Viime kesän lopulla pohdimme, onko järkeä ostaa 12 neliöinen lautakasa Kivinokasta vai sittenkin vihdoin remontoida sysipaska vessamme ja epäkäytännöllinen kylppärimme. Miten onnellinen olenkaan, että yhä joudun jonglöörata itseni sisään suihkuun ja että vessan tulitikkuaskin kokoisesta peilikaapista tipahti lopulta ovikin irti!

Oma pieni tölli parin kilometrin pyörämatkan päässä kotoa on niin valtava voimavara etenkin nyt. Vaikka mökki ja sen ympäristö ovat yhtä raksasekamelskaa tällä hetkellä, silti jo mökkipolkua kävellessä tuntuu, että taskuihin kiipeilleet murheet tipahtelevat havunneulasten sekaan ja maatuvat saman tien. Niemennokassa keskellä Helsinkiä maailma on yhtä aikaa turvallisen pieni, mutta horisonttiin asti vapaasti virtaava.

Mökkiremppa on edennyt suunniteltua hitaammin, sillä puolison viikkovapaapäivistä tulikin etäkoulu- ja päiväkotipäiviä. Silti joka kerta mökillä käydessämme henkäisen ihmeissäni, mitä kaikkea hän on ehtinyt saada aikaiseksi sieltä täältä nipistetyillä parituntisilla.

Kuten kotimme remontinkin kanssa aikanaan, remontin työnjako on mennyt mökin valmistusvuosikymmenen mukaisesti. Kun mökin omistajista toinen ei erota ruuvinväännintä porakoneesta ja toinen rakennusinsinöörin jälkeläisenä on viettänyt nuoruutensa kesät sekä pari välivuotta siihen päälle duunissa rakennustyömailla, on aika selvää, kenen vetovastuulla remontti on.

Minun tehtäväkseni on jäänyt pitää remontoija ja muu sakki muonitettuna sekä pyrkiä pitämään maalissa kieriskelevät ja naulaisten purkulautojen keskellä kikkailevat lapset muissa puuhissa. Olemme lasten kanssa viettäneet paljon aikaa niin ikään Kivinokassa olevalla palstallamme ja lapset ovat myös painelleet keskenään pitkin metsiä ja kallioita. Eilen he hoitivat pikkukiviä, joille rakennettiin purkutavarasta omaa kotia. Leikit eivät siis lopu kesken.

Purkutyöt ovat edenneet kirjaimellisesti rytinällä viimeksi kertomastani väliseinän kaatamisesta, ja purkutöiden osalta mökillä alkaakin olla valmiina. Purkuhommia tuli sitten lopulta enemmän kuin ajattelimme, kun jotain purkaessa huomattiin, että purettavaa on lisää. Mökki on hyvin pidetty, mutta noin 70-vuotinen taival alkaa toki näkyä. Alun perin meidän piti vain vaihtaa kosteissa merituulissa lahonneet päätypaneelit, mutta lopulta oli järkevämpää samalla uusia koko ulkolaudoitus. Ei sitten tarvitse viiden vuoden päästä alkaa taas yhtä seinää nikkaroimaan erikseen.

Samalla mökin lämmöneristävyyttä parannettiin. Seinien väleissä oli aikaisemmin vain bitumi- eli tervapaperia sekä tuulensuojalevyt. Samalla mahdollisimman luonnollisella ja hengittävällä rakennustavalla tahdoimme jatkaa myös nyt, ja sainkin ilokseni meille remonttiin sponsoriksi Domus Classican. Heidän tuotteensa tulevat remontissa (ja postauksissa) mukaan vasta myöhemmin, mutta tässä vaiheessa saimme heiltä jo bitumipaperia.

Seinien väleihin siis laitettiin ensin bitumipaperia, sitten Ekovillaa (5 sentin paksuisuus valikoitui koolauksen mukaan) ja viimeiseksi kerrokseksi vielä tuulensuojalevyt. Ulkoverhoiluksi valittiin mahdollisimman alkuperäistä 50-luvun ilmettä vastaava kuusipuinen siskonpaneeli. Se ei ole ihan yhtä kaunis kuin alkuperäinen, mutta tarpeeksi lähelle.

Samalla kun ulkoseiniä uusittiin, myös porstuan ikkunarivistön ikkunapuitteita uusittiin tarpeen mukaan. Osa oli läpimätiä, osa edelleen täysin hyvässä kunnossa. Että ikkunoiden puuosat kestäisivät tulevien vuosien tyrskyjä ja vesisateita paremmin, suunnitelmana on jonkinlaiset ikkunapellit.

Seinän purkamisen yhteydessä myös tuvan toinen ikkuna siirrettiin. Se oli ennen nurkassa ja epäsuhtaisen alhaalla, mutta keskemmällä tupaa se on ilmavampi ja samalla mahdollistaa paremmin tulevien kiintokalusteiden sijoittelun. Puoliso myös nikkaroi ikkunalle uudet puupuitteet ja samalla saatiin myös pikkuruinen ikkunalauta sisäpuolelle. Vau!

Mutta purkuhommien jälkeisiin rakennushommiin palaan myöhemmin. Malttamattomimmat voivat seurata remppaa reaaliaikaisena Lähiömutsin Instagram Stooreissa, ja tallennettu remppavideopäiväkirja löytyy täältä.

Miten sinä oikein jaksat pukeutua noin kivasti kotitoimistollakin? Tällaisia kysymyksiä sain aikaisemmin useamman viikossa Lähiömutsin Instagram Stooreihin, joissa minulla on tapana esitellä kotitoimistoasuni. Viime viikkoina näitä kysymyksiä ei ole tullut ainuttakaan.

Toiset varmasti viihtyvät ja ovat aikaansaavia myös yökkäreissä ja pieruverkkareissa, mutta itselleni on tärkeää kotityöpäivinäkin pukeutua kivasti. Kun päällä on jotain skarpimpaa, olokin muuttuu heti skarmpimmaksi. Sitä paitsi rakastan kauniita (vintage)vaateaarteitani, ja olisi sääli, jos niitä voisi käyttää vain kylillä pyöriessään! Tätä kirjoitan päälläni silkkihaori, ja voin kertoa, että oloni on paljon seesteisempi kuin reikäiset kalsarit päällä olisi.

Kotoa työskennellessäni en lipsu päivärytmistä, oli sitten kyseessä normaali arki tai tämä nykyinen. Itse olen aikaansaavimmillani ja luovimmillani aamuisin, joten herätyskello soi joka arkipäivä. Tosin ennen se soi 6.40, nyt vasta kello 7, kun päiväkotimatkaan ei mene aikaa. Jollekin muulle väljempi rytmi voi sopia, mutta itse tarvitsen rytmin pitääkseni pakan kasassa.

Itse olen tottunut työskentelemään kotoa käsin, sillä työhuoneeni on kodin yhteydessä. Hektisten pikkulapsivuosien ja vuokratyöpöytäpaikkojen jälkeen nautin tavattomasti rauhallisista työpäivistä ja säästämistäni tunneista, joita en joudu laittamaan työmatkoihin. Poikkeusarjessa tilanne on tietenkin erilainen, mutta samalla olen huojentunut, että minulla on edelleen oma tuttu ja rakas työhuone, jossa tavaroille on paikkansa. Ja mikä parasta, työhuoneestani saa myös laitettua oven kiinni niinä päivinä, kun puoliso on vetovastuussa koulusta ja lapsista.

Poikkeusarjessa olen entistä onnellisempi siitä, että puolisoni on osittaisella hoitovapaalla, eli tekee lyhennettyä työviikkoa. Se mahdollistaa joustavammin meidän molempien töiden sekä yhteisen perhe-elämän järjestämisen, etenkin nyt. Onnekasta on myös se, että meidän pelkomme työtilanteesta on nurinkurinen monien muiden pelkoihin verrattuna, sillä puoliso työskentelee kriittisellä alalla ja koko ajan on ollut läsnä riski siitä, että hän joutuu tekemään täyttä viikkoa ja vielä ylitöitäkin. Sitten en tiedä, miten tätä pakettia pyöritettäisiin.

Kuten kerroinkin, en edes yritä omalla kotivetovastuullani saada aikaiseksi mitään töitäni. Kirjoittamisesta ei kertakaikkisesti tule mitään, jos ympärillä koko ajan meuhkataan ja keskeytyksiä tulee vähintään neljän minuutin välein. Koitin kyllä alkuun, mutta siitä ei tullut kun paha mieli ja itku kaikille.

Nyt siis kaikki, mitä saan aikaiseksi etäkoulun ja -päiväkodin keskellä, on vain plussaa. Esimerkiksi kuvia pystyn editoida ilman aivojakin. On myös ollut kiva laittaa enemmän aikaa IG Stoorien tekemiseen, nyt kun arkipäivissäni on muutakin sisältöä kuin ”kirjoitan päivän viidettätoista sähköpostia ja juon päivän toista kahvikupillista”.

Ekaluokkalaisen koulupäivien jälkeen työkuplaa saa onneksi rakennettua vastamelukuulokkeilla. Ja jos vielä laittaa lapsille omiin kuulokkeisiin äänikirjoja, äänellä ääntä vastaan taistelu on vielä varmemmin voitettavissa.

Yrittäjänä olen onneksi vastuussa työstäni pääasiassa itselleni, ja olen voinut vähentää töiden tekemistä. Pakostakin, sillä kalenterista hävisi tai meni odotustilaan noin 60 prosenttia laskutettavia töistä, minkä lisäksi uusia on ollut hankalaa saada (eikä uusia projekteja ole oikein ollut aikaa laittaa vireillekään). Jos joutuisin tehdä työni tässäkin ajassa tiukasti toimistoaikaan ja kellokortti kaulassa, en todellakaan tiedä, miten selviäisin.

Vaikka etenkin yrittäjänä kaikenlaista hommaa piisaisi tyhjentyneestä kalenterista huolimatta, olen pyrkinyt poikkeusarjen alkusekoilun jälkeen pitämään illat ja etenkin yöt vapaana töistä, kuten muutenkin. Ensimmäisinä viikkoina löysin itseni kirjoittamasta sähköposteja kello 01 yöllä ja heräten väsyneenä vittupäänä aamuisin, kunnes tajusin laittaa hommalle stopin.

Me olemme kaikki tässä samassa tilanteessa. Nyt annetaan helpommin anteeksi, jos ja kun koko ajan ei synny pelkkää priimaa tai sähköposteihin ei ehdi vastata saman päivän aikana. Minun 40 prosentin työtehoon ei kukaan kuole. Olen vetänyt useamman työpalaverin hunnilauman juostessa ympärillä – mutta yleensä sama tilanne on ollut myös siellä toisessa päässä.  

Ja tiedättekö, paljon hyvääkin tässä työarjessa on ollut! En esimerkiksi erityisemmin kaipaa livepalavereja. Niille on toki paikkansa, mutta koitan normiarjessakin puolittain tosissani tehdä ennätyksiä siinä, kuinka kauan voin hoitaa työasioita poistumatta Herttoniemestä.

Toivonkin, että tämä poikkeusarki laittaa palaverikäytäntöjä uusiksi, kun huomataan, että ehkä ihan jokaista asiaa varten kaikkien ei tarvitse matkata yhteen paikkaan tavatakseen livenä, vaan palaverit voidaan pitää myös netissä. Minä laitan ne matkoihin kuluvat ajat mieluummin aikaansaavaan työntekemiseen – ja olen sosiaalinen saatuani työt tehdyksi.

Huomaan seitsemän vuoden yrittäjyyden (ja vuosien freelancer-myllyn sitä ennen) tietämättäni valmistelleen minua tähän odottamattomaan aikaan. Siedän paremmin epävarmuutta, pystyn mukautumaan muuttuviin tilanteisiin ja hullun varmuudella luotan asioiden järjestyvän.

Ensi kuussa ilmassa roikkuu monia työprojekteja, mutta varmistuneita on vain sen verran, että en saa niillä katettua edes yrityksen juoksevia kuluja, jotka kirjoitustyöläisenä ovat verrattain pienet. Kesä on täysin auki vielä. Tällaista tilannetta ei ole ollut vuosiin, enemmänkin päinvastoin kalenteri on pursuillut yli äyräiden. Silti olo on kummallisen rauhallinen ja luottavainen.

Tyyneyttä henkisen myrskyn keskelle tuo tietenkin sekin onni, että yritykselläni on mennyt viime vuodet mukavasti. Osakeyhtiöni voi siis jatkaa minulle palkanmaksua ihan normaalisti vielä ainakin syksyyn saakka, vaikka myynnit tipahtaisivat nolliin. Yritykselläni ei myöskään ole jättimäisiä toimitiloja ja muita kuluja, työntekijöitä, varastoa, eikä onneksi etenkään pilaantuvaa varastoa.

Juuri nyt on erityisen onnekasta voida myydä omia ajatuksiaan. Ne eivät onneksi ihan hetkessä homehdu, vaikka niitä joutuisi jemmailla takaraivossa ja kovalevyn uumenissa vähän pidempään. Kyllä minä jotain työtä aina keksin.

Täällä hatarat vinkkini etäkouluun. Täällä taas ajatuksiani siitä, miten selvitä tästä ajasta ilman pimahtamista.

Jos työ- ja yrittäjäaiheet kiinnostavat, pidimme eilen Satun kanssa Unelmaduunarit-liven Satun Instagram-tilillä. Se on siellä vielä nähtävillä tänään noin kello 18 asti. Muistathan myös meidän Unelmaduunarit-podcastin, jonka kaikki kolme tuotantokautta ovat kuunneltavissa ihan ilmaiseksi täällä. Muista myös meidän kirjat: Unelmahommissa, tee itsellesi työ siitä mistä pidät ja Unelmaduunarin tilipäivä (jälkimmäinen näyttäisi olevan just nyt vähän päälle 20 eurolla Adlibriksessä!) Ne löytyvät nettikirjakauppojen lisäksi äänikirjapalveluista, kuten BookBeatista ja Storytelista.