Duunitapaamisessa katselen monttu auki, miten yhden palaveeraajan vauva istuu tyytyväisenä rattaissa ja järsii sukkaansa pitkät tovit. Ei koskaan mun maailmassa! Vaikka voivathan sisaruksetkin olla kovin erilaisia, ehkä vatsatyypistä ei tulekaan niin vaativa vauva kuin isosiskostaan. Toivossa on hyvä elää, sanotaan.
Jotenkin kurkussa koko ajan vellovaan oksennukseen tottuu, kun olotila on vakio. Raskaus tuntuu kovin arkiselta asialta, ja menee pitkät tovit, etten pahoinvoinnista huolimatta ajattele tai muista koko asiaa. Omatuntoni taitaa soimata siitä, sillä näen unia, joissa vedän viinaa kaksin käsin ja poltan tupakkaa (!!), ja havahdun vasta myöhemmin siihen, että kasvatan sisälläni uutta elämää.
Pohjanmaan reissulla kerromme perheillemme bebestä. He ovat innoissaan, mutta suhtautuminen on reilusti arkisempaa kuin ensimmäisestä tulokkaasta ilmoitettaessa. Ihan kuten omakin suhtautumisemme. Joutuuko kakkonen olemaan aina, noh, kakkonen?
Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Onnea raskauden johdosta! 🙂
Kiitos, onnea tarvitaan!
Nää on ihania ja mielenkiintoisa postauksia nämä raskausviikkopostaukset! (ja melkein voin tuntea tuon raskauspahoinvoinnin kun tätä luki).
Tiedätkö jos parin vuoden otannan ottaa, kun olen pieniä vauvoja hoitanut, niin tasoihin on mennyt tuo vauvojen vaativuus. Minulla on parin vuoden aikana ollut hoidossa kuusi 0-6kk vauvaa. Sukupuolijakauma on mennyt tasan, kolme tyttöä ja kolme poikaa. Toki kaikki vaikuttaa vauvan olemukseen ja vaativustasoon, eletty elämä, temperamentti, kiintymyssuhde ja vanhempien mahdollinen päihteiden käyttö yms. Mutta vauvoista 3 (1 tyttö ja 2 poikaa) on ollut tyytyväisiä köllöttäjiä, hyvin nukkujia ja vatsavaivattomia (juuri niitä, joiden kanssa olisi voinut mennä palaveriin tai luennolle, babybioon tai viettää leppoisaa kahvilaelämää).
Loput kolme (2 tyttöä ja 1 poika) taas ovat kärsineet vatsavaivoista tai ollut koliikkityyppistä oiretta, ovat nukkuneet huonosti ja itkeneet pitkälle yöhön tai ovat muuten vaan olleet levottomia ja temperamentiltaan vaativampia tyyppejä.
Vielä jokin käsittämätön tuuri tai johdatus on jaksottanut vauvat vaativa, helppo, vaativa, helppo, vaativa, helppo- järjestykseen (sen tajusin vasta tätä kirjoittaessani).
Näiden tilastojen valossa teidän seuraava tyyppi voi siis hyvinkin olla letkeä ja palavereihin otettava tapaus 😉
Onnea odotukseen!
Tuo arkisuus-asia on kyllä niin totta. Mekin odotamme toista lastamme ja tämä kyllä menee niin kaiken muun elon sivussa. Välillä hämmästyttää ihmisten jatkuvat vointiutelut, kun välillä jopa unohtaa koko raskauden. Kerran en tajunnut ollenkaan miksi kaveri tarjoutui kantamaan painava(hko)t kantamukseni. Mutta kyllä tämäkin kaveri muistutti alkuun olemassaolostaan jatkuvalla pahoinvoinnilla, mutta nyt vointi on onnekseni siirtynyt niihin mojautuksiin ja ”vatsanvääntelyihin”.
Mainioita nuo Ilonan tilastot! Sen mukaan meille tulisi sitten se vaativampi tapaus.. 🙂
Koin itse varsinkin kolmatta odottaessani ajoittain huonoa omaatuntoa siitä, että vatsassa asuva tyyppi jäi todella unholaan (puolison työmatkoista johtuen hoidin arkirumbaa osan viikosta aina ainoana aikuisena ja isommat lapset tietysti veivät suurimman huomion). Kunnes tajusin helpottuneena, että uutta tulokasta odottaa meidän vanhempien lisäksi malttamattomina maailmaan isommat sisarukset. Siis huomattavasti enemmän porukkaa kuin esikoisen kohdalla. 🙂
Mä pistän loton vetämään tähän tilastomahdollisuuteen! Etenkin nyt kun kotona on yksi huomiota vaativa kaksivuotiaskin, olisi kiva kyetä esimerkiksi laittamaan ruokaa.
Joo, nyt kun alun väsymys ja pahoinvointi ovat helpottaneet ja olo on jopa kerrassaan huippu, raskaus kulkee siinä arjen sivussa.
Ihanasti pohdittu! Ja onhan se niin totta, nyt vauvaa on odottamassa (ja ehkä myös hoivaamassa) useampi ihminen kuin ensimmäisen kohdalla. Ja mä olen ainakin vatsassa kasvavan vauvani puolesta todella iloinen, että hän ei synny ummikkovanhemmille, kuten siskonsa 😀