Yhteistyössä Gummerus ja Suomen Blogimedia

Suomessa on valloillaan kaksi trendiä, jotka saavat minut hykertelemään ilosta ja toivomaan, että ohikiitävän hetken sijaan ne olisivat pysyviä: retkeily luonnossa sekä kasvisruoka. Suomen metsissä samoilee enenemissä määrin lapsiperheitä, ja vegaaniruokahyllyistä on tullut kauppojen myyntihittejä. Meidän perhe on huomaamattaan päätynyt trendien aallonharjalle.

Retkeilyn ihanuudesta olen kirjoittanut blogissa paljonkin, mutta tämän sanon virallisesti nyt ensimmäistä kertaa: meillä kotona syödään kasvisruokaa. Olen kokenut paremmaksi tuoda blogin ruokapostauksissa vegekulmaa esiin sitä sen kummemmin alleviivaamatta. En oikein edes tiedä miksi. Ehkä tuntuu hassulta alleviivata jotain, mikä on meille tavallista elämää. Ja sitä paitsi, pauhaaminen on aina huonosta, mutta esimerkistä joku saattaa kiinnostuakin. Mutta nyt ensimmäistä kertaa vähän vegetarismitykitystä. Oletteko valmiina!

Homman nimi on siis se, että minä ja lapset olemme lakto-ovo-vegetaristeja, eli emme syö minkäänlaista lihaa, mutta käytämme valikoiden maitotuotteita sekä kananmunia. Etenkin juustorakkaudessa on eettiset ristiriitansa, mutta näin mennään ainakin nyt. Mies ottaa välillä ravintolassa liha-annoksen, välillä vegeannoksen. Kalastusreissuillaan hän saa osan ruuastaan suoraan luonnosta. Päätös kasvattaa lapset kasvissyöjiksi oli päätös siinä missä olisi ollut se, että kasvattaisimme heistä sekasyöjiä. Minun ja miehen yhteen sovitettuihin arvoihin sekä arkeen sopi se, että lapset eivät syö lihaa.

Ilmapiiri kasvisruokavalion ympärillä on muuttunut selvästi viime vuosina ja radikaalisti 15 vuoden aikana, kun itse olen ollut vegetaristi. Saman ovat huomanneet Ruotsissa Sara Ask ja Lisa Bjärbo, joiden Kasvisruokaa koko perheelle -kirja on nyt käännetty Suomeksi ja löytyy painotuoreena ostettavaksi täältä. Kun he etsivät kirjalleen kustantajaa viisi vuotta sitten, kustantamot torppasivat idean heti. Kasvisruokailusta kiinnostuneiden perheiden katsottiin olevan ihan liian pieni kohderyhmä. Kun kirja sitten lopulta ilmestyi, se on ollut yksi parhaiten myyneistä keittokirjoista Ruotsissa jo kahden vuoden ajan, ja sen käännösoikeuksia on myyty Suomen lisäksi muihinkin maihin. Vähänpä kustantajat tiesivät!

Pääsin kirjayhteistyön myötä jututtamaan Saraa ja Lisaa sähköpostitse, ja he kertoivat kasvisruokavalion olevan kaikkien ruokatrendien ykkönen Ruotsissa tällä hetkellä, samassa syssyssä lähiruuan kanssa. Kun pr-toimisto Food & Friends julkaisi pari viikkoa sitten jokavuotisen raporttinsa ruotsalaisten sapuskoista, oli kasvisruoka kiilannut nyhtöpossun pois ruokasuosikkilistalta. Mitäköhän ruotsalaiset sanovat suomalaisesta nyhtökaurasta? Tutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia ruotsalaisista aikoo tulevan vuoden aikana vähentää lihan syöntiään ja viisi prosenttia suunnitteli siirtymistä täysin kasvisruokavalioon.

Sara kertoi myös kuullensa, että monen koululaisen vanhempi on alkanut valmistaa perheelleen kasvispainotteisempaa ruokaa, sillä lapset itse niin toivovat. Meillä ystäväperheen nelivuotias päätti tovi sitten ryhtyä kasvissyöjäksi, sillä ymmärsi, ettei lihaa valmisteta, vaan kasvatetaan. Koska päätös on ollut niin vahva, perheen aikuiset ovat alkaneet kokata kotona kasvisruokaa ja nyttemmin lapsi syö päiväkodissakin vegevaihtoehdon. Noissa pikkuskideissä on tulevaisuus, mikä lämmittää tällaisen vegemuorin sydäntä.

Meillä lapset ovat olleet kasvissyöjiä vauvoista lähtien, ja äidinmaitokin on tislattu kasviksista, joten heille se on normi. Yksivuotias ei asiaa vielä pohdi, mutta nelivuotias kausittain paljonkin, joten asiasta on saanut käydä hyviä keskusteluja. Itselläni syyt vegetarismiin ovat eettiset, mutta ekologisuus, terveellisyys ja ruuan maukkaus tulevat erinomaisena lisänä. Vaikka lapsi ei tietenkään ymmärrä asiaa yhtä laajasti kuin aikuinen, nelivuotiaallammekin eettisyys – eli lapsen näkökulmasta se, että hän ei tahdo syödä eläimiä – on pääsyy siihen, miksi hän on kasvissyöjä. Hän on kyllä omasta tahdostaan maistanut kalaa. Jos lapset joskus tahtovat siirtyä sekasyöjiksi, asiaa katsotaan uudestaan. Kotona tuskin lihaa aletaan laittaa, mutta satunnainen ravintolasyöminen voisi silloin olla hyvä ratkaisu. Satunnaisenahan liha muutenkin kannattaisi syödä, vaikka minulla länsimaisena hyvinvointipallerona onkin mahdollisuus olla kokonaan ilman ja kasvattaa myös lapseni samalla arvopohjalla.

Kasvisruokaa koko perheelle -kirjan kirjoittajista Lisa alkoi poikaystävänsä kanssa pohtia kasvatusperiaatteitaan, kun hän 8 vuotta sitten odotti esikoistaan. He päättivät, että lopettavat lihan syömisen ja että koko perheestä tulee kasvissyöjiä. Toinen kirjoittajista, Sara, taas kiinnostui kasvisruokailusta ollessaan au pairina berliiniläisessä perheessä, jossa lapset olivat vegetaristeja. Kiinnostus kasvisruokaan sai Saran myös kouluttautumaan ravitsemusterapeutiksi. Nykyään hän työskentelee Karoliinisessa yliopistosairaalassa ja työnsä puolesta kahlaa läpi vegeruokavaliota käsittelevää tutkimusaineistoa. Pari vuotta sitten Sara kirjoitti isoon ruotsalaiseen terveysalan lehteen (Läkartidningen) artikkelin ”Kasvisruoka on hyvää – myös pienille lapsille”, ja tällä tavalla lahden toiselta puolelta katseltuna näyttäisi siltä, että Saraa on kiittäminen ruotsalaisen terveydenhoitohenkilökunnan hyvästä kasvisruokavaliotietotaidosta.

Me olemme Suomessa saaneet kuulla terveydenhoitohenkilökunnalta muutamia kummallisia olettamuksia kasvisruokavaliosta, kuten nyt vaikka sen, että proteiiniköyhän ruokavalion takia kasvissyöjälapset jäävät lyhytkasvuisiksi. Totuushan on se, että etenkin kasvissyöjänä pitäisi lähinnä syödä höttöistä paahtoleipää ja ranskiksia, että onnistuisi kärsimään proteiinipuutteesta. Kasvisruuassa on runsaasti hyviä valkuaisaineita, joita saa tankattua muun muassa pavuista, linsseistä, herneistä, tofusta, pähkinöistä, siemenistä, kvinoasta, soijarouheesta – ja jos syö maitoa tai kananmunia – kaikista maitotuotteista ja kananmunista.

Me kävimme esikoisen vauva-aikana juttelemassa ruokavaliostamme ravitsemusterapeutin kanssa neuvolan ehdotuksesta. Ajattelimme, että on hienoa päästä kuulemaan asiantuntijalta lisätietoa, mutta todellisuudessa tilanne meni toisinpäin. Ravitsemusterapeutti pläräsi papereitaan hajamielisenä ja me olimmekin se osapuoli, joka päivitti toisen faktoja. Lopulta terapeutti totesi naurahtaen, että teillä on kyllä asia hyvin hanskassa. Hänelle kun yleensä tulevat ns. ongelmaveget ovat kuulemma yleensä teinejä, joiden kasvisruokavalio koostuu juurikin siitä paahtoleivästä yhdistettynä ranskalaisiin ja jukurttiin. Silloin ongelmat ovat tietenkin ensisijaisesti vähän muualla kuin kodin jääkaapilla. Onneksi yleensä kasvisruokailijat ottavat selvää sapuskoista, ja tietävät esimerkiksi, mistä kasviksista saa rautaa ja että kalsium ei ole maitoteollisuuden keksintö, vaan sitä saa myös kasviksista.

Kaikki tällainen nippelitieto saattaa kuulostaa vaikeilta sisäistettävältä, mutta kun ne on kerran miettinyt ajatuksella läpi, sen jälkeen ne ovat selkärangassa. Silloin niitä ei enää edes mieti, sen kun vain nauttii ruuasta. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että kunhan syö monipuolisesti, kasvisruoka pitää terässä kaikki vauvasta vaariin. Ainut vitamiini, joka pitää ottaa purkista on B12-vitamiini, mutta sen saanti kannattaa tsekata, vaikka söisi lihaa. Beekaksitoista kun on tärkeä, mutta hankalasti imeytyvä vitamiini. Mä olen käynyt mittauttamassa B12 arvoni ja vähän yllätykseksenikin ne olivat erinomaiset (en saanut siis sieltä syytä muistamattomuudelleni, mikä on yksi vitamiinipuutoksen oire).

Ravitsemustietouden lisäksi toinen kasvisruokailussa monia mietityttävä asia tuntuu yleensä olevan ruokaostokset. Mutta ei hätää tämänkään suhteen. Kaupassa käyminenkin vegenä on ihan normaalia, kun kasvisruokailu on omassa arjessa, noh, normaalia. Mitä nyt kaikilta pieniltä mökkipaikkakunnilta ei voi olettaa saavansa esimerkiksi soijanaggeja grilliin. Kai se on kuin vieraaseen maahan muuttaessa ruokakaupassa käyminen. Pari ekaa viikkoa menee ihmetellessä kummallisia systeemejä ja lukiessa purnukoiden ainesosaluetteloita, mutta sen jälkeen arkisen ruokakaupparallin voi vetäistä vaikka kaksi lasta lahkeissa rääkyen ja väsyneet silmäpussit kylmälaitteiden poistoilmassa lepattaen.

Jos kasvissapuskointi kiinnostaa, mutta päätyy kaupassa seisomaan munakoiso kädessään H. Moilasena, suosittelen naputtelemaan täältä ostoskoriin Kasvisruokaa koko perheelle -kirjan. Siinä käydään lyhyesti ja iloisella meiningillä läpi kasvisruokailun perusteita, mutta keskitytään lopuilla sivuilla siihen kaikista olennaisimpaan: maittavaan ruokaan, joka tyhjenee jokaisen perheenjäsenen lautaselta parempiin suihin – ainakin jos perheen pienimmällä väellä ei ole meneillään nirsoiluvaihe tai joku muu mikälievaihe. Reseptejä löytyy niin arkisiin paniikkiaikataulupäivällisiin kuin viikonlopun hitaisiin lounaisiin. Kaikki kirjan reseptit ovat vegetaarisia, ja täysin vegaaniset tai täysin kasvisperäiseksi muutettavat ohjeet on merkitty.

Kirja tarjosi jopa odotettua enemmän inspiraatiota tällaiselle hedelmä- ja vihannesosaston kehäraakille. Tiedättehän, välillä keittiössä tuskaillessaan tarvitsee vain muistutuksen jo olemassa olevista asioista. Siihen kauniskuvaisten reseptikirjojen selailu on paras lääke. Kasvisruokaa koko perheelle -kirja muistutti, että ah niin, avokadoa voi leivittää ja paistaa, että sekametelimunakokkeli on tyhjän jääkaappipäivän pelastus ja että kasvissosekeitot ovat nopeita valmistaa. Uusia oivalluksia oli muun muassa se, että bolognesekastikkeen voi valmistaa mustista linsseistä sen iänikuisen soijarouheen sijaan. Ja nuo mantelipyörykät, jotka postauksen kuvissakin lautasella pötköttelevät! Niin täydellinen (ja hajoamaton!) koostumus, että resepti jäi kerrasta vakkariksi. Seuraavalla kerralla lisään vain vähän enemmän mausteita ja teen sivuun kylmän kermaviilikastikkeen.

Suurin juttu kirjaa selaillessa oli se, minkä tunsin liikahtavan sisälläni. Se oli etäinen muisto siitä, että joskus arkiruuan laittaminen oli mielestäni kivaa ja nautinnollista. Mullehan on pikkuhiljaa pikkulapsivuosien aikana käynyt niin, että aikatauluttomassa ilmapiirissä viihdyn keittiössä – mitä tapahtuu siis noin ei koskaan – mutta muuten entisestä ruuanlaittorakastajasta on tullut keittiövihaaja. Kirja kuitenkin muljautti jotain sisälläni uuteen – tai ehkä vanhaan – asentoon. Ehkä tämä tästä, ehkä joskus taas nautin ruuanlaitosta tiistaina iltapäivällä kello 16.32. Ei ihme, että Kasvisruokaa koko perheelle -opus on ollut myyntimenestys juuri lapsiperheissä.

 

Jaa: