Poistin juuri puhelimestani aamuiset automaattiherätykset. Neuvolalääkärin mielestä mun pitää ottaa supistusten takia lungisti nämä pari jäljellä olevaa työviikkoa, joten käteen lättäistiin sairaslomalappu mammaloman alkuun asti. Vaikka olen osaa duuneista ajanut alas jo muutaman kuukauden, stoppi tuli yllättäen. Olo on pölmistynyt.
Eniten ehkä sapettaa, että en olekaan se teräsmutsi, joka jatkaa elämäänsä normaalisti raskaudesta huolimatta. Mun piti vielä loppumetreilläkin kopistella korkokengillä kemuissa ja kokkareilla, emännöidä vohvelibrunsseja lähiössä ja jumaliste vaikka polkea fillarilla synnyttämään. Nyt olen lääkärin määräyksestä nyhjöttänyt sohvalla villasukat jaloissa, kissa sylissä ja Sex and the city -boksia hallinnoiva kaukosäädin kädessä.
Ei menny niin kuin teräsmutsisuunnitelmissa. Siksi päätin listata äitityyppejä, joiden kaltaisiksi en ikinä Minimen putkahtaessa maailmaan halua päätyä. Voi sitten jälkikäteen käydä tästä listasta kätevästi katsomassa, miten monen raivostuttavan mutsipiirteen sitä onkaan vahingossa päästänyt juurtumaan itseensä. Kun ei tämä raskauskaan ole mennyt itselaaditun ohjekirjan mukaan.
Äitiys on ihan kivaa -äiti. Epäileväinen asenteeni äitiyden ihanuutta kohtaan on saanut jotkut mamat ärhäkälle puolustuskannalle. Jos se sitten on ihanaa ja pehmeän lutuista kuin lauma Halinalleja, miksi epäilykseni tuntuvat osuvan herkkään kohtaan? Ja etenkin, miten äitiys voi olla ihankivaa? Yhtä kysymyksiä herättävä ja epäilyttävä vastaus kuin ihan hyvää silloin kun kysyy kuulumisia. Joku hommassa on pielessä, kun ei voi sanoa vaan kivaa tai hyvää. Mä toivon, että perheellisen elämä tulee olemaan ihan superia, mutta paskoine hetkineen, päivineen, viikkoineen, jopa kuukausineen. Mutta eniten mä toivon, että se ei tule olemaan vain ihan kivaa.
Facebook-äiti. Ensinnäkin mua kummastuttavat tyypit, jotka valittavat siitä, että kotiäidit saastuttavat mutsipäivityksillään heidän Facebook-feedinsä. Ihan yhtä paljon kotiäidit voivat valittaa, että heitä ei voisi vähempää kiinnostaa vaikkapa mun ex-elämän skumppahuuruiset tilapäivitykset. Kuka on tuomaroimaan, kumman elämä on kenenkin mielestä kiinnostavaa? Sitä paitsi, parhaat kotimutsipäivitykset ovat ihan legendaarisia. Mutta jos joka ikinen päivitys koskee kakan olomuotoa ja päiväunien pituutta, alan epäillä, onko mutsi ihan terve ja onko sillä muuta elämää. Ihan samat ajatukset tulisivat mieleen, jos kuukausitolkulla seuraisin jonkun seinälle ilmestyviä skumppatöröpäivityksiä.
Mutta yksi asia on varma. Jos joskus vaihdan profiilikuvakseni pelkästään lapseni kuvan, tulkaa ja viekää mut päiväkännien ääreen miettimään tekosiani. Muutama vuosi sitten teimme kissoja omistavan ystäväni kanssa protestin ystäväpiirimme Facebook-sivut vallanneita vauvoja vastaan. Vaihdoimme profiilikuviksemme kissojemme kuvat. Ole sä kuolaava vauva, mä oon pörröinen kissa. Mutta hei oikeesti, mieluiten kuitenkin ihan oma itsesi vaan.
Lässyttäjä-äiti. Mä olen aina ihmetellyt, miten ihmiset ylipäätään oppivat puhumaan, kun niille lapsina puhutaan läpälässynlää-kieltä. Vauva on ihminen ja mielestäni sille voi puhua ihan kuin normaalille ihmiselle nyt puhutaan. Uusimmassa Vauva-lehdessä lässyttäjät saavat lisäpontta liirumlaarumilleen, sillä tutkimuksen mukaan vauva seuraa hänelle suunnattua lepertelevää puhetta tarkkaavaisemmin kuin kuullessaan tavanomaista kieltä. Tämä mutsityyppi saattaakin olla kompastuskiveni. Lässytänhän mä salaa jo kissoillenikin. Painoarvo sanalla salaa. Kotona saatankin olla Minimen kanssa vähän hellanlestas, mutta ikinä ette saa mua kiinni kieli pehmeänä lässyttämisestä julkisella paikalla.
Miehensä kadottanut -äiti. Kun kirjaston vauvaopus-osasto on koluttu, taitaa olla parasta siirtyä parisuhde-osastolle. Vauva-aika tulee olemaan vaaravyöhykeaikaa parisuhteelle, näin on varoiteltu. Ja kyllä siitä osviittaa on saatu jo nyt raskausaikana. Vaikka pariskunnasta tulee äiti ja isi, se ei tarkoita, että kumppanista tulee vain äiti tai vain isi. Kyllä se toinen sirkusta pyörittävä tyyppi on se sama herkkuperse edelleen. Peli on menetetty siinä vaiheessa, jos jopa pariskunnan kahdenkeskisellä ajalla nämä vanhemmuuteen hukkuneet raukat kutsuvat toisiaan äidiksi ja isiksi. Lähiöjeppe ei koskaan tule olemaan Isi. Hän tulee olemaan aina Rakas, joka on myös lapseni isi.
Vauvakeskustelupalstanarkki-äiti. Siis hei. Ei todellakaan.
Yksikön kolmas persoona -äiti. Vain Hitlerin kaltaiset tyypit ovat tarpeeksi sairaita saadakseen luvan puhua itsestään hän-muodossa. Silti lukemattomat mamat painelevat pitkin ostoskeskuksien leveitä käytäviä rattaita työntäen ja hokien ”äidin pitää vielä ostaa maitoa” ja ”äiti antaa äidin kullalle pian ruokaa” -mantroja. Eikä tämä itsensä ylentäminen yleensä lopu ennenkuin vauva on hujahtanut pari metriä pituutta ja kasvattanut finnipesäkkeen molempiin poskiinsa. Kyseessä on ehkä nopea tapa iskostaa nappulan mieleen, että toi tyyppi on äiti, mutta eiköhän se vähemmälläkin asian hoksaisi.
Vanhemmuus keski-ikäistää -äiti. Ensimmäistä kertaa vauva- ja perhelehtiä selaillessani ihmettelin, missä ovat kaikki ikäiseni vanhemmat. Lehtien kiiltävillä sivuilla poseerasi vain tanttavaatteisiin pukeutuneita keski-ikäisiä, jotka pälyilivät väsyneillä silmillään hoitamattoman hiuspehkonsa alta. Tarkemmin juttuja lukiessani tajusin, että kyllä ne valkoisiin, hennosti läpinäkyviin ja liian tiukkoihin reisitaskucapreihin sekä Marimekon unikko-lippalakkiin pukeutuneet mamat olivat ihan omaa ikäluokkaani, kolmenkympin molemmilta puolin. Lukeeko neuvolakortissa pienellä präntillä, että olet nyt sitoutunut vanhenemaan yhdeksässä kuukaudessa kaksikymmentä vuotta ja vaihtamaan vaatekaappisi Nakkilalaisen mummon kanssa?
Annoin minuuteni lapselleni -äiti. Tämä mutsityyppi puhuu vain lapsistaan, kun häneltä kysytään kuulumisia. Jos elämään ei todellakaan kuulu mitään muuta kuin lapsi, olisiko aika tarkistaa, millä vaihteella sitä elämässään körötteleekään eteenpäin? Lapsi on toki ihan hiton tärkeä osa pakettia, mutta kyllä siihen täytyy kuulua muutakin. Muuten on vaarana ajautua Elän vain lasteni kautta -mutsiksi. Sellaisten äitien elämässä tapahtuu vain, jos lasten elämässä tapahtuu jotakin. Olkoonkin, että naperot ovat jo aikaa sitten räpytelleen siipiään ja lennähtäneet risukasasta omaan elämään. Pidä kiinni omasta elämästäsi ennenkuin on liian myöhäistä.
Liityin hiekkikselle, pakkohan se oli kun tänne eksyin.
Oma listani ennen noita kahta pirulaista näytti juurikin tältä.
Se miltä se näyttää nyt on, hmmm tulkittavissa kenties hävitykseksi.
Innolla jään odottamaan lähiömutsin listan kehitystä 😉
Semiä!
Ai niin ja kiitos vaan, keskustelupalstalinkki sai kusemaan housuun.
hb: Tervetuloa, omat hiekkalapiot mukaan! Hävitys on mielestäni kuitenkin parempi kuin ihan kiva, siinä on sentään jotain meininkiä! Ja joo, linkkiä ei suositella juuri synnyttäneille, lirahdusvaara väistämätön.
No joo, tästä on kyllä ihan kivat kaukana.
Luokittelisin itseni nykyään paskaaks tässä-äidiksi.
Niin sanan varsinaisessa merkityksessä kuin sen vierestäkin.
Hyvää paskaa, mutta silti välillä aika paskaa 😉
Ainakin kun niitä sittiäisiä on kaksi.
Eli hävitys mikä hävitys.
Ja meininkiä löytyy joten sitä kaipaavalle voisinkin suositella kersojen pyöräytystä pienellä ikäerolla.
Toimii!
Joopa joo. Joskus (kai?) olen miettinyt samoja, mutta nyt kolmen äitinä keksin montakin hyvää selitystä. Ainakin lässyttämiselle ja itsestään kolmannessa persoonassa puhumiselle on muistaakseni joku hieno psykologinen selityskin äiti-identiteetin vahvistamisesta ja ”lapselle sopivista äänenpainoista”. Kuuden vuoden kotiäitiyden jälkeen mitä kuuluu -kysymyksiin ei oikein keksi vastauksia joihin lapset eivät jollain lailla sisältyisi. Ja kun luonto ei ole ollut armelias eikä ruuhkavuosilta jää aikaa liikunnalle eikä aina edes suihkussa käymiselle tai tukan kampaamiselle (jos kampaa käyttelee, niin sillä tietysti sukii ja letittää pienten prinsessojen haituvat) niin kummasti sitä alkaa näyttää väsähtäneeltä mummolta. Ja puketua kuin sellainen: trendiliikkeistä ei nimittäin löydy kampetta raskauksista kärsineelle kropalle, ja vaikka löytyisi, ei niitä kotihoidontuella kuitenkaan juuri osteltaisi. Ja ne vaatteet saa ostettuakin niin kätevästi ruokaostosten yhteydessä prismasta. Vanhat hienot kuteet eivät tietenkään raskauksien jälkeen enää mahdu päälle. Ja jos mahtuvat, niin mitä siitä vaikka jostain päin vähän kiristäisivätkin – poiskaan ei raski laittaa, jos ne vielä josklus vaikka sopisivatkin. Parisuhde kärsii, kun kuuden vuoden aikana kasautunut univelka takaa sen, että sänkyyn päästessään mieluummin nukkuu kuin tekee lisää lapsia. Öö, tulikohan nyt käsiteltyä joka kohta…?
Kyllä äitiys on silti ihanaa, kamalimmillaankin ihan parasta 🙂
Semmosta mä vaan tulin sanomaan, että munkin piti asua jossain muualla kuin itähelsingissä kaupungin vuokrakaksiossa kolmikymppisteni aikaan, mutta 4 päivää ennen synttäreitä on muuttoauto tilattu.
Nää listaukset on hauskoja, mutta 6kk äitinä ja taidan löytää itseni jokaisesta kuvauksesta! Varsinkin tuo lapsen kautta mutseilu on tuttua kun elämään ei yksinkertaisesti mene enempää sisältöä kun se uusi sisältö vie kaikki mehut 🙂
Hihhih.. ootappa vaan, ootappa vaan.. Ennen kuin huomaatkaan, lapsi täyttää sun maailman, ajatukset ja elämän kaikkinensa. Huomaat, miten sille maailman suloisimmalle pikkuiselle supiset ja sipiset helliä sanoja hellällä äänellä, ehkä jopa pikkuisen lässyttäen.. =D Vauvoilla vaan on sellainen vaikutus! <3
Mäkin kuvittelin ennen lapsia monenmoista, mm että mun lapset ei tappele, sehän on vain kasvatuskysymys.. =D Neljä ihanaa ja kamalaa kakaraa aika isoiks kasvattaneena voin sanoa, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.. Ja minusta on suorastaan hupaisia nämä trendikkäiden tulevien äitien palopuheet, miten ”minä en ainakaan koskaan”.. =D En mäkään ajatellut esim tekeväni asioita niin kuin oma äitini, mutta kuinkas kävikään, hitto, huomaan viljeleväni samoja typeriä sanontojakin kuin se.. auts!
hb: paskaaks tässä -äitiys kuulostaa totuudenmukaiselta ja myös toimivalta toimintatavalta.
Minna: Mä taidan kaatua tuohon lässyttämiseen ensimmäisenä, mutta julkisilla paikoilla älämöinti läpälässynläänä, never! Mutta huh, kuuden vuoden kotiäitiyden jälkeen mä olisin kadottanut minuuteni lisäksi myös järkeni. Tsemppiä! Vaikka päädyimmekin asumaan lähiöön, täältäkin käsin on onneksi helppo pitää yllä ystäväsuhteita, kropan kuntoa ja kuontalon olemusta – myös vauvan kanssa. Onneksi ystäväpiirissä on muutamat mainiot esimerkit, jotka osoittavat sen olevan mahdollista. Ja kirppareilta sekä second handeista onneksi löytyvät päheimmät ja tyylikkäimmät vermeet niin mutsille kuin Minimellekin, joten rahaa säästyy kahviloissa notkumiseen. Syrjäkylillä selviydy mutsiudesta ihmisenä -pelissä olisikin enemmän haastetta.
Oi mutsi mutsi: Sä selvisit pidempään, mulle muutto lähiöön tuli nyt 28-vuotiaana. Katsotaan, miten räkäsesti voin käkättää tälle listalle tuossa reilun puolen vuoden päästä. Mutta tavoitteita pitää aina olla. Ja etenkin yritystä.
Heli: No mä odotan, innolla ja kauhulla! Vähän tosiaan saatan mäkin lipsahtaa lässyttämään, salaa, kotioloissa. Mutta kyllä niille naperoille voi ryhtyä puhumaan kuin normaaleille ihmisille (mitä ne käsittääkseni ja ainakin toivoakseni ovat) viimeistään, kun oppivat kontrolloimaan suolensa toimintaa.
Ounou, allekirjoitan kyllä pari kohtaa. Teen/ olen tehnyt seuraavia: lässytän (nykyään vähemmän thänk kood)sekä puhun äiti- muodossa. Sille ei vaan voi mitään, se tulee niin ajattelematta ettei pysty muuttamaan:) Ja olen syyllistynyt tuohon ”ihan kivaa”- mentaliteettiin, ainakin muistan sanoneeni sulle joskus FB:ssä niin:D
No, asiahan on niin että välillä se äitiys vituttaa ihan käsittämättömän paljon ja tuntuu, että itse ei ole muuta kuin vastaanottava paskasankko jonka tekisi mieli juosta karkuun ja repiä hiukset päästä. Mutta välillä se on taas niin ihanaa ettei sanotuksi saa:)
Ihan täyttä paskaa + mahtavan ihanaa= ihan kivaa
Heheheeee!
Jatta
Jatta: Saat mutsisyntisi anteeksi! Mutta ootko sä sanonut, että äitiys on ihan kivaa? Et oo voinu. Se on paha… Mun suorittama facebook-stalkkaus sun profiilissa ainakin tekee susta kadehdittavan päheen mutsin, jollaseksi päästäkseen mun pitää vielä ottaa vastaan aika monta paskasankoa.
Hahahaaa kiitti Hanne, et usko miten ”päheen äidin” titteli sulostuttaa mun päivää:) Oikeasti. Omaksi onnekseni en koskaan muttunut noiksi irvikuviksi, joista kirjoitit. Vaikka sitä kamalasti pelkäsinkin. Mutta sitten tajusin että enhän minä minuuttani kadottanut, sain siihen vaan pienen lisäosan mukaan:) Sama käy sulle, tiedän sen. Itselleni kävi niin että minusta tuli 1000x herkempi ja tunteellisempi. Ja se on vain mun mielestä hyvä. Mun mielestä sun fiilikset on oikein hyvällä mallilla, kunhan annat itsellesi luvan olla myös se lässyttävä äiti. Ja niitä ”musta ei koskaan tule sellaista äitiä”- fiiliksiä on hyvä olla, niin mullakin oli. Ja ei minusta sitten sellaista tullutkaan. Eikä tule sinustakaan, koska et ole nytkään sitä tyyppiä:) Susta tulee kans pähee äiti!
Tsemppiä odotukseen, anna itselles lupa hiljentyä ja rauhottua, se tekee hyvää.
Jatta
Susta tulikin se trendikkäin, mitä jokaisen vitsikkään mamman pitää nykyisin olla: bloggaaja-äiti. Ja, hei, Hertsikka ei ole lähiö, se on kylä!
22. joulukuuta kirjoitit: ”Katsotaan, miten räkäsesti voin käkättää tälle listalle tuossa reilun puolen vuoden päästä. Mutta tavoitteita pitää aina olla. Ja etenkin yritystä.”
No, kuinka kävi? 🙂
Täällä kirjoittelee yksi minusta-ei-koskaan-tule-äitiä-koska-äitiys-on-kamalaa-raatamista-ja-äidit-on-ihan-pimahtaneita -tyyppi, joka on kuitenkin salaa vähän sitä mieltä että lapset-on-kyllä-aika-ihania, ja joka lukisi mielellään vähän päivitystä äiti-tilanteesta sun kohdalla 🙂