Satokaudessa mennään nyt sellaista vauhtia, että pysyn just ja just perässä keittiössä, mutta en täällä somessa. Nokkostenkin paras aika meni jo, mutta tuota villiyrttien kuningatarta onneksi voi poimia läpi kesän, kunhan napsii talteen pieniä uusia kasvustoja tai vain pitkäksi hujahtaneiden varsien tuoreet kasvustot, eli päät.

Itse laitoin lapset nokkoshommiin tuossa muutama viikko sitten. Periaatteeni on, että meillä kotityöt kuuluvat kaikille, eikä niistä siksi kenellekään makseta, mutta nokkosista lupasin palkan. Hinnaksi sovittiin euro tiiviiltä litralta ja ehdoksi laitoin, että tahdon vain siistiä nokkosta. Oli aika, kun lapset poimivat nokkosten mukana enemmän rapaa, heiniä ja pikkurisuja kuin itse nokkosia, mutta vuosien harjoitustyö (ja rahansaannin ehtona oleva vaade) on tuottanut tulosta:

Sillä aikaa kun minä häseeräsin palstalla, lapset ja yksi heidän nokkosjahtiin niin ikään urakkapalkalla pestattu kaverinsa pyörivät palstan kulmilla nokkosjahdissa. Parissa tunnissa oli kasassa yksi iso pärekorillinen ja kaksi sangollista tiiviisti paineltua, siistiä ja juuri oikeankokoista nokkosta. Intoa poimia lisää (tienata lisää), olisi vielä ollut, mutta tässä vaiheessa oli toppuuteltava. Tällä määrällä me pysytään nokkosravittuna talven yli.

Hyötykasvikuivurin kautta blenderiin

Nokkosen voi säilöä ainakin kuivattamalla tai pakastamalla, ja koska jälkimmäinen tekee nokkosesta makuuni inhan limaisen, tapanani on kuivata lehdet.

Lehdet voi kuivata ripustamalla ne ilmavina nippuina vaikka varastoon tai johonkin muuhun auringolta suojassa olevan paikkaan. Itse olen muinoin kuivannut nokkoset ihan vain leviteltynä ilmavasti sanomalehtien päälle, mutta koska meillä nykyisellään on käytössä hyötykasvikuivuri, laitoimme sen hommiin.

Nokkoset kuivuvat kuivurissa nopeasti, muutamassa tunnissa. Se on hyvä se, sillä vaikka Orakas-kuivurimme on iso, oli nokkosia niin paljon, että saimme pyörittää kuivuria kokonaisen päivän ajan. Koti tuoksui, tai oikeastaan ihan haisi, pistävän mehevästi sellaiselle villiintyneen vanhalle maalaispihapiirille keski-kesän aikaan.

Edellisvuosina olen säilönyt kuivatut nokkoslehdet sellaisenaan purkissa, mutta onnistuneen pihlajanmarjarouhekokeilun innoittamana ja kaupoissa myytävät nokkosjauheet mielessä päätin kokeilla kuivattujen lehtien nakkaamista blenderiin.

Ja sur-rur-rur, kuivatuista lehdistä tuli niin sileän hienoa jauhetta, että se ihan pöllyää. Lapset eivät olleet uskoa silmiään, että kaikesta siitä nokkosmäärästä tuli kuivattuna jauheena yhteensä kaksi pientä purkillista nokkosjauhetta. Yllätti se itsenikin; melko tilatehokasta säilöntää!

Nokkosesta potkua ja väriä ruokiin

Nokkonen on aikamoinen vitamiiniriehahtelija, sillä se sisältää muun muassa kaliumia, magnesiumia ja rautaa. Eikä siinä kaikki: samaan pakettiin on ympätty myös A-vitamiinia, C-vitamiinia, useampaa B-vitamiinia ja fosforia. Nokkosen sanotaankin tekevän hyvää esimerkiksi verenkierrolle, iholle, hiuksille, vastustuskyvylle ja luustolle, minkä lisäksi sen kerrotaan olevan mainio luonnollinen rautavitamiinilisä esimerkiksi kaltaiselleni runsaiden kuukautisten kanssa elelijälle.

Itse myös pidän nokkosen mausta, mutta en niin paljon, että ripottelisin sitä puuroon ja mysliin, kuten olen kuullut joidenkin tekevän. Mutta pestoihin, kastikkeisiin ja tietenkin lettuihin tykkään sitä käyttää. Nyt hapanjuurileivontahurahduksen jälkeen luulen, että valtaosa nokkosjauheesta tulee käytettyä leipiin. Reilu ruokalusikallinen kahden ison leivän taikinaan on riittävä tuomaan syvän metsäisen makuvihahteen sekä kivan vihertävän värin.

Toukokuun viimeinen päivä, mikä tarkoittaa sitä, että minä ja puoliso onnistuimme luovimaan läpi harrastusruuhkan.

Kulunut kuukausi on ollut perheen harrastusten kannalta ihan kreisi. Tavanomaisten harrastusten päälle lapset aloittivat yhteensä kolme uutta harrastusta, joista jokaisessa on kaksi treenikertaa viikossa. Yksi harrastuksista on testissä, jotta saatiin varmuus, että lapsi aivan varmasti tahtoo syksyllä vaihtaa taaperona aloittamansa harrastuksen siihen. Toinen harrastus oli kuukauden tehokkaassa tahdissa tahkottu tekniikkauimakoulu. Kolmas harrastus on kauan toivottu uusi harrastus, johon vihdoin tuli tilaa uudelle harrastajalle.

Tämä kaikki tarkoitti kuutta uutta treenikertaa viikkoon ja sinne tänne kalenteriin ilmestyviä pelejä – siis minun, puolison ja lasten jo olemassa olevien harrastusten sekä pelien päälle. Koska jokainen harrastus on uusi ja treenit uusissa paikoissa, ovat lapset tarvinneet näin alkuun meidän vanhempien tukea ja apua kulkemiseen ja uusiin rutiineihin. Ja kun toukokuusta on kyse, vanhoihin harrastuksiinkin on liittynyt kaikkea extraa: kenraaleja, myyjäisiä, juhlia, esityksiä. Eikä mennä nyt edes siihen, miten kouluviikot ovat olleet täynnä retkiä, vierailuja ja erikoispäiviä, joihin on pitänyt muistaa uudet aikataulut, eväät ja asut.

Ihanaa, toki ja samalla, huhuhuh. Onneksi on ollut vähän laskutettavaa duunia, sillä tämän kaiken aikatauluttaminen ja hoitaminen on käynyt puolipäivätyöstä.

Harrastusruuhkainen toukokuun on ollut hyvänä muistutuksena siitä, miksi tahdon kasvattaa lapseni kaupungissa: heillä on mahdollisuus löytää itselleen mieleiset harrastukset laajasta valikoimasta, minkä lisäksi he näin koululaisikäisinä pääsevät jo itse kulkemaan harrastuksiinsa pyörällä ja / tai julkisilla.

Jos joutuisin aina kuljettamaan lapsia heidän harrastuksiinsa ja odottelemaan treenien ajan, saisin sanoa moikat joko yöunille sekä (mielen)terveydelleni tai vaihtoehtoiesesti omille harrastuksilleni (jotka sain kunnolla takaisin elämääni kuuden lapsiperhevuoden jälkeen kaksi vuotta sitten) ja muutenkin omalle vapaa-ajalleni.

Tämän kevään taitoluistelutreenini onneksi loppuivat huhtikuuhun, mutta piano-opettajalle olen toukokuun ajan maksanut siitä, että olen tehnyt hänen kanssaan läksyjä, sillä pianoon ei ole muuten ollut aikaa edes koskea. Pilatekseen olen päässyt vain ja ainoastaan studion joustavien korvaustuntien ansiosta. Kirjapiirissä kävin lapsi avecinani hätäisesti pulputtamassa ajatuksiani kirjasta, kunnes piti kesken kaiken lähteä fillaroimaan toisaalle treeneihin.

Palstalla olen käynyt iltamyöhään, puolison kanssa olen saanut kahdenkeskistä aikaa viimeksi huhtikuussa, ruokaa on laitettu kattilan tilavuus eikä maku edellä ja hiukset jaksoin pestä viimeksi viime viikon perjantaina.

Viime viikkojen aikoina olen hymähdellyt miettiessäni taannoiseen postaukseeni kirjoitettua kommenttia, jossa ei saatu kiinni, ”miksi vanhemmat pitävät lasten harrastuskuskauksia vastenmielisenä asiana”. Kommentoija kirjoitti myös, että hänen omille lapsilleen on merkityksellistä, että vanhemmat näkyvät harrastukissa, ja että jos ei harrastuksissa käy lapsen kanssa, jää siitä vähän ulkopuolelle.

Mutta tiedättekö mitä; mielestäni on tosi tärkeää, että myös lapsilla on jotain omaa, josta vanhemmat saavatkin jäädä ulkopuolelle! Ihan kuten koen tärkeäksi näyttää myös lapsille, että minullakin on omia juttujani, jotka ovat minulle tärkeitä ja joista minä pidän kiinni.

Enhän minä esimerkiksi koulussa ole luokan takaosassa istumassa tuntien ajan, mutta voin silti olla kiinnostunut ja tukena lapsen koulunkäynnissä. Oman kokemukseni mukaan valtaosassa harrastuksia vanhemmat eivät edes saa tulla katsomaan tunteja, kokoontumisia tai treenejä. Ja vaikka saisivat, lapsi saattaa etenkin teini-ikää lähestyessään toivoa, että älä nyt äiti jää siihen roikkumaan.

Toki erinäiset esitykset, avoimet ovet, turnaukset, näyttelyt, kisat ja sen sellaiset ovat toinen juttu. Niihin tietenkin pyrin osallistumaan, niissä osana oleminen on tärkeää ja ihanaa niin minulle kuin selvästi lapsellekin. Joku roti tietenkin näissäkin: jos pelejä on kaksi viikkoon (ja pelaavia lapsia kaksi tai useampi), ei mitenkään voi olettaa, että vanhempi pystyisi tai edes yksinkertaisesti jaksaisi jokaiseen matsiin tulla katsomoon.

Tämä kuukausi oli sekamelskaisissa aikatauluissaan silti mukavakin. Olen lasten treenien aikana löytänyt uusia kivoja juoksulenkkireittejä ja treenannut kaupungin päheillä ulkokuntosaleilla, jollaisia ei kotilähiössä ole. On ollut mukava seurata ihan vieressä, miten lapset ovat alkaneet löytää paikkaansa harrastuksessa ja saaneet varmuutta kulkea uusia reittejä. Uimakoulun viimeisellä kerralla olimme koko perhe uimahallissa toisen lapsen treenien ajan. Lapsi sai todistuksen, jossa oli ruksi parin sellaisenkin uimataidon kohdalla, jota minä en osaa. Jäimme vielä pulikoimaan treenien jälkeen, ja sellainen onnellisen arjen luoma hyrinä täytti kehon.

Mutta ajatus siitä, että tämä sama tahti jatkuisi monta kuukautta ja vuotta putkeen, niinäkin iltoina, kun toukokuisen valon ja lämmön sijaan jo harrastukseen lähtiessä olisi pimeää ja taivas sylkisi hyhmäistä räntää. Ei, ei mitenkään mahdollista. Mieluummin omat harrastukset ja yhteinen vapaa-aika tehden jotain sellaista, johon koko perhe voi osallistua.

Yksiä lempparihetkiäni arjessa ovat ne illat, kun kaikilla on mahdollisuus iltapala-aikaan olla kotona, ehkä jokainen tahoillaan omissa harrastuksissa olleena. Istutaan pyöreän pöydän ääreen yhdessä, syödään ja kerrotaan päivän tapahtumista sekä kuulumisista. Teemukit höyryävät ja taustalla kuuluu koko sakin treenivaatteita pesevän pyykkikoneen hurina. Kaikilla on omat juttunsa ja menonsa, mutta ilta kokoaa kaiken yhteen.