En tiedä teistä, mutta itse olen aina pitänyt puukäsitöiden taitajia mystisinä ja upeina. No ja vähän kuumiksina myös. Puu materiaalina on kaunis, elävä ja mielenkiintoinen, ja tuntuu hämmästyttävältä, että jonkun käsissä se taipuu käyttöesineiksi.

Ja nyt minä ihan itse väkersin koivusta rastin pannunaluseksi. Vaatimustasoltaan se on sellainen, joita alakoululaiset tekevät ekana puukässävuonna, mutta mä olen onnellinen. Ihan itse tein, ja se on kaunis! Liittymäkohta ei ole millilleen keskellä ja rastin muodostamat puurimat eivät ole keskenään samanpituisia kaikesta mittailusta huolimatta. Mutta ihan hyvä saavutus siihen nähden, mitä keskittymiskykyä haastavaa säätöä tekemiseen liittyi.

Rasti muutti keittiöömme tovi sitten, kun osallistuin vastuullisen puu- ja paperituotesertifikaatin, PEFC:in, järjestämälle puukässätunnille. Meille tietotaitouttaan oli jakamassa hollantilainen Jelle van der Beek, joka vaatimattomasti tunnetaan myös puuguruna. Oli ihana huomata, miten vähällä välineistöllä gurutkin puuta muokkaavat. Jelle kertoi, että hän tekee suuren osan töistään ihan pienellä perusvälineistöllä: japanilainen käsisaha (mieletön väline, tahtoo kans!), puristin, taltta ja kumipäinen nuija.

Puukäsityöharrastuksen aloittaakseen ei siis tarvita verstasta ja kallista työkalupakkia, vaan nikkaroida voi myös vähällä välineistöllä vaikka pienessä kaupunkiasunnossa. Kurssilla meillä oli pöytinä parista lyhyestä lankusta tehdyt pikkupöydät, joiden ääressä istuttiin maassa. Sellainen minikokoinen verstaspöytä sujahtaa jemmaan vaikka kaapin päälle.

Jaa: