Tovi sitten lapsiperheellinen naapuri tuli vastaan pihalla (taisimme olla molemmat viettämässä omaa aikaa, eli viemässä roskia) ja kertoi päivän menneen tosi hyvin. Ilahduin ja kyselin tietenkin, mitä taikaa hän oli käyttänyt hyvän päivän aikaansaamiseen. ”En edes yrittänyt tehdä omia töitäni!”

Vastaus nauratti sillä vinksahtaneen huumorin tavalla, mitä tässä arjessa tarvitaan. Sillä ihan sama vinkki minullakin on tarjota etäkoulupäivien läpiviemiseen. Ja se ei tietenkään toimi kaikkien arjessa, mutta on ainut keksimäni keino, jolla tämän poikkeusarjen etäkouluineen ja -päiväkoteineen on saanut toimimaan auttavasti ja nyt tekemisen tahdin löydyttyä jopa ihan kivasti. Homma toimii minun vetovastuuvuoroillani niin kauan, kunhan en yritä itse saada siinä samalla mitään omia töitäni aikaiseksi.

Mutta muutamia muitakin kikkoja olen koittanut keksiä. Olennaisin on rytmin säilyttäminen. Meillä ei ole mitään etäyhteyden varassa toimivaa opetusta, vaan tehtävät tehdään omassa tahdissa. Nyt lapsen luokka on muutamaan kertaan vaihtanut kuulumisia Teamsin kautta opettajan johdolla, ja se on ollut itkettävän ihana ja tärkeä asia ihan sivukorvalla kuuntelijallekin. Oli miten oli, etenkin ekaluokkalaisen ollessa kyseessä, kouluhommat tehdään aikuisen vahtimassa tahdissa ja aikuisen opettaessa.

Tehtävien tekeminen siis aloitetaan aamusta. Mutta koska vapautta on, olemme myös käyttäneet sitä hyödyksi. Jos tänään tekee mieli tehdä enemmän matikkaa, sitten tehdään ja huomenna tehdään vähemmän. Ja jos perjantaina tehtävät ovat tehtynä kympiltä aamupäivästä, sitten ovat – viikonloppu!

Ulkona vietettyjen välituntien puolesta toitetetaan joka tuutista, mutta ollaan sitten varmasti valtakunnan ainut perhe, joka ei sellaisia harrasta etäkoulussa. En edes ymmärrä, miten 15 minuutissa on mahdollista saada koulullinen lapsia pukeisiin ja ulos ja taas sisään ja sisävaatteisiin. Koska kahden lapsen kanssa se ei ainakaan toimi. Ja sitten kun on vielä nämä kaupunkielämän ongelmiksi muuttuneet ihanuudet, muut ihmiset siellä ulkona. Joten ulkoillaan sitten urakalla muulloin kuin koulupäivien aikana, ja pidetään koulupäivissä taukoa tarpeen mukaan sisällä.

Koulupäivät alkoivat selkiytyä, kun aloin kirjoittaa jokaisen tehtävän erillisille post it -lapuille. Tein sen alkuun itseäni varten, mutta tajusin, että siinä samalla lapsi konkreettisesti näkee, mitä on tehtävänä ja huomaa työmäärän vähentyvän tekemällä.

Kirjoitan päivittäin toistuvat tehtävät yhden värisille post it -lapuille ja viikkotehtävät toisen värisille lappusille. Lätkäisen ne kiinni vitriinikaappimme oveen, josta lapsi saa tehtävän tehtyään siirtää lapun kaapin toiseen oveen merkiksi siitä, että tehtävä on tehty. Kuulin myöhemmin, että tälle tekniikalle on olemassa myös nimi: kanban. Sitä googlaamalla löytää lisää tietoa ja inspiraatiota.

Tärkeitä päivää rytmittäviä juttuja ovat myös koronapäiväkirjan pitäminen sekä HS:n Lasten uutiset.

Koronapäiväkirjan keksin lapselle tehtäväksi siinä vaiheessa, kun koulusta ei ollut vielä tullut minkäänlaisia ohjeistuksia etäkoulupäiviin. Päiväkirja on hyvää kirjoitustreeniä ekaluokkalaiselle ja samalla muisto tästä eriskummallisesta ajasta. Lapsen perässä aloitin myös itse vuosien tauon jälkeen kirjoittamaan päiväkirjaa. Suosittelen! On ihanaa ilman sensuuria tai mahdollisuutta korjata kirjoittaa ajatuksiaan ulos.

Helsingin Sanomien tuottama Lasten Uutiset taasen löytyy esimerkiksi YouTubesta. Nyt poikkeusarjen aikaan uusi jakso ilmestyy joka arkipäivä. Lähetyksissä käsitellään esimerkiksi koronaan liittyviä aiheita lastentajuisesti, faktapitoisesti, mutta ilman että lasta alkaa pelottaa. Soveltuu siksi myös aikuisille, joita uutistulva on alkanut ahdistaa!

Olen myös tässä poikkeuarjessa valtavan onnellinen, että lapset ovat nyt juuri sen ikäisiä, mitä ovat. Ekaluokkalaisella ei ole lopulta hurjasti tehtäviä (vaikka niihin saa kyllä suttaantumaan huonoina päivinä enemmän aikaa kuin koulupäivinä) ja osaan auttaa häntä. Vain kerran matematiikassa on tullut eteen uusi asia – loogiset palat – jonka jouduin itsekin googlata ennen kuin pystyin sen lapselle selittää.

Kuopus taas on sen ikäinen, että ymmärtää (ja melko usein onneksi myös malttaa) antaa isosikolle koulurauhan, eikä saa mitään ihan pöljyyksiä päähänsä sillä aikaa, kun koulupäivien ajan touhailee omissa leikeissään melko omillaan.

Jos tässä olisi vitosluokkalainen esiteini-ikineen ja matikankirjoineen sekä päässilmäinen taapero, olisin ihan pulassa.

Miten ne omat hommat sitten tämän kaiken keskellä oikein tulevat tehdyksi – siihen palaan omassa postauksessaan myöhemmin.

Kaupunkiviljelijän kevättäpinöinnit ovat taas saavuttaneet sen pisteen, että en oikein malttaisi ajatella tai tehdä mitään muuta kuin viljelyhommia. Nyt pääsiäisenä olemme rymsteeranneet Kivinokan palstalla lasten kanssa, mikä on tuonut lohtua siihen, että emme tässä poikkeusajassa voineet lähteä Pohjanmaalle vanhempieni luo pääsiäisenviettoon, kuten yleensä on ollut tapana.

Sen sijaan olen soittanut useamman videopuhelun isilleni kysellen hölmöjä viljelystä ja varmistellen tekemisiäni kädet mullassa.  Onni on vihannes- ja marjatilallisen tyttärenä suora ”kysy mitä vaan viljelystä” -apulinja suoraan asiantuntijalle! Isi myös laittoi meille paketilla siemeniä ja läjän siemenperunoitakin, nyt kun emme voi niitä itse pääsiäisen kotiin viemisinä kaupunkiin tuoda.

Ja onni on tuo aarin maapläntti, etenkin nyt. Kaikki tuollainen konkreettinen tekeminen hoitaa epävarmuuden syövyttämää päätä eheämmäksi, ja kynsien alla oleva multa korreloi sen kanssa, kuinka maadoittuneeksi ja rauhallisen luottavaiseksi oloni tunnen.  

Nyt pyhien kaksi ensimmäistä päivää paistoi aurinko niin mukavasti, että välillä tuulen taipuessa sai ottaa takkia pois päältä ja kääriä villapaidasta hihoja. Aurinkoisten päivien jälkeen oli sillä hyvällä tavalla pökkyräinen olo kuin kesäpäivien jälkeen yleensä on.

Lapsetkin saavat palstalla purkaa kerrostalossa vietettyjen päivien kerrostuneita energioita, mellastaa nenänpäänsä rapaan ja läträtä palstan viereisessä ojassa. Väkeä on ollut Kivinokassakin paljon, mutta peuroja vastaan rakennettu aita palstamme ympärillä tuo turvallisen varmistuksen siitä, että ihmiset eivät tule liian lähelle. Omituisia aikoja, kerta kaikkiaan.

Viikko sitten kylvimme joitakin siemeniä ikkunalaudalle esikasvamaan. Tehtiin niin viimeksi esikoisen vauvavuotena, ja kun multa-astioita oli ikkunalaudoilta kissojen lisäksi tökkimässä alas vauva, homma meni stressaavaksi ja hankimme parvekkeellemme ja laatikkoviljelmillemme kasvit taimina. Mutta nyt kahdeksan vuotta myöhemmin sitten taas koitetaan onneamme siemenistä lähtien.

Nyt myös viljelyalaa on paljon enemmän kuin kahdeksan vuotta sitten. Isohko lasitettu parveke ja Dodon kaupunkiviljelmät ovat vaihtuneet pieneen parvekkeeseen, kotipihan laatikkoviljelmiin, aarin kokoiseen palstaan ja Kivinokan kesämajan terassille rakentuvaan ruukkupuutarhaan.

Viime vuonna viljelyaika meni pitkälti juuri saadun palstan tutkimiseen, raivaamiseen ja viljelykuntoon saattamiseen. Nyt on aikaa keskittyä muihinkin vihreää kasvaviin kaupunkipaikkoihimme.

Parvekkeelle on aikomuksena hankkia lisää kaiteeseen kiinnitettäviä laatikoita, joihin saisi laitettua kasvamaan yrttejä. Itsekasvatetut yrtit ovat niin totaalisen eri asia kuin kaupan yrttipuskat (joiden suurkuluttajia myös ollaan), että koitetaan saada pieni parveke mahdollisimman tarkasti hyötykäyttöön yrttipuutarhana, jota on helppo kastella ja josta herkut olisi kätevä napsia suoraan käyttöön.

Samaten pienelle salaattiviljelmälle olisi kiva löytää rakonen. Lisäksi parvekkeella nykeröitään mullasta tunkee siellä ruukussa elelevä raparperi. Ja kukkia tahdon ehdottomasti itseäni ja hyönteisiä ilahduttamaan.

Pihan laatikkoviljelmiin taas on ajatuksena laittaa ainakin rukolaa ja pinaattia. Nekin kun ovat ihan eri kamaa itse kasvatettuina kuin kaupasta ostettuina. Ja kuten yrtit ja salaatit, nekin vaativat runsaampaa kastelua ja ovat parhaimmillaan suoraan puskasta napsittuna, joten kotipiha lienee niille hyvä paikka. Yhteisen kukkapenkin hajakohtiin voisi sujauttaa yrttejä muidenkin iloksi ja kastelupalkkioksi.

Kesämajan ruukkupuutarhaan näkisin myös tulevan yrttejä, salaattia ja kukkasia. Tämä on kuitenkin vähän hakusessa vielä, esimerkiksi eräskin remontti on ajankohtaisempi nyt. Mutta palstalla kasvaisivat sitten kaikki vihannekset, juurekset ja vanhojen marjapensaiden kavereina myös uudet marjapensaat. Etenkin palstan tarkempiin suunnitelmiin palaan myöhemmin.

Nyt odotan innolla, mitä nämä aurinkoisten päivien jälkeen Helsinkiin tulleet sadepäivät tekevät palstalle ja luonnolle muutenkin. Ihan kuin voisin kuulla juurien nitisevän pituutta ja kasvien huokaisevan vihertävää esiin mullasta.