Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Se on aina juhlapäivä, kun keväällä taloyhtiömme talonmies (kyllä, meillä on vielä sellainen!) käy laittamassa pyykkinarun narut talven jäljiltä takaisin paikalleen. Siitä alkaa narukuivauksen aikakausi!
Itse en ole edes hajusteallergikko, mutta silti sen verran herkkä hajusteellisille pesuaineille, että emme voi käyttää taloyhtiön pesutuvan kuivaushuonetta. Vaikka pesisi pyykit omassa kodissa, kuivaushuoneen seiniin on imeytynyt niin vahvat katkut, että se tarttuu aina kaikkiin pyykkeihin. Jos joskus pyykkitupaa remontoidaan, tulen toivomaan, että siellä ei saisi käyttää kuin hajusteettomia pesuaineita.
Mutta nyt mennään vielä näin, ja talvisin pyykit kuivataan pääasiassa kuivausrummussa ja tulitikkuaskin kokoisen kylppärimme seinille viritetyissä kuivaustelineissä. Onneksi silloin sentään pyykkiä tulee vähemmän, ja sekin pyykki on yleensä villaa ja putsaantuu tuulettamalla parvekkeella.
Mutta ah nyt: hikisten hellemekkojen, tahmaisten rantapyyhkeiden ja huolettoman narukuivauksen aikakausi!
Rakastan sitä, miten nopeasti (ja ilmaiseksi) pyykit kuivuvat narulla. Tuulisina päivinä valmista on helposti tunnissa. Voin jytyyttää esimerkiksi reissujen jälkeen useamman koneellisen peräkanaa, kun ei välissä tarvitse odottaa, että kuivausrumpu saa monen tunnin kierroksensa tehtyä. Aurinko kirkastaa etenkin valkoiset pyykit ihan uuteen loistoon.
Ja rakastan sitä tunnelmaa, mikä pyykkinarulle pyykkejä ripustaessa on. Tyhjennän pyykit koneesta punottuun koriin ja ripustan narulle puisin pyykkipojin – tärkeitä pieniä yksityiskohtia! Taloyhtiömme pyykkinaru on ihanasti lehtipuiden katveessa, ja linnut laulavat puiden oksilla kilpaa. Työpäivienkin keskellä on kiva pitää pyykkinarutauko.
Etenkin kesälomalla, joka muuten alkaa ihan pian, meillä on tapana laittaa koneellinen pyörimään heti herättyämme. Kun aamutoimet on tehty, aamiaispöydässä luuhasteltu ja päivän menoihin korit pakattuna, pesukone on sopivasti valmiina. Pyykit käydään viemässä narulle ennen päivän seikkailuihin lähtöä ja napataan sitten illalla kotiin tullessa mukaan sisälle.
Viikonloppuisin pyykkien noutaminen jää yleensä saunavuoron jälkeiseen aikaan. Niinpä pyykit käydään hakemassa saunatakit päällä. Marakatit kiipeilevät pyykkitelineessä ja minä napsin narukuivauksen jäljeltä rapeita ja huumaavan tuoksuisia pyykkejä takaisin koriin. Saunapuhdas ja pyykkinaruraikas, täydellinen kaksikko.
Tämän postauksen lukijoista luultavasti noin 80 prosentilla lojuu lipastonlaatikossa ja muissa jemmoissa vanhoja puhelimia. Tällä hetkellä kun vain kaksi puhelinta kymmenestä päätyy käytön jälkeen kierrätykseen. Ne loput kahdeksan jäävät lojumaan nurkkiin, vaikka ne ovat painonsa verran kultaa ja muita metalleja.
Se on pöljää, sillä lähes kaikki älypuhelimen metallit ovat kierrätettävissä ja käytettävissä uudelleen. Mutta ei hätiä, pienillä teoilla voi tehdä isoja muutoksia! Mitä enemmän vanhoja puhelimia kierrätetään, sitä vähemmän tarvitsee louhia neitseellisiä raaka-aineita ja perustaa niitä varten louhoksia ympäri maailmaa. Se säästää luonnonvaroja ja energiaa, ja on näin tietenkin hyvä juttu maapallolle. Saattaa myös olla, että se huonokuntoisena hylätty puhelin on vielä käyttöpeli, kunhan sen vain huoltaa.
Vanhasta puhelimesta voi uudelleenkäyttää lähes kaiken
Älypuhelimet sisältävät noin neljääkymmentä erilaista ainetta. Pääosin puhelin rakentuu erilaisista metalleista, joista osa on harvinaisia maametalleja.
Aalto yliopiston metallurgian professorin Ari Jokilaakson mukaan esimerkiksi kultaa puhelimessa on 10 milligrammaa. Se saattaa kuulostaa vähäiseltä määrältä, mutta kullan tarve konkretisoituu, kun miettii, että puhelimia valmistetaan vuodessa 1,5 miljardia kappaletta. Sellaisen puhelinmäärän valmistamiseen tarvitaan useita tuhansia kiloja kultaa.
Tällä hetkellä maailmassa ei ole niin paljoa kaivoksia, että ne riittäisivät tuottamaan tarvittavan määrän metalleja puhelimia varten. Ja vaikka olisikin, eihän niiden kaivelussa ole järkeä, kun kerran maailmassa on jo valmiiksi raaka-aineita – ne vain pitäisi saada uudelleen kiertoon sieltä laatikoiden kätköistä.
Puhelimien materiaaleista saadaan uudelleenkiertoon 98–99 prosenttia. Tämä yllätti minut! Vanhoista puhelimista – kuten myös tableteista ja älykelloista – saadaan talteen muun muassa kuparia, kultaa, kobolttia ja nikkeliä. Ainesosat erotellaan, murskataan ja sen jälkeen sulatetaan raaka-aineharkoiksi. Harkot lähetetään tuotteiden valmistuspaikkoihin. Kierrätettyä materiaaleja voidaan käyttää puhelimien valmistamisen lisäksi esimerkiksi televisioiden valmistamiseen.
Puhelimesta kiertoon saadaan myös erilaisia muoveja sekä lasia. Telialta kerrottiin, että se pari prosenttia, jota ei onnistuta kierrättämään, on yleensä kierrätykseen soveltumatonta muovia.
Vanhan puhelimen voi kierrättää tietoturvallisesti Telia Kaupoissa
Meidänkin kätköistä löytyi yksi toimettomana lojuva puhelin. Äitini vanha iPhone 4 päätyi aikoinaan meille, kun mietimme siitä ensipuhelinta lapselle. Kävi kuitenkin ilmi, että puhelin ei enää edes lataa, saati mene päälle. Sen lisäksi, että puhelimella on ikää niin paljon, että se ei jaksaisi enää nykyisiä sovelluksia pyörittää.
Vaikka puhelimesta ei enää saanutkaan toimivaa peliä, sen materiaaleista kierrätyksen kautta sellaisen saa tehdyksi.
Kävin viemässä puhelimen kierrätykseen Telia Kauppaan. Jos laite olisi toiminut, olisin voinut tuhota puhelimen tiedot palauttamalla laitteen tehdasasetukset. Mutta nyt Telian asiakaspalvelija Aslak auttoi minua asian kanssa.
Helpoimmillaan tyhjennetyn ja tehdasasetuksille palautetun puhelimen voi palauttaa kaikista Telia Kaupoista löytyviin Data-SER-kierrätyspisteisiin. Samaan lootaan voi laittaa myös tableltit ja älykellot. Siitä laitteet viedään edelleen purettavaksi, jotta materiaalit saadaan uudelleen kiertoon.
Jos puhelimen voi vielä huoltaa ja korjata, Telian oma huolto Suomessa tekee huollon, minkä jälkeen puhelimet tulevat uudelleen myyntiin Telia Recycled -tuotteina.
Mikäli puhelimesta tahtoo korvausta, kannattaa astella asiakaspalvelijan luo.
Itselleni puhelin on niitä asioita, jotka soimaavat omatuntoani. Puhelin on yksi päätyövälineistäni, joten koitan sillä perustella uuden puhelimen hankkimista silloin kun tarve on. Mutta sen tarpeen määrittely tuntuu aina yhtä hankalalta. Siksi olen koittanut pitkittää uuden puhelimen ostamista aina mahdollisimman pitkään. Eli niin kauan, että lopulta käytän työpäivistäni ison loven vain odottamalla paikallaan junnaavien sovellusten toimimista.
(Nyt tyttäreni joutuu kestämään sitä, sillä hän peri pari vuotta sitten vanhan puhelimeni.)
Mutta fakta on se, että kulutamme teknologiaa kestämättömästi ja holtittomasti. Toivoisinkin, että teknologian kanssakin alettaisiin yhä enemmän ajatella sitä, että ne ostetaan ja ylipäätään tehdään pitkäikäiseen käyttöön, ja että yhteisen matkan aikana niitä huolletaan ja pidetään hyvänä kuten vaikka kenkiä. Itse yritän, vaikka tiedostan hyvin, että itselläni ei ole mitään sädekehää kiillotettavaksi tämän asian suhteen. Onneksi pienetkin teot merkitsevät isoja!
Kenkärasvan sijaan laitan suojana puhelimeni panssarilasilla ja reunojen yli istuvilla kuorilla. Kenkäharjan sijaan putsaan puhelintani pyyhkimällä sitä liinalla. Ja suutarin sijaan huollan puhelinta valtuutetuissa merkkihuollossa, joka Teliakin on.
Ja kun sitten lopulta aika on, vien puhelimen kierrätykseen.
