Tiedättehän ne sinne tänne kotia pesiytyvät puolikäytetyt vaatteet? Vai ollaanko me ainut perhe, jossa niitä kertyy tuolin selkänojalle,...
Päähänpinttymäni kotimme tunkkaisen ja kuluneen koivuparketin maalaamisesta valkoiseksi toteutui siinä samalla kun pesänrakennusvietti otti ylivallan. Pregzilla minussa kertoi...
Esikoisen vauva-ajasta viisastuneena vauva tulee nukkumaan välissämme heti alusta lähtien. Minä selviän vähemmällä, kun saan maitobaarin auki ja...
Tältä näyttävät olohuone ja eteinen pesänrakennusvietin, hiomisen ja maalin jäljiltä. Jos makuuhuoneeseen tuli lattioiden maalaamisella viisi neliötä lisää,...
Raskausvaivoista yksi on itselleni mieleen. Pesänrakennusvietti voisi jäädä vaikka pysyväksi olotilaksi, sillä sen verran mukavasti olemme saaneet kotimme...
Uusimmassa Unelmien Talo ja Koti -lehdessä (9/2014) käydään kylässä meidän kodissamme. Sisustusylpeytemme, arkkupakastin keskellä olohuonetta, ei päässyt lehden...
Olen tänään enemmän raskaana kuin koskaan aikaisemmin. Vauva ei onneksi ottanut siskostaan mallia, vaan köllöttelee edelleen kohdussa. Erinomainen...
Sanotaan, että kirjahylly kertoo kodissa asuvista ihmisistä. Meillä on kirjoille tilaa niin vähän, että niteiden kierto on liian...
Aiotteko te ihan tosissanne asua kaksiossa nyt kun toinenkin lapsi syntyy? Kyllä, kyllä aioimme. Olemme myös katselleet kolmioita...
Page 5 of 8« First...4567...Last »