No nyt! Enpä olisi ikinä uskonut saavani postia, jossa kerrotaan Lähiömutsin olevan ehdolla blogigaalassa. Ei siksi, ettenkö olisi ihan pirun ylpeä blogistani, vaan siksi, etten ole nähnyt gaalailtoja ihan tällaisten pieruleggarimutsien juttuna. Mutta niin kuulkaa on vain päässyt käymään, että olen ehdolla Aussie Blog Awardsissa sekä Aussome & Unique -sarjassa että Readers’ choice -mittelössä. 

Enkä muuten ole ainut ehdolla oleva perhebloggaaja! On kiva, että tätäkin blogiskeneä on alettu arvostaa ihan niin pitkälle, että meitä uskalletaan kutsua gaalaillalliselle silläkin uhalla, että punaiselle matolle ilmestyy tepastelemaan suohirviö, jonka pieneksi jääneen juhlatantun olkaimien välistä vilkkuu kauhtuneet imetysrintsikat. Ja kyllä, tarkoitan tällä vain omaa habitustani.

Ei kai siis ihme, että olen tästä kunniasta vallan innoissani. Sillä tietenkin kirjoitan mielestäni sellaista blogia, jota itsekin tahtoisin lukea. Niin kai kaikki bloggaajat. Onkin kutkuttavaa olla ehdolla yhdeksi blogitaivaan kirkkaimmistä tähdistä. Hyvä, etteivät iltateet purskahda näppäimistölle ajatuksen hulvattomuudesta! Mutsiblogi ja tähtien säihkettä!

Jos minulta kysytään, on siisteintä olla ehdolla juuri Aussome & Unique -sarjassa. Eikä vain siksi, etten minä mihinkään muuhun kategoriaan blogeineni edes änkemällä sopisi. Näin esikarsinnan tehnyt raati kuvailee edustamani sarjan ehdokkaita:

Aussome & Unique -kategorian blogit erottuvat ainutlaatuisuudellaan, ja ne tunnetaan persoonallisesta tyylistään ja järkkymättömästä laadustaan. Näiden blogien aihealueella ei ole merkitystä, sillä tässä kategoriassa ratkaisee asenne. Tärkeintä on onnistua postaus toisensa jälkeen kiehtomaan lukijoita – omasta tyylistä tinkimättä.

Mä olenkin äärikovassa seurassa, mikä on jo valtava saavutus sekin. Jotain vallan omituista saa tapahtua, että kulttuurin, kauneuden ja tyylin maailmasta tunnetut tuomariston jäsenet Lähiömutsin sieltä voittajaksi valitsevat. Mutta jos mä selvisin kuukausikaupalla nukkumatta yli neljää tuntia putkeen, mikä tahansa voi olla mahdollista.

Readers’ choice -kategoriassa tuomariston ajatuksilla ei ole väliä, vaan voittaja valitaan avoimella äänestyksellä. Jos siis haluat antaa kannatuksesi Herttoniemeen, olisin iloinen ja onnekas, jos äänestäisit Lähiömutsia täällä. Jokaisella äänellä on väliä, sillä ehdolla on liuta blogeja, joiden lukijakunta on valtavan kokoinen verrattuna omaani. Voitontahto minussa on herätetty!

Ai niin, sitten vielä se perus. Mitä mä puen? Imetysrintsikoita en ole enää kuukausiin käyttänyt, älkää huoliko, mutta ei vaatekomeron ovea avaamalla vastaan kyllä tähtien säihkettäkään tule.

Jaa