Kaupallinen yhteistyö: Fiskars

Palsta on malttamattoman kaupunkiviljelijän oikukas mutta lempeä opettaja. Kasvulaatikoihin ja parvekkeille perustetut kaupunkiviljelmät ovat olleet helpommin hallittavia, enemmän sellaisia yhden kauden kerrallaan kestäneitä ilakointeja. Mutta vasta kolme vuotta palstaviljelijänä ovat opettaneet, että en oikeastaan tiedä vielä mitään puutarhanhoidosta.

Ja se tuntuu hyvältä. On jotenkin rauhoittavaa tietää, että palstan kanssa kuljemme yhdessä toivottavasti vuosikymmeniä, toisiamme kuulostellen ja minä matkan varrella oppien. Vaikka palstakausi on intensiivinen, samalla siinä tehdään hommia, jotka näkyvät palstalla vasta seuraavana vuonna tai saattavat tuottavat hedelmää, marjaa ja kasvia ehkä vasta vuosien päästä.

Kukoistava ja hyvinvoiva palsta on vuosikausien yhteistyön tulos. Palstanhoitajan lisäksi hommiin osallistuvat jokaisen puutarhurin korvaamattomat kumppanit: pölyttäjät ja maaperän pikkuöttiäiset, mikrobit ja sienirihmastot. Olen koittanut hiljalleen opetella yhä enemmän luonnonmukaisesta puutarhanhoidosta, jossa ihmisen pääasiallinen tehtävä on oikeastaan kasvien sijaan pitää huolta pölyttäjistä ja maaperän pieneliöistä.

Se tarkoittaa syksyisin monen perinteisen puutarhan syystyön tekemistä juuri päinvastaiseen tapaan kuin on totuttu.

Perenna- ja kohopenkin perustaminen on hyvä tehdä syksyllä

Keväällä palstalla piisaa hommia niin paljon kuin vain intoa tehdä on. Siksi syksyn rauhassa on mukava puuhastella asioita valmiiksi kevättä varten.

Minä olen tänä syksynä perustanut kolme perennapenkkiä, tai toisin sanoen aloittanut alusta jo olemassa olleiden, mutta huonosti kukkineiden penkkien kanssa. Tämä on vaihe, jossa lapiota on isketty maahan, mutta kuten jäljempänä käy ilmi, muuten syystöissä lapio saa levätä.

Perennapenkin perustaminen syksyllä on siinäkin mielessä fiksua, että aurinko ja lämpö eivät näännytä juurtumisvaiheessa olevia kasveja. Keväällä kukkivia taimia voi myös jakaa syksyisin. Ja uusia taimia voi istuttaa siihen asti, kun maa on sula. Me istutimme viime vuonna syksyllä kaksi herukkapensasta, jotka tuottivat tänä vuonna jo ihan kivasti marjaa. Tänä syksynä istutin pensasmustikoita.

Myös kohopenkkejä voisi rakentaa nyt, valmiiksi odottamaan kevään istutuksia ja kylvöjä.

Rikkaruohot pois, pörriäisille talvehtimispaikkoja

Meillä kasvaa edelleen maassa lehtikaalia, perunaa, porkkanaa, retikkaa ja muutama kyssäkaali sekä mukulaselleri. Niiden korjuulla ei ole vielä kiire, sillä pakkasia ei ole tiedossa vielä hetkeen, ja nuo kasvit säilyvät parhaiten maassa. Napataan niitä siis mukaan sen verran, mitä syödään. Loput sitten säilötään, kun aika on.

Syystöitä on silti pystynyt tekemään, vaikka palstakausi on vielä käynnissä.

Syystöihin kuuluu kesältäkin vanha tuttu kitkeminen. Kun penkeistä jaksaa nyppiä juurineen pois epätoivotut kasvit vielä syksyn tullen, se palkitsee myöhemmin: samaa lajia nousee maasta keväällä vähemmän.

Muuten kasvimaata ei kannata liikaa niin sanotusti siivota. Kukkavarret kannattaa jättää talventörröttäjiksi ja oksat sekä risut löyhiksi kasoiksi, joissa pikkuöttiäiset voivat talvehtia.

Kasvimaata ei käännetä, vaan ilmataan talikolla

Maaperän elollinen multakerros on yleensä 15–20 sentin paksuinen. Eli juuri sen verran, mitä perinteisesti tavataan maata lapiolla kääntää näin syksyisin. Elollinen kerros rakentuu kerrostumista, joissa jokaisessa elelee erilaisia maaeliöitä. Kun maa käännetään, pinnalla viihtyvät hautautuvat maan sisään ja toisinpäin. Koko järjestelmä myllätään kerrasta ylösalaisin.

Meidän palstamme maa on savista, joten lapiota olemme mekin käytelleet, mutta nyt kun maa alkaa hiljalleen maanparannuksen – katekompostin ja eloperäisten katteiden lisäyksen avulla – parantua, koitamme olla sitä turhaan sörkkimättä.

Näin toimimalla toivon, että en turhaan häiritse maaperän elämää ja riko sekä listi maaperän elinympäristöä ja asukkaita: hajottajia, mikrobeja, lierojen käytäviä ja mykorritsaa, eli sienirihmastoa.

Maata voi kuohkeuttaa myös häiritsemättä ja sekoittamatta maan humuskerrosta. Silloin lapion sijaan käytetään talikkoa. Talikon piikit painetaan multaan ja vartta liikutellaan edestakaisin. Näin maa murenee ja siihen muodostuu ilmahuokosia. Itse kävin viljelypenkit läpi näin, painaen talikon maahan noin 10 sentin välein.

Lannoitteeksi katekompostia sekä pissaa ja kalkiksi puuntuhkaa

Lannoitteiden kanssa pyrimme olemaan sekä mahdollisimman luonnonmukaisia että omavaraisia. Keväisin meillä on ollut tapana tilata luomuhevostilalta palanutta hevosenlantaa, mutta muuten ajatuksenamme on palstan sisäinen kiertotalous.

Me kompostoimme kaiken puutarhajätteen palstalla, josta se palautuu ajan kanssa maahan. Palstan antimet syömme, ja niistä jääneet tähteet – kuoret ja varret – palautuvat muiden biojätteidemme tavoin biojätekompostorin kautta palstalle katekompostina. Maan ravinteet siis kiertävät, sen sijaan, että niitä pumpattaisiin vain ulos ja tilalle kannettaisiin mahdollisesti muualta louhittuja ravinteita.

Maan kalkitsemisessa olemme käyttäneet pikkumökin takanlämmityksessä syntyvää lehtipuuntuhkaa. Puuntuhka on nopeavaikutteinen kalkitusaine, joka sisältää myös mukavan määrän kaliumia sekä roppakaupalla eri hivenaineita. Kalkitusaineet levitetään palstalle mieluiten syksyllä. Kätevintä on harata ne kevyesti pintamullan kanssa sekaisin. Olen aikaisemmin kalkinnut maata kertarykäyksinä ja harvoin, mutta luonnonmukaisessa puutarhanhoidossa suositellaan kalkitsemista usein ja pieninä kerta-annoksia.

Käytämme lannoituksessa myös laimennettua pissaa – tiesitkö, että Riippumaton puutarha -kirjan mukaan yhden ihmisen vuotuisella virtsalla kasvattaisi jopa 250 kiloa viljaa? Virtsa on kuitenkin hyvin typpipitoista, joten sitä ei kannata käyttää monivuotisille kasveille enää syksyllä, jotta kasvien tuleentuminen, eli talvilepoon valmistautuminen, ei häiriinny.

Sen sijaan katekompostia voi levittää palstalle ihan joka paikkaan myös syksyllä. Näin teimme myös nyt, kun kompostori alkoi täyttyä. Levitin katekompostit perustamiini perennapenkkeihin. Keväällä siis toivon mukaan näemme taian, jossa jätteet puhkeavat kukkaan!

Puutarha saa pudonneista lehdistä suojaavan talvikatteen

Luonnonmukaisessa kateviljelyssä otetaan mallia luonnosta, jossa kukaan ei käy haravoimassa lehtiä tai repimässä viime kesän heinikkoja irti, vaan kaikki kasvanut aines jää niille sijoilleen, monivuotisten kasvien rinnalle. Kateviljelyssä paljas kasvualusta siis peitetään samalla ajatuksella: joko elävällä kasvillisuudella tai kuolleilla kasvinosilla.

Kasvukauden aikaan palstalle levitetty orgaaninen kate – kuten vaikka suosikkini järviruokosilppu – auttaa palstaa ja sen hoitajaa monin tavoin. Mutta talvella kate on aivan yhtä tärkeää. Sen sijaan, että haravoisin pudonneita lehtiä pois, haravoin lehtiä sieltä täältä metsästä ja tuon ne palstalle.

Puunlehtikate lämmittää ja auttaa näin maan pieneliötoimintaa jatkumaan mahdollisimman pitkään. Sen lisäksi se suojaa syksyn ajan maata rikkaruohoilta ja tarjoaa pieneliöille talvehtimispaikkoja. Talven tullen kate suojaa maata pakkaselta ja tiivistymiseltä. Keväällä maatuessaan lehtikate muhevoittaa ja rikastuttaa maata.

Me saimme tällä kertaa lehdet kasaan nopeasti, kun Kivinokan kartanopuistossa puhallettiin lehtiä ja siirrettiin niitä metsänpohjalle. Me saimme kantaa muutamat säkilliset valmiiksi kasattuja lehtiä meille palstalle. Luin vasta myöhemmin, että vaahteranlehdet maatuvat hitaasti (tätä ennen olemme käyttäneet pääasiassa koivun ja pihlajan lehtiä), mutta tokkopa tuo haittaa. Jos jotain on vielä keväällä istutusvaiheessa jäljellä, siirtelen katetta vain sivuun taimien tieltä. Ihan kuten olen tehnyt keväällä levittämieni katteiden kanssa.

Kevään sipulikukkien istutukset ja viljelyvälineiden pesu

Kevään sipulikukkien kanssa olen tässä vartonut ilmojen viilenemistä. Ostin jo jättimäisen korillisen kukkasipuleita, niiden jo edellisvuosina istutettujen rinnalle. Kevään ensimmäiset kukkaset aikaansaavat ne kaikista suurimmat onnenpurskahdukset, joten ajattelin varmistaa ensi kevääksi monen monta kukkaista purskahdusta.

Samalla istutetaan maahan myös talvivalkosipulit.

Palstan kesävesi suljetaan reilun viikon kuluttua, joten siihen mennessä palstan syyspuuhien olisi hyvä olla mahdollisimman valmiina. Nyt pesin jo kesäkukkaruukkuja, mutta viimeisenä pestään, huolletaan ja siirretään talvisäilöön puutarhatyökalut.

Meillä on ollut koko palstaelomme ajan apunamme yhteistyökumppanini Fiskarsin Xact™ -sarjan työkalut haravoista istutusvälineisiin. Tänä vuonna arsenaali täydentyi kätevillä kasaan taittuvilla Ergo pop-up puutarhasäkeillä, joista on ollut apua kateviljelijän keväästä syksyyn jatkuvassa katteiden keräilyssä ympäröivästä luonnosta.

Kun on laadukkaat ja aikaa sekä käyttöä kestävät työvälineet sekä aarin verran palstaa, on parhaassa tapauksessa loppuelämä aikaa opetella puutarhanhoidon salaisuuksia.

Lähteet: Marie-Luise Kreuter: Luonnonmukainen puutarhanhoito. Riikka Kaihovaara: Riippumaton puutarha.

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Meillä on tämän syksyn aikana ollut useampi karvainen ystävä yökylässä. Tassu, Hella ja kuvassa oleva Sulho ovat kaikki tuttavapiirimme koiria, joita olemme saaneet hoitaa, kun koirien ihmisillä on ollut hoitoapuun tarve. Win-win -tilanne kaikin puolin.

Lapsillamme kun on valtava koirakuume. Minäkin kyllä tykkään koirista, mutta ymmärrän myös niiden mukana tulevan vastuun, vaivan ja sitovuuden.

En mitenkään jaksaisi uutta kierrosta pitkin sohvia ja lattioita pissailevan otuksen kanssa, kun kahdesta sellaisesta on juuri ihmislasten kanssa selvitty. Enkä sitä, että kaikki kotona ja elämässä pitää järjestää ja miettiä perheen pienimmän mukaan. En kaipaa yhtään ylimääräistä kuratassua pestäväksi nykyisten rinnalle. Haluan reissata, retkeillä ja mennä, ilman että tarvitsee miettiä, voiko koira tulla mukaan ja jos ei, minne se sitten menisi.

Ja kun juuri on päästy ohi siitä, että tarvitsee joka päivä miettiä, kuka hakee ja vie lapset, en ole valmis ottamaan huomioon sitä, kuka vie koiran ulos kolme kertaa päivässä, joka ikinen päivä.

Siksi keksin ratkaisuksi tarjota koiranhoitopalveluita tuttavapiirillemme. Ja kas, karvaisia kyläilijöitä riittäisi enemmän kuin meillä sopivia aikoja ja (minulla) energiaa.

Kutsun järjestelyä koiramummilaksi. Arvelisin tämän nimittäin olevan vähän kuin isovanhemmuus, jossa vastuu arjesta ja kasvatuksesta on jollakin muulla, ja minä voin napsia vain kirsikat kakun päältä: nauttia intensiivisesti yhteisestä ajasta, antaa vähän mummilaerivapauksia (kaikki koirakyläilijät ovat päätyneet nukkumaan sängyssämme, vaikka jokaisen kohdalla olen aluksi vannonut, että nyt sitten ei varmasti) JA lopulta aina palauttaa murusen oman kotiinsa.

Sulhon kanssa me vietimme ihanan metsäisen viikon. Kymmenentuhatta askelta täyttyi joka päivä huomaamatta, ja koska Sulho jaksaa juosta, sain siitä lenkkikaverin. Vaikka haluan juosta nimenomaan yksin, Sulhon kanssa oli jotenkin mutkattoman kivaa juosta. Oltiin yhdessä tiimi, mutta hiljaa ja ilman vaateita. Vietimme yhdessä aikaa pikkumökillä sekä palstalla ja kävimme sienessä ja uimassa. Päivisin se loikoili työhuoneeni lähettyvillä ja oli aina valmis rapsutustaukoihin.

Viikossa koirarytmiin ehti tottua, ja kun Sulho lähti kotiinsa, tuntui koti ja elämä tovin ajan jotenkin vajavaiselta.

Sitten vaihdoin koirankarvaiset lakanat ja olin iloinen, että iltaisin ehti tehdä muutakin kuin lenkeillä, eikä aamuisin tarvinnut herätä sanomalehden saapumiseen vain herätykseen muutenkin aikaisemmin, jotta koiran ehti viedä ulos.

Ja nyt kun olen ehtinyt lepäillä ja humputella omiani, olen jälleen valmiina kuolaisiin pusuihin ja kuraisiin haleihin. On jo ihan ikävä koiramummin murusia.