Postaus sisältää saatuja palveluita

Tänään olisi tarjolla lisää helsinkiläismukuloiden jouluperinteitä, joista suosittelen ottamaan jouluriemun irti myös jokaisen kulmilla pyörivän ulkopaikkakuntalaisen. Tällä kertaa matkataan meripärskeiden läpi Suomenlinnaan, jossa meillä on ollut tapana käydä joka joulunalusaika tontturetkellä.

Suomenlinna on itselleni unelmien saari, joka on ihana pitää aurinkoisten kesälomapäivien, syksyä myrskyävien vapaailtojen ja pakkasesta kuulaiden viikonloppujen onnena, mutta jonka klohmuisilla mukulakivikaduilla kulkiessa huomaa joka kerta miettivänsä, että miten toisin asiat voisivat olla. Mitä jos meidän pesämme ja turvasatamamme olisikin täällä, kotikaupungin lähihorisontissa ja välkehtivän majakan katveessa?

Meillä oli puolison kanssa joskus ennen lapsia tapana osallistua vuosien ajan Suomenlinnan asuntolottoon, eli hakea vuokra-asuntopaikkaa saarelta, kun niitä tuli julkiseen hakuun. Voittoa ei koskaan tullut, ja sittemmin ostimme oman kodin Herttoniemestä, jonne kotiuduimme ja juurruimme; ensin kahdestaan ja lopulta nelistään. Lopetimme asuntolottoamisen, mutta silti Suomenlinnan säiden pieksemissä kivitaloissa ja pastellisten puutalojen naksuvissa nurkissa on jotain, mikä saa jo kuopatun haaveen huokaamaan mietteliäänä.

Onneksi helsinkiläistä saarielämää pääsee kokemaan pienen kutkuttavan palasen verran, vaikka ei asuisi Suomenlinnassa. Samoilla lipulla, joilla metroilemme Herttoniemestä keskustaan, voimme napata alle myös Suomenlinnaan vievän Helsingin kaupungin yhteysaluksen. Toisille yhteysalus on arkinen kulkuväline, meille merkki alkavasta retkestä. Liekö jouluntaikaa, kun kaikkien synkän harmaiden päivien välissä tuona retkilauantaina keskitalven aurinko loimusi matalalta oranssia valoaan, joka kuorrutti koko pikkupakkasessa lepäilevän saaren kultaan.

Tällä kertaa meidät oli kutsuttu Suomenlinnan hoitokunnan toimesta seikkailemaan saaren tonttupolku läpi itse Linnoitustonttu Kaarlen johdolla. Reitin voi käydä läpi myös itsenäisesti, kuten me olemme aikaisemmin tehneet. Matkailuneuvonnasta voi käydä hakemassa tehtäväpolun kartan, jonka avulla voi suunnistaa saarille piiloutuneiden pikkutonttujen luo. Jokainen piste kertoo tonttumaisia juttuja, mutta samalla myös palasen Suomenlinnasta. Reitin kulkemisen jälkeen matkailuneuvonnasta voi käydä noutamassa pienen palkinnon.

Linnoitustonttu Kaarlen följyssä reitin taas pääsee kulkemaan joka lauantai jouluun asti 7 euron hintaan. Kierros alkaa kello 13.30, joten siinä ennen ehtii hyvin käydä jossain saaren ravintolassa lounaalla, kuten me teimme. Kahvila Silon keittolounaalla kuultiin erään herttoniemeläisen lapsen hämmästynyt kysymys siitä, miten tämä (kukkakaali)keitto voi olla näin hyvää. Voinemme siis koko sakki lämpimästi suositella. Keittolounaan hintaan lapset saivat vielä jälkkärikaakaot ja me aikuiset kahvit.

Sitten olikin jo aika liittyä Linnoitustonttu Kaarlen jengiin. Kaarle on mitä mainion tonttukaveri, jolla on ikää yli 200 vuotta. Hän tunteekin linnoituksen jokaisen kiven, kolon, tunnelin ja tarinan. Ne jouluisimmat ja lapsille sopivimmat historiapalaset hän kertoo siinä samalla, kun reittiä kierretään – tonttujutuilla höystettynä. Lapset tempautuivat innolla mukaan Kaarlen tarinaan ja tonttujen etsintään, ja se kaikki hössötys sai aikuisenkin suupielen karehtimaan hymyssä.

Kierroksen jälkeen me saimme vielä käydä Suomenlinnan Lelumuseossa, jossa meille tarjottiin sisäänpääsy sekä eväät. Jos teidänkin taskusta löytyy Museokortti, sitä vilauttamalla lelumuseon ovet avautuvat myös. Vaikka olemme aikaisemmin käyneet lelumuseon tunnelmallisessa ja kotitekoisia herkkuja myyvässä Café Samovarbarissa appeella, museon puolella kävimme nyt ensimmäistä kertaa.

Ja olipa museo kiva, söpö ja vallan upeakin! Linnoituksen venäläisellä kaudella rakennetussa puuhuvilassa majaansa pitävä museo ei ole suuren suuri, mutta sinne on saatu kauniisti esille niin laadukas ja iso kattaus lelujen ja siinä samassa Suomen sekä lasten historiaa, että ihan häkellyin. Jos meille ei olisi tullut vähän hoppu kotona odottavalle saunavuorolle, olisi mielikuvitusta ja pienen pieniä leluja pursuilevia vitriinejä voinut tutkia tunnin jos toisenkin.

Aurinko oli jo aikoja sitten laskenut, kun hippulat vinkuen juoksimme lauttaan, varoen taittamasta nilkkojamme mukulakivikadulla. Meri oli yönmustaa samettia, Manner-Helsinki näkyi horisontissa välkehtivänä helminauhana ja kotikaupunkirakkaus lämmitti viiman puraisemia poskia. On siinä jotain maagista, tuossa Suomenlinnassa.