Tajuan vasta nyt mamalandiassa tarpoessani, miten pihalla aikaisemmin olin kohtutuoreen vauvan ja hänen vanhempiensa luona vierailuun liittyvissä käytännöissä ja ajatuksissa.
Yhden vauvan äidin kokemuksella väitän, että:
Kyllä ne tahtoo vieraita. Itse ajattelin aikaisemmin, että en uskalla ottaa juuri babyn maailmaan pyöräyttäneeseen äitiin yhteyttä. Luulin, että tuoreet vanhemmat tahtovat piehtaroida vauvatuoksussa keskenään. Väärin.
Olisi ollut pikkaisen orpoa istua synnärillä maitoinen sairaalamekko päällä ja katsoa puhelinta, joka ei soi. Ei vaikka ilouutista olisi jo rummutettu joka tuutista. Olisin ajatellut, että siellä ne ystävät nyt viettävät elämäänsä, johon minä en enää kuulu. Itselläni oli paniikinomainen tarve pitää yhteyttä vauvakuplan ulkopuoliseen maailmaan. Se oli ainut keino varmistaa, että vaikka kahden sijasta meitä onkin nyt kolme, olen silti olemassa vielä muutakin kuin äitinä.
Kätilöopistolla vietetyn viikon aikana pyrinkin haalimaan vierailulle jokaisen ystävän ja perheenjäsenen, joka vain läpi tuulen ja lumituiskun paikalle pääsi. Jos synnytyssairaalasta voisi heittää pihalle venyvien ja paukkuvien vierailuaikojen takia, meidät luultavasti olisi heivattu kadulle niskaperseotteella.
Kotiin päästyämme oli ihana nähdä välillä ihmisiä, joilla oli ehjät sukkahousut ja ripsiväriä. Koska paukkuvat pakkaset muurasivat meidät ensimmäisinä viikkoina lähes kokonaan kotiin, oli elintärkeää saada ympärilleen ihmisiä, jotka puhuivat muustakin kuin imuotteesta ja napatyngän eritteistä.
Kysy lahjatoiveita. Pidin aikaisemmin lahjatoiveiden kysymistä yllätyksen vesittämisenä. Väärin, fiksua se on. Etenkin ensimmäisen lapsen saaneissa perheissä vauvavarustuksesta saattaa puuttua jotakin, jonka lahjaksi saaminen jelppaisi usvassa tarpovia vanhempia.
Jos ei kysy, vaarana saattaa olla, että vie 56 senttisen potkupuvun, joita lipaston laatikossa on jo parikymmentä. Järkevät vanhemmat antavat lahjatoiveista vihiä kysyttäessä. Jokainen kun tietää, että vaikka sanoisi ”emme tarvitse lahjoja”, sitä untuvahiuksista uutta tyyppiä tahdotaan silti jotenkin muistaa.
Meillä on onneksi niin fiksuja ystäviä ja perheenjäseniä, että he osasivat tuoda just ihania lahjoja, joista jokainen on tullut tarpeeseen. Osa odottaa vielä ullakolla Minimen kasvamista ja kehittymistä. Me annoimme vihiä vauva-arsenaalin puutteista ja lisäksi paremmin tietävät osasivat lahjoa asioilla, joita emme silloin vielä tienneetkään tarvitsevamme.
Ota mukaan omat eväät. Anteeksi te ystäväni, jotka olette saaneet lapsen ennen minua. Ummikkouttani ilmestyin uutta tulokasta katsomaan ilman pullia ja voileipiä. Teillä oli pöytä katettuna minua varten, enkä nyt äitinä ymmärrä, miten siihen kykenitte.
Itse olisin kovasti tahtonut kestitä perheen uutta tulokasta katsomaan tulleita vieraita yltäkylläisesti. Muutaman kerran jotain aloinkin väkertää, mutta joko tein sen yöllä tai vaihtoehtoisesti sain homman valmiiksi vasta, kun vieraat saapuivat ja ottivat Minimen hetkeksi hoiviinsa. Lopulta nöyrryin ja ilmoitin aina etukäteen, että sapuskaa on pöydässä, mikäli vieraat kipaisevat tullessaan Alepan kautta.
Pullan lisäksi voin vannoa tuoreiden vanhempien arvostavan tuliaisena tuotuja puolivalmisteita tai vaikka itse tehtyä makaronilaatikkoa, jonka saa pakkaseen odottamaan sitä päivää, kun vauvan mielestä mutsilla ja isillä on parempaakin tekemistä kuin ruuanlaitto.
Muista sisarukset ja lemmikkieläimet. Vauva-aviiseissa muistutetaan, että jos perheessä on vauvan lisäksi vanhempia sisaruksia, myös heitä kannattaa muistaa. He kun kuitenkin ovat huomiosta nyyttiä enemmän innoissaan.
Mä en ymmärrä, miten monilapsisissa perheissä oikein pärjätään. Musta kun tuntuu, että lopulta melko vähään tyytyväiset kissammekin ovat välillä ihan heitteillä. Peruspalvelut pelaavat jotenkuten, mutta menneitä ovat ne ajat, kun ehdin rauhassa istua kissa sylissä ja rapsuttaa pörröistä masua.
 |
| Täällä minä murjotan eteisen kaapissa, kun kukaan ei ehdi leikkiä mun kanssa. |
Onkin ihanaa, että vieraamme ovat ottaneet kissamme syleihinsä ja rapsuttaneet niin kauan, että karvakasoilla meinaa mennä mielihyvästä taju.
Kaappaa vauva itsellesi. Ennen äidiksi tuloani saatoin käydä moikkaamassa juuri maailmaan pullahtanutta vauvaa ilman, että otin vauvaa syliini kertaakaan. Ei siksi, että en olisi halunnut, ei todellakaan. Minä kun vain yksinkertaisesti luulin, että tuoreet vanhemmat haluavat kiehnata vauva-ajassa niin antaumuksella, että eivät tahdo luovuttaa perheensä uutukaista edes hetkeksi syleilyyni.
Väärin, väärin, väärin! Kiehnaaminen on kivaa, mutta kohtuus kaikessa. Alkuaikojen symbioosin keskellä oli mahtavaa, kun sai välillä käyttöönsä kaksi kättä. Kukaan paitsi äiti tai isä ei voi tajuta, miten siistiltä voikaan tuntua laittaa tiskejä koneeseen tai pedata sänky käyttäen sekä oikeaa että vasenta kättä ja tietäen, että joku muu pitää vauvalle seuraa. Älä siis vieraana tarjoudu siivoamaan kahvittelun jälkiä vaan nappaa vauva syliisi ja anna äidin tehdä se.
 |
| Ota syliin! |
Niin ja kerro vieraana haluavasi ottaa lapsen syliisi. Tuoreet vanhemmat kun saattavat ajatella, että et tahdo kuolaista vauvaa sotkemaan vaaleaa silkkipaitaasi.
Ajoita vierailusi saunavuoroon. Puolituntinen saunavuoro saattaa olla ainut hetki viikkoihin tai jopa kuukausiin, kun tuoreet vanhemmat saavat olla kahdestaan. Jos vain suinkin arvelet pärjääväsi vauvan kanssa tovin ilman hänen vanhempiaan (ja hei, pärjäät sä), mene vierailulle saunavuoron aikaan ja vie tuliaisiksi saunaoluet.
Vie roskat mennessäsi. Etenkin talvivauvan kanssa roskien vieminen saattaa olla hankalampi tavoite kuin raskauskilojen karistaminen. Vauvaa ei ehkä vielä saa edes viedä ulos tai ainakin roskakatokselle lähteminen sekä pääseminen vaatii pukemisineen ja siirtymisineen tunnin valmistautumis- ja toiminta-ajan. Nappaa siis vierailun päätteeksi roskapussi mukaasi.
Jos sinun empiiriset tutkimuksesi ovat päätyneet eriäviin lopputuloksiin tai huomaat listasta puuttuvan jotain oleellista, huomioitasi odotellaan kommenttiosiossa.
Mahtavia vinkkeja! Itsellani kun ei ole (viela) vauvaa niin eipa olisi tullut naita asioita ajatelleeksi. Pidetaan siis nama vinkit mielessa!
Terveisin syksyisesta Sydneysta,
Maria
Loistava kirjoitus!!
Ja vieraat voisivat käydä kyläilemässä sen ensimmäisen vauvantervehdyskäynnin jälkeenkin. Ei tosiaankaan tarvi jättää omaan rauhaan. Mutta ei enää ilta-aikaan, kiitos. Ainakin meillä jo aivan pikuvauvasta asti vilkas Pieni tarvitsi rauhaa illasta ja hirmuisen imetysmaratonin alkaakseen nukkumaan. Oli kenkkua vetäytyä vauvan kanssa yläkertaan, kun vieraat jatkoivat alakerrassa seurustelua isännän kanssa. Olin aivan kade kun isäntä sai kaiken seuran ja kuitenkin töissäkäyvänä sai jo aikuisseuraa muutenkin :/
Ihana kirjoitus! Pikkuisemme täyttää pian 8 kk ja osasin tosissaan eläytyä tekstiisi. Muistan kuinka vauva-arjen alettua kaipasin enemmän kuin koskaan ystäviäni ja uutisia ”ulkomaailmasta”, oma elämä kun keskittyi sohvannurkan ja vaipanvaihtopisteen välille.
TYKSi ei huolinut kuin isovanhemmat, ja esikoista synnyttäessä oli kyllä kummit jne.. mutta mullapa oli yksityishuone koska oli niin täyttä, ei häiritty muita.
Ekat vieraat tuli heti kun päästiin kotiin, tai siis ne odottikin jo meillä ja oli ruokaa jne. Vauva kuitenkin nukkui ekat kuukaudet ja meillä oli yövieraita melkein jokaviikonloppuna.. Synnytyksen aiheuttamat sotavammat sai aikaan sen että jos piti seisoa 20min, piti syödä buranaa 😀 Toisaalta 2vkon iässä mentiin jo 300km mummolaan, hautajaisiin ja muuten vaan kaverille. Pieni vauva on iisi matkakumppani, paljon kivampi kun esim 1v jolla on jo omaa tahtoa.
Ystäväni, joka synnytti pari kuukautta sitten ihanan pienen tyttösen, kommentoi eilen meillä vieraillessaan mulle näin: piä sä N.N:ää vähän aikaa, että mä saan kerrankin juoda kahvin rauhassa… 🙂 ja minähän pidin! Ystäväni oli aivan innoissaan! Eli allekirjoitan täysin nämä kommenttisi, vaikka omia lapsia ei olekaan.
Just näin! Ja vielä puheenaiheista: puhukaa muustakin kuin vauvasta!! Toki kuuluu asiaan puhua tulokkaasta, mutta tuoreet vanhemmat nautiskelevat kaikista ulkomaailman tiedonmurusista kuin pitkään säästetyistä herkuista. Huomasin itse olevani käsittämättömän energinen, kun kerran haukuttiin kaverin kanssa työpaikkojamme kilpaa.
Ja toi opm, eli oma pulla mukaan, pätee kyllä. Mutta myöhemmin voi olla hyvä idea antaa mamman puuhastella. Saan kerran viikossa tehdä ruokaa, kun siskot sylkyttää vauvaa ja todellakin haluan tehdä! Alepan pullat ja einekset alkaa jossain vaiheessa tökkiä…
Mistäpäs niitä tulisi ajatelleeksi, jos ei itse ole vauva-arkea kokenut. Siksipä ajattelin koittaa pelastaa edes muutamat mutsilandin ulkopuoliset samoilta virheiltä ja luuloita, mitä itse lapsettomana tein.
Ja terkkuja Kesäisestä Helsingistä! Nyt on jo sellaiset fiilikset, että uskaltaisin alkaa puhua kesästä.
Monet lapsiperheelliset ystäväni ovat muuten sanoneet tuota samaa; ovikello voisi soida myös ensimmäisen vauvavisiitin jälkeen. Itselläni on käynyt tsäkä, kun ovat ymmärtäneet sen ilman sanomistakin.
Nuo iltavierailut ovat muuten kinkkisiä. Normityöläisen arkea viettäviä ystäviä kun ei oikein ehdi nähdä arkisin kuin iltaisin. Ainut mahdollinen paikka tavata on kotimme. Ja silloinkin minä istun imettämässä noin kuudesta eteenpäin. Että mitäs sulle kuuluu joo.
Äläpä! Omat kuulumiset ohittaa yleensä vain hätäisesti, että mitäs täs, tätä samaa, mutta kerro nyt sinä jotain mutsilandian ulkopuolisia uutisia ja kuulumisia!
Joo, oon kuullut noista rajoituksista. Onneksi Kättärillä sai kutsua kylään vaikka koko pitäjän. Ja niinä päivinä, kun saatiin pitää koko huone itsellämme ilman verhon takaista kaveria, tähän pyrittiinkin.
Pienen vauvan kanssa on tosiaan helppo matkustaa. Etenkin ihan aluksi, kun ei ole edes mitään päivärytmiä vielä. Voi luuhata vauvan kanssa pitkin kyliä yömyöhään asti. Onneksi Minime nukkuu yönsä hyvin, joten nyt rytmin löydyttyäkin yökyläily on edelleen mahdollista.
Molempien käsien käyttäminen vain omien tarpeiden tyydyttämiseen on kyllä mahtavaa! Välillä kun tuntuu, että en enää edes muista, miten käytetään sekä haarukkaa ETTÄ veitseä.
No näin on! Tuntuu ihan uskomattomalta kuulla juttuja muiden arjesta, duunista ja lounasseteleistä. Muistaa, että niin tosiaan, sellainenkin maailma on vielä olemassa.
Ja totta myös tuo mamman tahto puuhastella. Mä tykkään ruuanlaitosta, ja nyt on ihan mahtavaa, jos joku pitää lasta sen aikaa, että saan pilkottua vaikka sipulin kerralla loppuun ilman keskeytyksiä.
Ihana, kerrassaan ihana!! Vapauttavia huomioita – ja mä olin kyllä autuaasti unohtanut kaikki nää jutut ku viimeisestä vauva-ajasta omalla kohdalla jo kohta viis vuotta. Taidanpa rynnistää kälyni tykö mahdollisimman pian!!! 😀
Hyvä kirjoitus ja tällainen ohjeistus olis pitänyt saada silloin ku itsellä ei ollut lapsia. Syyllistyin varmaan noihin kaikkiin mainitsemiisi ”rikkeisiin”. Nyt vasta tajuan ku on oma lapsi että tosiaankaan ne äidit ei halua vain ja ainoastaan puhua lapsistaan yms. Edelleenkin on se ihan oma identiteetti tallella. Thank God!
Niin, kai (nääkin) hommat voi unohtaa, joten muistutuksena myös jo lapsen saaneille. Eli joo, heti sinne kälylle kylään!
Äläpä, todellakin olisi pitänyt saada joku ”kun ystäväsi saa lapsen – vinkit mutsilandian ulkopuolisille” -esite.
Voisko tätä aihetta sivuten vielä lisätä, että ”älä soita, ellei ole pakko!”. Mutsi ei ennätä juoruta vanhaan malliin ja jos ennättääkin, ei siihen ole kapasiteettia – eikä kauheesti juoruttavaakaan.
Pahimmillaan puhelin herättää vauvan ja parhaimmillaakin puhuminen on multitaskausta. Ulkopuolisesta voi olla hauskaa kuunnella vauvan juttelua, mutsi sen sijaan kärvistelee vauvanhoidon ja puhelimessa puhumisen välimaastossa, koittaen kuulostaa suht järkevältä samalla kun jälkikasvu huutaa nälkäänsä.
Lähetä tekstari. Ne piristää ja niillä voi herkutella. Tekstariin voi vastata vaikka imettäessä ja etenkin sillon, kun itselle sopii.
Mä kyllä tykkään, että kaverit soittelee. Vaikka välillä en pystykään vastata. Tai kun pystyn, joudun lopettamaan kesken kaiken hoitaakseni jonkun minikatastrofin.
Että jos jonkun asian haluaa varmasti tuoreelta mutsilta selvittää, kannattaa mennä kylään tai lähettää se tekstari. Vastausviive oli mulla aluksi kolme päivää, mutta nykyään olen jo vähän petrannut. Paras aika vastata on yöimetyksen ohessa, kun tyyppi ei tahdo sen kummemmin huomiota, vaan vetäisee safkansa silmät ummessa. Kaverit luulevat heräävänsä känniviestiin, kun syy onkin imettävä mutsi.
Ihana blogi. Lähes kaikesta olen tähän asti ollut samaa mieltä, mutta sairaalaan en vieraita kaipaa. Siis en. Koti vieraat oli kivoja sai tulla heti kotiutumispäivästä lähtien.
Tänks! Näinpä niitä eroja tietenkin on. Siksi kannattakin ystävilleen tiedottaa, mikä oma suhtautuminen vieraisiin heti laitoksella tai heti kotiuduttua on.
Nyt tuoreena äitinä voin todeta et tää on niin totta! Voi kun pääsisi rauhassa saunaan ois niin helmeä :-). Kumpa oisin myös itse tiennyt tän lapsettomana..
PS. Mahtava blogi, ihana lukea sun ytimekästä tekstiäs nimettäessä yöllä ja nauraa ääneen et tää on niin tätä!
Nyt puhut enemmän ku asiaa! Just tältä musta tuntu lapsettomana ja nyt muksun saannin jälkeen. Otanpa tästä opikseni! Viehättävä blogi muuten 🙂
Tämä on vanha juttu jo, mutta haluaisin tuoda vielä yhden näkökulman asiaan. Sinänsä hyvät neuvot koskevat ihmisiä, jotka ovat olleet läheisiä jo ennen lasta. Ei kuitenkaan voi ajatella, että ne jotka eivät ole olleet ennenkään läheisiä ja käyneet kylässä, alkaisivat yhtäkkiä tehdä niin vauvan synnyttyä.
Minulla on kaukainen sukulainen, jonka kanssa emme ole lapsuuden ystävyyden jälkeen olleet kovinkaan paljon tekemisissä. Meistä on tullut erilaisia ihmisiä, nähdään harvoin lähinnä suvun juhlissa. Nuorempana joskus saatoin vielä lähettää tekstarin ja kysyä kuulumisia, mutta sukulainen ei ehtinyt työelämänsä kiireltä edes vastata. Sitten yhteys lähes katkesi ja näin meni kymmenisen vuotta. Sukulaisen häissä minulla ei ollut mitään osaa, polttareihin ei pyydetty. En pitänyt asiaa outona vaan lähinnä vahvistuksena siitä, että ystävyyttä ei enää aikuiselämässä ole ollut. Mutta kun heille sitten syntyi vauva, alkoi suoranainen painostus mennä käymään ja kertoilla kuulumisia sieltä ”mamalandian” ulkopuolelta, vaikka emme olleet kovin henkilökohtaisia jutelleet siihenkään asti. Tämä oli todella vaivannuttavaa, ja jouduin tasapainoilemaan sen välillä, miten voin olla kohtelias mutta kieltäytyä sellaisesta läheisyydestä, jota meidän välillämme ei ollut ennenkään ollut ja jota en nytkään halunnut.
Olen siis juuri se ihminen, joka kävi vain kohteliaasti ensivisiitillä. Enkä ottanut vauvaa syliin, koska minun ei tehnyt mieli. (Joskus vauva tuodaan naiselle pyytämättä, enkä silloin toki kieltäydy.) En ole kylmä enkä kova, mutta jouduin hankalaan tilanteeseen, koska en kokenut näitä ihmisiä läheisiksi. Ystäväni ovat muualla. Tunsin itseni varaventtiiliksi, joka yritettiin ottaa käyttöön kun huomattiin, että ennen lasta ystävyyssuhteet oli laiminlyöty ja kaikki aika omistettu työelämälle. Sitten ajateltiin, että sukulainen on sentään aina olemassa: otetaanpa hänet takaisin elämään nyt kun meillä on tarve. Ei näin! Pitäkää yhteyttä niihin ihmisiin, joiden kanssa yhteys on ollut jo ennen lasta. Jo kauan sitten hiipuneita suhteita ei voi lämmittää, mutta ihan upouusiahan voi ehkä löytyä lasten kautta.
Tämä on kuitenkin erikoistapaus, enkä usko että kaikki äidit hoitavat sosiaalisia suhteita näin. Blogi vaikuttaa joka tapauksessa mukavalta!
Reilusti myöhässä pitää vielä kommentoida (blogin alusta loppuun lukeminen käynnissä):
Minua hieman harmittaa nämä äitiblogeista löytyvät ohjeet lapsettomille, ei niinkään tämä kirjoitus, joka on ystävällismielinen ja hyödyllinenkin, vaan enemmän jossain toisesssa blogissa lukemani vaatimuslista, joka oli sävyltään melko närkästynyt, jopa loukkaantunut. Mistä lapsettoman pitäisi tajuta mitä hänen vierailultaan toivotaan? Ja ennen kaikkea: miksei lapsiperhe voi itse kertoa vierailleen ja ystävilleen toiveistaan? Minä todellakin tunnistan näitä ”vääriä” toimintatapoja omista vierailuistani tuttavien pienokaisten luona, mutta kyllä tuntuu pahalta lukea niistä jälkeenpäin äidin blogista, kun olisi voinut ottaa asian puheeksi kasvokkain. Olen esimerkiksi kuullut jälkeenpäin jupinaa siitä, kuinka lapsellistuneet ”unohdetaan” ensivisiitin jälkeen. No, voihan lapsiperhe itsekin soittaa ja pyytää kylään, tai vaikka ensivierailun aikana kertoa, että mielellään saa tulla toistekin.
Tämä kritiikki ei nyt koske tätä blogikirjoitusta, vaan on ihan yleinen huomio aiheesta.
Itse tuoreena äitinä en kaivannut ainuttakaan vierasta etenkään ensimmäisiin 10 viikkoon mutta kyllä niitä tuli kun mies ei ymmärtänyt vaikka sanoin. Ja en todellakaan halua vieläkään 17 viikon jälkeen antaa vauvaani muiden syliin, annan koska kaikki sitä kärttävät, mutta ärsyttää kun ne ei ymmärrä antaa sitä takaisin. Todellakin haluan elää vauvakuplassani, mieluiten yhteydenpito viesteillä 😀
Tai voi vierailla sovitusti ja maksimissaan tunnin ja mieluiten niin että vauva on minulla 🙂 tätähän ne ihmiset ei ymmärrä vaikka jo melkein sanookin suoraan :/