Lähden yhdessä lasten kanssa innolla niin festareille kuin museoihin ja niin metsään kuin kahviloihin. Mutta sitten on joitain paikkoja, joissa käymättäkin tuntee, että tämän ensikokemisen tahdon säilyttää hetkeen, kun olen matkassa vain aikuisseurassa.

Sellainen vuosikausia säästelemäni rykelmä mielenkiintoisia paikkoja sijaitsee Länsi-Helsingissä, vierekkäisissä saarissa juuri ennen Espoon rajaa. Lehtisaaren hylätyn näköisessä vanhassa ostarissa sijaitsee autenttista lähi-itämaista ruokaa tarjoava Old Jerusalem -ravintola sekä artesaanikahvia paahtava ja tarjoava Maja Coffee Roastery. Kuusisaaren puolelta taas löytyy Didrichsenin taidemuseo, joka henkii harmoniaa jo pelkistä kuvista.

Muutama viikko sitten lauantaina otin täältä idästä bussin ja lähdin itsekseni odotetulle kotikaupunkimatkalle länteen. Pikkujuttu monille, mutta itselleni hykerryttävän harvinaista. Puoliso on viikonloput voittopuolisesti töissä, ja jos ei ole, salibandyharrastuksen pelit ja treenit osuvat nekin usein viikonlopuille. Jäljelle jäävästä vähästä perheajasta ei sitten yleensä tahdo karsia minuuttiakaan, joten ilman lapsia vietetyt lauantaipäivät ovat niin harvinaisia, että en edes keksinyt mihin niitä verrata. Ehkä numeroon nolla?

Lasten kasvaessa on kuitenkin tapahtunut sellainen mahtavuus, että viime aikoina olemme onnistuneesti testanneet konseptia, jossa lapset lähtevät mukaan puolison treeneihin. Lapsista on hauskaa lämiä omilla mailoillaan kentän vieressä, jossa mailojen kanssa on sähläämässä myös joukkueen muiden jäsenten lapsia. Puolison treeneihin se ei aiheuta (älytöntä) lisäsäätöä, ja samalla hän saa vähän kolmenkeskistä aikaa lasten kanssa. Ja minulle tipahtaa aikaa ihan itsekseni. Kelpaa!

Niinpä siis pääsin pitkän panttaamisen jälkeen kokemaan Lehtisaaren ja Kuusisaaren tarjoaman fyysisen ja henkisen ravinnon. Mukaan kotikaupunkimatkalle sain ystäväni Marikan, jonka kanssa treffasimme Lehtisaaren vanhassa ostarissa. Betoninen ostarirakennus on luotaantyöntävän ruma ja kolho, mutta sen autioille käytäville kätkeytyy ainakin kaksi helmeä.

Old Jerusalem -ravintolan sisustuksessa yhdistyy kadunvarsipizzerioiden persoonattomuus ja basaarien tuliaiset. Televisiossa pauhaa musiikkikanava jostain kaukaa. Ruokalistalta löytyy makuja lähi-idästä, kuten falafelia, paahdettua munakoisoa, viininlehtikääryleitä, tabboulehia, hummusta ja rapean rasvaista kotitekoista leipää. Täytimme Marikan kanssa pöydän kuulumisten vaihdon lisäksi useammalla kulholla jaettavaksi tarkoitettua ruokaonnea.

Vatsat täynnä vaihdoimme käytävän toiselle puolelle, jossa (hyvältä näyttävän Min Sushi -ravintolan lisäksi) toimii japanilais-suomalaisen pariskunnan pitämä Maja Coffee Roastery. Pieni kahvilatila on sisustettu minimalistisesti puulla ja valkoisella maalilla, ja kahteen suuntaan aukeavat isot ikkunat luovat tilaan kauniin valon, vaikka ulkona auringosta ei näy sädettäkään. Kahvilan nurkassa on kahvipaahdin, jolla paahdetaan viikossa pieniä kahvieriä paikan päällä valmistettavaksi ja pusseissa kotiin vietäväksi.

Minimalistinen on myös kahvilan lista. Tarjolla on muutamaa kahvilaatua kahvieristä riippuen, pientä konstailematonta makeaa ja muistaakseni myös teetä. Tilaamamme kahvit valmistettiin niin tarkkuudella ja kiireettä, että näkyä tuijotellessa melkein hypnotisoitui. Lopulta eteemme kannettiin eleettömillä pienillä puutarjottimilla kahvimaljat ja pienet kupit. Minä olen maitokahvikissa, mutta kahvinörtti-siskoni suosituksesta tiesin ottaa artesaanikahvini maidotta. Niinpä kahvin pehmeän kirpeät ja marjaisen paahteiset maut ihan pyörivät suussa! Maitoa ei tosiaankaan kaivannut pehmentämään makua.

Lopuksi kävelimme vielä Lehtisaaresta viereiseen Kuusisaareen ja siellä olevaan Didrichsenin taidemuseoon. Samoilla mestoilla on myös koti- ja taidemuseo Villa Gyllenberg, josta olen kirjoittanut vuosia sitten, kun olin väsymyksestä vereslihalla ja kai siksi alttiimpi imemään taidekokemuksesta myös ne kirvelevät tuntemukset itseeni.

Tämä on taiteessa se ihanin asia: vaikka en siitä juurikaan ymmärrä (haluaisin siksi opiskella edes vähän taidehistoriaa), taide koskettaa fyysisesti. Taiteen keskellä tuntee olonsa aina jotenkin levollisemmaksi ja täydemmäksi. Vaikka taide kirvelisi, silti päällimmäiseksi tuntemukseksi taidekokemusten jälkeen jää aina hyvä olo. Taide tekee hyvää.

Me nautiskelimme Marikan kanssa rauhassa kaikki Didrichsenissä tällä hetkellä esillä olleet näyttelyt. Museo on juuri sopivan kokoinen, eikä yltäkylläisestä valikoimasta tule taideähkyä, kuten isoissa museoissa monesti. Mielenkiintoisin näyttely koostui 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taiteilijaelämää Tuusulanjärvellä ja Ahvenanmaan Önningebyssä esittelevistä teoksista. Samalla näyttely esittelee taiteilijoiden välisiä henkilösuhteita ja verkostoitumista. Taitelijasiirtokunnissa elämä oli vapaampaa kuin vallinneessa yhteiskunnassa, mikä näkyi etenkin naistaitelijoiden suhteissa ja työskentelyssä.

Taidetta keränneen ja nykyään jo edesmenneen Didrichsenin pariskunnan kotiin avattu museo on myös arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen. Kahdessa osassa, 1950- ja 1960-luvulla, valmistunut rakennus on Viljo Revellin suunnittelema ja niin kaunis, että ihan vain nurkkia tuijotellessa tuntee rauhoittuvansa. Alun perin Didrichsenit olivat pyytäneet kotitalonsa suunnittelijaksi Alvar Aaltoa, joka kuitenkin joutui kiireidensä takia kieltäytymään. Aalto suositteli tilalleen Revelliä sanoen, että tämä on ainoa, joka pystyy samaan kuin Aalto itse.

Ai että! Kun sitten viisi tuntia lähtöni jälkeen matkasin bussissa takaisin lännestä itään, tuntui kuin olisin käynyt henkisessä hieronnassa. Eikä kehoa ja mieltä hellivän viiden tunnin käsittelyn hinnaksi tullut Museokorttia ja HSL:n matkakorttia vilauttamalla kuin vajaat 30 euroa.

Jaa

Lasten vaatekaapin housuvarastolla alkoi olla pulaa, sillä kaikki pöksyt olivat hiljalleen kulkeutuneet työpöytäni kulmalle odottamaan paikkaamista. Mukulat taitavat vetää eteenpäin juoksemisen lisäksi nelivedolla kuopien, sillä vaatekaapissa on enemmän housuja, joiden polvet on paikattu kuin niitä, joissa paikkoja ei ole. Eräät nyt jo pieneksi jääneet lempparipöksyt ehtivät saada toiseen polveensa kolme paikkaa ja toiseen kaksi, kun paikkasin paikkoihin tulleita reikiä.

Nyt paikkausta vaativien pöksyjen läjä oli taas niin korkea, että oli pakko ryhtyä hommiin. Kannoin tuossa eräs sateinen päivä korjausvälineet ruokapöydän ääreen ja ryhdyin toimeen. Otin puuhista videoita Lähiömutsin IG Storyyn, ja kuten joka kerta paikkaushommien äärellä, sain nivaskan viestejä toivoen, että kirjoittaisin aiheesta tarkemmat ohjeet blogiin. Tässäpä siis nämä, vaikka olenkin tällainen päälle parikymppisenä ompelukoneen ostanut ja itse mokailujen kautta oppiva kässäilijä, jota parempia neuvojia varmasti olisi.

Minulla on tapana paikata housunpolvet näkyvästi. Eli sen sijaan, että yrittäisin paikkaamalla häivyttää reiän, lätkäisen sen päälle näkyvän paikan. Minusta polvipaikat ovat ihan hurjan söpöjä, ja sekä päiväkotilainen että koululainen kulkevat paikatuissa pöksyissään mielissään. Täältä löytyy Meidän Perhe -lehden hyvä ohjevideo farkkujen paikkaamisesta vähemmän huomiota herättävästi.

Paikkaamista varten tarvitset pienet teräväkärkiset sakset ja / tai ratkojan, paikkoja (joista edempänä enemmän), nuppineuloja, ompelukoneen ja paikan väristä ompelulankaa. Itse käytän myös saumuria viimeistelyyn, koska se on nopeampaa, mutta pelkällä ompelukoneellakin homma onnistuu.

Itse ostan paikat yleensä valmiina. Ihan vain nopeuttaakseni paikkaamista ja siksi, että liimakankaiset paikat voi silittää ennen ompelua paikalleen, mikä helpottaa tekemistä. Raitaisia college-paikkoja ostan aina läjän jemmaan käydessäni Polarn O. Pyretillä, mutta myös ompelutarvikeliikkeissä myydään paikkoja. Esimerkiksi Eurokankaasta olen ostanut hyviä farkkuliimapaikkoja, jotka kestävät collegea paremmin.

Fiksut tietenkin käyttävät esimerkiksi farkun paikkaamiseen farkkupaikkoja ja collegen paikkaamiseen collegepaikkoja, jotta kankaat käyttäytyvät ommeltaessa ja esimerkiksi pesussa samalla tavalla. Minä olen kuitenkin sekoittanut niitä ihan surutta.

Toisinaan teen paikkoja myös itse. Silloin leikkaan jämätilkuista, yleensä farkusta, tarvittavan kokoisia soikioita. Sen jälkeen vedän soikioiden ympäri siksakkia lyhyellä tikin pituudella, jolloin ompelujäljestä tulee tiheää. Tässä langan värillä voi leikitellä. Esimerkiksi tumman farkkukankaan ympäri voi vetää siksakin jollain kirkkaan värisellä langalla tai sitten pitäytyä ihan vain mustassa, kuten minä. Sen jälkeen paikka onkin valmis ommeltavaksi paikalleen.

Sitten itse paikkaukseen. Minä olen välillä onnistuneesti tunkenut jopa legginssejä paininjalan alle ihan vain kangasta ruttaamalla, mutta siistimpää jälkeä pääsee tekemään, kun purkaa toisen puolen housunsaumaa paikkauskohdalta. Se, miten paljon pitää purkaa, riippuu ihan ompelukoneesta ja paikattavan alueen koosta, mutta yleensä noin 10-15 senttiä riittänee. Sauman purkaminen onnistuu yllättävän nopeasti teräväkärkisten saksien ja ratkojan avulla. Etenkin farkuissa kannattaa katsoa, että purkaa sen yksinkertaisimman sauman, joka on yleensä sisäsauma.

Sen jälkeen pujotan paikkauskohdan ompelukoneeseen puretun sauman kautta. Paikkaan kohdan ompelemalla sen yli puolelta toiselle siksakilla, kunnes reikäkohta on tasainen. Käsin ompelukin tietenkin toimii, mutta itse koen siksakpaikkauksen pitävän paremmin, minkä lisäksi paikkauskohdasta tulee tasaisempi, eikä se näin kulu yhtä helposti taas uudestaan puhki. Vielä pitävämpi paikkauksesta tulisi, jos paikattavan kankaan nurjalle puolelle laittaisi vielä kankaan, jonka ompelisi siksakkauksen yhteydessä kiinni paikkaan.

Kun varsinainen reikä on paikattu, laitetaan sen päälle vielä paikka. Jos paikoissa on liimakangas, silitän paikat kiinni housunpolviin. Jos ei, kiinnitän ne nuppineuloilla. Sen jälkeen ompelen paikan vielä kiinni reunoistaan ompelukoneen suoralla ompeleella, käyttäen saman sävyistä ompelulankaa kuin paikan reunoissa on.

Sitten ommellaan vielä sauma kiinni nurjalta puolelta suoralla ompeleella ja huolitellaan tarvittaessa vielä siksakilla. Itse huristelen saumat kiinni saumurilla. Valmista on!

Toisiaan olen onnistuneesti vaihtanut koko polviosan kankaan ehjään ilman kaavoja tai vahvaa ompeluosaamista. Tämä paikkaustapa saattaa tulla tarpeeseen niiden superlempparihousujen kanssa, jotka ovat polvistaan jo niin puhki ja ohueksi kuluneita, että paikkaamisellakaan ei niitä enää oikein pelasta. Tällä tavoin pelastamistani housuista on tullut ihan superhienoja! Tällä kertaa onnistuin kuitenkin sekoilemaan tällaisten housujen paikkauksen kanssa niin paljon, että en edes kehtaa esitellä lopputulosta. Teen siitä sitten ensi kerralla ajatuksella ohjeen, josta voin myöhemmin itsekin tarkistaa, miten tämä nyt menikään.

Jos sinulla itsellä ei ole ompelukonetta, esimerkiksi Helsingissä Oodissa on kirjaston asiakkaiden käytössä ilmaiseksi niin ompelukoneet kuin saumurit ja peitetikkikone. Myös kaupunginosien asukastaloissa on käytettävissä paikkaukseen tarvittavia työvälineitä.

Tallennan housujen paikkaamisesta videot Lähiömutsin Instagramin kohokohtiin nimellä housujen paikkaus.

Jaa
Tietosuojakäytänteet

Tämä sivusto käyttää evästeitä

1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja

2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.

Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.