily voisi olla vuoden 2017 juttu. Kaipaan elämääni useammin lattialle levitettyjä siskonpetejä ja yhdessä ystävien kanssa syötyjä aamiaisia, ja uskoisin lastenkin olevan tästä suunnitelmasta riemuissaan. Voisin tilata tulevalta vuodelta myös muutamat treffit miehen kanssa ja paljon pussailua. Kiitollisena ottaisin vastaan yhden sellaisen: arkisen ihanan ja erityisen upean vuoden, niin itselleni kuin koko maailmalle.

Jaa: